Sisäinen motivaatio tarvitsee kaverikseen itsekuria

31/10/2024

Jokunen viikko sitten some-meemi pysäytti. Kuvassa oli kaksi käyrää: iloisesti eteenpäin läikähtävä pyrähdys joka palautui pian nollakohtaan ja tasaisesti eteenpäin putputtava kasvukäyrä. Ensimmäisen nimi oli ”motivaatio”. Toisen ”itsekuri”.

Yhteiskunnassamme on syvään juurtunut ajatus siitä, että sääntöjä täytyy noudattaa ja kansa kasvattaa kuriin ja nuhteeseen. Siksi luulisikin, ettei itsekurin ajatus ole meille vieras. Samaan aikaan kuitenkin sisäisen motivaation ympärillä käyty keskustelu on johtanut itseohjautuvuuden irvikuvaan, jossa kaiken pitää olla aina vaan kivaa ja kukaan ei saa ainakaan minulle käskeä mitä tehdä.

Perinteinen ulkoa käsin johdettu kurinalaisuus toimii silloin kun ympäristö on ennakoitavissa.

Tällöin voidaan määritellä vaikkapa strategiset tavoitteet ja sitten jalkauttaa ne organisaatioon. Mutta kun yhä useammalla toimialalla toimintaympäristö elää jatkuvasti energian hintapiikkeineen, tuontitariffeineen ja tekoälyineen, voi olla, että johto määrittelee tavoitteet päin prinkkalaa. Tällöin keskeistä on yksittäisten työntekijöiden kyky joustaa muuttuneessa toimintaympäristössä. Se puolestaan edellyttää sisäistä motivaatiota

Sisäinen motivaatio ei tarkoita sitä, että tehdään mitä huvittaa. Tieteellinen aihetta käsittelevä tutkimus osoittaa, että sisäinen motivaatio syntyy silloin kun psykologiset perustarpeet tyydyttyvät. Ne ovat autonomia, aikaansaaminen ja yhteenkuuluvuus. Näistä vain autonomia liittyy nyt työelämään hiipineeseen ”tehdään mitä huvittaa” kulttuuriin, ja sekään ei itse asiassa tarkoita vapautta tehdä mitä haluaa. Autonomia tarkoittaa ennemminkin kokemusta oman työn omistajuudesta. Eli sitä, että hommat täytyy kyllä hoitaa – mutta ne saa hoitaa omaan tyyliin.

Aikaansaamisen perustarve on kuitenkin se, mikä on keskiössä kun halutaan rakentaa parempaa työelämää. Ensinnäkin, se on yksi voimakkaimmista inhimillisistä kokemuksista: ”minä osaan, tämä onnistui!” Toiseksi, aikaansaaminen on se vipu, joka ratkaisee sen, pärjääkö organisaatio vai ei. Viime kädessä jokaisen organisaation onnistuminen riippuu siitä onnistuvatko sen työntekijät. Ja tämä edellyttää sitä, että ihmiset tekevät oikeita asioita itselleen sopivalla haastetasolla.

Yhteenkuuluvuus puolestaan tarkoittaa sitä, että ihminen kokee tulevansa kohdatuksi omana itsenään työyhteisössä. Se ei tarkoita sitä, että kaikkea sanomista pitää varoa siltä varalta, ettei joku vaan loukkaannu. Päin vastoin, kyse on siitä, että myös haastavista asioista voidaan puhua suoraan mutta kunnioittavasti.

Autonomia, aikaansaaminen ja yhteenkuuluvuus ovat siis perustarpeita.

Kun ne tyydyttyvät, syntyy sisäistä motivaatiota ja sitä kautta aitoa itseohjautuvuutta. Muuttuvassa toimintaympäristössä näiden tarpeiden huomioiminen onkin yksi keskeisiä johtamishaasteita. Mutta mikä silloin avuksi kun perustarpeet eivät tyydyty? Muuttuva maailma kun johtaa ajoittain siihen, että aiemmin toimivaksi osoittautunut toimintatapa ei yhtäkkiä enää toimikaan.

Tästä syystä motivaatiotekijöiden lisäksi tarvitaan itsekuria. Se merkitsee kulloinkin tunnistettujen hyviä tuloksia aikaansaavien aktiviteettien systemaattista suorittamista riippumatta siitä, huvittaako sillä hetkellä tai ei. Esimerkiksi uuden tekniikan harjoittelua tai juoksulenkille lähtöä vaikka räntää tulee taivaalta vaakasuoraan. Tai vaikkapa uusien tekoälyratkaisujen systemaattista kokeilua ja käyttöönottoa organisaatiossa.

Ihminen on energiapihi olento.

Me pyrimme minimoimaan ponnistelun määrän. Mutta jotta voimme kehittää omaa hyvinvointiamme ja osaamistamme. joskus täytyy myös ponnistella. Jos jokainen ponnistus täytyy suorittaa aina tietoisesti, ennen pitkää tuloksena on loppuunpalaminen ja romahdus. Jos sen sijaan määrätietoisesti opettelet tekemään tarvittavat asiat kurinalaisesti, ohjelmoituu aktiviteetti ennen pitkää ajattelujärjestelmääsi automaattiseksi. Kun olet vuoden päivät kammennut itsesi ovesta ulos, huomaat pian, että lenkille lähtö tapahtuu kuin itsestään.

Pelkkä kuri ei riitä pärjäämään muuttuvassa maailmassa. Mutta ei siihen riitä pelkkä sisäinen motivaatiokaan. Muuttuvassa maailmassa on keskeistä tunnistaa, mitkä aktiviteetit tyydyttävät psykologiset perustarpeet – ja miten näitä aktiviteetteja on mahdollista pitää yllä silloinkin kun ei yhtään huvittaisi.

Itseohjautuvuus ei tarkoita absoluuttista vapautta

20/12/2022

1 kommentti

Helsingin Sanomat jatkaa taas johdonmukaisesti ristiretkeään itseohjautuvuutta vastaan. Viime vuosina lehti on systemaattisesti julkaissut negatiivisia artikkeleita itseohjautuvuuden toteutumisesta sekä kouluissa että työpaikalla. Viimeisimpänä lehdessä esitetään, ettei työpaikoilla saada mitään aikaiseksi itseohjautuvuuden takia. Sinänsä ei ole ihme, että Helsingin Sanomat on onnistunut keräämään juttua varten laajan negatiivisen aineiston – taustalla on kysely otsikolla ”Onko työelämän itseohjautuvuus uuvuttanut sinut?”

On jokseenkin käsittämätöntä, ettei valtakunnan päämedia vaivaudu tekemään kotiläksyjään aiheesta.

Vaikka yllä mainittua juttua varten on haastateltu aihetta tuntevia akateemisia asiantuntijoita, siinä toistuu silti sama alkeellinen käsitteellinen virhe kuin aiemmissakin Hesarin artikkeleissa: itseohjautuvuus samaistetaan aika lailla absoluuttiseen vapauteen.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen Sherlock Holmes tajutakseen, että päämäärähakuisessa toiminnassa, oli sitten kyse oppimisesta tai työstä, ei saada aikaan kuin kaaosta, jos oppilaiden tai työntekiöiden annetaan tehdä mitä huvittaa. Oppi syntyy opiskelusta, ja liiketulos tehdystä työstä. Jos päivät menevät Tiktokin tai Miinaharavan parissa, ei ole kovinkaan yllättävää, jos ei tuloksia synny. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, tällaisen vastuuttomuuden oikeaoppinen akateeminen termi ei ole itseohjautuvuus – vaan heitteillejättö.

Itseohjautuvuus tarkoittaa sisäisesti motivoitua toimintaa.

Siis erotuksena ulkoisesti motivoidusta toiminnasta, jossa toimintaa ohjaavat ulkoa asetetut palkkiot tai rangaistukset. Sisäinen motivaatio puolestaan perustuu ihmisen psykologisten perustarpeiden tyydyttymiseen. Näitä ovat autonomia, kykenevyys ja yhteenkuuluvuus – joidenkin tuoreempien tutkimusten mukaan myös hyväntekeminen. Ihmisellä on siis luonnollinen tarve pystyä vaikuttamaan elämäänsä, saamaan asioita aikaiseksi ja kokea tulevansa hyväksytyksi yhteisössä. Muun muassa Frank Martelan tutkimusten mukaan on myös viitteitä siitä, että ihminen pyrkii luontaisesti kohti hyvää.

Itseohjautuvuuden akateeminen ydin on professorien Richard Ryan ja Edward Deci kehittämä itsemääräytymisteoria. Sen puitteissa on tutkittu laajasti työhyvinvointia ja tuottavuutta ja tulokset tukevat johdonmukaisesti päätelmää: kun ihmisen perustarpeet tyydyttyvät, sekä hyvinvointi että tuottavuus lisääntyvät. Tämä edellyttää kuitenkin koko psykologisten perustarpeiden kirjon tyydyttymistä. Pelkkä autonomia ei riitä, vaikka se voi joskus auttaakin alkuun.

Työssä ja oppimisessa tuloksellisuus palautuu viime kädessä aikaansaamiseen. Tässä puolestaan keskeisessä roolissa on tavoitteiden asettaminen oikein. Yritys, jossa johto ei määrittele tavoitteita millään tavoin on pian entinen yritys. Ongelmana on, että mitä yksityiskohtaisemmin tavoitteet määritellään, sitä vähemmän työntekijä kokee autonomiaa eli vapautta.

Eli jos töissä pitää olla minuutilleen 8.15–16.15, taulukot pitää täyttää Exceliin Times New Romanilla pistekokoa 11,5 ja omien täytettyjen taulukoiden määrä täytyy raportoida esimiehelle perjantaina klo 12.30–15.30 välillä, on autonomian kokemus todennäköisesti alhainen. Silti tällaisessa työssä voidaan saada paljon aikaiseksi ja työntekijällä voi myös olla korkea kykeneväisyyden kokemus, jos hän pitää touhuilua mielekkäänä.

Vastaavasti, jos taas töitä saa tehdä milloin huvittaa ja mistä huvittaa, eikä johto määrittele tavoitteita tai onnistumisen mittareita, tulee touhusta pian Helsingin Sanomien jutun kuvaamaa sekoilua.

Itse asiassa mitä enemmän työssä annetaan vapauksia, sitä paremmin pitää tuntea onnistumisen mittarit.

Peliala on oivallinen jos kohta aika ainutlaatuinen esimerkki siitä, miten itseohjautuvuus voi parhaimmillaan onnistua. Peliyhtiöiden kulttuuri korostaa usein korkeaa autonomiaa. Samalla alalla tunnetaan kuitenkin erinomaisesti mittarit, joiden nojalla tiimi voi ihan itse mitata, onko kehityksessä olevalla pelillä hittipotentiaalia. Supercellin johtajan ei tarvitse tulla sanomaan pelitiimille, että 20% pelaajista seuraavana päivänä palauttava peli pitää kuopata – tiimi tietää sen itsekin inhorealistisen hyvin.

Tavoitteiden asettamisen ohella keskeisessä roolissa on myös jutussakin haastatellun TTL:n tutkimusprofessori Jari Hakasen esittämä huolenpito ja hyvinvoinnin johtaminen. Siinä missä tavoitteiden asettaminen lisää kyvykkyyskokemuksia, on huolenpitoon satsaava johtajuus puolestaan avainasemassa yhteenkuuluvuuden kokemuksen synnyssä.

Hesarin juttu osuu kyllä yhdessä asiassa naulan kantaan – siis siinä, että itseohjautuvuus käsitetään yhä usein työelämässä väärin. Aika usein se typistyy juuri tällaiseksi sinne tänne sekoiluksi. Todellisuudessa tällainen itseohjautuvuuden irvikuva on vain kehnoa johtamista.

Syitä väärinkäsitykseen on varmasti monia. Yksi niistä lienee kuitenkin se, että valtakunnan päämedia julkaisee vuodesta toiseen tällaisia artikkeleja, joissa itseohjautuvuuden käsite on vääristetty irvokkaaksi olkinukeksi. Nytkin varmasti tuhannet suomalaiset ovat taas tutustuneet tähän vinksahtaneeseen näkökulmaan ja sekaannus lisääntyy entisestään.

Kenties jonain päivänä Hesarikin tekee neutraalin artikkelin aiheesta, jossa itseohjautuvuuden käsite esiteltäisiin monipuolisessa ja akateemisesti syvällisesti tutkitussa muodossaan myös suurelle yleisölle. Kuka tietää, se voisi tehdä suomalaiselle työelämällekin ihan hyvää. Tietysti ongelmana on, että artikkelit, joissa pyritään aidosti kehittämään työelämää eivät kiinnosta lukijoita läheskään niin paljon kuin tällaiset klikkimagneetit, jossa todetaan, että kaikki on jo rikki.

5 tapaa pysyä täysjärkisenä koronakriisissä – nyt ei ole aika käpertyä siiliksi, eikä tsempata

30/03/2020

3 kommenttia

Tuskin kukaan osasi kuukausi sitten odottaa, että Suomi vetää rajat kiinni ja kansalaiset kotiarestiin. Muutamassa viikossa olemme siirtyneet kokonaan uuteen aikakauteen, jossa tulevaisuutta ei tunne kukaan.

Kriisireaktiot vaihtelevat siilipuolustukseen käpertymisestä hyperaktiiviseen tsempparikulttuuriin, jossa mistä vain selvitään. Nähdäkseni kumpikaan näistä strategioista ei toimi nykyisen tapaisessa tilanteessa. Siiliksi käpertymällä saatamme kyllä selviytyä kriisistä, mutta ulos tullaan niin mykkyrässä, että koronanjälkeiseen maailmaan voi olla vaikeaa päästä kiinni.

Vielä vaarallisempaa on sisulla läpi puskeminen ja omista tavoitteista tinkimättömästi kiinni pitäminen. Sisu ja tsemppi ovat voimavaroja, jotka ovat rajallisia. Tässä tilanteessa saatetaan olla kuukausia, ellei pidempäänkin. Kuukausien poikkeustilasta ei selvitä sisulla ja hammasta purren, vaan toimimalla fiksusti.

Minulla ei ole harmainta aavistustakaan, miten tästä oikeasti selvitään. En oikeastaan usko, että kenelläkään on. On kuitenkin jotain strategioita, joiden uskon olevan hyödyllisiä, jotta selviäisimme tästä kriisistä enemmän tai vähemmän täysjärkisinä. Tässä joitain ajatuksia.

1. Ole armollinen itsellesi ja lähimmäisillesi

Nyt ei ole aika tsempata ja pyrkiä kohti omaa ihanne-itseä. Nyt on keskeistä tunnustaa, että olemme todennäköisesti sukupolvemme suurimmassa kriisissä. Siksi ihan ensinnä sinun täytyy pitää huolta omasta ja lähimmäistesi hyvinvoinnista. Ja ennen kaikkea olla armollinen itsellesi.

Et tule saamaan aikaan kaikkea, mitä olit suunnitellut tälle keväälle. Se on ihan ok. Samaten, jos sinulla on lapsia, he eivät tule opiskelemaan samalla tahdilla kuin vuosi sitten. Sekin on ihan ok. Pääasia on nyt pitää huolta toisistamme ja pyrkiä välttämään kriisin synnyttämät turhat loppuun palamiset. Ehkä lapset voivat katsoa vähän useammin Netflixiä ja voit kirjoittaa vähän vähemmän sähköpostia. Nyt pääasia on, että pääsemme päivä kerrallaan eteenpäin.

2. Riittävän hyvä on riittävän hyvä

Psykologi ja käyttäytymistaloustieteen pioneeri Herbert Simon esitteli maailmalle erottelun tarpeeksi hyvän (satificing) ja maksimoidun (maximizing) päätöksenteon välillä. Perinteisesti meidät on opetettu tekemään oikeita päätöksiä harkiten. Tämä toimii, jos maailma on ennustettava. Nyt ei ole. Siksi meidän pitäisikin nyt omaksua ennemminkin startup-maailmasta tuttu tekemisen, tutkimisen ja oppimisen kehä, jota esimerkiksi startup-guru Eric Ries on esitellyt.

Tällaisen nopean päätöksenteon haasteena on, että sen nojalla tulee usein tehtyä vääriä päätöksiä. Startup-maailma on jo vuosia juhlinut erehdyksiä. Nyt tämä koskettaa meitä kaikkia. Myös erehdyksistä voi saada uutta oppia ja ymmärrystä oikeaa päätöstä kohti. Tee asioita, katso mitä tapahtuu. Jos homma menee hyvin, hieno juttu! Jos taas menee mönkään, kirjoita vaikka pari-kolme kappaletta analyysiä siitä, mikä ei toiminut ja tee uudestaan. Tekemällä, tutkimalla tuloksia ja oppimalla niistä pystyt pysymään toimintakykyisenä myös nykyisenkaltaisessa ennakoimattomassa ympäristössä.

3. Priorisoi

Oman tehtäväkentän priorisointi on yleisestikin järkevää. Nyt se on nähdäkseni välttämätöntä. Itse kirjoitan yleensä prioriteetit kerran puolessa vuodessa ja kuukausittain. Aikanaan startup-yrittänä kirjoitin prioriteetit viikoittain. Nykytilanteessa voi yleisestikin olla järkevää tarkastella omia prioriteetteja viikkotasolla.

Helppo priorisointiharjoitus auttaa tekemään selkoa asioiden tärkeysjärjestyksestä. Kirjoita ylös kaikki, mitä sinun pitäisi tehdä. Kuvaile jokaista tavoitetta noin kappaleella tekstiä. Järjestä sitten tekemiset numeroiduksi listaksi. Erota lopuksi kolme ensimmäistä. Jim Collinsin sanoin, jos sinulla on enemmän kuin kolme prioriteettia, sinulla ei ole prioriteetteja.

Listasi hännillä olevat asiat jäävät todennäköisesti tekemättä, mutta se on ihan ok. Pääasia on, että edistyt edes hieman viikkotasolla niissä asioissa, joilla on oikeasti väliä. Muu voi odottaa.

4. Tutki sisäistä motivaatiotasi

Sisäisestä motivaatiosta ja itseohjautuvuudesta on puhuttu Suomessa jo vuosia. Itseohjatuvuus muuttui lähes kaikkien suomalaisten arkipäiväksi käytännössä yhdessä yössä. Nyt meidän täytyy itse pitää itsemme liikkeessä, tehdä asioita oma-aloitteisesti ja muodostaa omaa ymmärrystä tavoitteistamme.

Omia motivaattoreita voit tutkia vaikkapa kutsumuskartan avulla. Kirjoita paperille kaikki sellaiset aktiviteetit, joista aidosti nautit. Esimerkiksi lukeminen, kirjoittaminen, ulkoilu ja niin edelleen. Voit katsoa tarkemmat ohjeet täältä.

Pyri sitten muodostamaan päivärutiinistasi sellainen, että mahdollisimman moni kohta listallasi saisi aikaa. Käytä myös aikaa viikkotasolla suunnitteluun. Istu esimerkiksi puoleksi tunniksi alas joka sunnuntai-ilta hahmottelemaan, miten käytät seuraavan viikon aikasi ja varmista vaikka kalenteroimalla, että myös kivoille jutuille jää edes jonkin verran aikaa.

5. Ruoki luovaa ajattelua

Lähikuukausina kyky luovaan ajatteluun tulee ratkaisemaan sen, minkälaista maailmaa alamme rakentamaan seuraavaksi. Se tarkoittaa, että vanhat ajatusrakenteet täytyy pöllyttää auki ja puskea ajattelua uusille raiteille. Star Trek -TV-sarjaa mukaillen, nyt on rohkeasti mentävä sinne, minne kukaan ei ole aiemmin mennyt. Tietysti sillä twistillä, että sinne pitää mennä lähtemättä kotoa.

Helpoin tapa lisätä luovaa ajattelua on lukea, matkustaa ja kerätä uusia virikkeitä. Nyt matkustaminen ei tietenkään ole mahdollista, mutta voit katsoa Areenasta tai Netflixistä hyviä dokumentteja tai matkustaa vaikkapa lähimetsään. Tai vaikka keittiöön. Kuka tietää mitä sieltä löytyy?

Luovuus kukoistaa myös, kun keräät ideat ylös heti kun ne yllättävät. Kaiva kaapista muistivihko, pidä se käsilläsi pitkin päivää ja kirjoita oivallukset ylös saman tien kun ne päähän pälkähtävät.

Me olemme menossa myrskystä läpi. On täysin mahdollista, että tästä tullaan ulos entistä ehompina. Kukaan ei tiedä miten, mutta mennään päivä kerrallaan, olennaiseen keskittyen, fyysisesti etäällä mutta henkisesti lähellä, kuten presidentti Sauli Niinistö opasti. Ja ennen kaikkea olemalla itsellemme armollisia.

Tämäkin loppuu ennen pitkää. Anonyymiä nokkelikkoa siteeraten, asiat ovat lopussa hyvin. Jos asiat eivät ole vielä hyvin, emme ole vielä lopussa.

Kohdennuskone: Etsi itsellesi kiinnostuksen kohteitasi ja arvojasi vastaava opiskelupaikka Aalto-yliopistossa

24/03/2020

Jätä kommentti

Mikä innostaa sinua eniten ja missä työ vastaa etenkin kiinnostuksesi kohteita ja arvojasi? Opiskelupaikan valinnassa kannattaa nykyään miettiä ennen kaikkea, minkälaisella alalla työskentely vastaisi sitä, mikä on juuri sinulle eniten motivoivaa. Tämän takia olemme viime kuukausina kehitelleet Aalto-yliopiston opintopaikan löytämisen avuksi Kohdennuskonetta. Se on valintakysely, jossa tarjoamme reaaliaikaisesti tarjolla olevia hakukohteita.

Kohdennuskone on aluksi tarjolla suomenkielisenä beta-versiona, jota alamme nyt testata laajemmin. Olisi hienoa jos voisit antaa meille palautetta Kohdennuskoneesta.

Kohdennuskoneen beta-version löydät täältä:
https://bit.ly/kohdennuskone

Kokeiltuasi kyselyä voit antaa meille palautetta Kohdennuskoneen kehittämiseksi täältä:
https://bit.ly/kohdennuskone-kysely

Kohdennuskoneen avulla voit löytää yllättäviäkin uusia opintomahdollisuuksia, joissa pääset tekemään kiinnostavia ja arvomaailmasi mukaisia juttuja.

Ihminen ei viime kädessä tarvitse tutkintoaan vastaavaa työtä, vaan kiinnostuksen kohteitaan vastaavaa. Siksi opiskelupaikkakin kannattaa valita sen perusteella, mikä sinua aidosti ja sisäisesti motivoi.

Kiitos panoksestasi kehitystyöhön!

Ajattelulla vauhtia uuteen vuoteen

21/12/2012

2 kommenttia

Käännä elämästäsi esiin kaunis puoli: tähyä siihen, mikä on elämässäsi kaunista ja missä loistat kirkkaimmillasi. Vetovoima ei riipu pärstäkertoimesta. Muista, että stressi on mielikuvituksen tuotetta. Harva muu otus kuin ihminen keksii odottaa niska jäykkänä katon romahtamista, vaikkei nokan edessä tönötä ainuttakaan uhkaa.

Palkintojen tavoittelusta tulee vain paha mieli. Taantumalle näytetäänkin taivaan merkit satsaamalla siihen, mistä me olemme kaikkein eniten innoissamme. Pudotetaan työaikaa ja lisätään sisäisen motivaation määrää.

Leikki on lapsen työtä – mutta niin se on aikuisenkin. Ilman leikkiä elämä muuttuu nopeasti harmaaksi ahertamiseksi. Leikkivä ihminen puolestaan kukoistaa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät muutokset tapahdu hetkessä. Luovaan ajatteluun ja mestarilliseen päätöksentekoon paras lääke onkin aika.

Ollaan vielä kiitollisia myös niistä pienistä hetkistä, jotka eteemme sattuvat. Kiitos lämmittää niin kiittäjää kuin kiitettävääkin.

Lämmintä joulua ja valoisaa ja antoisaa uutta vuotta kaikille!

PS. Ajattelun ammattilainen joululomailee. Seuraava kirjoitus ilmestyy maanantaina 7.1.

Vapaus, virtaus ja vastuu: Sisäisen motivaation kolme tukipilaria

28/11/2012

11 kommenttia

Motivaatiopsykologian johtavien tutkijoiden Richard Ryanin ja Edward Decin mukaan sisäisen motivaation ytimessä on psykologisten perustarpeiden täyttyminen. Näillä ei ole juuri mitään tekemistä Maslowilaisen tarvehierarkian kanssa. Ne kertovat ennemminkin terveen ihmisen psykologiasta. Psykologisten perustarpeiden täyttyminen vaikuttaa merkittävästi koettuun onnellisuuteen ja hyvinvointiin.

Ryanin ja Decin mukaan psykologisia perustarpeita on kolme: vapaus, kyky saada asioida aikaiseksi ja yhteys toisiin ihmisiin. Daniel Pink soveltaa Ryanin ja Decin tutkimusta ja linjaa perustarpeiksi vapauden, hallinnan tunteen ja merkityksen tunteen. Roman Krznaricin mukaan ne ovat puolestaan vapaus, flow-kokemukset ja merkitys. Kaikissa linjauksissa tulee esiin sama perusajatus. Nimitänkin tässä suomeksi psykologisia perustarpeita nimillä vapaus, virtaus ja vastuu.

Vapaus

Vapaus tarkoittaa tunnetta siitä, että pystyt vaikuttamaan omaan elämääsi. Toisin sanoen, se tarkoittaa, ettei toimintaasi rajoita ylenpalttisesti toisten tahto ja toiminta, ja että pystyt kohtalaisella vaivalla saavuttamaan tavoitteesi.

Vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisit tehdä ihan mitä vaan päähän pälkähtää. Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että voit toimia niin kuin on omalta kannaltasi paras. Kykenemme vaikuttamaan omaan ajatteluumme ja toimintaamme paljon vähemmän kuin yleensä luullaan. Siksi vapaudessa on vähintään yhtä paljon kysymys asenteistasi ja arvoistasi kuin käsillä olevista mahdollisuuksista.

Virtaus

Virtaus tarkoittaa sitä, että saat asioita tapahtumaan ja saavutat päämääriäsi. Se tarkoittaa sitä, että koet elämäsi pysyvän hallinnassa ja että saat aikaiseksi sen, minkä aloitat.

Virtaus ei tarkoita sitä, että tällaiset saavutukset olisivat aina helppoja. Päin vastoin, hallinnan tuntu ja flow-kokemus syntyy usein silloin kun pusket itseäsi kykyjesi äärirajoille.

Vastuu

Vastuu tarkoittaa sitä, että tiedostat vuorovaikutuksellisuutesi ja riippuvuutesi toisista ihmisistä. Se tarkoittaa sitä, että koet olevasi osa jotain ryhmää, oli kyse sitten perheestä, työtiimistä tai vaikkapa uskonnollisesta ryhmästä.

Vastuu tarkoittaa sitä, että koet voimakkaasti, että teoillasi ja elämälläsi on merkitystä myös toisille ihmisille. Vastuu liittyy myös läheisesti kokemukseen siitä, että olet osa jotain itseäsi suurempaa kokonaisuutta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri viimeksi mainittu on yksi keskeisimpiä tekijöitä kestävän hyvinvoinnin ytimessä.

Sisäinen motivaatio koostuu siis vapaudesta, virtauksesta ja vastuusta. Jos nämä psykologiset perustarpeet tyydyttyvät, ihminen on onnellinen ja voi hyvin. Lisäksi vapaus, virtaus ja vastuu muodostavat vielä positiivisen kehän: vapaus mahdollistaa uuden kokeilemisen ja uusien virtauskokemusten kartoittamisen. Työskentelemällä flow-tilassa taitosi puolestaan karttuvat ja pystyt tekemään yhä hienompia asioita yhteisössäsi. Ja kun kannat vastuusi toisista ihmisistä ja teet flow-tilassa toisten puolesta arvokkaita asioita, ovat ihmiset usein valmiit myös kompensoimaan työtäsi. Tämä puolestaan lisää resurssien kautta vapauttasi, ja niin edelleen.

Mikä ihmistä liikuttaa?

26/11/2012

9 kommenttia

Taloustieteen ja politiikan päätöksenteko perustuu klassiseen ajatukseen siitä, että ihminen pyrkii kohti palkintoja ja välttelee rangaistuksia. Toisin sanoen, ajatellaan, että ihmisen perimmäiset motivaatiotekijät ovat ulkoisia.

Nykytutkimus osoittaa, ettei tämä käsitys pidä alkuunkaan paikkaansa.

Lukuisissa tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset toimivat itse asiassa usein omaa materiaalista etuaan vastaan. Taloustieteelle ja Maslow’n tarvehierarkian kanssa operoineille psykologeille Nelson Mandelan tai Aung San Suu Kyin tapaiset ihmiset ovat täysin käsittämättömiä. Miksi ihmeessä kukaan menisi vankilaan vain omien uskomustensa takia? Siellähän tulee nälkä!

Maslow esitti, että ihminen pyrkii ensin täyttämään perustarpeet kuten nälän ja suvunjatkamisen. Tosi asiassa ihminen ei pyri täyttämään tarpeitaan maslowilaisen tarvehierarkian mukaan. Mutta mikä ihme ihmistä sitten liikuttaa? Tämä oli vielä 1900-luvun puoleen väliin asti mysteeri.

1950-luvulla psykologi Harry Harlow törmäsi erikoiseen ilmiöön. Tehdessään kokeita apinoilla, hän huomasi, että ne puuhastelivat mielellään kokeeseen liittyneen tehtävän parissa ilman minkäänlaista tiedemiesten harjoittamaa houkuttelua tai painostusta. Harlow huomasi, että puuha itsessään oli palkitsevaa apinoille. Hän lanseerasi käsitteen ”sisäinen motivaatio”.

Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että palkinnot ja rangaistukset toimivat kyllä hyvin erittäin yksinkertaisissa ja mekaanisissa tehtävissä, niin kuin tehtaan liukuhihnalla. Mutta jos toiminta on vähänkään monimutkaisempaa – niin kuin se melkein aina on nykyaikaisessa tietotyössä –, toimintakyky kyykkää alta aikayksikön porkkanan ja kepin välissä pyristellessä.

Rochesterin yliopiston psykologian professorit Edward Deci ja Richard Ryan tulivat 1980-luvulla tunnetuiksi sisäisen motivaation systematisoivasta itsemääräytymisteoriastaan. Sen mukaan ihmistä ohjaa kolme tekijää: vapaus, osaamisen tunne ja yhteys toisiin ihmisiin. Kerron näistä lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.

Ryan ja Deci ovat tutkineet motivaatiota laajasti. Vuonna 2009 Ryan, Deci ja Christopher Niemiec julkaisivat artikkelin, jossa osoitetaan kuinka vinksallaan ulkoiseen motivaatioon perustuva päätöksenteko oikeasti on.

Tutkimuksessa psykologit haastattelivat suurta koehenkilöjoukkoa. Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, arvostivatko he sisäisesti vai ulkoisesti määrittyneitä saavutuksia. Sisäismotivoituneet siis arvostivat vapautta, osaamista ja yhteyttä toisiin. Ulkoismotivoituneet puolestaan arvostivat rahaa ja mainetta.

Niemiec, Ryan ja Deci seurasivat vuoden verran koehenkilöitä. Tämän jälkeen tutkittiin, kuinka moni oli päässyt sisäisesti tai ulkoisesti motivoituihin päämääriinsä. Sisäismotivoituihin päämääriin päässeiden elämänlaatu oli lisääntynyt radikaalisti. Samaten vastaavuus negatiivisten tunteiden, ahdistuksen ja stressin kanssa oli voimakkaasti käänteinen. Sisäinen motivaatio siis lisää merkittävästi hyvinvointia ja vähentää huonovointisuutta.

Ulkoisesti motivoiduihin päämääriin pääseminen ei puolestaan lisännyt koettua hyvinvointia lainkaan. Mutta hulluinta on, että niillä, jotka tosiaan saavuttivat haluamaansa rahaa ja mainetta, huonovointisuus lisääntyi!

Ensi käteen tässä ei näytä olevan mitään järkeä. Palkitseminen ja rankaiseminen ovat pesiytyneet niin syvälle kulttuuriimme, että eihän tämä voi pitää paikkaansa. Mutta kun pysähdytään miettimään, miten ulkoinen motivaatio ohjaa toimintaa, on vastaus itsestään selvä.

Sanotaan, että haluat tienata €100 000 vuodessa. Se vaatii aika paljon hommaa, esimerkiksi lääkiksen tai oikiksen käymistä. No, kun olet päässyt tavoitteeseesi, seuraava askel on sitten tienata €200 000 tai €500 000. Harmi vaan, että tämä tavoite on edellistä monin verroin työläämpi. Eli vaikka päämäärän tavoittamisesta tuleekin hetkellinen onnen tunteen läikähdys, nousevat stressitasot jo seuraavana päivänä uuden ja entistä haasteellisemman tavoitteen tähden.

Jos ihminen sen sijaan kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä, saavansa itselleen tärkeitä asioita aikaiseksi ja pystyvänsä olemaan merkityksellinen myös toisille ihmisille, hän voi oikeasti hyvin, sama se, mikä pankkitilin saldo on. Todellinen hyvinvointi nousee sisäisestä motivaatiosta.