Category Archives: Hyvinvointi

Hudsonin leikki

14/12/2012

2 kommenttia

Pohjois-Kanadan jääkarhut olivat nälkäisiä.* Meri ei ollut vielä jäätynyt, ja niinpä karhut eivät voineet metsästää luonnollista ravintoaan, hylkeitä. Kun Brian La Doonen koira Hudson oli ulkona telmimässä paikalle sattui nälkäinen jääkarhu. La Doone oli varma, että Hudson oli mennyttä kalua. Mitä ihmettä rekikoira mahtaisi kuusisataakiloiselle karhun järkäleelle? Hudson rohkeni kuitenkin olla eri mieltä.

Kun jääkarhu lähestyi, Hudson alkoi heiluttaa häntäänsä ja kumartui alas. Karhu vastasi koiran leikkiinkutsuun ja kaksikko alkoi telmiä lumessa. Kumpikaan ei osoittanut mitään aggression merkkejä, vaan ennemminkin eläinkunnan tyypillisiä leikin signaaleja: avoimet suut ilman näkyviä hampaita, kevyt katsekontakti, litistynyt turkki.

Karhu palasi viikon ajan joka päivä leikkimään Hudsonin kanssa. Sitten meri oli jäätynyt tarpeeksi niin, että se pystyi palaamaan takaisin metsästämään ruokaa.

* Tarina on peräisin Stuart Brownin teoksesta Play.

Leikki on lapsen työtä – mutta niin se on aikuisenkin

10/12/2012

8 kommenttia

Me elämme ihmeellisessä yhteiskunnassa, jossa leikkimistä pidetään lasten hommana, ja meidän aikuisten tulisi keskittyä vakavampiin juttuihin. Tosi asiassa, niin kuin Mark Twain on kerran todennut, leikki ja työ kuvaavat samaa asiaa eri näkökulmista.

Leikkiminen on jokaiselle eliölajille elintärkeää.

Mihaly Csikszentmihalyin tutkimuksessa testattiin, miten ihmiset pärjäsivät ilman leikkiä. Koehenkilöitä kiellettiin tekemästä mitään, mikä on itsessään kivaa. Asiat hommat hoidettiin – siinä kaikki. Kokeen ensimmäisenä iltana osalla koehenkilöistä todettiin jo vakavaan masennukseen liittyviä oireita: päänsärkyä, väsymystä ja ahdistusta. Parin päivän kuluttua koe oli pakko keskeyttää, koska koehenkilöt voivat niin huonosti.

Leikkimistä tutkinut Stuart Brown esittää loistokirjassaan Play, että leikkiminen on joka ikiselle eläinlajille elintärkeää. Brownin mukaan kaikki eläimet leikkivät: korpit laskevat selällään lumista mäenrinnettä, biisonit luistelevat järven jäällä ja virtahevot tekevät voltteja veden alla.

Ihmiset, jotka säilyttävät leikkimielisyytensä pysyvät myös skarppeina. Leikkisät vanhukset kärsivät merkittävästi vakavia ikätovereitaan vähemmän mielen toimintahäiriöistä. Alzheimeria leikkisillä ikäihmisillä on hurjat 63 prosenttia vähemmän kuin väestöllä yleensä!

Leikkisyys lisää myös kyvykkyyttä luovaan ajatteluun ja ongelmanratkaisuun. Itse asiassa luova ajattelu ei ole ilman leikkisää asennetta edes mahdollista. Kuten Barbara Fredrickson on osoittanut, kriittinen asenne supistaa ajattelukapasiteettia ja tyrmää uudenlaisen ajattelun heti alkuunsa.

Mihaly Csikszentmihalyi totesi näin: ”Heti kun tajuamme, että työn ja leikin rajat ovat täysin keinotekoiset, voimme ottaa asiat omiin käsiimme ja alkaa tehdä elämästämme elämisen arvoista.”

Leikki ei ole vain lapsen työtä – se on myös aikuisen työtä. Leikkimielisyys ja leikkisyys kun vie nopeasti flow-tilaan, joka on puolestaan ihmisenä olemisen optimitila.

Vapaus, virtaus ja vastuu: Sisäisen motivaation kolme tukipilaria

28/11/2012

11 kommenttia

Motivaatiopsykologian johtavien tutkijoiden Richard Ryanin ja Edward Decin mukaan sisäisen motivaation ytimessä on psykologisten perustarpeiden täyttyminen. Näillä ei ole juuri mitään tekemistä Maslowilaisen tarvehierarkian kanssa. Ne kertovat ennemminkin terveen ihmisen psykologiasta. Psykologisten perustarpeiden täyttyminen vaikuttaa merkittävästi koettuun onnellisuuteen ja hyvinvointiin.

Ryanin ja Decin mukaan psykologisia perustarpeita on kolme: vapaus, kyky saada asioida aikaiseksi ja yhteys toisiin ihmisiin. Daniel Pink soveltaa Ryanin ja Decin tutkimusta ja linjaa perustarpeiksi vapauden, hallinnan tunteen ja merkityksen tunteen. Roman Krznaricin mukaan ne ovat puolestaan vapaus, flow-kokemukset ja merkitys. Kaikissa linjauksissa tulee esiin sama perusajatus. Nimitänkin tässä suomeksi psykologisia perustarpeita nimillä vapaus, virtaus ja vastuu.

Vapaus

Vapaus tarkoittaa tunnetta siitä, että pystyt vaikuttamaan omaan elämääsi. Toisin sanoen, se tarkoittaa, ettei toimintaasi rajoita ylenpalttisesti toisten tahto ja toiminta, ja että pystyt kohtalaisella vaivalla saavuttamaan tavoitteesi.

Vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisit tehdä ihan mitä vaan päähän pälkähtää. Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että voit toimia niin kuin on omalta kannaltasi paras. Kykenemme vaikuttamaan omaan ajatteluumme ja toimintaamme paljon vähemmän kuin yleensä luullaan. Siksi vapaudessa on vähintään yhtä paljon kysymys asenteistasi ja arvoistasi kuin käsillä olevista mahdollisuuksista.

Virtaus

Virtaus tarkoittaa sitä, että saat asioita tapahtumaan ja saavutat päämääriäsi. Se tarkoittaa sitä, että koet elämäsi pysyvän hallinnassa ja että saat aikaiseksi sen, minkä aloitat.

Virtaus ei tarkoita sitä, että tällaiset saavutukset olisivat aina helppoja. Päin vastoin, hallinnan tuntu ja flow-kokemus syntyy usein silloin kun pusket itseäsi kykyjesi äärirajoille.

Vastuu

Vastuu tarkoittaa sitä, että tiedostat vuorovaikutuksellisuutesi ja riippuvuutesi toisista ihmisistä. Se tarkoittaa sitä, että koet olevasi osa jotain ryhmää, oli kyse sitten perheestä, työtiimistä tai vaikkapa uskonnollisesta ryhmästä.

Vastuu tarkoittaa sitä, että koet voimakkaasti, että teoillasi ja elämälläsi on merkitystä myös toisille ihmisille. Vastuu liittyy myös läheisesti kokemukseen siitä, että olet osa jotain itseäsi suurempaa kokonaisuutta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri viimeksi mainittu on yksi keskeisimpiä tekijöitä kestävän hyvinvoinnin ytimessä.

Sisäinen motivaatio koostuu siis vapaudesta, virtauksesta ja vastuusta. Jos nämä psykologiset perustarpeet tyydyttyvät, ihminen on onnellinen ja voi hyvin. Lisäksi vapaus, virtaus ja vastuu muodostavat vielä positiivisen kehän: vapaus mahdollistaa uuden kokeilemisen ja uusien virtauskokemusten kartoittamisen. Työskentelemällä flow-tilassa taitosi puolestaan karttuvat ja pystyt tekemään yhä hienompia asioita yhteisössäsi. Ja kun kannat vastuusi toisista ihmisistä ja teet flow-tilassa toisten puolesta arvokkaita asioita, ovat ihmiset usein valmiit myös kompensoimaan työtäsi. Tämä puolestaan lisää resurssien kautta vapauttasi, ja niin edelleen.

Mikä ihmistä liikuttaa?

26/11/2012

9 kommenttia

Taloustieteen ja politiikan päätöksenteko perustuu klassiseen ajatukseen siitä, että ihminen pyrkii kohti palkintoja ja välttelee rangaistuksia. Toisin sanoen, ajatellaan, että ihmisen perimmäiset motivaatiotekijät ovat ulkoisia.

Nykytutkimus osoittaa, ettei tämä käsitys pidä alkuunkaan paikkaansa.

Lukuisissa tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset toimivat itse asiassa usein omaa materiaalista etuaan vastaan. Taloustieteelle ja Maslow’n tarvehierarkian kanssa operoineille psykologeille Nelson Mandelan tai Aung San Suu Kyin tapaiset ihmiset ovat täysin käsittämättömiä. Miksi ihmeessä kukaan menisi vankilaan vain omien uskomustensa takia? Siellähän tulee nälkä!

Maslow esitti, että ihminen pyrkii ensin täyttämään perustarpeet kuten nälän ja suvunjatkamisen. Tosi asiassa ihminen ei pyri täyttämään tarpeitaan maslowilaisen tarvehierarkian mukaan. Mutta mikä ihme ihmistä sitten liikuttaa? Tämä oli vielä 1900-luvun puoleen väliin asti mysteeri.

1950-luvulla psykologi Harry Harlow törmäsi erikoiseen ilmiöön. Tehdessään kokeita apinoilla, hän huomasi, että ne puuhastelivat mielellään kokeeseen liittyneen tehtävän parissa ilman minkäänlaista tiedemiesten harjoittamaa houkuttelua tai painostusta. Harlow huomasi, että puuha itsessään oli palkitsevaa apinoille. Hän lanseerasi käsitteen ”sisäinen motivaatio”.

Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että palkinnot ja rangaistukset toimivat kyllä hyvin erittäin yksinkertaisissa ja mekaanisissa tehtävissä, niin kuin tehtaan liukuhihnalla. Mutta jos toiminta on vähänkään monimutkaisempaa – niin kuin se melkein aina on nykyaikaisessa tietotyössä –, toimintakyky kyykkää alta aikayksikön porkkanan ja kepin välissä pyristellessä.

Rochesterin yliopiston psykologian professorit Edward Deci ja Richard Ryan tulivat 1980-luvulla tunnetuiksi sisäisen motivaation systematisoivasta itsemääräytymisteoriastaan. Sen mukaan ihmistä ohjaa kolme tekijää: vapaus, osaamisen tunne ja yhteys toisiin ihmisiin. Kerron näistä lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.

Ryan ja Deci ovat tutkineet motivaatiota laajasti. Vuonna 2009 Ryan, Deci ja Christopher Niemiec julkaisivat artikkelin, jossa osoitetaan kuinka vinksallaan ulkoiseen motivaatioon perustuva päätöksenteko oikeasti on.

Tutkimuksessa psykologit haastattelivat suurta koehenkilöjoukkoa. Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, arvostivatko he sisäisesti vai ulkoisesti määrittyneitä saavutuksia. Sisäismotivoituneet siis arvostivat vapautta, osaamista ja yhteyttä toisiin. Ulkoismotivoituneet puolestaan arvostivat rahaa ja mainetta.

Niemiec, Ryan ja Deci seurasivat vuoden verran koehenkilöitä. Tämän jälkeen tutkittiin, kuinka moni oli päässyt sisäisesti tai ulkoisesti motivoituihin päämääriinsä. Sisäismotivoituihin päämääriin päässeiden elämänlaatu oli lisääntynyt radikaalisti. Samaten vastaavuus negatiivisten tunteiden, ahdistuksen ja stressin kanssa oli voimakkaasti käänteinen. Sisäinen motivaatio siis lisää merkittävästi hyvinvointia ja vähentää huonovointisuutta.

Ulkoisesti motivoiduihin päämääriin pääseminen ei puolestaan lisännyt koettua hyvinvointia lainkaan. Mutta hulluinta on, että niillä, jotka tosiaan saavuttivat haluamaansa rahaa ja mainetta, huonovointisuus lisääntyi!

Ensi käteen tässä ei näytä olevan mitään järkeä. Palkitseminen ja rankaiseminen ovat pesiytyneet niin syvälle kulttuuriimme, että eihän tämä voi pitää paikkaansa. Mutta kun pysähdytään miettimään, miten ulkoinen motivaatio ohjaa toimintaa, on vastaus itsestään selvä.

Sanotaan, että haluat tienata €100 000 vuodessa. Se vaatii aika paljon hommaa, esimerkiksi lääkiksen tai oikiksen käymistä. No, kun olet päässyt tavoitteeseesi, seuraava askel on sitten tienata €200 000 tai €500 000. Harmi vaan, että tämä tavoite on edellistä monin verroin työläämpi. Eli vaikka päämäärän tavoittamisesta tuleekin hetkellinen onnen tunteen läikähdys, nousevat stressitasot jo seuraavana päivänä uuden ja entistä haasteellisemman tavoitteen tähden.

Jos ihminen sen sijaan kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä, saavansa itselleen tärkeitä asioita aikaiseksi ja pystyvänsä olemaan merkityksellinen myös toisille ihmisille, hän voi oikeasti hyvin, sama se, mikä pankkitilin saldo on. Todellinen hyvinvointi nousee sisäisestä motivaatiosta.

3 tapaa löytää innostava työpaikka – ja 3 tapaa tehdä nykyisestä työstäsi innostavampaa

21/11/2012

1 kommentti

Meillä on vallalla ihan takaperoinen käsitys työstä. Kalvinistisen työmoraalin mukaan raskas työ on raadettava. Työn ei edes kuulu olla kivaa. Motivoitunut ja innostunut työntekijä voi kuitenkin moninverroin paremmin – ja on myös kirkkaasti tehokkaampi ja taitavampi työntekijä, niin kuin tutkimukset osoittavat. Mutta miten ihmeessä sen innostavan työn sitten löytää?

Roman Krznaric linjaa loistoteoksessaan How to Find Fulfilling Work kolme menetelmää:

1. Haastattele innostavia ihmisiä

Ota selvää sinua innostavilla aloilla työskentelevistä ihmisistä ja haastattele heitä. Lue innostavien ihmisten haastatteluja ja etsi käsiisi elämänkertoja.

Haastattelun avulla kartoitat ensinnäkin, miten ensi-innostuksen antanut ala voisi sopia sinulle. Samalla keräät myös valtavasti tietoa siitä, miten voisit omalla kohdallasi alalle päästä.

2. Ota sivutyö tai harrastus

Jos toimistotyö maistuu puulta, ja käsityö nappaisi enemmän, älä odota eläkkeelle. Perusta vaikkapa toiminimi ja myy käsitöitäsi nettikaupassa. Voit kasvatella sivubisnestäsi kaikessa rauhassa päivätyön ohella.

Kokeilussa on myös se hyvä puoli, että jos homma ei nappaakaan, et ole heittänyt itseäsi kestämättömän ammatin varaan. Jos homma ei toimi, keksi uutta kokeilemista.

3. Ota radikaali sapatti

Tämä on kaikkein hurjin vaihtoehto, mutta sellainen, joka sopii erityisesti, jos työttömyys osuu kohdalle. Radikaali sapatti tarkoittaa vuoden pituista aikaa, jolloin kokeilet vapaasti monenlaisia erilaisia juttuja.

Harrasta uutta kansalaisopistossa. Käy kysymässä vapaaehtoistyömahdollisuuksia. Osallistu hyväntekeväisyystyöhön. Tee pätkätöitä. Kysy harjoittelumahdollisuuksia. Aloita vaikka tekemällä kutsumuskartta – ja katso, minne se sinut johdattaa.

***

Mutta entäs jos nykyinen työ on jo itsessään ihan mukiinmenevä – mutta stressikierrokset nousevat toisinaan vähän liian korkeiksi, tai hälyisä toimisto häiritsee keskittymistä? Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion loistava uutuusteos Työkirja iskee tähän kysymykseen. Tässä kolme ratkaisua:

1. Tehdastyöstä ajatustyöhön

Nykyaikaisessa tietotyössä on harvoin aikaa ajatella kunnolla. Tämän takia olisikin hyvä idea varata etukäteen reippaasti aikaa ajattelulle ja työnteolle. Jos kalenterissa on tilaa, sen täyttävät aivan varmasti tyhjänpäiväiset palaverit. Jos olet sen sijaan ruksannut etukäteen tilaa ajattelulle ja työtehtäville, on todennäköistä, että sitä on ainakin aikaisempaa enemmän.

Motivaatiopsykologian ykköstutkijat Richard Ryan ja Edward Deci esittävät, että vapauden tunne on yksi keskeisiä hyvinvointiin johtavia psykologisia perustarpeita. Jos aika kuluu mekaanisessa suorittamisessa ja palaverista toiseen juostessa, ei vapaudesta ole hajuakaan. Jos sen sijaan pyhität aikaa oikealle työlle, voit myös vaikuttaa itse siihen, mitä teet milloinkin.

2. Ajan mittaamisesta aikaansaamisen mittaamiseen

Mitä väliä sillä on, miten paljon käytät aikaa työhösi? Sekä oma hyvinvointisi että työnantajasi taloudellinen menestys riippuvat tasan siitä, mitä saat työssäsi aikaan. Taylorilainen työajan mittaaminen toimii kyllä joten kuten tehdastyössä. Tietotyössä sillä voi heittää vesilintua: tauoton puurtaminen ja Excelin tööttääminen kulmat kurtussa saavat tulokset kyykkäämään alta aikayksikön

Selvitä, miten voisit työpaikallasi siirtyä ajan mittaamisesta työtulosten ja aikaansaamisen mittaamiseen. Keskustele asiasta esimiehesi kanssa. Tee aloitteita. Tuloksia mittaamalla voittavat niin sinä kuin työnantajasikin. Ja vaikkei työpaikkasi vielä taipuisi uuden ajan tietotyöhön, voit rakentaa itse palautejärjestelmiä, joiden avulla seuraat projektiesi etenemistä. Tee listoja. Jaa isot projektit pienempiin osakokonaisuuksiin. Ruksaa ylitse jo tehdyt askeleet.

Ryanin ja Decin mukaan toinen ihmistä sisäisesti motivoiva tekijä on aikaansaamisen tunne. Jos mittarina on aika, joka juoksee teit mitä teit, ei työ palkitsekaan. Jos sen sijaan saat palautetta siitä, mitä oikeasti saat aikaiseksi, muuttuu työkin innostavammaksi.

3. Toisten johtamisesta itsensä johtamiseen

Kuten Tuominen ja Pohjakallio linjaavat, ihmisia ahdistaa nykyään hallinnan tunteen puuttuminen. Tässä keskeiseen rooliin nousee vastuun ottaminen omasta työstä. Nykyään ei riitä, että tekee sen, mitä tampuurimajuri käskee. On opeteltava tuottamaan tuloksia itsellesi parhaalla mahdollisella tavalla.

Ryanin ja Decin mukaan kolmas sisäisen motivaation tekijä on yhteys toisiin ihmisiin. Tutkijakollegani Frank Martela on jalostanut tätä eteenpäin ja laajentanut sisäisen motivaation koskemaan myös toisten ihmisten eteen työskentelemistä. Opettelemalla esimerkiksi hallitsemaan tehtäväkenttääsi ja priorisoimaan sekä miettimällä, miten työsi palvelee muita ihmisiä saat työstäsi monin verroin aiempaa enemmän irti.

Tulokset eivät ratkaise

05/11/2012

1 kommentti

Koko maailma on siirtynyt viimeisen parin vuosikymmenen aikana niin sanottuun kvartaalitalouteen. Toisin sanoen, talousluvut vedetään nippuun neljännesvuosittain, ja saavutettuja tuloksia arvioidaan, usein hyvinkin kriittisesti. Tämä on kuitenkin tavattoman ongelmallista.

Tulokset eivät ole tärkein asia – trendit ovat.

Kvartaaleittain tuijotetut tulokset saattavat seurata siitä, että asiat tehdään oikein tai väärin. Mutta ihan yhtä paljon ne saattavat seurata äkillisistä satunnaismuuttujista: yleisen taloustilanteen notkahduksista tai vaikkapa poliittisesta liikehdinnästä. Toisin sanoen, kyykkäävä tuloskäyrä ei välttämättä liity millään tavalla toimintatapojen terveyteen. Silti moni firma näyttää johtoportaalle ovea tai irtisanoo tuhansia työntekijöitä heti, kun tulos painuu punaiselle.

Sama pätee myös ihan tavallisessa arjessa. Meidät on koulittu aika tehokkaasti ajattelemaan, että jos menee mönkään, niin homma on sitten siinä. Koulussa sait kokeesta mitä sait – korjausliikkeitä ei sallittu. Oikeassa elämässä voimme kuitenkin kehittää toimintamalleja ja rakentaa alati parempia prosesseja, kunhan otamme opiksi virheistämme.

Kaikkein tärkeintä pärjäämisessä on nähdäkseni se, mihin suuntaan elämä kasvaa. Jos välillä tulee vastoinkäymisiä, se ei ole katastrofaalista, jos kehitys on muuten menossa oikeaan suuntaan. Vasta siinä vaiheessa, kun suunta on painunut pysyvästi alaspäin, on aika muuttaa jotain. Jos kuitenkin pyörimme tuuliviirinä joka ikisen tuloksen ympärillä, on riskinä, että lapsi lentää ulos pesuveden mukana: kun toimintatapaa päivitetään heti kun tulokset eivät vastaa odotuksia, voi olla että itsessään hyvä toimintamalli lentää ovesta ulos, vaikka vastoinkäymisen syy olikin jossain ihan muualla.

Tulokset seuraavat toimintatavoista ja satunnaisista tilannetekijöistä. Jälkimmäisiin emme voi juuri vaikuttaa. Toimintatapoja voimme sen sijaan kehittää käytännössä loputtomiin. Toimintatapojen toimivuudesta tulokset eivät kuitenkaan kerro kuin välillisesti. Vasta pitkän aikavälin trendit näyttävät, miten hyvin asiat oikeasti ovat. Tulokset eivät ole tärkein asia – vaan kehityksen suunta.

Valittamisen ihana kamaluus

17/09/2012

6 kommenttia

Valittaminen on kautta aikain ollut suosittu kansanhuvi. Usein ongelmiin on helpointa hakea syypäätä jostakin oman elämän ulkopuolelta. Valittaminen ja toisten syyttely saavat aivojen dopamiiniradat hyrräämään, ja tulee sellainen fiilis, että on saatu jotakin aikaiseksi.

Valittaminen pääsee ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun voidaan valittaa yhdessä. Mikään ei yhdistä ihmisiä niin kuin yhteinen vihollinen. On vaan niin ihana vihata jotain. Valittamisen ongelma on kuitenkin siinä, että vaikka siitä tulee hetkeksi hyvä olo, siitä seuraa harvoin mitään hyvää.

Valittamalla kuilu toisiin ihmisiin syvenee entisestään. Alkujaan pikku kränät syvenevät ylitsepääsemättömiksi dogmaattisiksi ristiriidoiksi. Lopulta niiden ratkaiseminen tuntuu teoreettiselta mahdottomuudelta. Vaikka valittaminen sitoo valittajat yhteen, se erottaa heidät muusta yhteisöstä.

Kaikkein pahin seuraus valittamisesta on se, että se huijaa meitä ajattelemaan, että asialle on nyt sitten tehty jotain. Kun on saanut purkaa sydäntään työpaikan kahvihuoneessa tai baaripöydässä, tuntuu siltä, että asiat ovat muuttuneet. Mutta harvoin ne oikeasti ovat.

Jos valittamisen sijaan tarttuisikin toimeen ja menisi juttelemaan hankalalle kollegalle, lähtisi oikeasti äänestämään seuraavissa kunnallisvaaleissa, puhuisi asiat vihdoin suoriksi pomon kanssa tai vaikka soittaisi ahdistuneelle ystävälle ja pyytäisi kahville, alkaisi tapahtua. Asiat nimittäin harvoin muuttuvat, jollei niille oikeasti joku tee jotain. Valittajalle tuo joku on usein kuitenkin joku muu kuin minä itse.

Valittaminen on tavattoman helppoa. Siksi kai se on niin suosittua. Mistä tahansa asiasta kun keksii pienellä pään raapimisella jotain huomauttamista ja korjattavaa. On ihan eri kertaluokan koitos keksiä uusia toimintamalleja ja ratkaisuja. Kuka tahansa pystyy sanomaan nopeasti, mikä kaikki maailmassa mättää. Mutta kuka osaa sanoa, miten monimutkaiset ongelmat oikeasti korjataan – ja näyttää vielä esimerkkiä tarttumalla toimeen?

Mutta mitä minä tässä oikeastaan valitan? Kai sitä pitää olla filosofi, jotta päästään valittamisessa tällä tavalla uusiin ulottuvuuksiin: metavalittamiseen, eli valittamisesta valittamiseen.

On valittamiselle oma paikkansakin. Joskus tekee ihan hyvää päästää höyryjä ulos.

Kunhan ei jää levy päälle.

5 nopeaa menetelmää stressin selättämiseen

10/09/2012

2 kommenttia

Syksy alkaa olla hyvässä vauhdissa, ja enemmistö suomalaisista on palannut työpaikalle. Vuoden loppua kohti vauhti kuitenkin vaan kiihtyy entisestään. Suomi pitää saada valmiiksi kaksi kertaa vuodessa: jouluksi ja juhannukseksi. Kierrosten kasvaessa myös stressitasot nousevat. Tuntuu, että seinät kaatuvat päälle, eikä ajatus enää kulje.

Ihmisen aivot eivät ole juuri kehittyneet biologisesti viimeisen 60 000 vuoden aikana. Samalla kulttuurievoluutio on kuitenkin ajanut heittämällä biologisen perimämme ohitse. Luolamiehen aivot toimivat hyvin peltotyössä tai mammuttimetsällä. Ne kyykkäävät kuitenkin alta aikayksikön nykyaikaisessa tietotyössä.

Onneksi on kuitenkin olemassa koko joukko menetelmiä, joiden avulla työperäistä stressiä on mahdollista helpottaa merkittävästi. Tässä linjaan viisi nopeaa niksiä stressin selättämiseen.

1. Hengitä

Lao Tse on sanonut aika fiksusti näin: jos elät menneisyydessä, olet masentunut; jos elät tulevaisuudessa, olet ahdistunut; jos elät nykyhetkessä, voit hyvin. Harmi vaan, että etuotsalohkomme on piuhoitettu nimenomaan tähyämään tulevaisuuteen ja tarkkailemaan mennyttä.

Iso osa kuvittelemistamme uhkakuvista ei koskaan toteudu. Silti niitä ajattelemalla saamme hormonitoimintamme ihan yhtä solmuun kuin jos hengenvaara todella uhkaisi. Tässä nykyhetkeen pysähtyminen palauttaa nopeasti hormonitoiminnan tasapainon ja laskee merkittävästi stressitasoja. Jos siis päätä alkaa puristaa, lopeta se, mitä ikinä oletkaan tekemässä ja hengitä. Vedä syvään henkeä niin, että vatsa pullistuu. Puhalla sitten ilma ulos. Toista kolme kertaa, ja huomaat, että olet taianomaisesti palautunut tulevaisuuden pelkokuvasta takaisin tutun ja turvallisen työpöytäsi ääreen.

2. Kävele

Istuminen tekee ihmiselle pahaa. Sillä siunaaman hetkellä, kun istahdat aloillesi, lakkaa rasva-aineenvaihdunta toimimasta kunnolla ja läski alkaa kertyä vyötärölle. Ihmisen ruumis on tehty liikkumaan, ei tönöttämään paikoillaan. Pelkkä yhden askeleen ottaminen auttaa jo virkistämään aineenvaihduntaa.

Jos häläpälä ja työpaineet käyvät ylitsevuotaviksi, löytyy apu myös liikkeestä: poistu byroosta ja tee varttitunnin kävelylenkki, vaikkapa korttelin ympäri. Kävely tasaa aivotoimintaasi ja palauttaa rauhallisen ja tasaisen pulssin. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että lyhyt kävelylenkki puistossa tai metsässä vaikuttaa ADHD-lapsiin yhtä tehokkaasti kuin Ritalin-tabletti. Sama pätee meihin aikuisiin.

3. Etsi rauhallinen paikka

Eräässä koulutuksessani kuulin loistavan niksin työtilan rauhoittamiseksi. Jos työskentelet avokonttorissa, ja deadlinet paukkuvat päälle, etsi rauhallinen paikka. Varaa itsellesi neuvottelutila ja mene sinne tekemään töitä.

Tässä on kaksi hyvää puolta: ensinnäkin tällöin kalenterisi näyttää kollegoillesi, että olet jo palaverissa, joten on epätodennäköisempää, että joku buukkaisi juuri tähän muuta menoa. Ja toisekseen, rauhoittamalla työskentelytilasi teet otsalohkoosi tilaa niin, että keskittyminen on ylipäätään mahdollista.

4. Sulje puhelin, sähköposti ja muut häiritsijät

Tämä niksi on niin yksinkertainen, etten tajua, miten se ei ole vähintään lakisääteinen kaikkien tietotyötä tekevien työpaikoissa. Joka ikinen plim-ääni tai puhelimen pirahdus vie tarkkaavaisuutesi pois siitä, mitä olet juuri nyt tekemässä.

Ihminen voi pitää enimmillään mielessä noin seitsemän asiaa, ja jos sähköposti laulaa tämän tästä, ei keskittymisestä tule mitään. Jos siis haluat tehdä jotain keskittymistä vaativaa, sulje puhelin, sähköposti ja muut plim-äänten aiheuttajat siksi aikaa.

5. Ota tehtäväkenttäsi haltuun

Kirjoita ylös viisi kaikkein akuuteinta hankettasi. Siis ne kaikkein karvaisimmat möröt, jotka juuri tällä hetkellä tulevat yöuniisi. Määrittele sitten jokaiselle yksi konkreettinen askel: esimerkiksi puhelinsoitto tai sähköpostin kirjoittaminen, joka vie projektia eteenpäin. Kun olet konkretisoinut tehtäväsi näin, aloita nyt heti. Tee ensimmäinen konkreettinen toimi – ja katso, kuinka hankalimmatkin projektit alkavat edetä kuin itsestään.

Kuten Mark Twain kerran sanoi, onnistumisen salaisuus on aloittamisessa; ja aloittamisen salaisuus on siinä, että pilkot suuret tehtävät pieniin osiin ja käyt heti ensimmäisen kimppuun.

PS. Avasimme viikko sitten Filosofian Akatemian upouuden LYKEION-oppimisympäristön. Maksuttomassa oppimisympäristössä voit tutustua kurssimateriaaleihimme ja vaikkapa opiskella kursseja omatoimisesti. Mukana on myös supersuosittu USAIN – Ajattelunhallinta -kurssimme, jonka avulla työperäistä stressiä voi vähentää merkittävästi. Tutustu ja rekisteröidy oppimsympäristöön täällä.

Neljä askelta läsnäoloon

24/08/2012

2 kommenttia

Mindfulness, läsnäolo, on tällä hetkellä kova juttu niin psykologian tutkimuksessa kuin yrityskentälläkin. Kohkaamme aivan liikaa katse kohti tulevaa tai menneitä muistellen. Samalla nykyhetki jää huomaamatta.

Hetkessä olemista on kuitenkin mahdollista harjoittaa monin eri tavoin. Tässä loistavan SuperBetter-ohjelman esittelemä tapa pysähtyä nauttimaan hetkestä:

1. Vedä syvään henkeä niin, että tunnet rintakehäsi pullistuvan.
2. Kiinnitä huomiota johonkin fyysiseen tuntemukseen kehossasi.
3. Kuuntele tarkkaan ympärilläsi olevia ääniä.
4. Etsi näköetäisyydeltä jotain sellaista, jota et ole koskaan aikaisemmin huomannut.

Käännä esiin elämäsi kaunis puoli

22/08/2012

6 kommenttia

Ihmisaivojen biologinen rakenne ohjaa meitä lähtökohtaisesti negatiiviseen ajatteluun. Liskoaivo amygdala pitää huolen siitä, että jos jokin meinaa mennä pieleen, suuntaat jakamattoman huomiosi sitä kohden – ja samalla suljet silmäsi kaikelta siltä, mikä on elämässäsi oikeasti hyvin. Positiivinen ajattelu vaatiikin omaa aktiivisuutta. Onneksi siihen on olemassa monia tieteellisesti perusteltuja menetelmiä.

Asioita voi aina tarkastella monella erilaisella tavalla. Filosofikollegani Markus Neuvonen kehitteli kesän lopulla loistavan menetelmän, jonka avulla voit nopeasti jumpata elämästäsi esiin sen parhaat puolet.

Kutsuttakoon niksiä vaikkapa positiivisuuskartaksi.

Homma toimii näin. Ota A4- tai A3-paperi. Kirjoita sen keskelle esimerkiksi ”Minun elämäni”, ”Positiivisuuskartta” tai muuta vastaavaa. Kirjoittele sen jälkeen ympärille eri elämäsi ydinalueita. Työ, puoliso, lapset, vanhemmat, sukulaiset, ystävät, harrastukset ja niin edelleen. Kirjoita sitten jokaisen ydinalueen ympärille kaikki sellaiset positiiviset asiat, joita niistä tulee mieleesi. Työsi on kenties haastavaa ja siippasi maailman paras kuuntelija. Vanhemmat ovat viisautta täynnä ja harrastukset tuovat säkenöintiä elämääsi.

Menetelmän merkittävin vaikutus ei kuitenkaan liity näihin positiivisiin juttuihin orientointiin, vaan siihen, että käännät myös kurjista jutuista kauniit puolet esiin. Kenties joku kollegasi on ärsyttävä käkättäjä. Tai ehkä töissä on nyt juuri kamalan stressaavaa. Kirjoita nyt myös nämä negatiiviset puolet miellekarttaasi. Mutta ennen kuin lopetat, kirjoita kullekin negatiiviselle asialle ainakin yksi miellekartan haara, joka alkaa sanalla ”mutta”. Kollega on käkättävä, ”mutta toisaalta hänellä on usein hyviä ideoita.” Töissä on stressaavaa, ”mutta toisaalta työt tarjoavat herkullisia uusia haasteita”. Ja niin edelleen.

Lopputuloksena sinulla on kartta, jossa näet elämäsi hyvät puolet, ja käännät myös ensi silmäyksellä huonoista asioista niiden positiiviset puolet esiin. Positiivisuuskartan avulla käännät elämästäsi esiin sen kauniin puolen.