Näin selätät huonon itsetunnon

Kiira Korpi totesi taannoin Hesarissa, että hyvä ulkonäkö kannattaa käyttää hyödyksi. Ei liene yllätys, että valtakunnansanomien pahamaineinen keskustelupalsta täyttyi silmänräpäyksessä toinen toistaan tuohtuneemmista kommenteista. Jos ansioitunut henkilö uskaltaa sanoa ääneen, että menestys nyt vaan on ihan kiva juttu, on suomalainen äkkiä kaivamassa kirvestä verstaasta. Samaan aikaan oma lähipiiri saa kyllä yksityiskohtaisen raportin omista suurista saavutuksista.

On tunnustettava, että sorrun itsekin joskus turhanpäiväiseen pullisteluun. Vaikean viikon jälkeen saatan sortua parin tuopin jälkeen suurentelemaan omia ansioitani. Kolottava ego kaipaa vertaistukea, ja jostain ihmeen syystä sitä tekee toistamiseen sen virhearvion, että arvostus olisi ostettavissa sulkia pörhistelemällä. Aamulla sitten nolottaa. Omien töppäilyjeni takana piilee sama peikko, kuin Kiiraakin kritisoineilla: huono itsetunto. Tarkoitan tässä huonolla itsetunnolla ennen kaikkea tyytymättömyyttä itseensä ja omiin ansioihin. Tyytymättömyys itseensä on kuitenkin tyhmää.

Itsetunto riippuu siitä, miten tarkastelet sitä, mitä teet, eikä niinkään siitä, kuinka taitava olet siinä.

Elämä ilman kehitystä olisi aika puisevaa. Jos jokainen päivä olisi prikulleen samanlainen, ei pian enää jaksaisi kömpiä sängystä ylös. Ja jos aina tekisi samat mokat yhä uudelleen, alkaisi pinna pitkässä juoksussa kiristyä. Siispä kehitys on inhimillisen hyvinvoinnin elinehto.

Kehittyä voi kahdella tavalla. Näistä vain toisesta seuraa hyvinvointia ja hyvä itsetunto. Kehittyä voit ensinnäkin selvittämällä, mitä et vielä osaa ja pyrkimällä siinä sitten paremmaksi. Tällöin on kyse kriittisestä kehityksestä. Kritiikin ongelmana on, että siitä seuraa kyllä taitavia ja monilahjakkaita ihmisiä, mutta tyytymättömiä sellaisia. Kriitikko nimittäin suuntaa huomionsa aina siihen, mikä vielä puuttuu. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen. Vaikka tekisit mitä, löytää kritiikki aina maalinsa kuin lämpöohjautuva ohjus. Jossain on aina isompi kala.

Toinen tapa kehittyä on tunnistaa, missä olet taitava jo nyt – ja sitten ladata kaikki peliin, jotta tulet vielä paremmaksi siinä. Tässä puolestaan on kyse kannustavasta kehityksestä. Omien heikkouksien tunnistamisen sijaan kannustava kehitys suuntaa polttopisteen vahvuuksiin. Jokainen onnistuminen on suuri voitto, josta pitää palkita itsensä. Ja epäonnistumiset ovat vain askelia matkalla kohti onnistumista.

Itsekriitikon elämä sujuu omia heikkouksia tarkastellen. Ei ihme, jos tulee riittämätön olo, ja vertaistukea pitää hakea lihaksia pullistellen. Kun huomio siirretään sen sijaan vahvuuksiin, tulee täyteläinen ja miellyttävä tunne: tätä minun pitää tehdä, ja ennen kaikkea, tämän minä teen ihan hemmetin hyvin! Ja jos en ihan vielä, niin ainakin ensi vuonna, kun vähän treenaan.

Usain Boltin ei tarvitse osata differentiaalikalkyyliä tai puhua kymmentä kieltä sujuvasti voidakseen hyvin. Riittää, että kaveri pinkoo satasen salamannopeasti. Jos kärsit huonosta itsetunnosta, opettele siis kehittämään itseäsi kannustamalla. Kannustava kehitys selättää huonon itsetunnon.

Järki, tunteet ja intuitio

Antti Apunen kirjoitti eilen Gurumarkkinointi-blogissa mielenkiintoisen jutun järjen ja tunteiden suhteesta. Usein ajatellaankin, että ihmisen toimintaa ohjaavat nämä kaksi resurssia. Ihmisen intuitiivinen toiminta niputetaan tällöin yhteen tunteiden kanssa. Tämä jaottelu on kuitenkin nähdäkseni harhaanjohtava. Sekä tunnetoiminta että intuitiivinen toiminta perustuvat kylläkin tiedostamattomiin prosesseihin. Juuri muuta yhteistä niillä ei sitten olekaan.

Ihmisen toimintaa ohjaa kolme resurssia: järki, tunne ja intuitio.

Ihmisen työmuisti pystyy käsittelemään kerrallaan noin seitsemän yksikköä informaatiota. Voidaan ajatella, että käytössämme on seitsemän kanavaa, joilla voimme havainnoida ympäristöä ja tarkastella ajatusprosessejamme. Järki ei siis kykene käsittelemään kerrallaan seitsemää kohdetta enempää ilman apuneuvoja. Onneksi olemme kehittäneet roppakaupalla tällaisia apuneuvoja esimerkiksi logiikan ja matematiikan muodossa. Näin kykenemme järjen avulla käsittelemään kohtalaisen monimutkaisiakin informaatiokokonaisuuksia.

Tunteet ohjaavat puolestaan toimintaamme biologisen rakenteemme pohjalta: osa evolutiivista toiminnallisuuttamme on reagoida tiettyihin ärsykkeisiin ennalta määritellyllä tavalla. Kun naaras kujertaa vienosti, kaivaa koiras nuijansa luolan perukoilta ja painelee perään dopamiinipöllyissään; ja kun takaa kuuluu karjaisu, saa kroppasi välittömän adrenaliinipiikin, jotta saat pantua sapelihammastiikerille hanttiin, tai pötkittyä pakoon pää kolmantena jalkana.

Ympäristösi saa siis aikaan muutoksia hormonitoiminnassasi, joista seuraa vaikkapa miellyttävä, ahdistunut tai säikky olo. Ne elikkoparat, jotka eivät ole maailmanhistoriassa näin reagoineet on luonnonvalinta karsinut pois. Tunteet toimivatkin oivallisesti toiminnan ohjaajina silloin, kun puuhastelemme ympäristössä, johon olemme evoluution kautta kehittyneet. Tunnevaltaisuus pelaa siis mainiosti savannilla – mutta menee helposti reisille vaikkapa lauantai-illan nakkijonossa.

Intuitio on inhimillisen toiminnan keskeisin resurssi. Opimme harjaantuneisuuden kautta toimimaan yhä tehokkaammin ja jouhevammin erilaisissa elämäntilanteissa. Pianisti oppii liikuttamaan sormiaan koskettimilla tuottaen huikeita musiikkielämyksiä. Usain Bolt pinkoo satasen melkein yhdeksään ja puoleen sekuntiin. Samaten mediayhtiön kanavajohtaja päättää ottaa ohjelmistoon miljonäärikandidaatteja koettelevan visailuohjelman – kun se nyt vaan sattui tuntumaan hyvältä idealta.

Intuitio perustuu harjaantuneisuuteen. Aivotoimintamme prosessit muovaantuvat harjoituksen ja ympäristöaltistuksen kautta. Siten kykenemme automatisoimaan yhä mutkikkaampia kokonaisuuksia, aivan niin kuin pianisti pystyy soittamaan tunnin konserton ulkomuistista, tai näyttelijä latelemaan Hamletinsa lonkalta ilta toisensa jälkeen.

Jos siis olet alasi guru, kannattaa yleensä luottaa ennemmin näppituntumaan, kuin analyyttisen järkesi tuottamaan päätelmään. Ihmisen kokonaisvaltainen kognitiivinen kapasiteetti kun on kokonaisuudessaan aivan toista luokkaa, kuin säälittävä seitsemän yksikön laskentakykymme. Intuitiosi toiminta ei rajoitu vain aivojesi etuotsalohkoon, vaan intuitiollasi on käytössään koko aivot, muu kroppa ja jopa ympäristösi internetteineen.

Intuitiivisesti kykenet hallinnoimaan salamannopeasti käsityskykysi moninkertaisesti ylittäviä informaatiokokonaisuuksia. Järki on ihan hyvä apuväline silloin, kun et vielä tiedä, mitä olet tekemässä. Mutta kun puuhastelet oman alasi parissa, ei intuitiotasi päihitä mikään.

Miksi itsekkyys on kehno pelistrategia?

Wall Street meni taannoin melkein nurin, kiitos peliteoriaa kehittäneen John Nashin oppien yksisilmäisen soveltamisen. Skitsofreniaa sairastanut numeroniilo kun esitti aikanaan, että optimaalinen pelitilanne syntyy, kun kaikki pelaajat toimivat itsekkäästi ja toisten motiiveja jatkuvasti epäillen. Myöhemmin tervehdyttyään Nash itse totesi, ettei peliteoria ole hyvä perusta yhteiskunnan toiminnalle; hän kun nyt sattui vähän sairastelemaan sitä kehittäessään. Harmi vaan, ettei sana ole vielä kiirinyt Wall Streetille asti.

Toimintaasi ohjaavat tiedostetut ja tiedostamattomat päämäärät. Tiedostetut päämäärät ovat proaktiivisia – ne saavat syntynsä omasta arvomaailmastasi. Tiedostamattomat puolestaan ovat reaktiivisia – ne syntyvät ulkoisten ärsykkeiden tuloksena. Mitä proaktiivisempaa elämäsi on, sitä paremmin toteutat arvojasi, ja sitä paremmin voit. Pelkkä proaktiivisuus ei kuitenkaan vielä riitä pitkäkestoiseen hyvinvointiin.

HBO:n lännensarjan Deadwood pääkonna on häikäilemätön saluunanpitäjä Al Swearengen. Swearengen on psykopaattinen roisto, joka ei emmi hetkeäkään ottaa mainaria hengiltä, jos sillä nettoaa taalan tai pari. Swearengen on kyllä proaktiivinen: hän tietää, mitä haluaa, ja miten sen saa. Mutta hänen toimintaansa ohjaa myös paatunut itsekkyys.

Itsekkyys tarkoittaa omien päämäärien toteuttamista muiden päämäärien kustannuksella tai niistä välittämättä.

Itsekkyys ei ole hyvä pelistrategia. Vaikka itsekäs toiminta voi olla hedelmällistä lyhyellä tähtäimellä, ei siitä useimmiten seuraa kauaskantoisesti toivotunlaisia tuloksia. Itsekkyys synnyttää nimittäin aina kielteisiä kerrannaisvaikutuksia. Itsekkäällä strategialla voitat kyllä pelin – mutta häviät helpommin turnauksen. Jokainen voitto petaa uusia vaikeuksia seuraavien haasteiden eteen.

Kun tiedät mitä haluat, sinulla on aina kaksi tapaa saavuttaa se. Voit puskea häikäilemättä kohti päämäärääsi muista vähät välittämättä. Tai voit tavoitella sinnikkäästi päämäärääsi, samalla muiden tarpeet ja toiveet huomioiden.

Kuvitellaanpa olevamme tanssiaisissa. Tanssiaissali on täyttynyt iloisesta tanssikansasta, ja Straussin pauloihin tempautuneet pariskunnat valssaavat koko lattian täydeltä. Pasi ja Pena tulevat paikalle, ja huomaavat, että heidän morsionsa odottelevat tanssilattian toisella puolella. Tilanne on kuin lastenlaulusta ”Leijonaa mä metsästän”: ”Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää – täytyy mennä läpi!”

Pasi valitsee Wall Street -strategian. Hän puskee lattian läpi, tallaten samalla pariskuntien varpaille, pyydellen kenties matkallaan anteeksi ohjatessaan ihmisiä olkapäitä kosketellen tieltään. Pena sen sijan suoristaa frakkinsa, ottaa hyvän ryhdin ja valssaa paritta lattian toiselle puolen, väistellen samalla tanssijoita, jotka eivät edes huomaa, että hän keinahtelee ohitse. Tuloksena sekä Pasi että Pena saavat morsmaikkunsa. Mutta vain toisen loppuilta täyttyy vihaisista katseista.

Epäitsekkyyden ei tarvitse tarkoittaa päämäärättömyyttä tai muiden tahtoon alistumista. Myös epäitsekäs voi toimia proaktiivisesti. Epäitsekkyys tarkoittaa ymmärrystä siitä, että myös muilla tanssijoilla on omat päämääränsä, jotka kannattaa huomioida omassa toiminnassaan. Jos asettuu poikkiteloin torpedoimaan muiden päämääriä, synnyttää varmasti kielteisiä kerrannaisvaikutuksia. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Päämäärät voi saavuttaa sekä itsekkäästi että epäitsekkäästi. Vain jälkimmäisessä tapauksessa mahdollistat sen, etteivät menneet teot palaa vaanimaan silloin, kun sitä vähiten aavistat. Mitä itsekkäämmin toimit, sitä enemmän kasaat esteitä myöhemmille päämäärillesi. Epäitsekkään työ sen sijaan sujuu pitkällä tähtäimellä kuin tanssi.

Huippuyliopisto lenkkipolulla

Opiskelin viime vuonna liiketaloustiedettä ja yrittäjyyttä muun muassa Cambridgen, Oxfordin ja Yalen huippuopettajien johdolla. Opiskelua varten en kuitenkaan joutunut reissaamaan sen enempää Englantiin kun Amerikkaankaan. Sen sijaan opinnot koostuivat netistä ladatuista videoista ja äänitaltioinneista.

Paraikaa kohutaan kovasti Aalto-yliopistosta ja huippuoppimisesta. Kysymys Suomen yliopisto-oppimisen tasosta onkin aiheellinen. Maailman huippuyliopistoissa kun opettavat aloillaan merkittäviä läpimurtoja tehneet nobelistit ja historiaan nimensä jättäneet tiedemiehet. Siinä on pienen Pohjoismaan paha kilpailla. Huippuosaamisessa olennaista on kuitenkin se, miten osaaminen hankitaan.

On yhdentekevää, hankitko oppisi kuluttamalla Aalto-yliopiston penkkiä, vai kuuntelemalla saman luennon lenkkipolulla.

Näin sikäli, jos olet motivoitunut kuulemastasi ja kykenet nivomaan sen osaksi omia päämääriäsi. Oppiminen edellyttää asiansa osaavan opettajan ja motivoituneen oppijan. Jos siis olet kiinnostunut oppimaan jonkin asian, tarvitset enää hyvän opettajan. Ja jos tarjolla ovat maailman parhaat, mikäs sen parempi.

Vielä viitisen vuotta sitten maailman huippuyliopistojen opista sai maksaa kymmeniä tuhansia euroja lukukaudessa. Nyt tuo oppi on ladattavissa verkosta ilmaiseksi. Oma-aloitteisimmat voivat peräti koota kokonaisia oppikokonaisuuksia verkkotarjonnasta. Toki verkko-oppimisessa on rajoituksensa. Mutta jos et ole kysymyksiä esittävää tyyppiä, ei kotikoneelta tuijotetun luennon anti jääne paljoa live-esityksestä vajaaksi. Tarjolla on satojen tuhansien eurojen arvoista huippukoulutusta – ilmaiseksi.

Huippuyliopistojen luentoja on ilo kuunnella siksikin, että luennoitsijat kuulostavat lähestulkoon poikkeuksetta kuin pikkulapselta karkkikaupassa. Luennoitsijat ovat aidosti innoissaan luennoimastaan – vaikka kyseessä olisi 60-vuotiaan kvanttifysiikan konkarin kolmatta kymmenettä kertaa vetämä peruskurssi. Tämä johtunee siitä, ettei huipulle juuri suoriudu muita, kuin alastaan todella innostuneita.

Jos haluat syventää osaamista alallasi tai paneutua kokonaan uuteen oppialaan, suosittelen tutustumaan esimerkiksi iTunes Universityn tarjontaan. Ilmaisen verkkopalvelun esittelyn löydät täältä. Applen verkkokaupasta löytyy maksutta Cambridgen, Oxfordin, UC Berkeleyn, Stanfordin ja kymmenien muiden huippuyliopistojen luentoja. Jos olet jo asentanut iTunesin, voit klikata suoraan iTunes Storen etusivulta ”iTunesU” ja tutustua tarjontaan. Suosittelen erityisesti UC Berkeleyn retoriikan ja psykologian luentoja. Samaisen opinahjon huippufyysikko Richard Mullerin Physics 10 – ”Physics for Future Presidents” – on  puolestaan oivallinen tapa tutustua fysiikan saloihin.

Huippuoppiminen edellyttää kaksi asiaa: asiansa osaavan ja innostuneen opettajan, ja motivoituneen oppijan. Erityisesti edellinen on aikaisemmin ollut rajoitettu luonnonvara. Mutta jos olet innostunut jostakin oppialasta, tarjoaa verkko yhä laajemmat mahdollisuudet huippuopettajien johdolla oppimiseen.

5 vinkkiä sähköpostilaatikon kevätsiivoukseen

Joululoman aikana sähköpostilaatikko täyttyy helposti sadoista viesteistä. Kun postilaatikkosi tukkeutuu, hukkuvat kiireelliset ja tärkeät yhteydenotot uutiskirjeiden ja Viagra-mainosten sekaan. Etsiessäsi jotain tiettyä sähköpostia hiipivät muut postilaatikossa vaanivat viestit tukkimaan huomiokanavasi: stressikierrokset nousevat kuin varkain.

Seuraavassa esittelen viisi vinkkiä sähköpostilaatikon putsaamiseksi. Tuloksena inboxiisi päätyvät vain sellaiset yhteydenotot, jotka ovat oikeasti tärkeitä, ja sähköpostin rooli stressinaiheuttajana vähenee merkittävästi.

1) Pidä roskapostisuotimesi ajan tasalla

Kouli sähköpostiohjelmasi roskapostisuodinta merkitsemällä säännöllisesti siltä livahtaneet postit roskapostiksi, ja väärät hälytykset puolestaan toivotuiksi vieraiksi. Näin pidät huolen siitä, että sinulle osoitetut viestit löytävät tiensä inboxiisi, ja sähkösaaste päätyy automaattisesti roskakoriin.

2) Peruuta uutiskirjeet, joita et seuraa

Lähes kaikki uutiskirjeet tarjoavat mahdollisuuden peruuttaa kirje. Ota tavaksesi peruuttaa kaikki sellaiset uutiskirjeet, joita et seuraa. Jos kirjeen lähettäjä ei ole vaivautunut peruutuslinkkiä liittämään, kouluta roskapostisuotimesi nappaamaan lurjus kiinni.

3) Käytä kansioita

Tee kansioita eri sähköpostiaihealueiden mukaan. Hyviä kansioluokkia ovat esimerkiksi ”Aktiiviset”, ”Projektit”, ”Vastuualueet” ja ”Arkisto”. Lisäksi voit tehdä kullekin yksittäiselle projektille alikansiot. Näin sähköpostisi ovat aina käsillä, ja löydät nopeasti tarvitsemasi informaation.

4) Käytä sähköpostiohjelmasi sääntöjä

Ohjaa esimerkiksi tilaamasi uutiskirjeet ja muut tiedotteet suoraan omaan ”Ohjatut”-kansioonsa pois inboxista. Tee esimerkiksi sääntö, jonka mukaan viestit, joiden otsikkokentässä lukee ”Filosofian Akatemian uutiskirje” ohjautuvat automaattisesti kansioon ”Ohjatut”.

5) Pidä aktiiviset ja arkistoitavat viestit visusti erillään

Lajittele sähköpostilaatikkosi sisältö säännöllisesti. Jos viesti on turha, tuhoa se. Jos viesti vaatii vastausta tai muuta aktiviteettia, vastaa joko heti, tai siirrä viesti ”Aktiiviset”-kansioon. Jos haluat säilyttää viestin, mutta se ei vaadi toimintaa, siirrä se ”Arkisto” -kansioon. Näin arkistoitava materiaali ei vie huomiotasi silloin, kun jotain tarvitsee tehdä, mutta pääset siihen yhä tarvittaessa käsiksi.

Näillä viidellä konstilla pidät huolen siitä, että sähköpostilaatikkosi pysyy tyhjillään, eivätkä tärkeät yhteydenotot huku tusinainformaation sekaan. Seurauksena saat eliminoitua yhden merkittävän stressinaiheuttajan elämästäsi ja vapautat aikaasi tärkeämmille asioille.

Lisää vinkkejä stressittömään työhön löydät Filosofian Akatemian Ajattelunhallinnan oppaasta. Lataa se maksutta täältä.

Loistavaa alkanutta vuotta kaikille!

Rautaisannos hidasta aikaa lataa akut uuteen vuoteen

Ajattelu ei tapahdu vain pään sisällä. Ajattelumme on sen sijaan vuosi vuodelta yhä verkottuneempaa: päähän putkahtavista ajatuksista yhä useammat saavat nykyaikana alkunsa planeetan toisella puolella. Samaten nykyteknologia mahdollistaa yhä ketterämmän ajattelun ulkoistamisen: ajatukset joita emme juuri nyt tarvitse voi siivota odottamaan käyttöä esimerkiksi verkkopilveen, älykännykkään – tai vaikkapa muistivihkoon.

Ajattelun verkottuminen mahdollistaa yhä rikkaamman ja luovemman ajattelutyön. Samalla ajattelun ulkoistaminen mahdollistaa stressittömän keskittymisen käsillä olevaan asiaan: kun siivoat juuri nyt tarpeettomat ajatukset ajattelunhallintajärjestelmään, on käytössäsi täydet seitsemän huomiokanavaa, ja työ sujuu kuin tanssi.

Joskus tekee kuitenkin hyvää palauttaa ajattelu ihan perinteiseen biologiseen lähipiiriin. Hidas aika mahdollistaa omaan ajatteluun tutustumisen, ja laadukas ajanvietto perheen ja hyvien ystävien kanssa edesauttaa hyvinvointia. Joskus onkin hyvä vetää johto seinästä ja irrottautua hetkeksi verkottuneen elämän hektisyydestä.

Joulun aikaan onkin hyvä jättää tietokone avaamatta, vaihtaa älykännykkä hetkeksi perinteiseen puhelimeen – tai jättää puhelin kokonaan kaapin pohjalle. Rautaisannos hidasta aikaa lataa akut uutta vuotta varten niin, että ajatus juoksee taas tuoreeltaan verkottuneena.

Ajattelun ammattilainenkin vetäytyy loppuvuodeksi bittiavaruudesta ja kytkeytyy tietoverkkoihin taas tammikuun alussa.

Kiitos kaikille kuluneesta syksystä, loistavista kommenteista ja uusien ajatusten herättämisestä! Lennokkaita ajatuksia, rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta!

PS. Kurkkaa täältä Filosofian Akatemian joulukortti.

No mikä sitten on synnynnäistä?

Olen kirjoittanut viime aikoina aika paljon lahjakkuuden ja harjaantumisen suhteesta. Puolustan aika jyrkästi näkemystä siitä, etteivät synnynnäiset ominaisuudet määrää elämässä onnistumista.

Ongelmana tässä on, että kaikki tietävät kuitenkin vallan hyvin synnynnäisten ominaisuuksien vaikuttavan siihen, miten hyvin pärjää elämässä. Niinpä harjoitteluun ja päämääränasetteluun keskittyvä argumentointi rupeaakin pika pikaa kuulostamaan tyhjänpäiväiseltä oma-apuhömpältä.

Jos nyt vaikka syntyy ilman jalkoja, niin onhan sitä ihan eri asemassa pikajuoksuskabassa, kuin parimetrinen jamaikalainen, harjoitteli sitä kuinka paljon tahansa. Ja jos tässä joku eteläafrikkalainen poikkeus säännön tekeekin, niin ei se mitään takaa planeetan muille jalattomille.

Jos Risto syntyy kultalusikka suussa rikkaaseen ja rakastavaan bisnesperheeseen ja Pasi puolestaan ikkunoita särkevään huumekierteiseen lähiöhelvettiin, ovat onnen lahjat käyneet kaikkea muuta kuin tasan.

Näin on.

Mutta:

Alkuasetelma ei kuitenkaan määrää lopputulosta.

Alkuasetelma kyllä vaikuttaa siihen, mutta niin vaikuttaa lukemattoman moni muukin seikka. Jos alkuasetelma määräisi lopputuloksen, ei meillä pitäisi olla ainoatakaan junan alle heittäytynyttä finanssipankkiiria, ei liioin kaikkien rakastamia ryysyistä rikkauksiin -tarinoita. Yhteen elämään mahtuu niin monta valinnan mahdollisuutta ja niin monta satunnaistekijää, että lähtöruudun merkitys kutistuu lopulta lähes olemattomaksi. Tarpeeksi taitava kuski ajaa ruutulipulle jonon perältäkin.

Yksi synnynnäinen ominaisuus määrää kuitenkin merkittävästi kunkin elämän suuntaa. Jo syntyessään jokainen lapsi on temperamentiltaan erilainen. Temperamentti synnyttää kussakin yksilöllisiä taipumuksia tietynlaiseen toimintaan. Yksi tykkää kerätä vanhoja Aku Ankkoja, toinen rääkkää vanhaa epävireistä viulua. Kolmas pomppii rikki kolme sohvaa vuodessa ja neljäs puolestaan käyttää faijan pokaalikokoelmaa maalitauluna. Ja jos viulu ja haulikko vaihdetaan päittäin, on tuloksena rumaa jälkeä.

Jokainen on syntyjään erilainen ja kiinnostunut erilaisista asioista. Synnynnäinen temperamentti määrää pohjimmiltaan mihin kukin mieluiten suuntautuu – jos vain uskaltaa. Se vain ei ole kovin helppoa silloin jos joka puolelta kuuluu kitinää: ”ei sinusta ole kuitenkaan siihen”.

Se, mitä temperamenttisi ohjaa sinut tekemään on synnynnäistä. Mutta sitä, kuinka hyvin sen opit tekemään ei määrää kukaan muu kuin sinä itse. Riittävällä harjoittelulla ja sinnikkäällä paneutumisella voit aivan varmasti ylittää ne rajat, jotka syntyperäsi, koulutustaustasi ja tukkasi väri sinulle asettavat.

Vierailukirjoitus talouskasvusta ja hyvinvoinnista

Vierailukirjoitus aiheesta ”Hyvinvointiyhteiskunta ei ole kasvuyhteiskunta” Hyvejohtajuus.fi -blogissa:

”Jari Sarasvuo kipuili hiljan talouskasvun puolesta. Konsulttiguru päätyi peräti väittämään, että kasvu on suorastaan inhimillisesti välttämätöntä; yhteiskunta vailla talouskasvua kun jättää ihmiset tyhjän päälle. Dogmaattisesti palvottu kasvu-usko on kuitenkin vailla todellisuuspohjaa…”

Lue kirjoitus kokonaisuudessaan täältä.

Kuinka tyrmään tymäkän vasta-argumentin?

Viitisen vuotta sitten työskentelin erään taiteilijan kanssa, jonka elämäntavat olivat raivostuttavan epäsäännölliset. Heppu saattoi myöhästyä sovitusta tapaamisesta puoli tuntia tai tunnin – tai jättää kokonaan tulematta, sen enempiä ilmoittamatta.

Ongelmana oli, että aina kun huomautin asiasta, tokaisi miekkonen ykskantaan: ”Kyllähän sinäkin aina myöhästelet”. Totta – saatoin itsekin olla toisinaan tapaamisista myöhässä. Koska ilmaisuni ethos oli näin tahrattu, putosi kritiikiltäni pohja. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven ja niin edelleen.

Aloitettuani pari vuotta sitten väitöskirjani kirjoittamisen innostuin argumentaatioteoriasta. Argumenttikirjallisuutta läpi kahlatessani törmäsin käsitteeseen nimeltä ad hominem. Sanahirviö on latinaa ja tarkoittaa suurin piirtein ”ihmistä vastaan”. Se on kenties yleisimmin kahdenkeskisessä keskustelussa esiintyvä vasta-argumentti.

Ad hominem -argumentti kuuluu pelkimmillään: ”No ku säki oot sellanen.”

Kun vastaväittäjä saa huomion kiinnittymään omiin puutteisiin, putoaa koko argumentilta pohja. Jos argumentin esittäjä ei ole itse uskottava, on yhdentekevää kuinka nokkela sananiekka on muuten. Ainoa tapa luovia kuiville ad hominem -argumentista on kyetä irrottamaan se, mistä puhutaan siitä, kuka puhuu.

Viisi vuotta sitten en vielä tiennyt argumentaatioteoriasta tuon taivaallista. Niinpä kävimmekin saman ”no ku säki oot aina myöhässä” -sanabaletin tuloksetta läpi lukemattomia kertoja. Eräänä päivänä mieleeni juolahti kuitenkin kokeilla uudenlaista strategiaa. Aiemmin olin pitänyt omaa myöhästelyäni pienempänä pahana. Vaan nytpä päätinkin ottaa syyt niskoilleni.

Seuraavan kerran, kun taiteilijatoverini saapui myöhässä paikalle, otin asian taas esiin. Kun kaveri laukaisi ”no ku säki…” -ohjuksensa, olin roudannut argumenttini rajalle uusinta teknologiaa. Verbaalinen ohjuskilpeni toimi seuraavasti. Vastasin ad hominem -argumenttiin toteamalla: ”Olet aivan oikeassa. Minun myöhästelyni on vähintään yhtä suuri ongelma kuin sinunkin. Mutta halusin puhua kanssasi sinun myöhästelystäsi. Sopiiko, että keskustellaan ensin siitä, ja puhutaan sitten omista töppäilyistäni?”

Työtoverini reaktio oli hämmästyttävä. Puhuimme ensimmäistä kertaa ongelmasta rakentavasti. Sovimme lopulta, että hän ilmoittaa aina, jos on myöhässä tai joutuu jäämään pois tapaamisesta. Jatkossa näin pitkälti tapahtuikin. Lopuksi keskustelimme omista puutteistani, ja saimme kenties myös sillä saralla aikaan tuloksia.

Ad hominem -argumentin saat tyrmättyä parhaiten sulkeistamalla sen. Itseen kohdistuvaa hyökkäystä on usein mahdotonta torjua. Mutta siirtämällä sen sivuun saat varattua tilaa itse käsillä olevalle ongelmalle. Seuraavan kerran kun joku siis sanoo kinatessa ”no ku säki…”, tunnusta puutteesi, sulkeista ongelma ja siirrä se myöhempään käsittelyyn. Saatat hämmästyä tuloksista.

Mitä tekemistä Talent-finaalilla on lahjakkuuden kanssa?

Katsoin lauantai-iltana vaimon ja anopin kanssa Puolan Talent-kilpailun finaalin. Finaaliin osallistui kymmenen puolalaislahjakkuutta. Lavalla nähtiin muun muassa laulajia, akrobaatteja, miimikoita ja tanssijoita. Kilpailun voitti, oikeutetusti, huippulahjakas harmonikansoittaja Marcin Wyrostek.*

Kykykilpailut Talentista Idolsiin ovat tarkkaan rakennettuja ja dramatisoituja kokonaisuuksia. Ei ole sattumaa, että Puolan finaalin aloitti epävireisesti laulava mustalaistyttönen. Ei myöskään se, että tasokkaampien esiintyjien väliin mahtuu aina yksi tai kaksi keskinkertaista esitystä. Eikä liioin kilpailun ykköstähden esiintyminen viimeistä edeltävänä. Jo Aristoteles tiesi kertoa runousopissaan, että kliimaksin jälkeen kannattaa tarjota vielä pieni loppukaneetti.

Jos jokainen Talent-finalisti olisi huipputaitava, olisi lopputulos puuduttavaa katsottavaa. Tosi-TV-velho Simon Cowellin suunnitteleman Talent-kilpailun finaali on sen sijaan huippukoukuttava kokonaisuus, joka vangitsee kahdeksi tunniksi jännittämään varttituntisten mainoskatkojen ylitse. Kyseessä ei suinkaan ole reilu kilpailu taitavimman esiintyjän löytämiseksi. Kyseessä on nykyaikaisen TV-draaman mestariteos. Finalistien tasoerot luovat kontrasteja, jotka taitavammat esiintyjät nostattavat elämyksiksi. Samalla heikkotasoisemmat esiintyjät laajentavat ohjelman samaistumispinnan koskettamaan koko kansaa. Tässä onkin Talent-formaatin suurin tenho.

Minäkin saatan olla oikeasti lahjakas – kunhan vain pääsen näyttämään kynteni televisioon!

Formaattia kannattava ajatus on kiusallinen. Se nimittäin sisältää otaksuman, että lahjakkuus on jotain, joka putkahtaa jonakin kauniina päivänä esiin lottovoiton tavoin. Ehkäpä olemmekin kaikki nupullaan olevia tulppaaneja, ja jonain päivänä puhkeamme kukkaan kuin varkain. Jokaisessa meistä saattaakin asua pieni Susan Boyle.

Ajatus on koukuttava siksi, että  se on puoliksi totta. Jokaisella tosiaan on oma kutsumus, johon keskittymällä voi tulla alansa huipuksi. Mutta käsitys siitä, että osaaminen putkahtaisi eräänä kauniina päivänä varoittamatta valmiina pintaan on puhdasta humpuukia. Lahjakkuus on intohimon ja harjoittelun tulosta. Ei yksin riitä, että tiedät, mitä haluat tehdä. Sinun täytyy myös tehdä se.

Lahjakkuuden kukkimisen odottelun sijaan kannattaakin siis tutkiskella sitä, mikä puhuttelee sinua. Mieti, mitä oikeasti haluat tehdä päivät pitkät. Tarkastele, mitä teet silloin, kun sinun ei ole pakko tehdä mitään. Mieti, mikä kiehtoo sinua eniten maailmassa. Mihin käytät vapaa-aikasi? Ja kun löydät viimein kutsumuksesi, ala harjoitella. Kymmenen vuoden päästä tulet varmasti pääsemään alasi huipulle, television avulla tai ilman.

Puolan Talent-voittaja Wyrostek oli valovuoden kanssakilpailijoitaan edellä. Tämä ei ole mikään ihme: kirkkaassa flow-tilassa harmonikastaan huikeita sävyjä loihtinut huippumuusikko on harjaantunut instrumenttinsa mestariksi yli kaksikymmentä vuotta. Kontrasti flow-tilassa virtaavan muusikon ja mieliharrastuksensa parissa puuhastelevien kanssakilpailijoiden välillä oli kouriintuntuva; Wyrostekin taidokkuus oli suorastaan taianomaista. Puolalaisyleisö tunnistikin todellisen lahjakkuuden ja äänesti virtuoosin voittoon.

* Katso täältä Wyrostekin huikea Piazzolla-tulkinta.