Sinä olet loistava juuri sellaisena kuin olet

Oma-apukirjallisuus on nykyään merkittävä kirjallisuudenhaara, josta löytyy niin perusteetonta hömppää kuin aidosti toimivia ja testattuja ratkaisujakin. Oma-avun eli self-help:in ytimessä on muutos: miten juuri sinä voit muuttua paremmaksi ihmiseksi. Minua on kuitenkin jo tovin vaivannut tämä oma-avun perusteesi. Miksi oikeastaan pitäisi muuttua?

Suhde omaan toimintaan voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan.

Alun perin kuluttajatutkimuksesta lainatut maksimaattorin ja satisfaattorin käsitteet kuvaavat näitä kahta luokkaa hyvin. Maksimaattori on oma-apukirjallisuuden kohderyhmää. Hän pyrkii jatkuvasti ylittämään itsensä ja kehittymään päivä päivältä paremmaksi. Hän ei ole koskaan ihan tyytyväinen itseensä – aina voisi tehdä jotain paremmin.

Satisfaattorille puolestaan riittää, että asiat ovat suurin piirtein hyvin. Ei sillä nyt ole niin väliä, jos vatsanseutu vähän pullottaa, jos kokeet menevät keskimäärin läpi, tai jos välillä pitää käydä huuhtelemassa arkistressi baarissa alas. Pääasia on, että asiat menevät kuitenkin ihan kivasti.

Oma-apukirjallisuus on maksimaattoreiden maksimaattoreille suuntaamaa kirjallisuutta. Ongelmana on, että harva maksimaattori tajuaa, että myös satisfaattoreita on olemassa. Jokainen ihminen ei ole välttämättä tyytymätön omaan elämäänsä, vaikkei olisikaan aktivoinut sisäistä sankariaan. Mutta yhteiskunnan kehittyessä yhä suosiollisemmaksi maksimaattoreille, tulee satisfaattoreille tukalat olot.

En tiedä, onko tässä viime kädessä kyse temperamenttierosta vai opitusta tavasta suhtautua. Oma kokemukseni antaa jonkinlaista anekdotaalista tukea edelliselle; nähdäkseni oma temperamentti kannattaa tässä asiassa tunnistaa ja toimia sen mukaan. Taistelin pitkään omaa maksimaattoriuttani vastaan. Lopulta olen kuitenkin joutunut myöntämään, että en ole taipuvainen tyytymään kovin helposti. Tämän ymmärtäminen on helpottanut elämää hurjasti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oma toimintatapani olisi ainoa oikea.

Ei kaikkien ole pakko ylittää itseään. Jos sinusta elämäsi tuntuu hyvältä sellaisenaan, nauti siitä. Jopa maksimaattorillekin voi ripaus tyytyväisyyttä tehdä toisinaan hyvää. Jos temperamenttisi ohjaa sinua pyrkimään jatkuvasti parempaan, lainaa hetkeksi malli satisfaattorilta: hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Muutos ei ole aina paras ratkaisu. Joskus on ihan hyvästä hyväksyä itsesi – olit sitten maksimaattori, satisfaattori tai jotain aivan muuta. Sinä olet loistava juuri sellaisena kuin olet.

Mitä positiivinen ajattelu oikein on?

Luin hiljattain Richard Bandlerin kirjoittaman ”neurolingvistisen ohjelmoinnin”, NLP:n, käsikirjan. NLP on maailmalla suosiota saanut ja kritisoitu oma-apumenetelmä. Bandler ei juuri vaivaudu perustelemaan menetelmiään. Sen sijaan hän kritisoi auliisti nykypsykologiaa ja toteaa ykskantaan, että hänen omat menetelmänsä toimivat huolimatta tieteellisen näytön puutteesta; todistusaineistoksi hän tarjoaa kourallisen kepeitä anekdootteja.

Bandlerin NLP putoaakin nähdäkseni jonnekin Tony Robbinsin oma-avun ja Rhonda Byrnen Salaisuus-hutun välimaastoon. Erityisen huolestuttavaa NLP:ssä on sen hyvin Byrnen sukuinen länsimainen materialistinen epäetiikka: “saat sen, mitä sinä haluat!”

Olen viime aikoina kokeillut erilaisia kriittisen ajattelun menetelmiä, ja huomasin lukevani Bandlerin teosta erittäin kriittisesti. Puolessa välissä kirjaa olin jo luovuttamassa. Perusteetta tarjotut toinen toistaan villimmät mielikuvaharjoitukset nostivat lähinnä karvat pystyyn – etenkin kun lukupöydällä on vieressä verrokkina viime aikojen kovaa neurotiedettä ja mielenfilosofiaa.

Kriittinen ajattelu on kuitenkin vaarallinen ase.

On niin helppoa tuudittautua esimerkiksi ajattelemaan, että koska Bandlerilla ei ole kunnollista tieteellistä taustaa, koska menetelmät vaikuttavat lähinnä hypnotisoijan kikkailulta, koska Bandler itse näyttää Batman-elokuvien Pingviiniltä, eivät menetelmät voi toimia. Kritiikki ohjaa huomion siihen, mikä ei toimi. Ongelmana on, että tällöin usein sivuutetaan se, mikä toimii.

Niin kuin monessa oma-apumenetelmässä, myös NLP:ssä on nimittäin paljon sellaista, joka toimii. Ihmismieli toimii assosiaatioiden kautta ja Bandlerin kehittämät menetelmät hyödyntävät tätä mielen luonnetta paikoin hyvinkin tehokkaasti. Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi pelkotiloista kärsivä ihminen voi löytää helpotusta erilaisista mielikuvaharjoituksista.

Kun pääsin yli kritiikkikeskeisestä lukuasenteestani, kokeilin muutamaa Bandlerin menetelmää, ja sain niillä heti ihan mielenkiintoisia tuloksia aikaiseksi. Eniten riemuitsin kuitenkin siitä, että kun suhtauduin kirjaan ratkaisukeskeisesti, löysin jopa sinänsä epäilyttävästä ja eettisesti paikoin kestämättömästä lähdemateriaalista hyviä ja uudenlaisia toimivia ratkaisuja.

Positiivinen ajattelu ei tarkoita sitä, että hurahdetaan kerran puolessa vuodessa viimeisimpään oma-apuhömppään ja niellään kaikki, mitä syötetään. Positiivinen ajattelu ei tarkoita kyvyttömyyttä erotella jyvät akanoista, toimivaa toimimattomasta.

Positiivinen ajattelu tarkoittaa kykyä suunnata huomion pääpaino ratkaisuun, ei ongelmaan. Jokaisessa menetelmässä on omat ongelmansa, ja vaikka en voi kritiikittä NLP:n puolesta liputtaakaan, on siinäkin osasia, joista voi oikeasti olla hyötyä.

Lukemalla teosta yksisilmäisen kriittisesti, pyrkimällä osoittamaan, miksi se ei toimi, ei jää enää paukkuja sen tunnistamiseen, mikä toimii. On valtavan helppoa sanoa, mitä jokin ei ole. Positiivisen näkökulman rakentaminen on monin verroin työläämpää. Keskittymällä siihen, mikä toimii, voi kuitenkin jopa materialistisesta oma-apuhömpästä löytää uusia ja mielenkiintoisia ajatuksia ja menetelmiä.

Oleta toisesta aina parasta

Mitä ihmiset sinusta ajattelevat? Mitä luulet, että kaverisi ovat sinusta mieltä vaikkapa baari-illan törttöilyn jälkeen? Seuraa paljastus: ihmiset eivät ajattele sinusta juuri mitään. Tosiasiassa ihmisiä kiinnostavat välittömät asiat niin paljon, ettei juuri kukaan jaksa loputtomiin raapia päätään miettimällä, mitä mieltä on jostakin toisesta.

Kuitenkin on selvää, että tuttavapiiriisi kuuluu ihmisiä, jotka pitävät sinusta enemmän, ja toisia, joiden kanssa ei ole niin helppo tulla toimeen. Onkin helppo ajatella, että jotkut vain eivät pidä sinusta. Tämä ei kuitenkaan usein pidä paikkaansa. Itse asiassa suurin osa tutuistasi muodostaa kantansa sinusta vain ollessasi tekemisissä heidän kanssaan. Jos oletat, että jonkun kanssa on aina hankalaa, synnytät huomattavan paljon helpommin kireän sosiaalisen tilanteen, kuin jos oletat, että hänen kanssaan on mukavaa.

Oleta siis aina toisesta parasta.

Kun kohtaat toisen ihmisen, ota lähtökohdaksesi se, että hän pitää sinusta, että sinä pidät hänestä, ja että hänen kanssaan on helppo tulla juttuun. Huomaat saman tien, että jopa sellaiset mörököllit, joiden kanssa ei vain tule juttuun niin millään muuttuvat aivan eri ihmisiksi – iso osa sosiaalisesta hankauksesta kun on aiheutunut siitä, että te molemmat oletatte, että kohtaamisenne täytyy olla vaikeaa. Tuo olettamus synnyttää kontekstin kohtaamiselle, joka määrää pitkälti sen lopputuloksen.

Jopa kiistatilanteessa positiivisen asenteen olettaminen tekee ihmeitä. Usein ihminen saattaa suuttuneena sanoa todella viheliäisiä asioita. Syy ärräpäihin ei kuitenkaan ole välttämättä halu satuttaa sinua – vaan tarve purkaa muualla kertyneitä paineita. Jos oletat, että jopa kiistakumppanisi on pohjimmiltaan hyvällä asialla, pystyt muuttamaan dialektisen ristiriitatilanteen dialogiseksi keskusteluksi, jossa pääset kurkistamaan kiistakumppanisi ajattelumaailmaan. Näin saat parhaassa tapauksessa aivan uudenlaisia oivalluksia, joita et ilman myönteistä olettamaasi olisi välttämättä koskaan löytänyt.

Ei parhaan lopputuloksen olettaminen tietenkään takaa loputonta jouhevuutta hankalien ihmisten kanssa. Mutta olettamalla, että tulet toimeen jokaisen kohtaamasi ihmisen kanssa – että jokainen kohtaamasi ihminen on jollakin tavalla arvokas, ja että myös sinulla on jotakin aitoa arvokasta annettavaa hänelle – nostat merkittävästi positiivisen arkipäiväisen kohtaamisen mahdollisuutta.

Kohtele toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi

Kristillinen versio kultaisesta säännöstä kuuluu: “Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. George Bernard Shaw on kuitenkin osuvasti huomauttanut, ettei toisille kannata tehdä sitä, mitä haluaa itselleen tehtävän – kaikki eivät välttämättä pidä samoista asioista. Siksi kultaisesta säännöstä kannattaakin kenties käyttää buddhalaisten ja taolaisten kieltävää versiota: älä tee toiselle sitä, mitä et halua itsellesi tehtävän.

Emme ole samanlaisia. Mutta olemme saman arvoisia – joka ikinen meistä.

Kun olin noin viisivuotias, minua raivostutti suunnattomasti aikuisten tapa suhtautua minuun. Kotona ravanneet tädit ja sedät hössöttivät kimittävällä äänellä: “Hellan lettas kun sinä olet kasvanut, sinähän olet jo iso poika.” Lässyttämällä aikuinen kaivoi henkisen kuilun väliimme, ja häneen oli mahdotonta suhtautua järkevästi. Aikuisen kohtaaminen oli merkittävän enemmistön kohdalla todella vaivaannuttavaa.

Ukkini oli kuitenkin toista maata. Muistan pienestä pitäen, kuinka hän esimerkiksi esitteli minulle kärsivällisesti kellonsa toimintaa – äänenpainoin, joita hän olisi voinut käyttää kollegansa kanssa kiperästä ongelmasta keskustellessaan. Huolimatta siitä, että kellotaulu oli minulle suuri mysteeri, ukki opasti minuutti- ja tuntiviisareiden saloihin. Hän ymmärsi, että vaikka en vielä tiedä kaikkea, mitä hän tietää, se ei vähennä ihmisarvoani lainkaan.

Me olemme kaikki hurjan erilaisia. Yksi tietää kaiken autoista, toinen viihtyy taas differentiaalikalkyylin parissa. Kolmannelle hepat voivat olla se juttu, ja neljäs tykkää saippuasarjoista. Tapamme suhtautua asioihin – se, mistä pidämme, ja mistä emme pidä – vaihtelee tietysti ihmisestä toiseen, samaten se, mitä osaamme. Siksi toista ei pidä kohdella kuin hän olisi kaltaisesi.

Mutta iästä, koosta, taidoista tai tukan väristä riippumatta joka ikistä ihmistä tulisi kohdella kuin vertaistasi. Näin riippumatta siitä onko kyseessä kävelemään opetteleva vaahtosammutin vai suuryrityksen tirehtööri. Ihmisarvo on vakio: se on jokaiselle sama. Kohtele siis toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi.

Optimisti työnhaussa

Pasi ja Pena työskentelivät Nokialla ohjelmistoinsinööreinä. Kuinka ollakaan, he saivat vihiä siitä, että Google oli aikeissa rekrytoida uuden ohjelmistoinsinöörin Pasin ja Penan unelmatyöpaikkaan. Pasi ja Pena olivat molemmat alansa huippuja – CV:n perusteella eroa heidän välilleen oli mahdotonta tehdä. Pasi oli kuitenkin parantumaton optimisti – Pena puolestaan piinkova pessimisti.

Eräänä perjantai-iltapäivänä Pasi ja Pena suorivat teknoalan verkostoitumistilaisuuteen. Kuinka ollakaan, Googlen henkilöstöpomo notkui baaritiskillä itsekseen martinia siemailemassa. Pasi katsoi elämänsä tilaisuuden tulleen: nyt jos koskaan oli mahdollisuus päästä unelman syrjään kiinni!

Pasi suori lyhintä reittiä Google-pomon pakeille ja piti lyhyen mutta napakan esittelypuheenvuoron, johon hän tiivisti sekä halukkuutensa päästä työhaastatteluun että oman kiistattoman osaamisensa. Hieman pöllämystyneenä Google-pomo kaivoi povitaskustaan käyntikortin ja pyysi Pasia sopimaan ajan työhaastattelulle pikimmiten maanantaiaamuna. Pasi poistui hyvillä mielin verkostoitumistilaisuudesta.

Hetkeä myöhemmin Pena saapui paikalle. Kun hän huomasi Google-pomon baaritiskillä, hänen sydämensä hypähti. Tässä oli tilaisuus, jota hän oli odottanut! Samassa Penan pessimismi otti kuitenkin vallan. ”Ei minun kannata sille mennä höpöttelemään”, tuumi Pena ja suori tiehensä. ”Ei se minua kuitenkaan palkkaa.”

Lapseni opettelee lentämään

Todistin toissa päivänä seuraavan keskustelun nelivuotiaan tyttäreni, naapurintytön ja vaimoni kesken:

”Minä osaan jo vähän lentää”, sanoi tyttäreni Silja.
”Ei se ole mahdollista, ei ihminen osaa lentää”, totesi naapurintyttö.
”Kylläpäs”, sanoi Silja. ”Katso vaikka.” Silja kiipesi olohuoneen pöydälle, levitti kätensä ja lennähti pöydältä pienen matkan.

”No höh, mutta ei ihminen osaa oikeasti lentää”, sanoi naapurintyttö.
Tällöin peliin puuttui vaimoni ja sanoi: ”Olette molemmat oikeassa. Tähän asti kukaan ihminen ei ole osannut lentää niin kuin lintu. Mutta ei sitä tiedä, vaikka joku onnistuisikin siinä ensimmäistä kertaa, jos tarpeeksi harjoittelee.”

Moni suuri läpimurto on tehty uskomalla mahdottomuuksiin. Esimerkiksi lentokone.

Nouset aamuisin onnesta soikeana siksi, että…

…pääset tarkastamaan pankkitilisi muhkean saldon?

…pääset ihastelemaan käyntikorttiisi painettua hienoa titteliä?

…pääset selaamaan itsestäsi keräämääsi lehtileikekokoelmaa?

Vai:

…pääset tekemään juuri sitä, mitä sisimmässäsi haluat?

…pääset olemaan hyödyksi ja iloksi muille?

…pääset viettämään aikaa ihmisten kanssa, joita rakastat eniten koko maailmassa?

Onni ei ole siinä, mitä sinulla on, eikä siinä, mitä sinä olet. Onni on siinä, mitä sinä teet, ja siinä, kenen kanssa sen teet.

Onni ei ole olemista. Onni on tekemistä.

Olet varmasti oikeassa

Sanon tämän näin: On olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka uskovat, että unelmat ovat toteutettavissa, ja niitä, jotka eivät usko. Kuuluit kumpaan ryhmään tahansa, olet varmasti oikeassa.

Jos työsi tai elämäsi maistuu puulta, muttet pane tikkua ristiin selvittääksesi, mikä on todellinen intohimosi, et sitä löydäkään. Harva on niin onnekas, että oma kutsumus putoaa sattuman oikusta syliin.

Jos taas laitat itsesi likoon ja alat etsiä sitä, minkä takia hyppäät aamutuimaan ylös päästäksesi työskentelemään juuri sen asian parissa, jota rakastat eniten maailmassa, löydät sen varmasti ennen pitkää.

Henry Ford sen sanoi: Jos uskot, että pystyt, tai uskot, että et pysty, olet oikeassa.

5 yksinkertaista askelta tavoitteesi saavuttamiseen

Äkkiseltään näyttää siltä, että ihmiskunta on jakaantunut kahtia. Yhdet ovat harmaita suorittajia, joiden elämän täyttää tylsä arki. Toiset taas ovat onnistujia ja menestyjiä, joiden elämä kulkee läpimurrosta toiseen. Usein oma kohtalo on helppo perustella geeneillä ja syntyperällä.

Onnistumisen salat eivät kuitenkaan piile perintötekijöissä tai varakkaissa vanhemmissa. Lähtöruutu ei määrää, missä järjestyksessä tullaan maaliin. Onnistumisen takana onkin ennen kaikkea tavoitteellisuus.

Asettamalla selkeän tavoitteen ja löytämällä toimivan menetelmän sen saavuttamiseen onnistut ennen pitkää riippumatta siitä, mikä on lähtöasetelmasi. Aloittamalla riittävän hitaasti ja nostamalla vastusta askel askeleelta juokset vaikka maratonin, jos se tuntuu sinusta mielekkäältä tavoitteelta. Tässä esittelen viisi yksinkertaista askelta, joiden avulla saavutat tavoitteesi.

1. Valitse tavoitteesi taiten

Kannattaa varoa, mitä toivot, sillä todennäköisesti saat juuri sen. Tämä ei suinkaan tarkoita, että saat kaiken, mitä mieleesi juolahtaa. Mutta kun panet itsesi likoon esimerkiksi tässä esittelemieni askelien kautta, on hyvin todennäköistä, että saat sen, mitä tavoittelet. Ongelmana tässä on, että tällöin moni muu juttu jää saamatta. Ja jos tavoitteesi on huonosti valittu, voi olla, ettei saavutuksesi edesauta hyvinvointiasi lainkaan – päin vastoin.

Tavoite on työkalu, ei itseisarvo. Tavoitteen valinta kannattaakin tehdä omaa kutsumusta kuunnellen. Jos sydämesi palaa opettajan työlle, on maisterintutkinto erinomainen tavoite. Ja jos taas unelmoit suurperheestä, kannattaa talous turvata asettamalla tavoitteeksi riittävät säännölliset tulot. Valitsemalla kutsumustasi tukevat tavoitteet ja toteuttamalla ne määrätietoisesti elät antoisaa ja palkitsevaa elämää.

2. Aseta tarkkarajainen tavoite

Aristoteleen mukaan onnellisuus on inhimillisen toiminnan perimmäinen päämäärä. Onnellisuus ei ole kuitenkaan kovinkaan hyvä tavoite. Onnellisuus ei ole maali, joka saavutetaan pitkän ponnistelun kautta. Onnellisuus tapahtuu tässä ja nyt. Onnellisuuttasi edistää kuitenkin merkittävästi se, että pyrit kohti sellaisia tavoitteita, jotka tukevat kutsumustasi. Tavoitteet ovat työkaluja, joita taiten käyttäen pystyt elämään hyvää elämää juuri nyt.

Tavoitteen asettamisessa on tärkeää, että tavoite on tarkkarajainen. Jos tavoitteesi ei ole tarkkarajainen, ei se itse asiassa ole tavoite laisinkaan. Jos et tiedä, mitä tavoittelet, et voi myöskään tietää, oletko sen jo tavoittanut. Selkeitä tavoitteita ovat esimerkiksi kandintutkinnon suorittaminen, urheilusuoritus kuten kympin juokseminen, tai kolmen tonnin kuukausipalkka. Tällaisen tavoitteen kohdalla tiedät heti, kun olet saavuttanut sen.

3. Aseta konkreettisia välietappeja

Vähintään yhtä tärkeää kuin tavoitteen tarkka määrittely on konkreettisten välietappien määritteleminen. Kukaan ei juokse maratonia suoraan kotisohvalta. Jos jaksat juuri nyt nippa nappa kävellä kilometrin, loppuu motivaatio pian kuin seinään heti maaliin pyristelemällä. Jos sen sijaan ensimmäinen välietappisi on vaikkapa kävellä kilometri joka toinen päivä, olet jo tältä istumalta askeleen lähempänä tavoitettasi.

Kuten Henry Ford on sanonut, mikään tehtävä ei ole erityisen vaikea, kun sen jakaa riittävän pieniin osiin. Suunnittele siis tavoitteeseesi johtava jatkumo, joka koostuu pikku hiljaa vaativammista välietapeista. Kun aloitat taipaleesi riittävän hitaasti, et lannistu matkalla. Saavuttamalla välietapin toisensa jälkeen näet jo pian, kuinka tavoitteesi saavuttaminen on viime kädessä vain ajan kysymys.

4. Kehitä mittausjärjestelmä

Albert Einstein on sanonut kerran: ”Not everything that counts can be counted, and not everything that can be counted counts.” Kaikkea arvokasta ei siis voi mitata. Tavoitteen saavuttamisessa auttaa kuitenkin hurjasti, jos pystyt mittaamaan suoritustasi. Urheilusuorituksessa voit mitata matkaa, nopeutta tai nostettuja painoja. Taloudessa taas mittarina toimii raha. Bloggaaja voi mitata kävijöitä tai blogin tilaajia. Opiskelija mittaa puolestaan opintopisteitä. Ja niin edelleen.

On kuitenkin syytä huomata, että ihastumme aivan liian usein mittausmenetelmäämme niin, että unohdamme, että sen alkuperäisenä tarkoituksena oli vain auttaa meitä elämään hyvää elämää. Bruttokansantuotteen mittaaminen kääntyy itseään vastaan siinä vaiheessa kun siitä ei seuraa enää hyvinvointia. Ja himourheilija saattaa uhrata perheidyllin kilometrejä pakonomaisesti kartuttamalla. Mittausjärjestelmä on oiva apu tavoitteen saavuttamisessa, mutta aivan kuten itse tavoitekin, se on viime kädessä vain työkalu hyvään elämään.

5. Valitse toimiva strategia

Vaimoni joogagurun mukaan tavoitteen saavuttamisen takana on kolme isoa A:ta: Attitude, Alignment ja Action. Attitude, asenne, seuraa siitä, että valitset kutsumustasi tukevan tavoitteen. Action taas tarkoittaa sitä, ettet vitkuttele tavoitteesi kanssa, vaan aloitat nyt. Alignment, suuntautuminen, tarkoittaa puolestaan toimivaa strategiaa. Voit toki opetella matkasi askeleet itse alusta alkaen – mutta useimmiten pyörää ei kannata keksiä uudelleen.

Jos tavoitteesi ei ole kiivetä Mount Everestille shortseissa ja t-paidassa, on todennäköistä, että joku on sen jo aiemmin saavuttanut. Tutki siis, miten asettamasi tavoite on yleensä tehokkaasti saavutettu ja opettele toimivia menetelmiä tavoitteesi saavuttamiseksi. Tutustu alasi huippuihin ja seuraa innostavaa mediaa.

Juoksuharrastaja voi ladata internetistä juoksuohjelman, jonka avulla hän koulii itsestään muutamassa vuodessa vaikka 50 kilometriä taivaltavan ultrajuoksijan. Opiskelijan kannattaa taas seurata alansa huippuja ja tutustua lifehack-tekniikoihin opintojaan edistääkseen. Ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa auttaa esimerkiksi parhaiden bisnesosaajien seuraaminen.

Itse tavoitteellisuuden kehittämisessä auttaa puolestaan tavoitteellisuusgurujen oppeihin tutustuminen. Lisävinkkejä tavoitteesi saavuttamiseksi löydät vaikkapa Juuso Palanderin oivallisesta Level Up -blogista.

Mitä ominaisuudet oikeastaan ovat?

Meillä vallitsee yhä aristoteelis-skolastinen käsitys siitä, että ihmisillä on joukko erilaisia ominaisuuksia, jotka määrittelevät sen, minkälainen ihminen on. Yksi on pitkä, toinen vahva ja kolmas punatukkainen. Samalla tavoin on tapana ajatella, että on olemassa lahjakkaita, älykkäitä ja luovia ihmisiä, niin kuin on häiriintyneitä, keskittymiskyvyttömiä ja tyhmiäkin ihmisiä.

Ongelmana tässä on, ettei ominaisuuksia ole olemassa. Yksikään mainitsemistani ominaisuuksista ei nimittäin koske puhtaasti sitä yksilöä, jolle ominaisuus suodaan. Kuten Beau Lotto osoittaa loistovideossaan, kokemus väristä on aina kontekstisidonnainen: täplän väri määräytyy suhteessa siihen, mitä muita täpliä sen lähellä on. Sama pätee myös muihin ominaisuuksiin.

Ominaisuudet ovat suhteita.

Joka ikinen ominaisuus määräytyy aina suhteessa sekä toisiin ihmisiin, että toiminnan ympäristöön. Miten määrittelemme, kuka on vahva? Seiskaluokkalainen painonnostoa harrastava Tomppa saattaa olla varsinainen teräsmies verrattuna luokkakavereihin. Venäläisen jättiläispainija Alexander Karelinin rinnalla taas jopa Arnold Schwarzenegger on höyhensarjalainen.

Flow-teorian isä, amerikanunkarilainen Mihaly Csikszentmihalyi havaitsi puolestaan luovuutta tutkiessaan, ettei luovuutta voi irrottaa ominaisuutena luovaa työtä arvioivasta yhteisöstä. Mitään luovuusgeeniä ei ole olemassa: luova yksilö on sellainen, jota pidetään luovana. Suhteessa nyky-yhteiskuntaan, Vincent van Gogh on yksi kaikkien aikojen suurimpia luovia neroja. Suhteessa omaan aikaansa, hän oli tyhjänpäiväinen tuhertelija.

Samaten älykkyys määrittyy viime kädessä suhteessa ympäristöön – sanoivat Stanford-Binet -asteikon puolustajat mitä tahansa. Miljardööri ja filantrooppi Richard Branson oli lapsena vakuuttunut lukihäiriönsä vuoksi olevansa tyhmä kun saapas. Koulussa hänen toimintatapansa kun ei tuottanut juurikaan mielekkäitä tuloksia. Branson ymmärsi kuitenkin ihmisten päälle. Jätettyään koulun kesken hän kylvikin bisnesimperiuminsa siemenet muutamassa vuodessa vinyylilevyjä kaupitellen.

Kokeissa säännönmukaisesti reputtavaa koltiaista pidetään helposti tyhmänä. Tuskin kukaan erehtyisi kuitenkaan enää väittämään, että Bransonilta puuttuisi hoksottimia. Päin vastoin, kymmeniä menestyneitä maailmanluokan yrityksiä rakentanutta visionääriä pidetään yleisesti yhtenä maailman merkittävimmistä elossa olevista bisnesneroista.

Synnynnäistä lahjakkuutta, luovuutta tai älykkyyttä, sen enempää kuin levottomuutta tai keskittymiskyvyttömyyttäkään ei ole olemassa. Ominaisuudet nousevat aina esiin suhteessa siihen ympäristöön, jossa ihmisen tuottamia tuloksia arvioidaan.

Viisas ihminen on sellainen, joka tekee viisaita asioita. Häirikkö taas tunnistetaan siitä, että hän tekee häiritseviä asioita. Bisnesviisaus voi olla kuitenkin jopa haitaksi luokkahuoneessa. Levottomat jalat taas saattavat tehdä mestarillisen tanssijan.

Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta kuin H.C. Andersenin klassikkosadussa. Ankanpoikasten joukossa joutsen on tosiaan ruma konkelo. Mutta päästessään omiensa joukkoon – päästessään toteuttamaan kutsumustaan ja toimimaan temperamenttinsa mukaisesti – se nousee uljaaseen lentoon valkeana kaunottarena.