Juuso Palander kirjoitti hiljattain hienon kirjoituksen esikuvien tärkeydestä. Pyörää ei kannata keksiä kahdesti – jonkun jälkiviisaus voi olla sinun viisauttasi. Jos haluat synnyttää jotakin aidosti uutta ja arvokasta, kannattaa miettiä, ketkä ovat jo saaneet aikaan sellaista, jota juuri sinä arvostat – ja hakea näiltä esikuvilta innostusta myös omaan työhösi. Nämä ovat ne jättiläiset, joiden harteilta juuri sinä ponnistat. Tässä esittelen viisi omaan ajatteluuni merkittävimmin vaikuttanutta filosofia.

1. Clarence Irving Lewis

C.I. Lewis on väitöskirjani keskushahmo. Löytäessäni Lewisin filosofian, säästin varovasti arvioiden kymmenen vuotta raakaa tutkimustyötä. Lewisin ajatuksissa oli kiteytetty ja systematisoitu valmiiksi käsittämätön määrä sellaisia tutkimuslinjoja, joita olin vasta alkanut hahmotella kun aloin kirjoittaa väitöskirjaani.

Lewis on antanut minulle erityisesti tietoteoreettisen kivijalan. Toisin sanoen olen oppinut Lewisia tutkimalla hahmottamaan paremmin, mitä tietäminen ja ymmärtäminen tarkoittaa. Lewis ammentaa Kantilta tietoteoreettisen perustansa, sivistäen sitä pragmatistisesti niin, ettei mikään yksittäinen tietoteoreettinen järjestelmä ole se ainoa oikea. Jos olet kiinnostunut filosofisista peruskysymyksistä, suosittelen ehdottomasti tutustumista Lewisin ajatteluun.

2. Ludwig Wittgenstein

Wittgenstein oli puolestaan graduni sankari. Wittgensteinin ajattelu on kiehtonut lukemattomia filosofeja, ja valittiinpa hänet hiljattain 1900-luvun merkittävimmäksi filosofiksikin. Eikä ihme: Wittgenstein kiteytti kolme filosofiansuuntaa – ja tuhosi kaksi.

Itselleni Wittgensteinin filosofiassa tärkeintä on ollut Tractatus logico-philosophicus -teoksen pykälä 6.54: niin sanottu tikapuuvertaus. Siinä itävaltalaisnokkelikko tiivistää mielestäni koko filosofian ytimen. Sanat ovat vain tikapuita, jotka johdattelevat ymmärryksen äärelle. Ja kun ymmärrys on viimein saavutettu, voidaan tikapuut heittää pois.

3. Willard van Orman Quine

Quine on väitöskirjani antagonisti, vastustaja. Siinä, missä puolustan Lewisin tietoteoriaa, asemoin sen tietyiltä osin Quinen ajattelua vastaan. Vaikka olenkin filosofisista keskuskysymyksistä jossakin määrin eri mieltä Quinen kanssa, ihailen silti Harvardin filosofineroa suuresti: Quinen teräviä ja tarkkaälyisiä kirjoituksia on aina valtavan riemastuttavaa lukea.

Quine muistuttaa minua siitä, että vaikka olisin täysin eri mieltä joistakin fundamentaalisista kysymyksistä, voin silti arvostaa toisen valtavan syvällistä filosofista ymmärtämystä. Quinen ajattelu on ihastuttavan tarkkarajaista ja hiottua, huolimatta sen tietyistä ongelmakohdista silloin kun sitä tarkastellaan lewislaisesta näkökulmasta.

4. Søren Kierkegaard

Kierkegaardiin tutustuin pitkälti Wittgensteinin kautta. Siinä missä Wittgenstein on analyyttinen ja käsitteellisesti tarkkarajainen, heiluu Kierkegaard peräti postmodernin rajoilla – vaikka hän edelsikin tätä ajatussuuntaa ainakin puolisen vuosisataa.

Kierkegaard käsittelee niin fundamentaalisia elämänkysymyksiä, että yksin niiden pukeminen kielelliseen muotoon on jo jonkinmoinen saavutus. Ei siis mikään ihme, että hän päätyykin lopulta syleilemään paradoksia, ristiriitaa. Ei elämä putoa pohjimmiltaan näppäriin luokituksiin – vaikka luokituksilla voi jotain virkaa ollakin.

5. Sokrates

Sokrates edustaa filosofin arkkityyppiä, ja olisi omituista, jos häntä ei löytyisi jollakin tavalla joka ikisen filosofin sankareiden listalta. Sokrateen ytimen muodostavat itsetuntemus, peräänantamattomuus ja loppumaton uteliaisuus maailman eteen heittämiä kysymyksiä kohtaan.

Mielenkiintoisimmat filosofiset lauseet päättyvät kysymysmerkkiin – ja Sokrates, jos kuka, ymmärsi tämän perin pohjin. Vastaaminen on mielettömän palkitsevaa ja hienoa, mutta vielä hienompaa on osata kysyä oikeat kysymykset. Viisain ei ole se, joka tietää eniten. Viisain on se, joka ymmärtää, että riippumatta siitä, kuinka paljon jo tiedämme, olemme vasta ottaneet aivan ensimmäiset askeleet tutkimusmatkallamme.