Siirryin noin vuosi sitten tekemään nelipäiväistä työviikkoa. Tätä ennen päivät venyivät helposti 12-tuntisiksi, ja usein töitä tuli tehtyä viikonloppujenkin läpi. Vaikka pystyinkin työskentelemään suurimman osan ajasta flow-tilassa, on flow:ssa se huono puoli, ettei se katso kropan jaksamisen perään. Pääsääntöisesti olinkin aina joulu- ja kesäloman alkaessa tyhjätakkinen zombi. Jotain täytyi siis tehdä.

Aikaan saaminen ei ole kuitenkaan sidottu aikaan.

Viime vuoden tammikuussa päätin tehdä kokeen. Buukkasin joka viikoksi kesään asti isipäivän: päivän, joka on omistettu vain lapsille. Isipäivinä nappasin muksut autoon, ja ajoimme uimahallille tai Huimalaan. Samaten viikonloput pyhitettiin perheelle ja kodille. Kokeen juju oli kuitenkin siinä, että kokeilin, mitä tapahtuu, jos en lyhyemmästä työajasta huolimatta tingi lainkaan kevään tavoitteista. Aiemmin noin kuusipäiväinen työviikko piti siis pusertaa neljään päivään.

Kevään edetessä kävi ilmi, että tämä ei ollut temppu eikä mikään. Iso osa työpäivistä oli aiemmin valunut turhanpäiväiseen Facebookissa jumittamiseen ja paperien siirtelyyn. Kun aika muuttuu rajalliseksi luonnonvaraksi, se tulee käytettyä tehokkaasti kuin itsestään. Mutta kesän tullessa tulokset yllättivät.

Tavoitteet tulivat kyllä saavutettua. Mutta huolimatta kolmesta viikottaisesta lepopäivästä olin yhä kesän tullen zombi. Ihmettelin pitkään, mistä kiikastaa, kunnes filosofikollegani Markus laittoi käteeni Tony Schwartzin loistokirjan Be Excellent at Anything. Ihmisten jaksamista tutkinut Schwartz neuvoi kirjassaan, miten kiireen keskellä on mahdollista rauhoittua. Kaikista kirjan loistavista neuvoista yksi on ylitse muiden: tauko.

Schwartz neuvoo työkseen maailman huippujohtajia Applesta Googleen pitämään 30–60 minuuttisen tauon kesken työpäiväänsä. Ihmisen viretila riittää vain muutamaksi tunniksi kerrallaan, ja jos yrität puskea 12 tuntia yhtä soittoa, on tuloksena burn-out.

Buukkasin loppukesästä syksyn kalenteriin isipäivien lisäksi jokaiselle työpäivälle tunnin pituisen tauon. Tulokset olivat hämmästyttävät. Joka ikinen päivä kun tauon aika koitti, olin aivan häkeltynyt. Minullahan on tällainen hetki hengähtää kaiken kiireen keskellä. Kiireen tuntu kaikkosi lähes tyystin: jos kerran on aikaa pitää tunnin pituinen tauko, ei siinä voi mikään kiire olla.

Paradoksaalista kyllä, tekemistä oli prikulleen yhtä paljon kuin vuotta aiemmin – kenties vielä enemmän. Ja silti, vaikka tein nelipäiväistä työviikkoa ja pidin kesken päivän tunnin pituisen tauon, ei tavoitteista tarvinnut tinkiä. Aikaan saaminen kun ei katso käytettävissä olevaa aikaa, vaan sitä, miten ajan käyttää.

Arjen flow:n kannalta olennaisimpia juttuja ovat mielestäni olleet ajattelunhallinta, olennaiseen keskittyminen ja merkityksen löytäminen tekemiselle. Kropan jaksamisen kannalta taas tärkeintä on pitää huoli siitä, että läheisille ja harrastuksille jää riittävästi aikaa, ja etteivät työpäivät kulu tukka putkella viipottaen. Kumpikin järjestyy vetämällä kalenteriin ruksit oikeaan paikkaan ennen kevään tai syksyn alkua. Olennaista on tehdä kalenterimerkinnät ennen kuin kalenteri alkaa täyttyä tapaamisista sun muista. Näin varmistat sen, että lepohetkiä löytyy oikeasti myös kaikkein kiireisimpinä aikoina.

Schwartzin tutkimustulosten ja omien kokemusteni nojalla rohkenen väittää, että vähentämällä mahdollisuuksien mukaan työhön käytettyä aikaa ja buukkaamalla päivän keskelle tauon, saat aikaan yhtä paljon kuin ennenkin – kenties enemmän. Samalla jaksat monin verroin paremmin. Tietotyö kun ei katso käytettyjä tunteja – vaan sitä, miten tunnit käyttää.