Author Archives: Lauri Jarvilehto

5 vinkkiä Cicerolta: Näin rakennat vaikuttavan puheen

07/02/2011

9 kommenttia

Winston Churchillin mukaan mikään ihmiselle suoduista taidoista ei ole puhetaidon vertainen. Eikä ihme: ilman puhetaitoa eivät pilvenpiirtäjät nousisi, tai sotajoukot liikkuisi.

Me suomalaiset emme ole tunnettuja puheenlahjoistamme. Siinä, missä amerikkalaispoliitikot Clintonista Obamaan suoltavat ikimuistoisia puheita ja liikuttavat kuulijansa kyyneliin, tylsistyttävät eduskunnan täysistunnon puheenvuorot yleisön unen partaalle.

Vaikuttavan puheen rakentaminen ei ole kuitenkaan geeneistä kiinni. Päin vastoin: vaikuttavan puheen rakentaminen on viime kädessä yksinkertainen juttu, kunhan tunnet oikeat niksit. Tässä kuulun roomalaisoraattori Ciceron kaava vaikuttavan puheen rakentamiseksi.

1. Exordium – Alkusanat

Jokainen vaikuttava puhe alkaa alusta. Aivan turhan usein kuulee puhujan aloittavan puheensa epämääräisellä jaarittelulla, tai säntäävän suoraan budjettivajeen tai muun puuduttavan leipätekstin kimppuun.

Puheen alussa täytyy voittaa yleisö puolelleen. On rikottava jää, tai niin kuin suomalainen mestaripuhuja Juhana Torkki sanoo, avattava kanava. Tämä onnistuu vetoamalla yleisön tunteisiin. Patenttivarmoja keinoja aloittaa puhe lennokkaasti on esimerkiksi siteerata tunnettua henkilöä, kertoa omakohtainen tarina tai mielikuvia herättävä anekdootti.

Rautaiset ammattilaiset kertovat vitsin – tosin tämä taiteenlaji on huomattavan paljon vaativampi, kuin äkkiseltään luulisi. Mutta jos tiedät olevasi armoitettu huulenheittäjä, on exordium loistopaikka huumorille. Kun vielä linkkaat aloituksesi jollakin tavalla puheen leipätekstiin, olet jo puolessa välissä vaikuttavan puheen synnyttämistä.

2. Narratio – Johdattelu

Ennen budjettivajeen kimppuun hyökkäämistä on hyvä johdatella kuulija aiheen pariin. Tässä voit taustoittaa puheenaihettasi käyttämällä apuna joko tarinoita, tai vetoamalla puheenaihettasi koskeviin taustatekijöihin.

Narration tehtävänä on johtaa yleisösi luontevasti seuraavaan kohtaan, jossa esität väittämäsi asian. Säntäämällä suoraan kuivan asian kimppuun vieroitat helposti yleisösi ja ajat heidät kommunikaattoreidensa pariin. Alustamalla väittämäsi lennokkaasti pidät huolen siitä, että kuulijasi huomio kohdistuu sinuun ja sanomaasi – eikä kännykän näytöllä singahteleviin Angry Birdseihin.

3. Partitio – Väittämä

Vasta tässä kohtaa esität puheesi väitteen. Jos tarkoituksenasi on suostutella kaupunginvaltuusto budjettileikkaukseen, olet avannut kanavan ja alustanut väittämäsi tunteisiin vetoavilla kertomuksilla tai kaikkien hyväksymillä tosiseikoilla. Nyt esität teesin: budjettia on leikattava.

On syytä huomata, että vasta nyt siirrytään puheessa siihen vaiheeseen, mihin valtaosa suomalaispuhujasta hyökkää hetimiten: vasta tässä kohtaa tarjoillaan yleisölle ”kuivaa asiaa”. Kun kanava on auki yleisölle, ja kuulija symppaa puhujaa, on kuivakin asia helppo esittää lennokkaasti.

4. Confirmatio – Perustelu

Tässä vaiheessa esitetään perusteet väitetylle teesille. Perustelut koostuvat tietysti paljolti faktoista ja niitä tukevista argumenteista. Mutta edes tässä kohtaa ei yleisöä kannata puuduttaa kuoliaaksi.

Esimerkkiä voit ottaa amerikkalaisista akateemikoista: UC Berkeleyn fyysikko Richard Muller esittää toinen toistaan mukaansa tempaavampia luentoja hiukkasfysiikasta. Vaikka asia on painavaa, ja faktoja vilisee silmissä, onnistuu Muller puhumaan puolentoista tunnin luennon toisensa perään päästämättä yleisöään hetkeksikään otteestaan.

Faktojen lisäksi mestaripuhuja käyttää vertauskuvia, kielikuvia ja – jälleen kerran – tarinoita. Näin yleisö saa paremmin kiinni siitä, mitä halutaan sanoa, vaikka kyseessä olisi hiukkasfysiikka, maantieto – tai vaikkapa kaupunginvaltuuston budjettivaje.

5. Peroratio – Loppunousu

Aristoteleen mukaan jokaisessa hyvässä runossa on alku, keskikohta ja loppu. Sama pätee myös hyvään puheeseen. Vaikuttava puhe alkaa voittamalla yleisö puolelleen. Sen keskikohta koostuu väitetystä asiasta ja sen perusteluista. Ja puhe loppuu nousuun, joka jättää yleisön voimakkaasti tunnelatautuneeseen tilaan.

Winston Churchill ohjeisti: jos haluat yleisösi tekevän jotain, jätä heidät turhautuneiksi. Jos sen sijaan tarjoat puheesi lopuksi ratkaisun esiin nostamaasi ongelmaan, voit olla varma, että yleisösi poistuu kotiin hyvillä mielin – eikä sitten tee yhtään mitään.

Siinä, missä puhe kannattaa lähes aina aloittaa hyväntuulisesti – huumorilla, nostattavalla lainauksella tai vaikkapa pienellä koheltamisella puhujapöntössä – on puheen lopussa tarjoiltava tunteiden kirjo laajempi. Voit toki lopettaa pieneen vitsiin tai vaikuttavaan sitaattiin. Näin yleisö poistuu hyvillä mielin tilaisuudesta. Mutta todellinen mestaripuhuja kykenee myös tarvittaessa muuttamaan kuulijansa maailmaa ja liikuttamaan tämän jopa kyyneliin.

Kaikkein tärkeintä puheen lopussa on se, että se loppuu selvästi ja tarkkarajaisesti. Kuulija muistaa puheesta tasan kolme asiaa: alun, käännekohdan ja lopun. Kaikkein tärkein näistä on loppu: säästä se vaikutus, jonka haluat puhujassasi synnyttää puheen loppuun. Näin kirjoitat varmuudella vaikuttavan puheen.

PS. Jos olet kiinnostunut puhumisen jalosta taidosta, suosittelen lämpimästi tutustumaan Juhana Torkin loistoteokseen Puhevalta.

Oleminen on päätöksen tekemistä?

04/02/2011

1 kommentti

”En ymmärrä”, Martin sanoi. ”Vaikutat kaikilla mahdollisilla tavoilla ihmiseltä, mutta olet silti vain mutkikas Searle-kone, joka jäljittelee elämää.”
”Aivan oikein”, servitor sanoi.
”Mutta mistä minä voin tietää kenestäkään, onko kyseessä servitor vai ihminen?”
”Jos sinulla ei ole menetelmää, jolla voit tunnistaa eron, ei eroa ole olemassakaan”, robotti vastasi ja pyöritteli piña coladaa lasissaan.

”Mutta sinä tiedät!” Martin sanoi turhautuneena.
”Minä en tiedä mitään. Mieti höyrykonetta; mieti kiinalaista huonetta. Eivät nekään tiedä mitään. Minä vain toteutan ohjelmointiani.”
”Ehkä höyrykoneellakin on jonkinlainen mieli; vauvamieli. Höyrykoneet ovat vain niin erilaisia, ettemme huomaa sitä.”
”Mihin sitten vedät rajan? Onko kivelläkin mieli?” robotti kysyi.
Martin tuijotti juomalasiinsa ja hymähti.

”Mutta minä voin kuitenkin tietää, että olet höyrykone?”
”Et tietenkään. Jos käytössäsi ei ole menetelmää, jonka perusteella voi tehdä eron kahden mahdollisen tulkinnan välillä, voit tehdä eron vain tekemällä päätöksen. Voit siis päättää ihan itse, että olen robotti, tai että olen ihminen. Ja kun olet tehnyt päätöksen, olen sitten juuri se, mitä olet päättänyt.
”Ajattele, että olemukseni on eräänlainen todennäköisyysaalto, joka sallii lukemattoman määrän erilaisia tulkintoja. Jos uskot, että olen robotti, aaltofunktio romahtaa, ja olen kaikilla sinulle merkittävillä tavoilla robotti. Jos taas uskot, että olen ihminen, joka vedättää sinua, romahtaa samainen aaltofunktio niin, että olen käytännössä sinulle ihminen. Kaikki havaitsemasi on viime kädessä kiinni todennäköisyyksistä. Todennäköisyyksien romahtaminen faktoiksi tapahtuu silloin, kun uskot, että jokin on riittävän todennäköistä.”

”Kuule, en tainnut ymmärtää sanaakaan siitä, mitä juuri sanoit.”
”Et voi tietää, että olen höyrykone. Mutta voit päätellä tietämästäsi jotain ja muodostaa mielipiteen. Joko olen höyrykone, tai olen sellaisena esiintyvä ihminen. Kumpaa pidät todennäköisempänä?”
”Edellistä.”
”Niinpä aaltofunktio on romahtanut, ja tässä istuu ehta robotti”, servitor sanoi virnuillen leveästi.
”Jep jep”, Martin sanoi ja ryysti gin toniciaan pillillä.
Aurinko alkoi laskea. Martin rentoutui rantatuolissaan ja antoi katseensa harhailla horisonttia pitkin. Hän tyhjensi lasinsa ja mietti, tilaisiko vielä yhden.

Onko ajatusten lukeminen mahdollista?

02/02/2011

7 kommenttia

Viimeisten parin vuoden aikana neurotieteellinen lehdistö on täyttynyt toinen toistaan lupaavammista tuloksista, joissa magneettikuvauslaite fMRI:n tulosteista on kyetty tulkitsemaan, mitä ihminen ajattelee. Vaikuttavin näistä on mielestäni Kiotossa Yukiasu Kamitanin muutama vuosi sitten tekemä tutkimus, jossa tietokoneohjelma osasi fMRI-tulosteen pohjalta toistaa yksinkertaisia koehenkilön näkemiä kuvioita.

Lähivuosina aivoliittymät kehittynevät niin, että pystymme ohjaamaan ajatuksen voimalla erilaisia laitteita roboteista niin sanottuihin eksoskeletoneihin: päälle puettaviin ulkoisiin robottipukuihin. Näin aivotutkimus voi mahdollistaa esimerkiksi sen, että neliraajahalvaantunut voi taas liikuttaa raajojaan. Jo nyt voit tilata internetistä kypärän, jonka avulla pystyt liikuttamaan esimerkiksi tietokonehiiren osoitinta ajatuksen voimalla.

Pystytäänkö ajatuksia siis lukemaan?

Kyllä. Tietyssä mielessä ajatuksia pystytään lukemaan jo nyt. Luullakseni ajatuspoliisia nähdään silti tuskin vielä hetkeen. Aivot ovat nimittäin aivan valtavan monimutkainen elin. Viime vuoden lopulla julkaistussa Stanfordin yliopiston tutkimuksessa kävi ilmi, että aivojen jokainen hermosolujen välinen kytkentä – synapsi – toimii kuin mikroprosessori. Näitä kytköksiä on aivoissa triljoonia. Aikaisemmin ajateltiin, että ihmisaivot ovat eräänlainen supertietokone. Nyt näyttää siltä, että joka ikinen ihmisaivo on monimutkaisempi värkki kuin kaikki maailman tietokoneet yhteen laskettuna.

Aivoista mitatut fMRI-tulokset eivät myöskään ole sama asia kuin ajattelu. Aivotoiminta kyllä lankeaa usein yhteen ajattelun kanssa – mutta itse ajatukset ovat ennen kaikkea kokemuksia, joita ei voida selittää jäännöksettä pelkkänä aivotoimintana. Viime kädessä ajatusten tulkitseminen aivotulosteesta ei siis eroa olennaisesti ajatusten tulkitsemisesta esimerkiksi ilmeistä ja ruumiinkielestä, jos kohta aivotulkinta voikin kehittyä huomattavasti ruumiinkielen tulkintaa tarkemmaksi.

Harjaantumalla taitavaksi ruumiinkielen ja ilmeiden tuntijaksi on mahdollista päätellä hämmästyttävän yksityiskohtaisia asioita siitä, mitä toinen ajattelee, kuten esimerkiksi mikroilmeitä tutkinut Paul Ekman on tutkimuksissaan osoittanut. Samalla tavoin voidaan tiettyjen aivotoimintojen ja tietyn tyyppisten ajatusten välillä osoittaa yhteys. Aivojen tulkinta kehittyy kuitenkin hurjaa vauhtia. Kuka tietää, mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan.

Missä lymyää fysiikan Kopernikus?

31/01/2011

12 kommenttia

CERN:in lippulaiva, suuri hadronitörmäyttäjä LHC on rakennettu muun muassa siksi, että fyysikot pystyisivät sen avulla havaitsemaan Peter Higgsin mukaan nimetyn alkeishiukkasen, Higgsin bosonin. Fyysikot esittävät, että Higgsin bosoni voi toimia avaimena suureen yhtenäisteoriaan – fysiikan malliin, joka selittää kaikki tunnetut fysikaaliset ilmiöt.

On todennäköistä, että Higgsin bosoni löydetään pian.

Tilanne on kuitenkin tieteenfilosofisesti hämmentävä. Samalla nimittäin havaittaneen, ettei ennustettua läpimurtoa sittenkään tapahtunut.

Hiukkasfysiikka elää tällä hetkellä nähdäkseni vähän saman tapaista tieteellistä murrosvaihetta, kuin se, jonka Ptolemaioksen ajanlaskun alussa kehittämä maakeskinen astronominen malli kävi läpi 1500-luvun taitteessa. Selittääkseen taivaankappaleiden kiehkuraiset liikkeet, Ptolemaios oletti, että ne seuraavat niin sanottuja episyklejä. Kiertoratojensa sisällä planeetat kieppuivat siis vielä pienillä ympyränmuotoisilla pienoisradoilla. 1500-luvulle asti teoriasta poikkeavat havainnot selitettiin olettamalla lisää tällaisia pienoisratoja.

Ptolemaioksen ratkaisu ei kuitenkaan tyydyttänyt Nikolaus Kopernikusta. Kopernikus mullisti lopulta 1500-luvun puolessa välissä koko tähtitieteen kiinnittämällä auringon maailmankaikkeuden keskipisteeksi. Näin planeettojen kiertoradat muuttuivat kauniiksi sisäkkäisiksi ympyröiksi.

Viimeisen viiden vuosikymmenen ajan standardimallia on kehitetty samaan tapaan kuin Ptolemaioksen astronomiaa. Kun on havaittu uusi ja ennustamaton mittaustulos, on sen selittämiseksi esitetty uudenlaisia alkeishiukkaisia. Näiden uusien olioiden olemassaoloa on sitten testattu, kunnes testitulokset ovat vastanneet oletuksia.

Kun teoria on kokoelma olettamuksia, joita ei voi aistinvaraisesti varmentaa, on kuitenkin vain ajan kysymys, milloin sellainen koeasetelma saadaan aikaiseksi, joka vahvistaa sen. Rakentamalla riittävän monta erilaista hiukkaskiihdytintä, löytyy ennen pitkää varmasti sellainen apparaatti, jonka nojalla esimerkiksi Higgsin bosonin voidaan sanoa olevan todistetusti olemassa.

Toivottavasti kukaan new age -hörhö ei kuitenkaan tulkitse väittämääni niin, että standardimalli olisi jotenkin teoreettisesti väärä. Se on paras ja tarkin malli, jonka varassa pystymme selittämään maailmaa, jossa elämme. Mutta yksikään teoria ei ole virheetön. Nikolaus Kopernikus mullisti käsityksemme taivaankappaleista. Jossakin lymyää kenties jo nyt myös fysiikan Kopernikus.

KISS

28/01/2011

1 kommentti

Marraskuun yhdeksästoista päivä vuonna 1863, suosittu mestaripuhuja Edward Everett piti kaksi tuntia pitkän puheen, jota kukaan ei muista. Hetkeä myöhemmin Abraham Lincoln nousi ylös ja lausui 269 sanaa, jotka tunnetaan Gettysburgin puheena. Sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista puheista.

Keep it simple.

5 menetelmää, joilla puristat ideoistasi mestariteoksen

26/01/2011

3 kommenttia

Lukemattomat luovan työn mestarit ovat noudattaneet tavattoman yksinkertaisia menetelmiä hioessaan mestariteoksiaan. Samat menetelmät löytyvät niin Da Vinciltä, Edisonilta kuin Hemingwayltäkin. Tässä viisi menetelmää, joiden avulla hiot luonnoksesi raakajalokivestä säkenöivän timantin.

1. Muokkaa, muokkaa, muokkaa

Yksi luovan työn palkitsevimmista hetkistä on viimeisen pisteen lyöminen. Kun työ on ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan näkyvillä, on tuloksena säännönmukaisesti julmetun hyvä olo – oli sitten kyse opinnäytteestä, sävelteoksesta tai maalauksesta. Useimmiten työn ensimmäinen kokonaisvaltainen versio on kuitenkin vasta karkea luonnos siitä mestariteoksesta, johon pystyisit pienellä vaivalla yltämään.

Tästä syystä hyvä nyrkkisääntö onkin, että kun olet saanut työsi ensimmäisen version valmiiksi, muokkaa sitä ainakin kolme kertaa. Vaikka olisit aivan varma, että tämä on nyt tässä, kannattaa työ käydä läpi kolmeen kertaan – löydät varmasti yhtä sun toista parannettavaa jokaisella editointikierroksella.

2. KISS

Lyhenne KISS tulee sanoista ”Keep It Simple, Stupid”. Kuten Albert Einstein on sanonut, kaikki tulee tehdä niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, mutta ei yksinkertaisemmin. Pyri siis työtäsi muokatessasi noudattamaan seuraavaa sääntöä: jos jonkin osan voi poistaa, se pitää poistaa.

Luova teos ei ole kokoelma nokkelia oivalluksia, vaan kokonaisuus, jossa jokainen elementti tukee toistaan. Tästä syystä onkin tärkeää poistaa työstä kaikki sellaiset elementit, jotka eivät ole työn kannalta olennaisia. Ylimääräinen krääsä vie vain huomion pois pääasiasta.

3. Kill Your Darlings

Tämä luovan työn jalostamisen sääntö lienee yksi eniten väärin ymmärretyistä. Monet luulevat, että tässä kohtaa olisi tuhottava työstä kaikki hyvä – ja jättävät siksi tämän tuiki tärkeän säännön huomiotta. Kill Your Darlings on kuitenkin ohjenuora, joka seuraa samasta seikasta kuin edellinenkin: luova työ ei ole nokkeluuskokoelma, vaan eheä kokonaisuus.

Jos jäät jatkuvasti onnittelemaan itseäsi mestarillisesta tekstinpätkästä tai siveltimenvedosta, vie se huomion pois työstäsi kokonaisuutena. Siirrä neronleimauksesi takaisin idea-arkistoosi ja hyödynnä sitä jossakin tulevassa teoksessasi. Nykyisessä työssäsi idea-armaasi vain varastaa huomion muilta oivalluksiltasi.

4. Pyydä kommentteja

Joka ikisellä ihmisellä on ainutlaatuinen näkökulma maailmaan. Tästä syystä onkin usein hedelmällistä pyytää kommentteja työstäsi ennen kuin annat sille viimeisen silauksen. Näin saatat löytää sellaisia tapoja jalostaa työtäsi, joita et olisi itse koskaan tullut ajatelleeksi.

Anna työsi tarkasteltavaksi esimerkiksi kolmelle erilaiselle ihmiselle. On kuitenkin tärkeää huomata, että kuuntelet kritiikkiä nimen omaan sinun alaasi ymmärtäviltä ihmisiltä. Hiphoppari osaa tuskin arvioida heviballadisi kitarariffejä. Ja kognitiotieteilijän voi olla hankala sulatella poststrukturalistisen pro gradusi sanankäänteitä.

5. Ota aikaa

Kun olet muokannut työtäsi, siivonnut siitä epäolennaisuudet pois ja pyytänyt siitä kommentteja, ota vielä hetki aikaa ennen kuin viimeistelet työn. Siirrä työ sivuun ja lomaile, tai aloita seuraava hanke. Palaa vanhan työn pariin vaikkapa viikon tai parin päästä.

Luovan työn jalostamisvaiheessa huomio kiinnittyy usein yksityiskohtiin. Tällöin on pian vaikeaa nähdä metsää puilta. Siirtämällä työn syrjään unohdat, mihin yksityiskohtiin kiinnitit huomiota. Näin pystyt palaamaan työsi pariin kokonaisuutena.

Jos haluat, anna työllesi vielä viimeinen silaus. Ja sitten onkin aika nauttia luovan työsi hedelmästä.

PS. Jos haluat tutustua lähemmin luovan työn menetelmiin, lataa tästä maksutta Filosofian Akatemian Luovan työn opas.

Imitaatiosta ja luovuudesta: Helsinki Shangri-La

24/01/2011

1 kommentti

Palefacen mainio protestiralli ”Helsinki Shangri-La” kuuluu viime vuoden soitetuimpiin ja keskustelluimpiin popkappaleisiin. Samalla internetissä on kuulunut myös soraääniä. Nettifoorumeilla ja Facebookissa on kiertänyt Youtube-linkkejä Tapio Rautavaaran ja S. Albert Kivisen versiointeihin samasta kansansävelestä. Kärkkäimmät ovat kiirehtineet syyttelemään hiphop-artistia plagioinnista.

Luovassa työssä kohtaakin usein ihmeellisen käsityksen alkuperäisyydestä. Monet olettava aidon luovan työn olevan jollakin uraauurtavalla tavalla uusi.

Itse asiassa mikään luova työ ei sisällä uutta – vain vanhaa eri tavoin yhdisteltynä.

Kirjailija taikoo satumaailmansa alle kolmellakymmenellä kirjaimella. Säveltäjällä on puolestaan käytössään tasan kaksitoista säveltä, ja taidemaalarilla seitsemän väriä – siinä kaikki. Näitä elementtejä voidaan sitten yhdistellä ja muunnella eri tavoin. Viime kädessä joka ikinen sävelteos, taidemaalaus tai kirjallinen tuotos pohjautuu samaan perusainekseen.

Kirjallisuudessa yksi arvostetuimpia tehokeinoja on intertekstuaalisuus. Shakespearen ikisuosikki ”Romeo ja Julia” on muunnelma Ovidiuksen versioimasta Pyramuksen ja Thisben kansantarusta. James Joyce viittaa Odysseuksessaan suoraan Homeroksen eepoksiin, Shakespeareen ja Charles Dickensiin. Scifi-guru Dan Simmons lainaa puolestaan Joycelta teoksissaan Ilium ja Olympos.

Myös taidemusiikin puolella omien esikuvien säveltämien teemojen kierrättäminen on tavallista. Silti populaarimusiikin puolella vallitsee ihmeellinen vastarinta siteeraamista kohtaan. Muissa taiteenlajeissa taiteellisten elementtien lainaamista pidetään sallittuna ja ihailtuna tehokeinona. Popmusiikissa pienimmästäkin sitaatista aletaan virittämään lynkkausjoukkoja.

Kuten Igor Stravinski kerran lohkaisi, lahjakkaat lainaavat, mutta nerot varastavat. Jos Palefacen sinkku nojaakin monien käyttämään kansansävelmään, ja lainaa S. Albert Kiviseltä sanoituksellisia motiiveja, on varkaudesta kyse ainoastaan stravinskilaisessa mielessä. Se, että joku pystyy loihtimaan koko kansaa koskettavan sävelteoksen ei ole koskaan pikku juttu – sama se, mistä aineksista teos on koostettu. Ja sitä paitsi: niin kuin Charles Caleb Colton sanoi, imitaatio on puhtain imartelun muoto.

Puunhakkuussa

21/01/2011

3 kommenttia

Pasi oli lomailemassa kesämökillään. Ryhtyessään makkaranpaistoon hän huomasi, että polttopuut olivat päässeet loppumaan. Ei huolta, tuumasi Pasi ja haki kuistilta kirveen. Ennen metsään säntäämistä Pasi suunnitteli kuitenkin huolellisesti puunkaatourakan.

Hän mietti tarkkaan, missä järjestyksessä puut kannattaisi kaataa, ja missä kulmassa kirves heiluisi tehokkaimmin. Hän laskeskeli, kuinka monta puuta kannattaisi kaataa tunnin aikana, jottei väsymys pääsisi yllättämään, ja kuinka monta eväsleipää urakan aikana tarvittaisiin. Kunnon strategian suunniteltuaan Pasi suuntasi metsään.

Siinä parisen tuntia puita tehokkaasti hakattuaan Pasi säpsähti merkillistä mekkalaa. Naapurimökin Pena rymysi metsäryteikössä kohti Pasia. Raivoissaan Pena käski Pasin lopettaa saman tien moisen vandalismin. Kävi ilmi, että Pasin kaatamat puut kasvoivat Penan tontilla. Pena oli suunnitellut ripustavansa linnunpönttöjä kaadettujen koivujen oksille.

Ei riitä, että kaadat puita tehokkaasti. Ne täytyy myös kaataa oikeassa metsässä.

Miksi arkirutiinit ovat tärkeitä stressittömälle elämälle?

19/01/2011

6 kommenttia

Japanilaisessa teeseremoniassa teenjuonti on tiivistetty taiteenlajiksi. Teeseremoniassa jokainen teen nauttimisen vaihe suoritetaan harkiten kuin itämaisessa taistelulajissa. Teeseremonia etenee tarkkaan harkitun kaavan kautta, jokaiseen työvaiheeseen keskittyen.

Meillä länsimaissa päivät täyttyvät puolestaan sinne tänne hötimisestä ja hampaat irvessä kirveenvarren puristamisesta. Yksi syy tähän on rutiinien puute. Taistelulajeissa ja teeseremoniassa liikkeet on hiottu äärimmilleen niin, ettei niissä ole mitään turhaa. Ne myös suoritetaan samalla tavoin kerrasta toiseen. Länsimaissa taas rutiinit koetaan mekaanisina ja pakottavina.

Rutiinit ja rituaalit ovat kuitenkin stressittömän elämän tukiranka.

En tarkoita sitä, elämän pitäisi olla kellon tarkkaa puurtamista kahdeksasta neljään – länsimaissa tyypillinen rutiinien vierastaminen lieneekin juuri tehdastyön peruja. Usein ajatellaan, että rutiinit tekevät elämästä tylsää ja kaavamaista. Rutiinittomuus johtaa kuitenkin nopeasti kaaokseen, jossa toiminta koostuu reaktioista päälle kaatuvien seinien väistämiseksi.

Mitä enemmän pystyt rutinoimaan arjen tavallisia askareita, sitä jouhevammin arki myös sujuu. Rutiinit tiivistävät ja optimoivat toistuvia askareita. Näin aikaa vapautuu myös enemmän yllättäville ja spontaaneille toimille.

Jos siis teet tiettyjä arkiaskareita tai työvaiheita toistuvasti päivittäin ja viikoittain, kehitä niihin menetelmä. Kirjoita paperille ne työvaiheet, jotka kukin askare vaatii, ja mieti, voitko eliminoida rutiinistasi turhia työvaiheita.

Näin ohjelmoit mielesi toimimaan jouhevasti aina näissä tilanteissa niin, että et joudu keksimään pyörää joka kerta uudelleen. Sen sijaan aina tuttuun toimeen tarttuessasi naksahdat automaattisesti sujuvaan flow-tilaan, jossa etenet vaihe kerrallaan kohti toimesi päätepistettä.

Ja kun homma on kerran hyvin suunniteltu, on myös varaa irrotella. Spontaaniuskin on paljon helpompaa ja nautinnollisempaa silloin, kun seinät eivät uhkaa kaatua päälle.

Miksi tsemppaaminen ei kannata?

17/01/2011

11 kommenttia

Elokuvassa Top Gun Tom Cruisen esittämä lentäjäsankari Maverick kiri vastustajan Mig-hävittäjän kiinni käyttämällä jälkipoltinta. Jälkipolttimen avulla lennokki ylitti hetkisen ajaksi maksiminopeutensa ja singahti hurjaan kiitoon. Apparaattia ei kuitenkaan voi käyttää liian usein – muuten loppuu löpö.

Suomalaiset ovat tunnettuja sisustaan. Talvisodassa purtiin hammasta ja mentiin vaikka seinän läpi, jos oli tarvis. Suomalaiseen kulttuuriin istuukin vahvasti sisu ja tsemppaaminen: raskas työ on raadettava, vaikka sitten verisiä kyyneliä itkien. Ongelma on, että kulttuuriimme hiipinyt tsemppaamisasenne on johtanut siihen, että nykyään pitäisi lentää koko ajan jälkipoltin päällä. Sitten ihmetellään, kun bensavalo vilkkuu punaisena ja burn-out-loma häämöttää.

Tsemppaaminen ei kannata pitkällä tähtäimellä.

Tsemppaaminen on loistava voimavara tiukan paikan tullen. Toki on hyvä harjaantua puristamaan itsestään viimeinen pisara irti loppukirillä. Mutta jos jokainen aamu alkaa hammasta purren, on jotakin pielessä. Jos tsemppaaminen ei jää huippusuoritusten kirittäjäksi, vaan muodostaa arjen tukirangan, muuttuu arki pian sietämättömäksi raadannaksi, jossa jokainen päivä pitää kirittää jaksamisen äärirajoilla.

Arjen tsemppaaminen voi johtua monesta syystä. Yksi tyypillinen syy on, että arki ei palkitse itsessään. Tällöin monet arkea täyttävät askareet ovat raskaita siksi, ettei niillä ole oikeasti juuri sinulle merkitystä: ne ottavat enemmän kuin antavat. Leivän pöytään tienaaminen tai arvosanojen metsästäminen eivät vielä riitä hyvinvointiin. Vasta kun itse toimintasi on palkitsevaa, pystyt hoitamaan askareesi hymyssä suin tsemppaamatta.

Toinen tsemppaamiseen pakottava tekijä on työkuorma. Jos hommaa on vain yksinkertaisesti liikaa, tuntuu usein siltä, ettei auta muu kuin purra hammasta ja raataa menemään. Suurin osa asioista, joihin päivämme käytämme, ei kuitenkaan ole niin tärkeitä, kuin luulemme. Sen tähden onkin hyvä selvittää, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Tässä avuksi on priorisointi. Työkuormaa voit helpottaa myös ottamalla tehtäväkenttäsi haltuun. Apuna voit käyttää esimerkiksi ajattelunhallintaa.

Arjen tsemppaaminen voi kummuta myös toimimattomista arkirutiineista. Vaikka spontaanius ja irrottelu ovat tärkeitä osia rikasta ja palkitsevaa elämää, on arjen perustoiminnot hyvä rutinoida. Tällöin et joudu haaskaamaan turhaan paukkuja keksimällä pyörän joka päivä uudelleen; voit suunnata luovan energiasi aidosti uusiin haasteisiin. Arjen rutiineista lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.

PS. Jos haluat ottaa tehtäväkenttäsi haltuun, lataa tästä maksuton Filosofian Akatemian Ajattelunhallinnan opas.