Ei kovaa työtä – vaan fiksua työtä

24/08/2011

Kova työ ei kannata. Vaikka ennen vanhaan pelkällä raadannalla pärjäsi pitkälle, ei pelkkä ahkeruus enää riitä tietoyhteiskunnassa. Yhteiskunta, joka nojaa tietopääoman lisäämiseen ja uuden kehittämiseen ei toimi pelkästään ahertamalla. Tietotyössä korostuvat aivan muut ominaisuudet. Ahkeruus voi jopa kääntyä itseään vastaan.

Tietoyhteiskunnassa työtunnit eivät ratkaise – vaan tuotetut tulokset.

Tästä huolimatta valtava enemmistö tietointensiivisistä aloista arvioi yhä työntekijöiden panosta käytetyn ajan perusteella. Tässä ei ole mitään järkeä. Eihän käytetty aika voi olla toimiva mittari uusien ideoiden keksimisessä. Kuten Kari totesi maanantain blogipostauksen kommenteissa, 80% tuloksista tuotetaan 20%:lla työajasta.

Ongelmana on se, että tietoyhteiskunnan tuloksia on aika vaikea mitata. On helppo kellottaa se kahdeksan tuntia päivässä ja ajatella, että kaitpa Pena jotain siinä ajassa saa aikaiseksi. Ja vastaavasti, madagaskarilaisen kovakuoriaisen parissa vuosikausia viettävä tutkijankloppi ei näyttäisi tuottavan mitään hyödyllistä – paitsi siinä vaiheessa, kun lääkefirma törmää kutsumuksellisen tutkijan pölyiseen paperiin, jonka seurauksena ötökän kuori osoittautuu oivaksi känsälääkkeeksi.

Oli vaikeaa tai ei, tässä asiassa ei kannata enää työntää päätä pensaaseen. Tietoyhteiskunnan tuloksia ei mitata työtunneissa. Tärkeintä on se, että projektit tulevat hoidettua ajallaan – siis se, että deadlinet pitävät. Tietotyöläisen työpanosta voi myös mitata monella tavalla. Voidaan arvioida julkaisujen tai patenttien määrää tai vaikkapa innovaatioiden tuottavuutta. Ennen kaikkea esimies voi mitata sitä, kuinka hyvin deadlinet pitävät. Jos hommat hoituvat ajallaan ja laatu pysyy korkeana, mitä merkitystä työhön käytetyllä ajalla on?

Työtunnit ovat reliikki tehdastyöstä. Niillä ei tietotyössä tee yhtikäs mitään. Tietotyössä ahkeruus ei ratkaise, vaan fiksu työ. Don’t work hard; work smart. Miinaharavan hakkaamisesta kun ei hyödy kukaan.

Ihmiset eivät ole koneita

22/08/2011

21 kommenttia

Nalle Wahlroos esitti viime viikolla jälleen aika erikoisia julkisia huomioita. Valtakunnanpohatan mukaan ihmiset eivät ensinnäkään tee tarpeeksi töitä. Toiseksi, pitäisipä peräti vapaa-aikakin panna verolle, jotta laiskurit saataisiin paimennettua takaisin sorvin ääreen.

Helsingin Sanomien viime perjantain (19.8.2011) lehden mielipidepalstalla Väinö Lahtinen nosti esiin mielenkiintoisen seikan. Itse Nallen isä, Bror Wahlroos, oli nimittäin aikanaan esittänyt juuri päinvastaisen lausunnon: ei töihin käytetyllä ajalla ole mitään merkitystä, kunhan työajalla saadaan aikaiseksi halutut tulokset.

Kiinteän työajan käsite onkin reliikki ajalta, jolloin valtaosa työstä oli nimenomaan aikaan sidottua: tehdastyötä ja peltotyötä.

Tällöin tunnissa ehti asentaa niin ja niin monta hilavitkutinta, ja niinpä valmiiden hilavitkuttimien määrä oli ennustettavissa käytettyjen työtuntien mukaan. Toisin sanoen, tehtaan tuottama tulos oli suoraan riippuvainen siitä, kuinka ahkerasti työläiset tehdashalleissa ahersivat.

Toisin on nykyaikaisen tietotyöläisen kohdalla. Konttorityössä työtunnit eivät tosiaankaan käänny tuloksiksi. Päin vastoin, kuten amerikkalainen bisnesguru Tony Schwartz on osoittanut, ihmisen kyky tulokselliseen aivotyöhön kyykkää jo muutaman tunnin jälkeen. Sallimalla tunnin pituiset nokkaunet keskellä työpäivää – kyllä! maksullisella työajalla! – ovat Schwartzin kouluttamien suuryritysten työntekijät Applesta Googleen nostaneet työtehoaan radikaalisti. Ihmisen aivot kun eivät ole tehdaskoje, vaan orgaaninen elin, jonka toimintateho alkaa laskea jo 90 minuutin suorituksen jälkeen.

Jos tampuurimajuri tuijottaa tuimasti vain käytettyä aikaa, ei voita kukaan. Työntekijät keikkuvat burn-outin partaalla. Esimiehet kamppailevat asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ja eniten häviää Nalle Wahlroosin asemassa oleva omistaja ja osakkeenomistaja: kun työntekijät eivät tee tulosta, ei sitä tee yrityskään.

Jos työntekijät sen sijaan toimivat levänneinä ja tekevät riittävän lyhyttä päivää, nousevat aivotyön tulokset radikaalisti. Tuloksellinen työ motivoi myös enemmän ja johtaa näin positiiviseen kierteeseen. Kaikki voittavat: työntekijän on hyvä olla. Ja kun työntekijät työskentelevät energisesti ja tehokkaasti, myös firman tuottavuus kasvaa kohisten. Ihmiset kun eivät ole koneita.

Taloa rakentamassa

19/08/2011

1 kommentti

Pasi ja Pena ryhtyivät rakentamaan tahoillaan taloa. Kumpikin kaivoi aluksi maahan ison kuopan valaakseen talolleen perustan. Pasi kaatoi betonit kuoppaan ja alkoi lyödä tiiltä toisen perään. Pena oli kuitenkin tarkka mies, joka tiesi, kuinka monta asiaa voi mennä vikaan taloa rakentaessa.

Aluksi Pena rakensi suuren katoksen työmaan ylle siltä varalta, että sade yllättää. Näin työt voisivat jatkua säästä riippumatta. Sitten Pena rakensi kuoppaan vahvikkeet maanjäristysten varalta. Vaikkei järistyksiä ollut tiettävästi ollut vuosisatoihin, ei koskaan voi olla liian varma.

Pena rakensi talotyömaan ympärille myös korkean muurin. Vaikka naapurusto nyt olikin periaatteessa rehtiä väkeä, ei koskaan voi tietää, jos joku päättäisikin vohkia esimerkiksi kottikärryllisen tiiliä. Samaten Pena rakensi rakennustarvikkeille säänkestävän vajan. Eihän rakentamisesta nyt tulisi mitään, jos tiilet ja laasti lojuisivat taivasalla alttiina ties minkä taifuunin oikuille.

Ja niin Pena kävi läpi pitkää listaansa ja suojautui yhdeltä toisensa jälkeen mahdolliselta uhalta tai ongelmalta, jotka saattaisivat estää talohanketta toteutumasta. Puolen vuoden kuluttua Penalla olikin edessään talotyömaa, jossa lähes mikä tahansa ajateltavissa oleva uhka oli ennalta ehkäisty.

Pasin harjannostajaiset olivat olleet kolme viikkoa sitten. Pasi istui olohuoneessaan grillaamassa takassa makkaraa. Samalla Penan rakennustyömaalla ammotti yhä vain iso kuoppa.

Missä on hyvinvoinnin ydin?

17/08/2011

11 kommenttia

Hyvinvointi ei seuraa siitä, mitä sinulla on – eikä edes siitä, mitä sinä olet. Sekä resursseillasi että olemuksellasi on kyllä välillistä merkitystä hyvinvoinnillesi. Mutta ne eivät sen enempää takaa kuin ehkäisekään sitä. Hyvinvoinnille kaikkein keskeisintä on se tapa, miten suhtaudut asioihin.

Ennen kaikkea keskeistä on se, mitä teet.

Miksi minä kohkaan tästä tekemisestä tässä blogissa jatkuvasti? Syy on yksinkertainen. Ominaisuutesi tai omaisuutesi ovat asioita, joista olet loppujen lopuksi aika harvoin tietoinen. Miljonääri tuskin käyttää suurtakaan osaa päivästään pankkitilinsä saldoa ihastellen. Ja turhamaisinkaan missi tuskin viihtyy tunnin toisensa jälkeen poskipäitään peilistä ihaillen. Jokainen meistä käyttää leijonaosan ajastaan erilaisten askareiden parissa. Ja hyvinvoinnin määrää ennen kaikkea näiden askareiden laatu.

Voit hyvin silloin, kun on hyvä olla. Hyvinvointia on kuitenkin monenlaista. Antiikin mestariajattelija Aristoteles jakoi hyvinvoinnin hedoniaan ja eudaimoniaan. Hedonia tarkoittaa aistinautintoa. Se on siis hyvinvointia, joka seuraa vaikkapa seksistä tai suklaapatukasta. Hedonian ongelmana on usein se, että vaikka se on välittömänä kokemuksena ihanaa, voi siitä seurata kaikenlaisia ikäviä kerrannaisvaikutuksia. Hedonia ei myöskään kestä: nautintoa tarvitaan aina suurempi annos.

Eudaimonia tarkoittaa puolestaan mielekkyyttä. Se on siis hyvinvointia, joka seuraa nimenomaan mielekkäästä toiminnasta – kuten Aristoteles sanoisi, oman tarkoituksen täyttämisestä. Eudaimonia ei välttämättä ole aistillisesti miellyttävää: kutsumuksellinen kivenhakkaaja voi paukuttaa lohkaretta hauikset maitohapoilla – mutta tuntea silti lämpimän virran sydämessään.

Antiikin nokkelikot ja nykyajan positiivisen psykologian suurnimet Martin Seligmanista Mihaly Csikszentmihalyihin ovat yksimielisiä: tekemisen laatu määrää ennen kaikkea hyvinvoinnin laadun. Hyvinvointi on kuin syntymäpäiväkakku. Merkityksellinen tekeminen on kakkupohja ja kakun täyte. Mutta kakku tarvitsee myös kuorrutuksen – siksi nautintojakin on hyvä olla. Sen sijaan se, mitä sinä olet, tai mitä sinulla on on merkityksellistä hyvinvoinnin kannalta ainoastaan välineenä sille, mitä sinä pystyt tekemään – sille miten sinä olet. Siinä asuu nähdäkseni koko hyvinvoinnin ydin.

Löytyykö onni kauniista kasvoista?

15/08/2011

2 kommenttia

Sain taannoiseen itsetuntoa käsittelevään blogipostaukseen vastauksen, jossa kommentoija pohti itsetunnon ja ulkonäön suhdetta. Hänen mukaansa ruman ihmisen on vaikeaa saavuttaa hyvää itsetuntoa. On totta, että tutkimusten mukaan kauniilla ihmisillä on monella tavalla helpompaa elämässään. Nähdäkseni kauneuden ja hyvinvoinnin suhde on kuitenkin harha, jota esimerkiksi iltapäivälehdistö tekee valitettavasti parhaansa pönkittääkseen.

Ulkonäkö on resurssi siinä, missä rahakin.

Resursseilla on tiettyyn pisteeseen asti vaikutusta: jos on koko ajan nälkä, on konstikasta voida hyvin. Pelkät resurssit eivät kuitenkaan sinänsä takaa vielä hyvinvointia – ja resurssien puutetta voi paikata monella tavalla. Jos hyvä ulkonäkö olisi tae hyvästä itsetunnosta, ei Amy Winehousen tai Megan Foxin tapaisia läpeensä epävarmoja kaunottaria pitäisi olla olemassa. Ja samaten, jos ulkonäön puute johtaisi suoraan huonoon itsetuntoon, ei pitäisi olla olemassa Stephen Hawkingin, Danny de Viton tai vaikkapa Peter Dinklagen kaltaisia ilmeisen itsevarmoja tapauksia.

Hyvä itsetunto ei liity siihen, mitä sinulla on – oli sitten kyse rahasta, ammatista tai ulkonäöstä – vaan siihen, mitä teet. Arjen laatu määrää elämän laadun – ei se, kuinka paljon rahaa on pankkitilillä, tai kuinka kaunis naama tuijottaa peilistä takaisin.

Kyse ei tietenkään ole asiasta, joka kannattaisi jättää kokonaan huomiotta. Omaan ulkonäköön voi myös vaikuttaa. Esimerkiksi urheilemalla säännöllisesti, pukeutumalla siististi ja pitämällä huolta henkilökohtaisesta hygieniastasi voit kehittää omaa ulkoista olemustasi merkittävästi. Siisti ulkoasu yhdistettynä karismaattiseen ja itsevarmaan olemukseen tekee varmasti vaikutuksen kanssaihmisiin, vaikkeivät kasvojen muodot olisivatkaan aivan matemaattisen symmetriset.

Loppukaneettina, kun katsotaan maailmalla menestyneitä ja itseensä tyytyväisiä ihmisiä, jotka eivät täytä mallin mittoja, nousee nopeasti haastattelujen ja elämänkertojen kautta esiin ajatus siitä, että ratkaisu huonon itsetunnon ongelmaan on juurikin löytää se, mitä osaa ja kehittyä siinä taitavaksi. Esimerkiksi kääpiökasvuinen Hollywood-tähti Peter Dinklage ei lopulta jäänyt surkuttelemaan geneettistä kohtaloaan, vaan katsoi intohimonsa löytyvän näyttämötaiteen parista. Nykyään Dinklage on arvostettu Hollywood-näyttelijä, joka esiintyy monissa menestyselokuvissa. Löytääpä hänet jopa uuden Game of Thrones -sarjan läpeensä karismaattisen Tyrion Lannisterin roolista.

Lattapäänä lainehilla

12/08/2011

Jätä kommentti

Sotalaiva oli harjoittelemassa myrskysäässä.* Illan tullen nousi sumu ja näkyvyys heikkeni entisestään. Pian auringonlaskun jälkeen tähystäjä ilmoitti näkevänsä valoa.

“Pysyykö se paikoillaan vai liikkuuko se?” kysyi kapteeni.

“Se pysyy paikallaan”, vastasi tähystäjä. Tämä tarkoitti, että laivat olivat törmäyskurssilla.

Kapteeni sanoi viestimiehelle: “Ilmoita laivalle: olemme törmäyskurssilla. Muuttakaa kurssia 20 astetta.”

Hetken päästä kuului vastaus: “Muuttakaa itse kurssianne 20 astetta.”

Kapteeni vastasi: “Olen laivan kapteeni. Muuttakaa kurssianne 20 astetta.”

Vastaus kuului: “Olen toisen luokan perämies. Muuttakaa itse kurssia 20 astetta.”

Tässä vaiheessa kapteeni oli raivoissaan. Hän huusi viestimiehelle: “Lähetä: olen sotalaiva. Muuttakaa välittömästi kurssianne!”

Vastaus kuului: “Olen majakka.”

Kapteeni muutti kurssia.

*Tarina on peräisin Stephen Coveyn kirjasta 7 Habits of Highly Effective People.

Kutsumus ja rahan ansaitseminen eivät sulje toisiaan pois

10/08/2011

9 kommenttia

Sain kimmokkeen tähän blogipostauksen Marko Suomen mainiosta analyysistä mielekkyyden ja kaupallisuuden suhteesta. Tekstissä Marko pohtii, voiko mielekäs työ olla sellaista, jota tehdään rahasta. Nähdäkseni mielekäs työ ei ole ristiriidassa tienaamisen kanssa – ja hämmentävää kyllä, myös itsessään epämielekäs toiminta muuttuu mielekkääksi, kun se linkkaa tärkeisiin päämääriin.

Kulttuuriimme on pesiytynyt outo myytti siitä, että työ, jota tehdään rahasta on vähempiarvoista, kuin työ, jota tehdään ilman palkkiota. Tämä johtuu tietysti siitä, että suurin osa työstä tehdään juuri palkkion toivossa. Tällöin huomio kohdistuu siihen, miten tienataan mahdollisimman iso porkkana – ei siihen, miten tehdään parasta työn laatua. Työ muuttuu siis instrumentiksi palkinnon – palkan, maineen, sosiaalisen aseman – saavuttamiseksi. Tällöin seurauksena on juuri Markon tunnistama erityisesti viihdebisnekselle tyypillinen ilmiö: laskelmointi menee laadun edelle.

Rahan ansaitseminen ei ole kuitenkaan oikeasti ristiriidassa kutsumuksellisen työn kanssa.

Silloin jos työtä tehdään rahan takia, menevät toiminta ja instrumentti keskenään sekaisin: työstä tulee instrumentti, jolla tienataan rahaa. Oikeasti asian pitäisi olla juuri toisin päin: raha on instrumentti, jonka avulla voi tehdä töitä. Juju on siinä, että sisäisesti motivoitu eli kutsumuksellinen tekeminen pitää asettaa etusijalle. Aristotelesta mukaillen voi esittää maksiimin: ”kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaavat maailman tarpeet”. Aluksi täytyy siis tunnistaa, esimerkiksi kutsumuskartan avulla, mikä on juuri sinulle mielekästä tekemistä. Mutta tämä oman intohimon löytäminen on vasta puoli ruokaa.

Kolikon kääntöpuolena on vielä keksiä, miten intohimoinen toimintasi kohtaa maailman tarpeet. Kysymys on siis siitä, miten voit yhdistellä erilaisia kutsumuksellisia toiminnan muotojasi niin, että olet aidosti toisille hyödyksi ja pystyt tienaamaan siitä elinkeinosi. Kutsumuksellinen toiminta ja rahan ansaitseminen pitää siis irrottaa kahdeksi erilliseksi toiminnan muodoksi. Kutsumus on se, mikä motivoi ylipäätään toimimaan. Elinkeino on instrumentti ensimmäisen mahdollistamiseksi. Näiden kahden ei tarvitse suinkaan langeta kokonaan yhteen: riittää, että niillä on riittävän suuri leikkauspinta. Kyse on siis siilikonseptista.

Se, että pystyt elämään kutsumuksellista elämää ei tietenkään tarkoita, että joka ikinen toimesi olisi itsessään kutsumuksellinen. Myös kutsumuksen mahdollistavat instrumentit ovat tärkeitä. Jos vatsa kurnii, eikä sängystä jaksa kömpiä ylös, on mikä tahansa toiminta vaikeaa, oli se sitten kutsumuksellista tai ei. Keskeisen osan toiminnasta pitää kuitenkin koostua kutsumuksellisesta toiminnasta. Muutoin päädytään tilanteeseen, jota Dalai Laman nimiin pantu Facebook-meemi kuvaa osuvasti:

Ihminen ihmetyttää minua, sillä hän uhraa terveytensä tienatakseen rahaa. Sitten hän uhraa rahaa palauttaakseen terveytensä. Ja sitten hän on niin ahdistunut tulevaisuudesta, ettei nauti nykyhetkestä: tuloksena hän ei elä nykyhetkessä eikä tulevaisuudessa. Hän elää, niin kuin ei koskaan kuolisi – ja kuolee niin, ettei ole koskaan elänyt.

Kaksi asiaa ovat ratkaisevia: ensinnäkin, että teet enimmäkseen sitä, mikä on sinulle aidosti kutsumuksellista, ja toisekseen, että siitä on muille aidosti hyötyä. Jos joudut tekemään tämän aikaansaamiseksi jotain muutakin, muuttuu myös instrumentti merkitykselliseksi – kunhan instrumentista ei tule pääasia. Tekemisen merkityksellisyys syntyy siitä, kun tienaat elantosi siitä, missä intohimosi kohtaavat maailman tarpeet.

3 asiaa, jotka kannattaa tehdä juuri nyt

08/08/2011

1 kommentti

Monelle lomaltapaluu on iso stressin lähde. Juuri kun olet päässyt lomailun makuun, pitääkin palata takaisin toimistoon tai pölyisten kirjojen ääreen. Töihin paluu helpottuu kuitenkin huimasti muutamalla yksinkertaisella konstilla. Lisäksi näillä nikseillä helpotat myös syksyn läpi jaksamista.

1. Tee itsellesi selväksi, mitä haluat

Miksi sinä menet töihin, tai miksi opiskelet sitä, mitä opiskelet? Rahan ansaitseminen tai ammatin oppiminen ei ole itsessään hyvä syy. Rahaa voi nimittäin ansaita tsiljoonalla erilaisella tavalla, ja ammattejakin on olemassa enemmän kuin tusina. Miksi juuri sinä teet sitä mitä teet nyt? Todellinen työn merkityksellisyys löytyy vasta silloin, kun teet jotain, mikä istuu hyvin juuri sinun temperamenttiisi.

Käytä muutama minuutti siihen, että kirjoitat alas, mitä juuri sinä oikeasti haluat elämältäsi. Missä haluat olla viiden vuoden päässä? Jos et päätä sitä itse, saatat harhautua kauas siitä, missä juuri sinun olisi paras olla. Jos viiden vuoden visiointi tuntuu vaikealta, tee aluksi kutsumuskartta: kirjoita ylös kaikki sellaiset tekemisen muodot, joita tekisit riippumatta siitä, saatko niistä palkkiota. Mieti seuraavaksi, minkälaisissa ammateissa pääset täyspainoisesti harjoittamaan näitä puuhia. Mieti lopuksi, linkkaako nyt elokuussa aloittamasi työ tai opiskelu niihin toiminnan muotoihin, jotka istuvat temperamenttiisi parhaiten – ja mieti, miten voit suunnata elämääsi niin, että arkesi koostuu pääasiassa itsessään palkitsevasta toiminnasta.

2. Priorisoi

Kukaan ei ehdi tehdä kaikkea. Työstressi alkaa kasaantua nopeasti, kun aika ei riitä kaikkeen – ja kuluu vieläpä kaikkeen turhaan hötinään. Kirjoita ylös kaikki, mitä olet ajatellut tehdä syksyn aikana. Mieti sitten, miten projektisi linkkaavat edellä linjaamiisi tavoitteisiin. Pyri jäsentämään projektit tärkeysjärjestykseen. Mieti, mitä voit jättää tekemättä – ja mikä on välttämättä tehtävä.

Pyri hahmottamaan, mitä suuria linjoja tavoittelet: mitkä projektit pitää käynnistää, mitkä pitää saada valmiiksi. Minkälaisia rooleja sinulla on töissä, kotona tai vaikka talonyhtiön hallituksessa, ja miten ne palvelevat elämäntavoitteitasi? Miten voit keskittyä näistä niihin, jotka ovat elämäsi ja hyvinvointisi kannalta kaikkein olennaisimpia. Listaa lopuksi projektisi tärkeysjärjestykseen ja huolehdi siitä, että ainakin listan kärkipää tulee tehtyä valmiiksi. Voit käyttää apuna priorisointiin myös miellekarttoja ja muita menetelmiä. Katso lisää ideoita täältä.

3. Ajasta arkipäiville lepohetki

Amerikkalainen bisnestutkija Tony Schwartz on osoittanut, että puolen tunnin lepotauko työpäivän aikana nostaa merkittävästi sekä työviihtyvyyttä että työtehoa. Myös tulokset paranevat tupluurien seurauksena, jos Schwartzin amerikkalaisten huippuyritysten kanssa tekemiä tutkimuksia on uskominen.

On mahdollista saada liikaa hyvää: vaikka työskentelisit pyöreitä päiviä jatkuvassa arki-flow -tilassa, kroppa kestää vain tiettyyn pisteeseen asti. Siksi on myös tärkeää pitää huolta sielusi temppelistä. Urheilu, terveellinen ruoka ja lepo nostavat kaikki hyvinvointiasi merkittävästi.

Uuden urheiluharrastuksen aloittaminen tai ruokavalion muuttaminen ovat kuitenkin aika massiivisia urakoita. Kalenteriin puolen tunnin tauon buukkaaminen jokaiseksi syksyn arki-iltapäiväksi vie sen sijaan vain pari hiiren klikkausta. Ja jos pomo alkaa urputtaa “tehottomasta” työskentelytavastasi, lyö tampuurimajurille kouraan Schwartzin loistoteos The Way We Are Working Isn’t Working. Teoksessa Schwartz lataa kovaa tutkimustietoa teesiensä tueksi ja esittelee valtavan joukon menetelmiä, joiden avulla sekä työhyvinvointi että työteho kasvavat merkittävästi.

Kun tiedät mitä haluat tehdä, keskityt olennaiseen ja muistat levätä, on syksyinenkin arki kuin kuplia puhaltelisi.

Antoisaa syksyn alkua kaikille!

Pieniä ajatuksia kesää kohden

22/06/2011

2 kommenttia

Arjen tohinassa jää huomaamatta monia ympärillä tapahtuvia kauniita asioita. Rauhoittamalla arkea ja ottamalla ympärilläsi pauhaavan tietomyrskyn ja sälän haltuun löydät ajattelullesi aikaa.

Ajattelemalla positiivisesti löydät ennen pitkää ratkaisut kiperiinkin ongelmiin. Luomalla rikkaita mielikuvia tavoitteistasi myös saavutat ne ennen pitkää. Opettelemalla optimistisen elämänasenteen et itse asiassa voi kuin onnistua.

Positiivinen ajattelu kannattaa myös ulottaa toisiin: olettamalla toisesta aina parasta teet arjen kohtaamisista rikkaita ja antoisia kokemuksia. Ja vaikka välillä tuntuisi vaikealta, olet loistava juuri sellaisena kuin olet.

PS. Ajattelun ammattilainen lomailee kesän yli. Seuraava kirjoitus ilmestyy maanantaina 8. elokuuta. Aurinkoista ja antoisaa kesää kaikille!

Erään Vistan tarina

20/06/2011

13 kommenttia

Asensin viime viikolla työkoneeseeni rinnakkaisasennuksena Windows Vistan ja Outlook 2010 -ohjelman. En ole työskennellyt Windows-koneiden kanssa yli viiteen vuoteen. Samalla muistin, miksi en ole myöskään turhautunut tietokoneen käyttöön yli viiteen vuoteen.

Itse käyttöjärjestelmä asentui yllättävän mallikkaasti. Huolimatta siitä, etten edelleenkään ymmärrä, miksi käyttäjän pitää istua passissa käynnistelemässä konetta uudelleen puolen tusinan kertaa asennuksen aikana, meni tunnin kestävä asennus aika mukavasti. Lisäksi Parallels-ohjelma huolehti tarvittavien ajurien asennuksesta, joten en joutunut käymään läpi menneisyydestä tuttua ajurisotaa saadakseni käyttöjärjestelmän juttelemaan koneen kanssa.

Mutta sitten alkoi vanha tuttu Microsoft-savotta. Kun olin raahannut Outlook-asennusohjelman Windowsin työpöydälle, ilmoitti käyttöjärjestelmä, ettei ohjelmaa voi asentaa, ennen kuin Service Pack 1 on asennettu. Google ohjasi nopeasti Microsoftin asennussivulle. Sivulla suositeltiin Windows Updatea, joten otin neuvosta vaarin.

Avasin Windows Updaten. Kymmenen minuutin odottelun jälkeen Windows Update ilmoitti, että Windows Update pitää päivittää, ennen kuin voin asentaa muita päivityksiä. Varttia myöhemmin Windows Update oli päivitetty. Toisen vartin päästä se oli arponut esiin saatavilla olevat päivitykset. Niitä oli yhteensä 108 kappaletta. Valitettavasti yksikään niistä ei ollut Service Pack 1.

Ei muuta kuin takaisin Microsoftin sivuille. Sivuilta löytyi onneksi myös manuaalisesti ladattavat päivitykset. Valitettavasti niitä oli kaksi kappaletta. Päivitysten nimet olivat x86 ja x64. Oli siis ilmeisen selvää, kumman lataisin.

Klikkasin auki päivityksen x64. Kävi ilmi, että kyseessä oli 64-bittisen Windowsin päivitys. Koska asennukseni oli 32-bittinen Windows, palasin edelliselle sivulle. Muita vaihtoehtoja ei ollut, joten avasin x86-päivityksen sivun. Kuinka ollakaan, se oli tarkoitettu 32-bittiselle Windowsille. Täysin loogista.

Olin jo aikeissa ladata tarjotun paketin, mutta hämähäkkivaisto varoitti. Samassa huomasin, että 500 megan paketissa oli vain viisi kielivaihtoehtoa. Suomi ei kuulunut joukkoon. Viime hetkellä peruutin latauksen ja etsin sivun alalaidan valikkoviidakosta oikean version, joka sisälsi kaikki kielivaihtoehdot. Sivumennen sanoen, paketin koko oli prikulleen sama 500 megaa kuin rajoitetuilla kielivaihtoehdoillakin.

Puolen tunnin lataamisen jälkeen asennusohjelma ilmoitti, ettei kovalevytila riitä asennukseen. 500 megan Windowsin lisäosa tarvitsi nimittäin 7 gigatavua asentuakseen. Ei hätä tämän näköinen, tuumasin, ja suljin Windowsin. Säädin Parallels-ohjelmaan lisää kovalevytilaa ja buuttasin Microsoftin käyttiksen uudelleen. Nyt kovalevytilaa riitti yllin kyllin. Harmi vaan, että asennusohjelma oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Puolen tunnin uudelleen lataamisen jälkeen päivitys lähti viimein asentumaan. Tunnin asennuksen jälkeen kello läheni jo puolta yötä, mutta sain viimein Outlook-ohjelmankin asennettua. Vihdoin huokaisin helpotuksesta. Ajattelin, että pääsen viimein nukkumaan. Suljin Windowsin. Mutta kuinka ollakaan, Windows ei suostunutkaan menemään kiinni. Sen sijaan se ilmoitti: “Asennetaan automaattisia päivityksiä, osa 1/4.” Vasta kolme varttia myöhemmin pääsin viimein nukkumaan.

Tarinan moraali? Applen OSX-käyttöjärjestelmä asennetaan näin: laita levy asemaan, käynnistä asennusohjelma, puuhaa jotain mukavaa tunti, syötä tietosi käyttöjärjestelmään ja ala käyttää sitä. OSX-ohjelmisto asennetaan näin: laita levy asemaan, siirrä ohjelma Ohjelmat-kansioon ja poista levy asemasta.

Olin suloisesti unohtanut, minkälaista säätämistä Windowsin kanssa painiminen on. Jos et ole tietotekniikkainsinööri, suosittelen tutustumaan Mac-maailmaan. Takaisin ei ole tulemista.