Valta tarvitsee vastavoimia

27/04/2011

Toni Kannisto julkaisi taannoin blogissaan tarkkanäköisen kirjoituksen vaalikohusta. Kirjoitus edustaa perussuomalais-reaktion kolmatta aaltoa. Ensimmäinen aalto nousi vaali-iltana, kun vihervasemmistolaiset ilmaisivat sankoin joukoin närkästyksensä Perussuomalaisten menestyksestä. Toinen aalto syntyi reaktiona reaktioon. Sen ytimessä oli toteamus siitä, ettei hätä ole välttämättä lainkaan tämän näköinen. Lakataan valittamasta ja seurataan mielenkiinnolla, miten tilanne kehittyy. Tämä reaktio synnytti kolmannen aallon, johon kiteytyy nykytilanteessa kenties olennaisin: ei närkästyneitä reaktioitakaan voi demokraattisessa yhteisössä kieltää.

Homma menee suurin piirtein näin. Meillä on demokraattinen yhteiskunta, jossa jokainen voi vaikuttaa omalla äänellään. Tämän yhteiskunnan yhdet vilkkaimmista vaaleista ovat tuottanut tuloksen, joka kohautti suurta osaa kansasta. Tämä kansanosa on puolestaan ilmaissut huolensa vaalituloksesta, joka on taas synnyttänyt lisää keskustelua. Nyt alamme siis olla demokratian ytimessä: erilaiset mielipiteet tulevat esiin julkisessa keskustelussa. Niiden pohjalta voimme synnyttää aitoa ajatusten vaihtoa.

Elämme poliittisesti huisan jännittävää aikaa. Kansa on aktivoitunut historiallisessa mittakaavassa. Äänestysprosentti oli kaikkien aikojen suurimpia. Puolueiden nuorisojärjestöt täyttyvät uusista jäsenistä. Suomalainen politiikka ei ole ainakaan juuri nyt tavanomaista hännystelyä ja hyssyttelyä. Päin vastoin: ensimmäistä kertaa pitkään aikaan meillä on aitoja vastavoimia poliittisessa päätöksenteossa. Kuka tietää, ehkä vastavoimat synnyttävät myös oikeasti tasokkaita päätöksiä.

Joka tapauksessa on jo yksi syy iloita viime viikkojen käänteistä. Politiikka on ollut monta vuotta harmaata ja tylsää. Kuinka ollakaan, nyt politiikasta on vihdoin tullut mielenkiintoista!

Haluatko brändiksi?

20/04/2011

5 kommenttia

Tässäpä harmillinen teos. Katleena Kortesuo julkaisi nimittäin hiljattain loistavan opuksen nimeltä Tee itsestäsi brändi. Teos on harmillinen siksi, että pahoin pelkään, että yhdeksän kymmenestä sen oppeja eniten tarvitsevasta jättää sen hyllyyn pölyttymään. Puhun nyt akateemisista asiantuntijoista.

Tietääkseni enemmän akateemista ahdistusta aiheuttavaa sanaa kuin ‘brändi’ ei ole olemassa.

Brändääminen synnyttää Porthanian käytävillä ja Fabianinkadun pimeillä kujilla vilunväristyksiä, jotka kuljettavat akateemikon mielen koluamaan Punavuoren ja Eiran hipster-hengessä sisustettujen mainostoimistojen nurkkia. Niiden kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä. Tutkijan asiantuntemus perustuu rautaiseen substanssiosaamiseen. Brändääminen kuuluu helppoheikeille.

Ja kuitenkin: brändäämisessä ei ole suinkaan kyse turkoosin ja neonvioletin trendikkäästä yhdistämisestä tai kvartaalin trendisloganien hokemisesta. Brändäämisessä on kyse siitä, mitä joka ikinen asiantuntija tarvitsisi substanssiosaamisensa jälkeen kaikkein eniten: viestin kiteyttämisestä.

Teoksessaan Kortesuo esittelee napakat työkalut viestin kitetyttämiseen. Itse asiassa suuri osa kirjasta käytetään erilaisten kirjoitus- ja puheviestinnän tolkkujen oppien esittelyyn. Ja näin tulee ollakin: brändi syntyy siitä, mitä brändi tekee. Se on viime kädessä yksi lysti, mitä asiantuntijalla on yllään, jos viesti ei kulje.

Akateemikon kannattaa myös muistaa, että itse asiassa lähes jokainen akateemisesti merkittävä tekijä on myös brändi: Georg Henrik von Wright on brändi, Leena Palotie on brändi, jopa erakkona Pietarin metsissä elelevä, matematiikan ”Nobelista” kieltäytynyt Grigori Perelman on brändi. Jokainen heistä on löytänyt jotain itselleen valtavan mielenkiintoista, ja jokainen heistä on kyennyt kiteyttämään tästä helposti jaettavan viestin.

Jos siis toimit asiantuntijatehtävissä – oli taustasi akateeminen tai ei – suosittelen ainakin vilkaisemaan Kortesuon kirjaa. Vaikka brändääminen aiheuttaisikin sinussa vilunväristyksiä, lienet kuitenkin samaa mieltä siitä, että kiteytetty viesti kulkee paremmin kuin sinne tänne rönsyilevä tajunnanvirta?

PS. Ajattelun ammattilainen lomailee pääsiäisen yli. Seuraava blogipostaus ilmestyy keskiviikkona 27.4. Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Uusi uljas Suomi

18/04/2011

15 kommenttia

Suomen poliittinen kenttä koki eilen aika merkittävän mullistuksen, kun uuspuolue Perussuomalaiset nousi kolmen suurimman joukkoon. Nukkuvien puolue on herännyt ja suunnannut toivonsa oikeistopopulismista ja muukalaisvihasta polttovoimansa ottavaan politiikkaan. Eilen illalla Facebook- ja Twitter-virrat täyttyivät toinen toistaan pöyristyneemmistä kommenteista: saiko Suomi nyt sini-punaniskahallituksen?

On toki huolestuttavaa, että sata vuotta vanhoihin tehdastyöideaaleihin ja muukalaisvihaan sitoutunut puolue saa näin valtavaa kannatusta. Maastamuuttoa suunnittelevien kannattaa kuitenkin huomioida, että ehkä hätä ei ole tämän näköinen. Protestipuolue on nyt vallan kahvassa seuraavat neljä vuotta. Onneksi kyse ei ole kuitenkaan diktaattorivallasta.

Suomalainen politiikka tulee toki muuttumaan. Mutta on muistettava kaksi asiaa. Ensinnäkin, vaalikamppailu edellyttää aina kärjistettyä retoriikkaa. Vaikka Perussuomalaisten linjaukset ovatkin humanistisesta näkökulmasta pöyristyttäviä, eivät ne edusta välttämättä edes puolueen yksimielistä linjaa. Toisekseen, yhden puolueen näkemys ei ohjaa koko maan politiikkaa.

Suomessa on yhä edustuksellinen demokratia. Se tarkoittaa sitä, että vaikka eduskunnan enemmistö muodostuukin perussuomalaisista, kokoomuslaisista ja demareista, mahtuu mukaan myös muita ääniä. Samalla Keskusta kumppaneineen asettunee tanakkaan oppositioasemaan ja pitää huolen siitä, että jos vallanpitäjien mopo alkaa karata käsistä, otetaan demokratian järeämmät aseet käyttöön.

Nämä vaalit ovat olleet vilkkaimmat kymmeniin vuosiin. Vaikka tulos ei ole kaikkien mieleen, edustaa se demokratiaa – kansanvaltaa – parhaimmillaan. Tässä kansa on todella noussut ja käyttänyt valtaansa.

Perussuomalaisten vaalivoitto on hälytyssignaali. Asiat eivät ole menneet viime vuosina aivan putkeen – ainakaan kansan enemmistön mielestä. Tälle sireenille kannattaa kallistaa korvaa. Siitä huolimatta kyse ei ole siitä, että Suomi olisi muuttunut yhdessä yössä oikeistovaltioksi. Olemme yhä demokratia – niin hyvässä kuin huonossakin.

PS. Lue tästä myös Frank Martelan loistava analyysi vaalituloksesta.

Akilleen dilemma

15/04/2011

7 kommenttia

Homeroksen Iliaan yhdeksännessä kirjassa kuningas Agamemnon yritti suostutella itsepäistä Akillesta palaamaan Troijan sotaan. Akilles ei kuitenkaan suostunut aluksi taisteluun. Hänen äitinsä, jumalatar Thetis, oli kertonut Akilleelle, että tällä on kaksi kohtaloa, joista hänen tulee valita.

Akilles voi osallistua Trojian sotaan, jolloin hän tulee kuolemaan nuorena. Tällöin hänen muistonsa eläisi kuitenkin ikuisesti. Vaihtoehtona hän voisi palata kotiinsa vaimonsa ja lapsensa luo, elää pitkän ja onnellisen elämän ja vaipua historian hämäriin. Meille ei ole epäselvää, kumman valinnan Akilles lopulta teki.

Akilles päätyi lopulta Trojian prinssi Parisin surmaamana manalaan. Homeroksen Odysseiassa nimisankari vieraili manalassa. Akilleen tavatessaan Odysseus onnitteli tätä:
“Olet suuri sankari niin eläessäsi kuin kuollessasi.”
“Älä ikinä ylistä kuolemaa”, sanoi sotasankari kuitenkin pettyneenä.
“Jos olisin tiennyt joutuvani viettämään ikuisuuden manalassa, en olisi ikinä valinnut sotaa.”

Akilles oli erotettu lopullisesti pojastaan ja vaimostaan. Vaikka hänestä oli tullut unohtumaton sotasankari, hänen elämänsä oli jäänyt elämättä.

Mikä on sinun valintasi?

Sinä olet loistava juuri sellaisena kuin olet

13/04/2011

10 kommenttia

Oma-apukirjallisuus on nykyään merkittävä kirjallisuudenhaara, josta löytyy niin perusteetonta hömppää kuin aidosti toimivia ja testattuja ratkaisujakin. Oma-avun eli self-help:in ytimessä on muutos: miten juuri sinä voit muuttua paremmaksi ihmiseksi. Minua on kuitenkin jo tovin vaivannut tämä oma-avun perusteesi. Miksi oikeastaan pitäisi muuttua?

Suhde omaan toimintaan voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan.

Alun perin kuluttajatutkimuksesta lainatut maksimaattorin ja satisfaattorin käsitteet kuvaavat näitä kahta luokkaa hyvin. Maksimaattori on oma-apukirjallisuuden kohderyhmää. Hän pyrkii jatkuvasti ylittämään itsensä ja kehittymään päivä päivältä paremmaksi. Hän ei ole koskaan ihan tyytyväinen itseensä – aina voisi tehdä jotain paremmin.

Satisfaattorille puolestaan riittää, että asiat ovat suurin piirtein hyvin. Ei sillä nyt ole niin väliä, jos vatsanseutu vähän pullottaa, jos kokeet menevät keskimäärin läpi, tai jos välillä pitää käydä huuhtelemassa arkistressi baarissa alas. Pääasia on, että asiat menevät kuitenkin ihan kivasti.

Oma-apukirjallisuus on maksimaattoreiden maksimaattoreille suuntaamaa kirjallisuutta. Ongelmana on, että harva maksimaattori tajuaa, että myös satisfaattoreita on olemassa. Jokainen ihminen ei ole välttämättä tyytymätön omaan elämäänsä, vaikkei olisikaan aktivoinut sisäistä sankariaan. Mutta yhteiskunnan kehittyessä yhä suosiollisemmaksi maksimaattoreille, tulee satisfaattoreille tukalat olot.

En tiedä, onko tässä viime kädessä kyse temperamenttierosta vai opitusta tavasta suhtautua. Oma kokemukseni antaa jonkinlaista anekdotaalista tukea edelliselle; nähdäkseni oma temperamentti kannattaa tässä asiassa tunnistaa ja toimia sen mukaan. Taistelin pitkään omaa maksimaattoriuttani vastaan. Lopulta olen kuitenkin joutunut myöntämään, että en ole taipuvainen tyytymään kovin helposti. Tämän ymmärtäminen on helpottanut elämää hurjasti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oma toimintatapani olisi ainoa oikea.

Ei kaikkien ole pakko ylittää itseään. Jos sinusta elämäsi tuntuu hyvältä sellaisenaan, nauti siitä. Jopa maksimaattorillekin voi ripaus tyytyväisyyttä tehdä toisinaan hyvää. Jos temperamenttisi ohjaa sinua pyrkimään jatkuvasti parempaan, lainaa hetkeksi malli satisfaattorilta: hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Muutos ei ole aina paras ratkaisu. Joskus on ihan hyvästä hyväksyä itsesi – olit sitten maksimaattori, satisfaattori tai jotain aivan muuta. Sinä olet loistava juuri sellaisena kuin olet.

Mitä positiivinen ajattelu oikein on?

11/04/2011

23 kommenttia

Luin hiljattain Richard Bandlerin kirjoittaman ”neurolingvistisen ohjelmoinnin”, NLP:n, käsikirjan. NLP on maailmalla suosiota saanut ja kritisoitu oma-apumenetelmä. Bandler ei juuri vaivaudu perustelemaan menetelmiään. Sen sijaan hän kritisoi auliisti nykypsykologiaa ja toteaa ykskantaan, että hänen omat menetelmänsä toimivat huolimatta tieteellisen näytön puutteesta; todistusaineistoksi hän tarjoaa kourallisen kepeitä anekdootteja.

Bandlerin NLP putoaakin nähdäkseni jonnekin Tony Robbinsin oma-avun ja Rhonda Byrnen Salaisuus-hutun välimaastoon. Erityisen huolestuttavaa NLP:ssä on sen hyvin Byrnen sukuinen länsimainen materialistinen epäetiikka: “saat sen, mitä sinä haluat!”

Olen viime aikoina kokeillut erilaisia kriittisen ajattelun menetelmiä, ja huomasin lukevani Bandlerin teosta erittäin kriittisesti. Puolessa välissä kirjaa olin jo luovuttamassa. Perusteetta tarjotut toinen toistaan villimmät mielikuvaharjoitukset nostivat lähinnä karvat pystyyn – etenkin kun lukupöydällä on vieressä verrokkina viime aikojen kovaa neurotiedettä ja mielenfilosofiaa.

Kriittinen ajattelu on kuitenkin vaarallinen ase.

On niin helppoa tuudittautua esimerkiksi ajattelemaan, että koska Bandlerilla ei ole kunnollista tieteellistä taustaa, koska menetelmät vaikuttavat lähinnä hypnotisoijan kikkailulta, koska Bandler itse näyttää Batman-elokuvien Pingviiniltä, eivät menetelmät voi toimia. Kritiikki ohjaa huomion siihen, mikä ei toimi. Ongelmana on, että tällöin usein sivuutetaan se, mikä toimii.

Niin kuin monessa oma-apumenetelmässä, myös NLP:ssä on nimittäin paljon sellaista, joka toimii. Ihmismieli toimii assosiaatioiden kautta ja Bandlerin kehittämät menetelmät hyödyntävät tätä mielen luonnetta paikoin hyvinkin tehokkaasti. Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi pelkotiloista kärsivä ihminen voi löytää helpotusta erilaisista mielikuvaharjoituksista.

Kun pääsin yli kritiikkikeskeisestä lukuasenteestani, kokeilin muutamaa Bandlerin menetelmää, ja sain niillä heti ihan mielenkiintoisia tuloksia aikaiseksi. Eniten riemuitsin kuitenkin siitä, että kun suhtauduin kirjaan ratkaisukeskeisesti, löysin jopa sinänsä epäilyttävästä ja eettisesti paikoin kestämättömästä lähdemateriaalista hyviä ja uudenlaisia toimivia ratkaisuja.

Positiivinen ajattelu ei tarkoita sitä, että hurahdetaan kerran puolessa vuodessa viimeisimpään oma-apuhömppään ja niellään kaikki, mitä syötetään. Positiivinen ajattelu ei tarkoita kyvyttömyyttä erotella jyvät akanoista, toimivaa toimimattomasta.

Positiivinen ajattelu tarkoittaa kykyä suunnata huomion pääpaino ratkaisuun, ei ongelmaan. Jokaisessa menetelmässä on omat ongelmansa, ja vaikka en voi kritiikittä NLP:n puolesta liputtaakaan, on siinäkin osasia, joista voi oikeasti olla hyötyä.

Lukemalla teosta yksisilmäisen kriittisesti, pyrkimällä osoittamaan, miksi se ei toimi, ei jää enää paukkuja sen tunnistamiseen, mikä toimii. On valtavan helppoa sanoa, mitä jokin ei ole. Positiivisen näkökulman rakentaminen on monin verroin työläämpää. Keskittymällä siihen, mikä toimii, voi kuitenkin jopa materialistisesta oma-apuhömpästä löytää uusia ja mielenkiintoisia ajatuksia ja menetelmiä.

Myyntitykit kilpasilla

08/04/2011

2 kommenttia

Pasi ja Pena olivat kilpailevien puhekoulutusyritysten myyntitykkejä. Kerran myyntimiehet sattuivat peräjälkeen saman asiakkaan juttusille. Ensin oli Pasin vuoro. Yrityksen koulutuspäällikkö kuunteli Pasin myyntipuheen ja vilkuili tarjottuja koulutuksia.

“Meillä ei taida nyt keväällä olla tarvetta tällaiselle puhekoulutukselle”, ostajaehdokas sanoi. “Mutta löytyisiköhän teiltä jotain PowerPoint-kalvojen suunnitteluun liittyvää?” Pasi katsoi tilaisuutensa tulleen. Vaikka Pasin edustaman yrityksen ydinosaaminen liittyikin puhumiseen, kauppa on kauppa, myyntimies tuumasi. Hän aloitti pitkän ja vuolaan selostuksen siitä, miksi juuri he olisivat loistava PowerPoint-kouluttaja. Kalvot jättäisivät kaikki yleisöt ällistyksestä äimälleen. Asiakas lupasi soittaa takaisin ja Pasi poistui paikalta polleana.

Seuraavaksi oli Penan vuoro. Pena esitteli yrityksensä tarjonnan ja asiakas toisti Pasille esittämänsä kysymyksen. Pena mietti hetken aikaa ja totesi sitten: “Meillä ei valitettavasti ole osaamista tekniikkapuolella. Olemme keskittäneet osaamisemme mestaripuheen huippuun hiomiseen. Mutta jos haluat, voin suositella paria loistavaa PowerPoint-kalvojen suunnitteluun erikoistunutta yritystä.” Pena poistui paikalta ja lähetti suosittelemiensa yritysten yhteystiedot perässä sähköpostitse.

Kummalle asiakas soitti syksyllä puhekoulutusta tarvitessaan?

Asiantuntijan kaksi uskottavinta sanaa

06/04/2011

6 kommenttia

Asiantuntija tunnetaan siitä, että hän tuntee asiansa. Harmillisen moni asiantuntija katsoo kuitenkin asemansa uhatuksi sillä siunaaman hetkellä, kun käy ilmi, että hän ei tiedä jostakin jotakin. Jostakin kumman syystä kulttuuriimme on juurtunut ajatus siitä, että tietämättömyys on heikkoutta.

Kukaan ei kuitenkaan tiedä kaikesta kaikkea.

Moni asiantuntija – tutkija, insinööri, toimittaja – elää jatkuvasti tilanteessa, jossa hän on oman alansa merkittävä tiedonlähde. Kun harhaudutaan oman osaamisen ulkopuolelle on tältä jalustalta vaikeaa laskeutua alas. Tuntuu siltä, että oma asiantuntijuus joutuu kyseenalaiseksi, jos kvanttifyysikko ei osaa vastata tiukkaan kysymykseen vaikkapa Korkeasaaren eläinten hoidosta.

On kuitenkin olemassa sanapari, jota paljoa tehokkaampaa uskottavuuden lisääjää on tuskin olemassa asiantuntijalle. Asiantuntija ei ole uskottavimmillaan, kun hän latelee pitkän listan perusteita mielipiteilleen milloin mistäkin. Sen sijaan kuulija vakuuttuu asiantuntijan kyvystä arvioida omaa osaamistaan vasta silloin, kun tämä osaa myös tunnustaa, mitä ei tiedä. Kaikkein uskottavinta, mitä asiantuntija voi sanoa on: ”en tiedä.”

Sanat eivät tarkoita kaikille samaa

04/04/2011

2 kommenttia

Otetaan kolme kaverusta, Pasi, Pena ja Taneli. Pyydetään jokaista kuvailemaan, mitä heille tulee mieleen sanasta ‘kissa’. Pasi muistelee kaihoisasti lapsuudenkissaansa, maatiaiskissa Misua. Sana kirvoittaa pintaan monet lämpimät muistot lapsuudesta. Penalle kissasta tulee puolestaan mieleen lähinnä Disney-elokuva Aristokatit. Hän ei ole juuri kissojen kanssa ollut tekemisissä. Taneli on puolestaan allerginen kissoille. Hänelle sanasta tulee ensimmäisenä mieleen valtava aivastuskohtaus.

Sanat eivät tarkoita kaikille samaa. Sen sijaan opimme liittämään sanoihin ja muihin käyttämiimme symboleihin valtavan määrän informaatiota elämämme varrella. Tätä lisäinformaatiota nimitetään konnotaatioiksi. Jokainen sana tuo mieleen valtavan määrän lisätietoa riippuen elämänkokemuksestasi ja siitä tilanteesta, jossa sanaa käytetään. Tästä syystä ei ole ihmeellistä, että monesti päädymme myös tilanteeseen, jossa keskustelukumppani ei vain ota ymmärtääkseen, mitä yritämme sanoa.

Kukin sana ja siihen liittyvä ajatuskimppu on kuin jäävuori.

Meille on näkyvissä vain jäävuoren huippu: käytetty symboli, esimerkiksi ‘kissa’. Pinnan alle kätkeytyy puolestaan kunkin meistä yksilöllinen henkilöhistorian myötä kehittynyt tapa käyttää sanaa. Jos elämme suurin piirtein samanlaisessa kulttuuripiirissä, voimme olla luottavaisin mielin siitä, että sanat toimivat suurin piirtein samalla tavalla. Äärikatolilainen ja ateisti, tai väriä tunnustava kommunisti ja kokoomuslainen puolestaan puhuvat ihan konkreettisesti eri kieltä – vaikka käyttävätkin samoja sanoja. Sanat eivät tarkoita kaikille samaa.

Kina kerralla poikki

01/04/2011

2 kommenttia

Polkupyöräkauppiaat Orville ja Wilbur Wright olivat kovia poikia kinastelemaan. Lentokoneen prototyyppiä kehittäessään Wrightin veljekset kävivät nokkapokkaa milloin mistäkin pienestä yksityiskohdasta. Viimein veljekset tajusivat, ettei lentokonehanke onnistuisi, jos he eivät keksisi keinoa olla nahistelematta.

Aikansa pohdittuaan veljekset keksivät lyömättömän keinon selättää kinan kuin kinan:

Kiistan jatkuessa Wrightin veljekset vaihtoivat mielipiteitä.

Kun peistä oli taitettu riittävän pitkään vaikkapa siiven muodosta, otti Orville nyt asiakseen puolustaa Wilburin mielipidettä, ja toisin päin. Näin veljekset oppivat näkemään ongelmakohdat rikkaasti monesta näkökulmasta.

Pian toimivat ratkaisut saatiin seulottua, ja ensimmäinen lentokone otti tuulta siipiinsä.