Tieteen avoimuus ja internet

21/09/2011

Tieteen ideaali on tuottaa avoimia tuloksia. Tästä huolimatta tieteen tuloksia julkaisevat lehdet repivät artikkeleistaan kosmisia kiskurihintoja. Ongelma on merkittävä akateemiselle maailmalle, puhumattakaan siitä, että monet tieteelliset tulokset ovat yliopistojen ulkopuolella toimivien ei-akateemisten maailmantutkijoiden ulottumattomissa. Ratkaisua haetaan open access -julkaisuista, joihin tieteilijät voivat – maksua vastaan – tarjota tuloksiaan muiden luettaviksi. Toistaiseksi tämä vaihtoehto ei ole kuitenkaan ottanut oikein tuulta siipiinsä.

Toinen vaihtoehto löytyy piratismista. Hiljattain Aaron Swartz onnistui lataamaan hulppeat 4.8 miljoonaa akateemista artikkelia suositusta JSTOR-palvelusta. Seurauksia puidaan oikeussalissa. Tieteen Pirate Bayta odotellessa on internetiin onneksi noussut myös lukuisia uusia tiedon saarekkeita, joilta tuoreinta tietoa saa ihan laillisesti, kiikuttamatta silti viimeisiä pennosiaan ahneiden lehtitalojen taskuun.

Huippuyliopistot Cambridgesta Yaleen, Berkeleysta Stanfordiin ovat alkaneet julkaista luentosarjojaan ilmaiseksi verkossa. Applen sponsoroimasta loistavasta iTunesU-palvelusta voit ladata maksutta kokonaisia vuosikursseja haluamastasi aiheesta. Periaatteessa voit ottaa omatoimisesti haltuun vaikkapa kokonaisen Stanfordin tai Berkeleyn tutkinnon oppiaineksen. Tämä on todellista tiedon demokratiaa.

Myös Academic Earth -palvelu tarjoaa lukuisia tasokkaita luentoja ja luentosarjoja, joiden avulla voit laajentaa tietojasi ja osaamistasi. Samaan aikaan kuulut TED-videot levittävät kansantajuisessa muodossa huipputieteilijöiden upouusia tutkimustuloksia parinkymmnenen minuutin lennokkaissa videoluennoissa. TED-videoiden avulla voit tutustua niin taloustieteeseen kuin kvanttimekaniikkaankin.

Yksittäiset tieteentekijät julkaisevat myös nykyään niin sanotun itsearkistointiklausuulin nojalla omia papereitaan: on tosin jotenkin tragikoomista, että vasta nyt on saatu tapeltua pystyyn pykälä, jonka nojalla ilmaiseksi oman hengentuotteensa lehtitalolle luovuttanut tutkija saa jakaa sitä myös itse ilman oikeussalin pelkoa. Samaten nettiin on ilmestynyt lukuisia kokoomasivustoja, jotka niputtavat yhteen valtavan määrän merkittäviä tekijänoikeuden ulkopuolelle jääneitä läpimurtoartikkeleita. Esimerkiksi Christopher Greenin Classics in the History of Psychology on kerrassaan lyömätön tiedonlähde.

Myös Stanfordin yliopiston ylläpitämä Stanford Encyclopedia of Philosophy kokoaa yhteen varsinaisen filosofisen tiedon aarreaitan. Ensyklopediaan on valikoitu maailman huippuosaajien tarkkanäköisiä papereita laajalti eri filosofian osa-alueilta – ja kaikki ilmaiseksi.

Lopuksi, monet läpimurrot tulevat ilmi ensimmäistä kertaa sosiaalisen median kautta. Yliopistojen ja tieteentekijöiden Twitter-syötteistä käy ilmi läpimurtotuloksia jo kauan ennen kuin ne löytävät tiensä lehden sivuille. Ja tiedeblogit ja –portaalit kokoavat yhteen päivittäin uudet ilmestyneet tulokset.

Vaikka pääsy itse alkuperäisartikkeleihin onkin yhä ajoittain hankalaa, alkavat tieteen tulokset olla viimein aidosti avoimia. Tulokset ovat yhä useammin kaikkien saatavilla, ja mikä parasta, vieläpä yhä useammin sellaisessa muodossa, ettei niitä ymmärtääkseen tarvitse olla triplatohtori. Internet on tuonut todellisen tieteellisen avoimuuden askeleen lähemmäs todellisuutta.

Maailman röyhkeimmät kapitalistit

19/09/2011

2 kommenttia

Maailma kiikkuu finanssikriisin partaalla, kokonaiset maat ovat vaarassa joutua konkurssiin, ja pankkipomot käärivät yhä isompia bonuksia. Ketkä ovat tämän sotkun röyhkeimpiä kapitalisteja? Libertaristista idealismia ajavat poliitikot? Ahneet pankkiirit? Uraputkessa kiitävät pörssimeklarit? Sen nojalla arvioituna, kuka hyötyy vastikkeetta toisen työpanoksesta, löytyvät maailman röyhkeimmät kapitalistit aivan muualta: tieteellisen lehdistön piiristä.

Tiede perustuu avoimuuden ideaaliin. Tieteellisen tutkimuksen tulokset ovat – ainakin ideaalisesti – jokaisen saatavilla. Tästä huolimatta tieteelliset julkaisut sotivat räikeästi tätä perusajatusta vastaan.

Tieteelliset lehdet myyvät riistohinnoilla yhteiskunnan miljoonilla tuotettuja tutkimuksia, joista ne eivät maksa tekijöille penniäkään.

Tietääkseni millään muulla alalla ei ole syntynyt näin vääristynyttä ansaintamallia. Kummelin Speedy ja Saku -sketsistä tuttu slogan ”artisti maksaa” kalpenee akateemisen julkaisukulttuurin rinnalla. Tiedettä tuotetaan verorahoilla pyörivien yliopistojen siipien suojissa. Tutkijat työstävät koeasetelmiaan apurahoilla, projektirahalla tai virkansa turvin. Tulokset kirjataan tieteellisiin artikkeleihin. Mutta siinä vaiheessa, kun artikkelit tulisi saattaa yleiseen tietoisuuteen, tulee mutkia matkaan.

Arvostetuimmat jättijulkaisijat kuten Elsevier, Springer ja Wiley kilpailuttavat räikeästi tutkimustuloksia. Esimerkiksi filosofisia julkaisuja arvottavan ESF:n julkaisulistan A-sarjaan luokiteltuun julkaisuun artikkelin saaminen on tieteellinen lottovoitto. Siksi tutkijat toisensa jälkeen lähettävät artikkeleitaan julkaistaviksi siinä toivossa, että A-lehti, tai edes B-sarjalainen ne sivuilleen huolisi. Julkaisun saaminen on niin suuri meriitti, ja niin merkittävässä roolissa esimerkiksi virkojen hakemisessa, ettei tutkija itse edes kuvittele saavansa läpi menneestä paperista palkkiota. Maine ja kunnia riittää. Ja ilman kyynäränvarren mittaista julkaisuluetteloa on viran saannista turha edes haaveilla.

Kun artikkeli on saapunut toimitukseen, lähettää toimittaja sen eteenpäin vertaisarvioijille. Nämä akateemiset raskassarjalaiset lukevat artikkelin läpi ja arvioivat, kannattaako sitä julkaista. Vertaisarvioijillekin maksetaan tavattoman harvoin palkkaa: myös vertaisarvioijan pesti Elsevierin tai Springerin huippujulkaisussa kun näyttää huiman hyvältä ansioluettelossa.

Lopulta läpi menneet julkaisut painetaan paperilla ja laitetaan eteenpäin. Ja tässä kohtaa homma muuttuu rumaksi. Akateemisen huippujulkaisun ostaminen kun maksaa usein kymmenistä satoihin euroihin per läpyskä. Huippuluokan lääketieteellisen julkaisun vuosikerta maksaa pahimmillaan yli kymppitonnin.

Julkaisijat perustelevat huikeita kulujaan jakelulogistiikan ylläpitämisellä ja arvointiverkostojen rakentamisen raskaudella. Mutta entäs sitten, kun tieteellinen artikkeli julkaistaan netissä? Yksi ainoa kymmensivuinen artikkeli maksaa kymmeniä euroja netistä ladattuna.

On täysin posketonta, että samat ihmiset, jotka tarjoavat omaa hengentuotettaan ilmaiseksi lehdille julkaistavaksi joutuvat maksamaan lehden artikkeleista kymmeniä euroja pystyäkseen tuottamaan tieteelliset tuloksensa. Usein maksusta huolehtii kirjasto tai yliopisto – siis sama taho, joka rahoittaa tutkimuksen. Mutta joka ikistä lehteä ei mikään taho pysty tilaamaan. Silloin tutkijalla on siis vain kaksi vaihtoehtoa: kaivaa kuvetta tai turvautua piratismiin.

Tieteellisten julkaisijoiden kannattavuusaste on käsittämätön: se lähentelee parhaimmillaan 50 prosenttia. Yllä sanotun valossa tämä ei ole kuitenkaan mikään ihme. Lehdet saavat materiaalinsa sekä tuotettua että arvioitua maksutta. Kulut koituvat usein pienehkön toimituksen kuukausipalkoista sekä jakelulogistiikasta. Akateemisen prestiisinsä valossa lehdet pystyvät kuitenkin kiskomaan käsittämättömiä hintoja irtonumeroistaan.

Samaan aikaan akateeminen maailma kärvistelee ongelman kanssa. Verkkoon on pystytetty avoimia jakopalveluita, joihin tutkijat voivat ladata artikkelinsa vertaisarvioitaviksi. Tieteen Titanic kääntyy kuitenkin hitaasti. Professuureja jaettaessa CV, jossa ei ole ainakin muutamia Elsevier- tai Springer-julkaisuja lentää kaaressa ö-mappiin sen enempiä vertaisarvoimatta.

Tieteen avoimuus on kuitenkin erittäin tärkeä ideaali. Mitä jos tutkijalta jää juuri kriittinen lenkki puuttumaan Wileyn holviin kätketyn löydöksen ansiosta, eikä apurahalla kitkuttaessa viiden kympin artikkelimaksuun vain ole varaa? Tai mitä kaikkea innostusta tutkijat saisivatkaan, jos tieteen tulokset olisivat aidosti avoimia?

Tieteen avoimuus edellyttää avointa pääsyä kaikkiin tutkimustuloksiin. Vaikka tieteelliset julkaisut pääasiassa toimivatkin tätä ideaalia vastaan, on viime vuosina onneksi syntynyt myös vaihtoehtoisia kanavia tieteellisten tulosten jakamiseksi. Sosiaalinen media ja internetin palvelut iTunesU:sta TED-videoihin tarjoaa pääsyn moniin tieteen läpimurtoihin ilman tuhansien eurojen hintalappua. Tästä lisää keskiviikon kirjoituksessa.

Miten ansaitset elantosi sillä, mitä juuri sinä haluat tehdä?

14/09/2011

8 kommenttia

Maanantain blogikirjoituksessa esittelin harjoituksen nimeltä kutsumuskartta. Sen avulla voit selvittää itsellesi nopeasti, mihin juuri sinä haluat päiväsi käyttää. Työ vie kolmanneksen aikuiselämästäsi. Sitä ei kannata käyttää turhauttavaan puuhasteluun vain rahaa ansaitakseen.

Mutta jos et ole miljoonaperijä, pitää rahaa kuitenkin ansaita.

Miten se siis onnistuu kutsumuksellisesti? Tässä muutama idea. Ensinnäkin käymällä läpi kutsumuskarttaasi voit kartoittaa erilaisia ammatteja, joissa pääsisit tekemään sinulle kutsumuksellisia asioita. Jos pidät vaikkapa tietokoneiden parissa hääräämisestä ja ratsastamisesta, voi leipätyö löytyä kumman tahansa toimen piiristä.

Tietokoneinsinööri ehtii ratsastaa vapaa-ajallaan. Ja hummien parissa hääräävä renki tai talliemäntä taas voi ruuvata viikonloppuisin turboahdettuun pelikoneeseen uuden tymäkän näytönohjaimen. Yksi toimi tuo rahaa, toinen jää harrastukseksi. Pääasia on, että pystyt kutsumuskarttasi avulla tuottamaan riittävästi resursseja, että pystyt tekemään niitä asioita, jotka ovat sinulle tärkeimpiä. Yhdistelemällä erilaisia kutsumuksellisia toimia on mahdollisuuksia käytännössä rajattomasti.

Joskus unelma-ammatti ei kuitenkaan pompsahda esiin heti kutsumuskarttaa silmäilemällä. Tällöin kannattaa käyttää esimerkiksi jotain luovuustekniikkaa. Tee kutsumuskartastasi miellekartta: kirjoita erilaiset intohimoiset toimesi paperille ja yhdistele ne viivoilla toisiinsa. Mitkä toimet tukevat toisiaan? Mitkä ovat kokonaan erillisiä.

Hyödyntämällä lateraalista ajattelua voit puolestaan kääntää ennakko-oletuksesi nurin niskoin. Mitä ratsastaminen oikeastaan tarkoittaa? Voisiko saman ilon saada traktorin ratissa? Ja onko tietokoneiden parissa hääräily juuri se juttu – vai pidätkö nimenomaan elektroniikkalaitteiden sisuskalujen koluamisesta? Kyseenalaistamalla lähtökohtiasi ja ravistelemalla ajatuksiasi, saat pian avattua aivan uudenlaisia väyliä. Mahdollisuudet vain kasvavat entisestään.

Pelkkä kutsumuksen kartoittaminen ei kuitenkaan riitä. On myös tärkeää tietää, mitä mahdollisuuksia todellisuudessa on. Siksi kannattaa seurata tarjolla olevia työpaikkoja ja tarkastella, miten kutsumuskarttasi sopisi niihin. Älä hermostu työhakemusten muodollisista vaatimuksista: jos et ole hakemassa valtion virastoon töihin, voi monessa työpaikassa käydä niin, että paikan saa ilman muodollista pätevyyttäkin, jos osoitat kykeneväsi hyvin pestin hoitoon.

Seuraa myös omiin mielenkiinnon kohteisiisi linkkaavien yritysten toimintaa. Jos törmäät firmaan, joka saa sydämesi hypähtämään, älä odota avointa pestiä. Soita henkilöstöpomolle ja kysy, voisitko tulla esittäytymään. Älä unohda kertoa, että kyse on unelmaduunistasi.

Selvitä myös, mitkä ovat oikeasti toimivia työnhakustrategioita. Viime viikolla linjasin yhden toimivan menetelmän, joka tosin viehättänee lähinnä voimakkaasti ulospäin suuntautuneita uraohjuksia. Toimivia työnhakumenetelmiä on kuitenkin lukematon määrä. Fakta on, että esimerkiksi akateemisilla aloilla työtä saa harvoin vain CV:tä lähettämällä. Kysele sen sijaan työnhaussa usein onnistuneilta tuttaviltasi, mitä he ovat tehneet. Selvitä, mikä oikeasti toimii, ja muotoile sitten työnhakustrategiasi sen mukaan, oli alasi sitten kovakuoriaistutkimus tai putkiremppaaminen.

Lopuksi, kaikille meille ei ole olemassa valmiina soveliasta jopia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tässä kohtaa pitäisi heittää pyyhe kehään. Vaihtoehtoavaruus kasvaa äärettömäksi siinä vaiheessa, kun mukaan tuodaan yrittäjyys.

Toiminimen perustaminen maksaa muutaman kympin. Kun mietit, mitä osaat ja mistä olet innoissasi, ja ideoit sen jälkeen, miten voisit olla aidosti hyödyksi toisille ihmisille, ei uuden bisneskonseptin kehittämisessä pitkään nokka tuhise. Tutustumalla esimerkiksi tuotteistamiseen, eli siihen, miten saat mahdollisimman selkeästi viestitettyä muille mitä osaat, ja markkinointiin, eli siihen, miten saat ylipäätään tiedon itsestäsi maailmalle, on konsepti valmis. Ja jos oma temperamenttisi saa karvat nousemaan pystyyn ajatuksesta, että soittelisit ventovieraille ja tyrkyttäisit omaa osaamistasi, pistä putiikki pystyyn markkinointihenkisen tuttavasi kanssa.

Aristoteleen sanotaan sanoneen, että kutsumuksesi löytyy sieltä, missä taitosi kohtaavat maailman tarpeet. Nykyaikainen lahjakkuustutkimus tietää kertoa, että taidot kehittyvät runsaan harjoituksen kautta – ja harjoitusmäärille keskeisintä on puolestaan innostus.

Innostus perustuu intohimoon. Selvittämällä sen, mitä haluat tehdä intohimoisesti, harjoittelemalla ja käyttämällä vielä tovin sen selvittämiseen, mitä muut oikeasti tarvitsevat, on kutsumuksellisen työn löytäminen vain ajan kysymys. Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.

Ei kovaa työtä – vaan fiksua työtä

24/08/2011

9 kommenttia

Kova työ ei kannata. Vaikka ennen vanhaan pelkällä raadannalla pärjäsi pitkälle, ei pelkkä ahkeruus enää riitä tietoyhteiskunnassa. Yhteiskunta, joka nojaa tietopääoman lisäämiseen ja uuden kehittämiseen ei toimi pelkästään ahertamalla. Tietotyössä korostuvat aivan muut ominaisuudet. Ahkeruus voi jopa kääntyä itseään vastaan.

Tietoyhteiskunnassa työtunnit eivät ratkaise – vaan tuotetut tulokset.

Tästä huolimatta valtava enemmistö tietointensiivisistä aloista arvioi yhä työntekijöiden panosta käytetyn ajan perusteella. Tässä ei ole mitään järkeä. Eihän käytetty aika voi olla toimiva mittari uusien ideoiden keksimisessä. Kuten Kari totesi maanantain blogipostauksen kommenteissa, 80% tuloksista tuotetaan 20%:lla työajasta.

Ongelmana on se, että tietoyhteiskunnan tuloksia on aika vaikea mitata. On helppo kellottaa se kahdeksan tuntia päivässä ja ajatella, että kaitpa Pena jotain siinä ajassa saa aikaiseksi. Ja vastaavasti, madagaskarilaisen kovakuoriaisen parissa vuosikausia viettävä tutkijankloppi ei näyttäisi tuottavan mitään hyödyllistä – paitsi siinä vaiheessa, kun lääkefirma törmää kutsumuksellisen tutkijan pölyiseen paperiin, jonka seurauksena ötökän kuori osoittautuu oivaksi känsälääkkeeksi.

Oli vaikeaa tai ei, tässä asiassa ei kannata enää työntää päätä pensaaseen. Tietoyhteiskunnan tuloksia ei mitata työtunneissa. Tärkeintä on se, että projektit tulevat hoidettua ajallaan – siis se, että deadlinet pitävät. Tietotyöläisen työpanosta voi myös mitata monella tavalla. Voidaan arvioida julkaisujen tai patenttien määrää tai vaikkapa innovaatioiden tuottavuutta. Ennen kaikkea esimies voi mitata sitä, kuinka hyvin deadlinet pitävät. Jos hommat hoituvat ajallaan ja laatu pysyy korkeana, mitä merkitystä työhön käytetyllä ajalla on?

Työtunnit ovat reliikki tehdastyöstä. Niillä ei tietotyössä tee yhtikäs mitään. Tietotyössä ahkeruus ei ratkaise, vaan fiksu työ. Don’t work hard; work smart. Miinaharavan hakkaamisesta kun ei hyödy kukaan.

Ihmiset eivät ole koneita

22/08/2011

21 kommenttia

Nalle Wahlroos esitti viime viikolla jälleen aika erikoisia julkisia huomioita. Valtakunnanpohatan mukaan ihmiset eivät ensinnäkään tee tarpeeksi töitä. Toiseksi, pitäisipä peräti vapaa-aikakin panna verolle, jotta laiskurit saataisiin paimennettua takaisin sorvin ääreen.

Helsingin Sanomien viime perjantain (19.8.2011) lehden mielipidepalstalla Väinö Lahtinen nosti esiin mielenkiintoisen seikan. Itse Nallen isä, Bror Wahlroos, oli nimittäin aikanaan esittänyt juuri päinvastaisen lausunnon: ei töihin käytetyllä ajalla ole mitään merkitystä, kunhan työajalla saadaan aikaiseksi halutut tulokset.

Kiinteän työajan käsite onkin reliikki ajalta, jolloin valtaosa työstä oli nimenomaan aikaan sidottua: tehdastyötä ja peltotyötä.

Tällöin tunnissa ehti asentaa niin ja niin monta hilavitkutinta, ja niinpä valmiiden hilavitkuttimien määrä oli ennustettavissa käytettyjen työtuntien mukaan. Toisin sanoen, tehtaan tuottama tulos oli suoraan riippuvainen siitä, kuinka ahkerasti työläiset tehdashalleissa ahersivat.

Toisin on nykyaikaisen tietotyöläisen kohdalla. Konttorityössä työtunnit eivät tosiaankaan käänny tuloksiksi. Päin vastoin, kuten amerikkalainen bisnesguru Tony Schwartz on osoittanut, ihmisen kyky tulokselliseen aivotyöhön kyykkää jo muutaman tunnin jälkeen. Sallimalla tunnin pituiset nokkaunet keskellä työpäivää – kyllä! maksullisella työajalla! – ovat Schwartzin kouluttamien suuryritysten työntekijät Applesta Googleen nostaneet työtehoaan radikaalisti. Ihmisen aivot kun eivät ole tehdaskoje, vaan orgaaninen elin, jonka toimintateho alkaa laskea jo 90 minuutin suorituksen jälkeen.

Jos tampuurimajuri tuijottaa tuimasti vain käytettyä aikaa, ei voita kukaan. Työntekijät keikkuvat burn-outin partaalla. Esimiehet kamppailevat asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ja eniten häviää Nalle Wahlroosin asemassa oleva omistaja ja osakkeenomistaja: kun työntekijät eivät tee tulosta, ei sitä tee yrityskään.

Jos työntekijät sen sijaan toimivat levänneinä ja tekevät riittävän lyhyttä päivää, nousevat aivotyön tulokset radikaalisti. Tuloksellinen työ motivoi myös enemmän ja johtaa näin positiiviseen kierteeseen. Kaikki voittavat: työntekijän on hyvä olla. Ja kun työntekijät työskentelevät energisesti ja tehokkaasti, myös firman tuottavuus kasvaa kohisten. Ihmiset kun eivät ole koneita.

Taloa rakentamassa

19/08/2011

1 kommentti

Pasi ja Pena ryhtyivät rakentamaan tahoillaan taloa. Kumpikin kaivoi aluksi maahan ison kuopan valaakseen talolleen perustan. Pasi kaatoi betonit kuoppaan ja alkoi lyödä tiiltä toisen perään. Pena oli kuitenkin tarkka mies, joka tiesi, kuinka monta asiaa voi mennä vikaan taloa rakentaessa.

Aluksi Pena rakensi suuren katoksen työmaan ylle siltä varalta, että sade yllättää. Näin työt voisivat jatkua säästä riippumatta. Sitten Pena rakensi kuoppaan vahvikkeet maanjäristysten varalta. Vaikkei järistyksiä ollut tiettävästi ollut vuosisatoihin, ei koskaan voi olla liian varma.

Pena rakensi talotyömaan ympärille myös korkean muurin. Vaikka naapurusto nyt olikin periaatteessa rehtiä väkeä, ei koskaan voi tietää, jos joku päättäisikin vohkia esimerkiksi kottikärryllisen tiiliä. Samaten Pena rakensi rakennustarvikkeille säänkestävän vajan. Eihän rakentamisesta nyt tulisi mitään, jos tiilet ja laasti lojuisivat taivasalla alttiina ties minkä taifuunin oikuille.

Ja niin Pena kävi läpi pitkää listaansa ja suojautui yhdeltä toisensa jälkeen mahdolliselta uhalta tai ongelmalta, jotka saattaisivat estää talohanketta toteutumasta. Puolen vuoden kuluttua Penalla olikin edessään talotyömaa, jossa lähes mikä tahansa ajateltavissa oleva uhka oli ennalta ehkäisty.

Pasin harjannostajaiset olivat olleet kolme viikkoa sitten. Pasi istui olohuoneessaan grillaamassa takassa makkaraa. Samalla Penan rakennustyömaalla ammotti yhä vain iso kuoppa.

Lattapäänä lainehilla

12/08/2011

Jätä kommentti

Sotalaiva oli harjoittelemassa myrskysäässä.* Illan tullen nousi sumu ja näkyvyys heikkeni entisestään. Pian auringonlaskun jälkeen tähystäjä ilmoitti näkevänsä valoa.

“Pysyykö se paikoillaan vai liikkuuko se?” kysyi kapteeni.

“Se pysyy paikallaan”, vastasi tähystäjä. Tämä tarkoitti, että laivat olivat törmäyskurssilla.

Kapteeni sanoi viestimiehelle: “Ilmoita laivalle: olemme törmäyskurssilla. Muuttakaa kurssia 20 astetta.”

Hetken päästä kuului vastaus: “Muuttakaa itse kurssianne 20 astetta.”

Kapteeni vastasi: “Olen laivan kapteeni. Muuttakaa kurssianne 20 astetta.”

Vastaus kuului: “Olen toisen luokan perämies. Muuttakaa itse kurssia 20 astetta.”

Tässä vaiheessa kapteeni oli raivoissaan. Hän huusi viestimiehelle: “Lähetä: olen sotalaiva. Muuttakaa välittömästi kurssianne!”

Vastaus kuului: “Olen majakka.”

Kapteeni muutti kurssia.

*Tarina on peräisin Stephen Coveyn kirjasta 7 Habits of Highly Effective People.

Pieniä ajatuksia kesää kohden

22/06/2011

2 kommenttia

Arjen tohinassa jää huomaamatta monia ympärillä tapahtuvia kauniita asioita. Rauhoittamalla arkea ja ottamalla ympärilläsi pauhaavan tietomyrskyn ja sälän haltuun löydät ajattelullesi aikaa.

Ajattelemalla positiivisesti löydät ennen pitkää ratkaisut kiperiinkin ongelmiin. Luomalla rikkaita mielikuvia tavoitteistasi myös saavutat ne ennen pitkää. Opettelemalla optimistisen elämänasenteen et itse asiassa voi kuin onnistua.

Positiivinen ajattelu kannattaa myös ulottaa toisiin: olettamalla toisesta aina parasta teet arjen kohtaamisista rikkaita ja antoisia kokemuksia. Ja vaikka välillä tuntuisi vaikealta, olet loistava juuri sellaisena kuin olet.

PS. Ajattelun ammattilainen lomailee kesän yli. Seuraava kirjoitus ilmestyy maanantaina 8. elokuuta. Aurinkoista ja antoisaa kesää kaikille!

Näetkö sen, mitä silmiesi edessä on?

17/06/2011

2 kommenttia

Daniel Simonsin tekemässä kokeessa osoitettiin, miten paljon havaintokokemus riippuu tarkkaavaisuudesta. Näetkö sen, mitä silmiesi edessä on?

Tarkkaavaisuuskoe

Datasumu ja ajattelunhallinta

15/06/2011

8 kommenttia

Ihmisen aivot eivät ole juuri muuttuneet viimeisten vuosituhansien aikana. Se, mihin aivoja käytetään on kuitenkin muuttunut radikaalisti aivan viime vuosikymmeninä. Nykyaikainen työ ei koostu tuntikausia kestävistä kyntötöistä, päiviin venyvistä mammutinkaatoreissuista puhumattakaan.

Nykytyötä sävyttää sen sijaan valtava määrä sälää: päivät koostuvat pikkiriikkisistä tehtäväatomeista, joista jokainen yrittää vaatia täyden huomiosi. Päivää pilkkovat sähköpostit, puhelut, tekstiviestit, pikaviestit, yllättävät paniikkitilanteet ja tämän tästä ovensuussa nuokkuvat keskittymisesi varastavat kollegat kysymyksineen ja kommentteineen.

Nykytyötä sumentaa datasumu.

Ihmisen tietoista ajattelua rajoittaa seitsemän yksikön kokoinen työmuisti. Mitä vähemmän käytössäsi on työmuistin yksiköitä, huomiokanavia, sitä hankalampaa on keskittyä tietoisesti käsillä oleviin asioihin. Voit verrata ilmiötä jonglöörin pallotteluun: yksi pallo ei tuota ongelmia, ja kaksikin pysyy ilmassa helposti. Mutta jos ilmassa pitää pyörittää seitsemää palloa kerrallaan, voi koitos muodostua jo melkoisen konstikkaaksi.

Jos kaikki huomiokanavat on varattu, ei tietoinen toiminta ole mahdollista. Jos kännykkä soi joka toinen minuutti, sähköposti sanoo tämän tästä plim, joulukiireet stressaavat, kotona odottava putkiremontti pälkähtää päähän joka toinen minuutti, kadulla porataan asfalttia ja näsäviisas kollega ilmestyy ovensuuhun puolen tunnin välein, ei kestä aikaakaan, ennen kuin seinät kaatuvat päälle.

Jos työmuistisi menee tukkoon, on tuloksena useimmiten yksi kahdesta vaihtoehdosta. Joko jäädyt kuin jänis etuvaloissa. Enimmillään huulien välistä pihahtaa hiljainen “mä en enää jaksa”. Toinen vaihtoehto on suuttuminen: ”nyt riittää!” Suuttuessasi aktivoit aivosi limbisen järjestelmän, joka huolehtii alkukantaisimmista toiminnoistasi. Tuloksena on taistele tai pakene -reaktio, joka laittaa prioriteetit äkkiä uusiksi. Mekanismi on vanhaa evolutiivista perua: jos pitää tehdä äkkiä päätös siitä, mätkäisetkö nuijallasi edessä virnistävää sapelihammastiikeriä, vai säntäätkö pää kolmantena jalkana pakoon, ei vielä hetki sitten stressikierroksia nostanut vuotava luolan katto enää vaivaa päätäsi.

Valtava osa työperäisestä stressistä aiheutuu työmuistin jatkuvasta kuormittumisesta. Mitä useammin hoitamattomat työtehtävät ja kodin askareet pälkähtävät päähäsi, sitä vähemmän pystyt keskittymään tietoisesti käsillä olevaan asiaan. Kaiken kukkuraksi aivot ovat surkea apparaatti hoidettavien tehtävien muistamisessa. Aivosi toimivat yötä päivää herkeämättä. Synapsien syövereistä on koko lailla hankalaa kaivaa esiin staattista informaatiota, kuten hoidettavia tehtäviä. Tässä kohtaa pilkahtaa kuitenkin valoa pilven takaa: työperäisen stressin määrää voi nimittäin vähentää merkittävästi hyvin yksinkertaisella konstilla. Menetelmän nimi on ajattelunhallinta.

Ajattelunhallinnassa hoitamattomat tehtävät ulkoistetaan tehtävänhallintajärjestelmään ja järjestetään niin, että järjestelmää on helppoa ja hauskaa käyttää. Voit tutustua ajattelunhallintaan tästä blogitekstistä. Lisää tietoa löydät Filosofian Akatemian Ajattelunhallinnan oppaasta, jonka voit ladata maksutta täältä.