Tag Archives: Google

Syvätutkimus nostaa tekoälyn aivan uudelle tasolle

21/03/2025

3 kommenttia

Noin vuosi sitten kirjoitin siitä, miten uusien tekoälyratkaisujen kehitys näytti hidastuneen. Moni akateeminen asiantuntija arvioikin tuolloin, että Piilaaksossa optimismia synnyttänyt skaalahypoteesi olisi tullut tiensä päähän. Näin näyttääkin tapahtuneen: pelkästään kielimallien kokoa ja harjoitusaineistoa kasvattamalla ei päästä enää juurikaan parempiin tuloksiin, kuten vaikkapa hiljattain julkaistu GPT4.5 -kielimalli osoittaa.

Kehitys ei kuitenkaan ole sittenkään hidastunut, päin vastoin.

Siinä, missä ydinmallien kohdalla skaalahyödyt eivät toki toistaiseksi tunnu kasvavan, on viime aikoina löytynyt aivan uudenlaisia tapoja hyödyntää nykyteknologiaa niin, että tulokset ovat ajoittain jälleen ällistyttäviä. Viime kuukausina onkin palattu takaisin pari vuotta sitten startanneesen ennennäkemättömään muutossykliin, jossa uusia läpimurtoja tapahtuu kuukausittain.

Vuodenvaihteen tienoilla julkaistut päättelykielimalllit – esimerkiksi OpenAI:n o1 ja o3, Googlen Gemini Thinking ja pörssejä ravistellut kiinalainen Deepseek – hyödyntävät jo aiemmin syötemuotoilussa avainasemaan nousseita päättelypuu- ja päättelyketjutekniikoita. Näissä malleissa päättely on rakennettu sisään pohjimmiltaan ihan normaaliin kielimalliin. Tuloksena on huomattavasti aiempaa luotettavampi tekoälybotti – jos kohta päättelymallitkin tekevät aika ajoin erikoisia virheitä arkipäättelyn puutteellisuudesta jekkusyötteisiin lankeamiseen.

Vielä järisyttävämpi murros liittyy kuitenkin alkuvuodesta läpilyöneisiin syvätutkimusmalleihin, kuten Gemini Deep Research ja Open AI:n kielimallien Deep Research -moodi. Kielimallin luotettavuus on aina haastavaa, jopa päättelymallien kohdalla, koska pohjimmiltaan kyse on aina sanajoukkojen tilastollisesta yleisyydestä. Jos kielimalli veikkaa yhdenkin sanan väärin, voi koko lopputuotos mennä plörinäksi.

Tutkimusmallit suitsevat tätä ongelmaa hyödyntämällä laajasti luotettavista lähteistä kokoon kaavittua tutkimusaineistoa itse syötteen laatimisessa. Sen sijaan, että ne arvaisivat vain sana kerrallaan tai edes hyödyntäisivät muutamaa verkkohakua, tutkimusmallien tekstintuottamisen taustalla vaikuttaa myös laaja aiempi tieteellinen aineisto, jonka avulla vimpain pystyy laatimaan aiheesta kuin aiheesta noin 20-sivuisen tutkimusraportin. Työ, johon aiemmin vaadittiin akateemisesti pitkälle kouluttautuneen tutkijan paneutumista kuukausikaupalla, on nyt mahdollista suorittaa noin puolessa tunnissa.

Tämäkään teknologia ei kuitenkaan korvaa ihmistä.

Ensinnäkin, edes tutkimusmalleilla ei kannata synnyttää julkaistavaksi tarkoitettavaa tekstiä, vaan niiden hyöty on ennen kaikkea saada nopeasti ylätason ymmärrys tutkittavasta asiasta. Erityisen arvokasta tämä on, koska mallien tuottama tutkimusraportti sisältää nyt suorat viitteet käytettyihin aineistoihin. Tutkimustekoäly ei siis keksi lähdeviitteitä kuten aiemmat, vaan viittaa systemaattisesti olemassa oleviin artikkeleihin.

Toiseksi, tutkimusmallin tuottaman raportin arviointi vaatii edelleen syvällistä substanssiosaamista. Koska tekoäly tekee yhä virheitä ajoittain, on kriittistä, että raportin arvioi joku syvällisesti sen käsittelemää aihetta ymmärtävä ihminen. Silti, ainakin omissa kokeiluissani tutkimustekoälyn virheiden määrä ei ole juurikaan ylittänyt sitä, mitä voisi keskimäärin olettaa vaikkapa kandidaatintyötä laativalta opiskelijalta. Virhemarginaalia voi pienentää entisestään laatimalla samalla syötteellä raportin sekä Geminillä että ChatGPT:llä. Näin toimin itse käytännösä joka tutkimuskysymyksen osalta tällä hetkellä.

Teknologian kehityksen ei tarvitse perustua vain yhtä rataa kulkevaan jatkuvaan kasvuun vaikkapa Mooren lain tapaan. Teknologia voi kehittyä myös laadullisesti, eli keksimällä uusia tapoja käyttää jo olemassa olevia ratkaisuja. Tästä on nähdäkseni kyse nyt etenkin uusien päättely- ja tutkimusmallien kohdalla.

Laadullisen kehittämisen ansiosta tekoälyratkaisujen kiihtyvälle kehitykselle ei siis sittenkään näytä olevan ainakaan vielä näkyvillä olevaa ylärajaa.

Tekoälyn todelliset talousvaikutukset

23/09/2024

Jätä kommentti

Uudet tekoälyratkaisut tarjoavat hämmästyttäviä läpimurtoja ChatGPT:sta sparrailukaverina Midjourneyn ammattikuvittajaan, Sunon radiohittigeneraattorista Googlen NotebookLM:n artikkelipodcasteihin. Monet arviot ovat myös esittäneet, että tekoälyratkaisut johtavat merkittävään tuottavuuslisään ja sitä kautta talouskasvuun.

Goldman Sachs esimerkiksi arvioi, että tekoälyratkaisut voivat kasvattaa bruttokansantuotetta peräti 7% vuodessa. Talouslehti Forbes puolestaan esittää, että tekoäly nostaa USA:n bruttokansantuotetta peräti 21% vuoteen 2030 mennessä. Stanfordin keväällä julkaisema AI Index puolestaan esittää, että tekoälyratkaisut kasvattavat yritysten liikevaihtoa ja vähentävät samalla kuluja.

Myös tekoälyn tuottavuusvaikutukset ovat ilmeiset. Harvardin julkaisemassa paperissa konsultit saivat yli 12 prosentin tuottavuuslisän. Jo mainitun Stanford AI Indexin mukaan puolestaan kokonaistuottavuus voi kasvaa jopa 26–73% käyttötavasta riippuen. Tuoreen tutkimuksen mukaan puolestaan 4867 ohjelmistokehittäjän kokonaistuottavuus kasvoi tekoälyratkaisujen avulla keskimäärin 26%.

Tekoäly on siis talouden ihmelääke. Vai onko?

MIT:n taloustieteilijä Daron Acemoglu on jarrutellut tekoälyinnostusta. Hän esittää, että todellisuudessa tekoälyratkaisut nostavat kokonaistuottavuutta vain 0.71% seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Upworkin tekemässä kyselyssä vastaajista peräti 77% koki puolestaan, että tekoälyn käyttö ei ole suinkaan lisännyt tuotavuutta – vaan vähentänyt sitä. Aikaa kuluu uusien ratkaisujen opetteluun ja niiden virheiden korjailuun. Se, mikä on kuitenkin noussut on työnantajan tuottavuusvaatimus. Nämä löydökset ovat myös linjassa yleisemmin teknologian luvattujen ja toteutuneiden tuottavuusvaatimusten kanssa. Vuosien 2008–2020 aikana kokonaistuottavuus on kasvanut vain 0.5% vuodessa, vaikka samalla aikavälillä on esitelty toinen toistaan hämmästyttäväpiä teknovimpaimia älypuhelimista tabletteihin, pikaviestimistä somemarkkinointiin.

Äkkiseltään näyttääkin siltä, että teknohype on ylimitoitettua.

Todellisuudessa teknologialla voi olla jopa negatiivisia tuottavuusvaikutuksia – niin myös tekoälyllä. Teknologia mahdollistaa oikein käytettynä työn tuloksiin pääsemisen nopeammin kuin ilman teknologiaa. Autolla pääsee Helsingistä Turkuun nopeammin kuin hevoskärryllä ja googlaamalla löytää artikkeliviitteen nopeammin kuin ottamalla bussin kansalliskirjastoon. Teknologia siis nopeuttaa työvaiheita. Tähän liittyy kuitenkin kaksi sudenkuoppaa.

Ensimmäinen näistä on ilmeinen Upworkin kyselyaineiston pohjalta. Valtava enemmistö kokee tekoälyn käyttöönoton tuottavuutta vähentävänä, koska he eivät osaa ainakaan vielä käyttää näitä vimpaimia. Tämä herättää kysymyksen: mitäs sitten ne 23%? Kysely läpivalaiseekin teknologian käyttöön liittyvän ikiaikaisen kysymyksen: nörteillä on aina etulyöntiasema uusien vimpainten käyttöönotossa.

Toisin sanoen, yllä kuvatut tutkimushyödyt on mahdollista saavuttaa opettelemalla käyttämään uusia teknovekottimia oikein. Jos älykännykkä houkuttelee loputtamaan somekierteeseen, sen tuottavuusvaikutus on negatiivinen. Jos se puolestaan palvelee Alexandrian kirjaston virkaa Google Scholareineen ja Arxiv-tietokantoineen, sen positiivinen vaikutus tuottavuuteen – ja ajattelukykyyn – on mittava. Näin on myös tekoälyratkaisujen kanssa. Jos ChatGPT:tä käyttää hakukoneena tai tekstin tuottajana, loppupäivän saakin sitten kammata tuotoksista tekoälyn hallusinointeja. Jos sitä käyttää sen sijaan sparrailussa, ideoinnissa tai tiivistämisessä – uusista läpimurroista kuten Googlen NotebookLM:stä puhumattakaan – aikaa säästyy päivässä tuntikaupalla. 

Toinen teknologian sudenkuoppa on, että oikein käytettynä se tehostaa aikaan saatuja tuloksia. Se ei kuitenkaan takaa sitä, että tulokset olisivat tarkoituksenmukaisia. Tuottavuuden mittaaminen perustuu siihen, kuinka monen euron edestä organisaatio tuottaa arvoa per tehty työtunti. Jos työaika höselletään etäpalaverista toiseen, SharePointista oikean tiedoston etsimiseen käytetään tunteja, jatkuva Slack-viestitulva katkaisee keskittymisen kerran viidessä minuutissa ja lopulta viedään markkinoille tuote, jota kukaan ei halua ostaa, on selvää, ettei kokonaistuottavuus näytä kovinkaan imartelevalta.

Teknologia, myös tekoäly, on työkalu.

Oikein käytettynä sen avulla voidaan säästää merkittävästi aikaa työn keskeisten tulosten saavuttamisessa. Tämä edellyttää kuitenkin kolmea asiaa. Ensinnäkin, organisaatioiden täytyy kyetä määrittelemään menestyksen kannalta keskeiset toiminnan tulokset riittävän kirkkaasti ja tarkkarajaisesti. Toiseksi, uudet työkalut pitää valita sen mukaan, mitä oikeasti tarvitaan noihin tuloksiin – ei sen pohjalta, mitä Piilaaksossa hypetetään tai mitä naapurifirma on juuri nyt ottanut käyttöön. Ja kolmanneksi, uusien teknologioiden käyttöönottoon täytyy varata riittävästi aikaa ja resursseja, jotta työaika ei kulu jatkuvaan päänraapimiseen uusien ihmevimpainten kanssa vaan niiden käyttö on sujuva osa omaa arkea.

Nyt tutkimuksissa saavutetut tutkimushyödyt on mahdollista saavuttaa yksilötasolla vaikka heti. Organisaatioissa käyttöön otto edellyttää fiksua pelisilmää ja oikein tehtyjä päätöksiä. Keskeistä on kokeilla rohkeasti uusia työkaluja, jakaa avoimesti kokemuksia etenkin toimialakohtaisesti omassa organisaatiossa ja valita kriittisesti käyttöön ne vekottimet, joista on aidosti hyötyä. Muuten teknologian käytöön ottoon ja soveltamiseen liittyvät sudenkuopat voivat tosiaan jopa johtaa kokonaistuottavuuden laskuun.

Tekoälyn pikaopas: Näin käytät tekoälyä tietotyössä

02/10/2023

1 kommentti

Tekoälyratkaisut kehittyvät tällä hetkellä ällistyttävällä nopeudella. Uusia ratkaisuja julkistetaan jatkuvasti ja myös olemassa olevia ratkaisuja päivitetään hurjaa vauhtia. Tätä kirjoitettaessa esimerkiksi ChatGPT:n kehittäjä OpenAI on aivan hiljattain julkistanut ChatGPT:n monisyötteisen (eng. multimodal) version. Toisin sanoen, jo hyvin pian ChatGPT pystyy luultavasti tulkitsemaan tekstin lisäksi myös kuva- ja äänisyötteitä. Samaten OpenAI on julkistanut myös uuden Dall-E 3 -kuvatekoälyn ja jos sen todellisuus vastaa nyt esiteltyjä demovideoita, on hyvin todennäköistä, että Dall-E 3 syrjäyttää pian Midjourneyn kuvanluontipalveluiden johtopaikalta.

Ylivoimaisesti tekoälykenttää dominoivan OpenAI:n ohella myös Google on kehittänyt omaa kielimallitekoälyään Bardia eteenpäin, ja vaikka se ei vielä pärjääkään ChatGPT:lle, paranee sekin koko ajan. Microsoft on puolestaan kiiruhtamassa julkaisemaan Co-Pilot -ominaisuuden lähiaikoina laajasti Office-ohjelmistoihin, jolloin GPT-pohjainen teknologia tulee saumattomasti osaksi muun muassa Wordia, Exceliä ja PowerPointia. Samaten Facebook on myös ilmoittanut liittävänsä tekoälyn osaksi kaikkia palveluitaan. On siis täysin mahdollista, että nyt ilmestyneen Tekoälyn pikaoppaan seuraava versio ilmestyy jo aivan muutaman viikon kuluttua kun hiljattain julkistetut uutuusratkaisut tulevat saataville.

Mediassa esiintyy paljon tekoälyyn liittyvää pelottelua. Kaksi yleisintä lööppimagneettia ovat väitteet siitä, että tekoäly vie pian työt sekä siitä, että robotit valtaavat kohta maailman. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa. 

Ensinnäkin, vaikka automaatioteknologiat muokkaavat työskentelytapoja, ne korvaavat ani harvoin ihmisen kokonaan. Professori James Bessenin 2016 julkaistussa paperissa esitetään, että vuoden 1950 USA:n väestönlaskennassa tunnistetuista työpaikoista vain yksi on korvattu täysin automaatiolla: hissioperaattori.

Sen sijaan automaatioteknologia muuttaa työn tekemisen tapaa, ja tässä näemme jo nyt radikaaleimmat muutokset. Berkeley-professori Jacob Steinhardtin mukaan on mahdollista, että GPT-johdannaiset tekoälyratkaisut auttavat ihmisiä tekemään jopa 9 miljoonaa henkilötyövuotta vuodessa vuoteen 2030 mennessä. Tuottavuusloikkia ei kuitenkaan tarvitse odottaa ensi vuosikymmenelle. Harvardin ja Boston Consulting Groupin mukaan konsulttien työn tuottavuus nousi soveltuvissa tehtävissä 17–43% kun käytössä oli GPT4-kielimalli. MIT:n, Microsoftin ja Githubin tutkimuksessa puolestaan kävi ilmi, että ohjelmoijat kirjoittivat koodia 55.8% nopeammin Github Co-Pilot -tekoälyn kanssa kuin ilman sitä.

Tässä on tekoälyn suurin mahdollisuus, ja tämä mahdollisuus ei ole tieteiskirjallisuutta vaan täyttä totta juuri nyt, esimerkiksi Tekoälyn pikaoppaassa kuvatuilla tekniikoilla. 

Toinen median viljelemä pelkokuva liittyy koneiden vallankumoukseen. Tekoälykirjallisuudessa puhutaan kolmesta erilaisesta tekoälystä: kapeasta tekoälystä (eng. artificial narrow intelligence, ANI), yleisestä tekoälystä (eng. artificial general intelligence, AGI) sekä supertekoälystä (eng. artificial superintelligence, ASI). 

Kaikki tällä hetkellä käytössä olevat tekoälyratkaisut ovat kapeita tekoälyratkaisuja. Toisin sanoen, ne toimivat ainoastaan niille määritellyssä tehtäväkentässä, ja mikä keskeisintä, ne eivät kykene itsenäiseen päätöksentekemiseen. Vaikka ChatGPT vaikuttaa keskusteluissa usein aavemaisen inhimilliseltä, se ei tee yhtikäs mitään ellei siltä sitä erikseen pyydä. Täläl hetkellä siis kaikki AGI- ja ASI-ratkaisut ovat yhä puhdasta tieteiskirjallisuutta ja voivat olla sitä pitkään.

Toki huomioiden nykyisen teknologian kehityksen on myös mahdollista, että esimerkiksi AGI-ratkaisuja alkaa ilmestyä hyvinkin pian. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että tekoälyn kehitystä säännellään riittävän älykkäästi mutta kuitenkin niin, että sen kehitystä ei pysäytetä etenkään niissä paikoissa, joissa tekoälyä pyritään kehittämään eettisesti. Jos AGI- tai ASI-ratkaisut ovat ylipäätään mahdollisia, ne tullaan jossain vaiheessa toteuttamaan. Olennainen kysymys on, toteuttaako ne ainakin toistaiseksi hyvin eettisesti toiminut OpenAI vai esimerkiksi pimeässä verkossa toimivat kyberrikolliset. Tässä keskeistä on sääntely, eettisten reunaehtojen kirkastaminen ja tekoälyn hallittu mutta riittävän nopea kehittäminen etenkin eettisen vastuun kantavien toimijoiden toimesta.

Supertekoälyt ovat ainakin toistaiseksi ihan puhdasta tieteisfiktiota. Generatiiviset tekoälyt sen sijaan ovat täällä, ja ne voivat auttaa meitä jo tänään tekemään työstämme monin verroin tehokkaampaa. Keskeisin huomio tässä on se, että mikään ei pakota sinua ulkoistamaan työtäsi tekoälylle – mutta voit ulkoistaa sille jo nyt monia sellaisia tehtäviä, joita et joko halua tai osaa tehdä. Vaikka olen itse ChatGPT-tehokäyttäjä, en ole käyttänyt tämän tekstin laatimiseen tekoälyä millään tavalla siksi, että nautin itse kirjoitustyöstä niin paljon. Minulla ei sen sijaan ole kummoisiakaan kuvittajankykyjä, ja siksi on valtavan innostavaa, että Tekoälyn pikaoppaan kuvituksesta on vastannut huikea Midjourney.

Generatiivinen tekoäly tarjoaa meille ennen kaikkea aivan huikean mahdollisuuden keskittyä työssämme juuri niihin tehtäviin, joista nautimme ja joissa olemme taitavia. Tulevaisuuden työ voikin hyvin olla innostavaa työtä, jossa ihminen ja tekoäly työskentelevät saumattomasti yhdessä.

Ja tämä tulevaisuus on täällä nyt.

Teksti on ote 1.10. ilmestyneestä oppaasta Tekoälyn pikaopas – Näin käytät tekoälyä tietotyössä. Opasta päivitetään taajaan sitä mukaa kun uusia tekoälyratkaisuja ilmestyy. Lataa maksuton opas täältä.

Suomi tarvitsee Piilaakson henkeä

20/09/2015

8 kommenttia

Tutustuimme viime viikolla Piilaaksoon Boardmanin järjestämällä huikealla vierailulla. Noin kolmikymmenpäinen porukkamme koostui niin suuryritysten johtajista kuin startup-yrittäjistäkin. Lähtökohdista riippumatta päädyimme viikon jälkeen samaan lopputulokseen: Suomi tarvitsee Piilaakson henkeä.

Oli hämmästyttävä kontrasti vierailla San Franciscon, Oaklandin, Menlo Parkin ja Palo Alton superyrityksissä samaan aikaan kun kotimaan rintamalta kuuluu vain tyhjänpäiväistä nahistelua siitä, kuka saa euron enemmän. Suomalainen keskustelu on juuttunut älyvapaaksi asemasodaksi työnantaja- ja työntekijäpuolen vanhentuneiden ideologioiden ristituleen. Kumpikaan osapuoli kun ei ole pysynyt muuttuvan maailman vauhdissa.

Piilaaksossa korostui kaksi asiaa ylitse muiden. Ensinnäkin, vierailemissamme yrityksissä Facebookista Googleen, nettiradio Pandorasta suomalaiseen menestyjäkomeetta Ideaniin korostui estoton ”can do” -asenne. Näissä firmoissa ei nuristu indeksikorotuksista tai verotuksesta, vaan keskityttiin tekemään uutta. Niin kuin Facebookin vierailullamme kuulimme, tekemisen impakti on kaikki kaikessa.

Ideanin toimitusjohtaja Risto Lähdesmäki oli saanut päähänsä teettää maailman huippusäveltäjillä Idols-finalistin esittämän tunnuskappaleen. Suomessa idea olisi naurettu alas sekunneissa. Mutta Piilaakson kukoistavassa ilmapiirissä tuloksena oli ehta pophitti, joka ei jää piiruakaan jälkeen maailman huippuartistien listakärjestä. Kuinka ollakaan, Joshua Ledetin ”Love Can Do” on jo noussut esimerkiksi 250 miljoonan ihmisen Indonesiassa listaykköseksi.

Toinen Piilaaksoa sävyttävä yleisteema on ”pay it forward”. Toisin kuin muualla maailmassa, bisnestä ei sävytä täällä petomainen nopeat syövät hitaat -mentaliteetti. Piilaakson henkeen kuuluu sen sijaan auttamisen eetos. Hämmentävää kyllä, nykykapitalismin mekassa auttaja ei myöskään odota autetultaan vastapalvelusta. Vain sitä, että tämä puolestaan auttaa sitten seuraavaa tarvittaessa eteenpäin.

Kummassakin ohjenuorassa on kyse asenteesta. Lähdetäänkö tekemään oletuksella, että ei tästä kuitenkaan mitään tule? Vai mennäänkö rohkeasti tuulta päin, silläkin uhalla että voidaan epäonnistua. Puolustetaanko hampaat verissä omaa etua? Vai etsitäänkö mahdollisuuksia auttaa toista aina kun voimme.

Mikään metafyysinen pakko ei sido meitä menneen maailman nahisteluasenteeseen indeksikorotuksineen ja verorutinoineen. Ihan yhtä hyvin me voisimme alkaa puhua siitä, mitä uutta voimme tehdä, yhdessä ja yksin. Niin yksilöt, startupit kuin jättiyrityksetkin. Ai että, ehkä julkinen sektorikin! (Suomen Kalifornian pääkonsuli Juha Markkanen osoitti muuten perjantain päätöstilaisuudessa, että virkamieskin voi olla huippuinnovatiivinen ja svengata kuin hirvi.)

Voimme tarttua toimeen ja auttaa kaveria mäessä silloin kun kuorma käy liian raskaaksi yksin kantaa. Tai miksei silloinkin, kun tuuli on juuri tarttumassa siipiin ja tarvitaan enää pieni viimeinen puhallus, jotta lento lähtee.

Suomi on kertakaikkisen upea maa, jolla on mahdollisuuksia ihan mihin tahansa. Olemme jo nyt hämmästyttäneet maailmaa kerta toisensa jälkeen esimerkiksi mobiili-, peli- ja koulumenestystarinoillamme. Mutta antamalla ruikutuskulttuurille vallan vedämme huikeat mahdollisuutemme vessanpytystä alas.

Miten olisi, tartutaanko toimeen? Se on helppoa: mieti, miten voisit uudistaa omaa osaamistasi, tai miten voisit auttaa ihmisiä ympärilläsi. Ja kun olet miettinyt, tee. Siinä kaikki.

Suomi pystyy mihin vaan. Jos katajainen kansamme saa asenneilmastoonsa vain piirun lisää Piilaakson ”can do” ja ”pay it forward” -henkeä, ei meitä pitele mikään.

Uusi aika, uudet säännöt

11/09/2013

2 kommenttia

Millennium-huumassa yksi toisensa jälkeen päivitteli sitä, kuinka ainutlaatuinen 1900-luku oli ihmiskunnan historiassa. Koskaan aiemmin ei ihmiselon aikana oltu keksitty niin montaa maailmaa mullistavaa keksintöä niin lyhyessä ajassa. Tällaista älyn lennon kulta-aikaa tuskin nähdään enää koskaan.

Luullakseni kyse ei kuitenkaan ollut ilmiömäisestä vuosisadasta, vaan täysin johdonmukaisen jatkumon vaiheesta.

Teknologia kehittyy eksponentiaalisesti: uudet keksinnöt ruokkivat lisää keksintöjä. Kun tavara tai tieto kulkee nopeammin, keksintöjä syntyy tiheämmin. Uusien keksintöjen avulla tavara ja tieto taas kulkevat jälleen nopeammin, ja niin edelleen. Jossakin vaiheessa vauhti muuttuu niin nopeaksi, etteivät kiinteät ja jäykät rakenteet pysy enää pystyssä.

Jossain vaiheessa, eli nyt.

Disruptiotapahtumat ovat tapahtumia, jotka mullistavat kertaheitolla kokonaisia teollisuudenaloja. Sellaisia, kuten kirjapaino, kehruu-Jenny, höyrykone, lennätin, hehkulamppu, auto, lentokone, tietokone, internet, kännykät, Google, Wikipedia, Facebook, iPhone, App Store, Twitter, ja niin edelleen.

Huomaatko trendin?

Vielä puolisen vuosituhatta sitten disruptioita tapahtui reippaasti yli sadan vuoden välein. Muutama sata vuotta sitten väli alkoi tiivistyä puolen vuosisadan tietämille. Vuosisadan alussa disruptiosykli oli jo mitattavissa kymmenissä vuosissa.

2000-luvun tietämillä on markkinoita mullistavia tapahtumia tapahtunut jo muutaman vuoden välein.

Ja seuraavan viiden vuoden aikana on jo nyt nähtävissä ainakin puolen tusinaa massiivista disruptoria: laajennettu todellisuus, 3d-tulostaminen, tavaroiden internet, automaattiautot, puettavat tietokoneet, robotiikka, ja niin edelleen. Voi ihan hyvin olla, että vuoden tai kahden päästä koko älykännykkäbisnes natisee liitoksissaan, kun kaikki ryntäävät rankkasateessa jonottamaan itselleen älylaseja.

Ja entäs sitten ne asiat, joita kukaan ei osaa edes ennustaa? Ihan rehellisesti, kuka olisi osannut vuonna 2007 sanoa, että vuoden 2008 radikaalein ja merkittävin läpimurto tulisi olemaan ohjelmistokauppa, App Store? Ja silti: ilman App Storea ei olisi Roviota, ei Supercelliä.

Me elämme ihan uudenlaista aikaa. Ennen vanhaan riitti, että tehdään tuote joka ratkaisee ongelman, laitetaan tien poskeen kyltti ja odotetaan, että asiakkaat valuvat sisään. Nyt on ihan mahdollista, että kun tuote saadaan kaupan hyllylle, ei ongelmaa enää ole.

Uusi aika tarvitsee uudet säännöt. Yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa jäykät rakenteet eivät enää toimi. Tarvitaan luovaa ajattelua, oma-aloitteisuutta, ja viime kädessä innostusta.

Uusi maailma on niiden ihmisten maailma, jotka omasta intohimostaan oppivat koko ajan uutta – ei siksi, että pomo passittaa täydennyskoulutukseen, vaan siksi, että se on kivaa.

Tai kuten Eric Hoffer asian minua paljon napakammin ilmaisi: ”Muutoksen aikana oppijat perivät maan, samalla kun oppineet huomaavat osaavansa toimia loistavasti maailmassa, jota ei enää ole.”

Ennen oli paremmin – ja muita hyvän elämän myyttejä

13/05/2013

6 kommenttia

Internet on nykypäivän informaatioähkyn aiheuttaja numero yksi. Monet meistä unelmoivat ajasta ennen internetiä – kun sähköposti ei varannut huomiota joka toinen minuutti, kun Facebook-koukku ja klikkauskierre eivät uhanneet seinän takana. Kunpa nettiä pääsisi karkuun!

The Verge-lehden toimittaja Paul Miller sai netistä tarpeekseen. Hän rohkaistui ja löi hanskat tiskiin. Miller päätti irtautua netistä kokonaiseksi vuodeksi. Tulokset olivat hämmästyttävät.

Aluksi Miller oli onnensa kukkuloilla. Elämä ilman internetiähän on aivan huikeaa. Ihmissuhteet tapahtuvat kahviloissa, eivät Facebookin chatissa. Tieto löytyy kirjoista – ei loputtomasta googlauskierteestä. Ja keskittyminen on monin verroin helpompaa kun huomiota ei varaa tämän tästä internetin ihmemaa.

Mutta.

Alkuinnostuksen jälkeen Millerille alkoi valjeta, ettei asia kenties olekaan niin yksioikoinen kuin luulisi. Itse asiassa ilman internetiä monet nykyään itsestään selvät asiat muuttuvat tavattoman vaikeiksi. Tietoa ei löydykään noin vain tarvittaessa. Ei niille Facebook-ystäville tulekaan soitettua. Ja elämä ilman internetiä on oikeastaan tavattoman tylsää.

Juuri niin: elämä ennen internetiä ei ollut mitään riemukasta ihanasta ihmiskohtaamisesta toiseen kirmaamista. Päin vastoin, sohvalla tuli löhöttyä ihan yhtä paljon kuin nytkin. Silloin vaan aika kului kanavasurffaten tai Teksti-TV:tä tuijotellen. Nyt on sentään Facebook, jolla voi ottaa nopeasti ihanaan kaveriin yhteyttä, tai StumbleUpon, jolla voi aivottoman kanavapujottelun sijaan tehdä älyllisiä huippulöytöjä yhdellä hiiren klikkauksella.

Kuten kollegani Frank Martela on terävästi osoittanut viimeisissä blogikirjoituksissaan, aika kultaa muistot. Meillä on taipumus korostaa mennessä sitä, mikä on ollut hyvin – siis niitä aah niin ihania kahvihetkiä kavereiden kanssa. Samalla tylsyyden puuduttamat hetket vaipuvat unholaan yhdessä kaikkien niiden turhauttavien päätä seinään lyömisten kera, jotka nykyteknologialla ratkeavat sormia napsauttamalla.

Itse asiassa sama nostalgisointi kohdistuu ihan kaikkeen teknologiaan. Mietipä, kuinka ihanaa on lähteä vaikkapa kahden päivän patikkaretkelle metsän siimekseen. Kyllähän makkaranpaisto ja sateen ropinan kuunteleminen teltan kattoa vasten pesevät kuivan konttorityön sata–nolla. Mutta entäpä jos palattaisiinkin kokonaan tällaiseen elämänmuotoon? Jos joka päivä pitäisi raapia päätä sillä, miten pysyä lämpimänä tai saada ruokaa pöytään, ei se elämä enää niin auvoista olisikaan.

Ihanat väläykset nuotiotulesta tai älykännykättömästä kahvihetkestä muodostavat kontrastin arkeen, joka saa menneet elämäntavat näyttämään houkuttelevilta. Tosi asiassa teknologian kehityksellä on kuitenkin selkeä syy: se, että olemme halunneet ratkoa todellisia ongelmia. On kuitenkin aika siistiä, että on sähkövalo ja sisävessa, lentokoneet ja – kyllä – internet.

Nämä läpimurrot ovat vieneet ihmislajia hurjaa vauhtia parempaan suuntaan. Kyse ei ole myöskään vain siitä, että olisi vähän helpompaa kuin ennen. Myös inhimillisen kärsimyksen määrä on vähentynyt radikaalisti viime vuosikymmeninä, samalla kun yhä useampi voi tavoitella elämässään yksilöllisesti kiinnostavimpia päämääriä.

Koska teknologian inhimilliset haittapuolet (puhumattakaan muusta vielä selvittämättömästä kuten esimerkiksi ympäristökysymyksistä) ovat kuitenkin aivan todellisia ilmiöitä, mitä sitten tehdä? Amish-yhteisöön liittyminen tuskin ratkaisee ongelmia lopullisesti; ennen oli paremmin vain omassa mielikuvituksessamme.

Keskeistä olisikin nähdäkseni rakentaa juuri nuotiohetken tapaisia kontrasteja tavalliseen arkielämään. Vaikka internet on ihana asia, liika on aina liikaa. Siksi olisikin hyvä tehdä tilaa myös muulle elämälle. Laittaa läppärin kansi kiinni iltakuuden jälkeen. Tai pitää vaikkapa digipaastoja, kuten bisnesguru Tony Schwartz opastaa.

Pidä kerran tai pari kertaa vuodessa sellainen viikon breikki, että jätät kaikki datavitkuttimet laatikon pohjalle. Osta parin kympin peruskännykkä ja käytä sitä yhteydenpitoon. Osta hyviä kirjoja ja aikakauslehtiä ja satsaa laatuaikaan ystävien kanssa. Datapaasto antaa pääkopalle hetken tilaa rauhoittua ja antaa menneen ajan auvosta hetkeksi parhaat palat ilman, että menetät teknologian mukanaan tuomaa arjen edistystä.

Itse asiassa jutussa ei ole kyse sen ihmeellisemmästä asiasta kuin patikkaretkessäkään. Vaikka teknologia on tuonut elämäämme paljon hyvää, joskus tekee hyvää palata hetkeksi menneen ajan rytmiin.

Miten piraatti selätetään?

16/01/2012

17 kommenttia

Suomalainen tekijänoikeusrintama teki viime viikolla hämmästyttävän kömpelön liikkeen verkkopiratismia vastaan. Pitkän oikeustaistelun jälkeen tekijänoikeusjärjestöt saivat yhden suomalaisoperaattorin, Elisan, blokkaamaan tunnetun Pirate Bay -sivuston tilaajiltaan. Tämä onneton siirto kuvastaa hyvin, minkälainen sukupolvien kuilu tekijänoikeuskamppailussa vallitsee.

Pitkä ja kallis yhden verkko-osoitteen kaatamiseksi pystytetty oikeusjuttu kertoo nähdäkseni siitä, ettei tekijänoikeuksia puolustavilla tahoilla ole lainkaan realistista käsitystä siitä, miten verkko toimii. Elisan blokin kierto vaatii nimittäin muutaman sekunnin. Konstit löytyvät googlaamalla. Blokilla ei ole edes symboliarvoa: päin vastoin, tällaiset temput toimivat ilmaisena mainoksena piraattisivustolle.

Piratismi on kuitenkin merkittävä ongelma aineettomien tuotteiden
tekijöille.

Viime kädessä kaikkien etua palvelee löytää ratkaisu aineettoman pääoman lailliseen digitaaliseen jakeluun – myös piraattien. Jos kukaan ei maksa muusikolle tai filmintekijälle palkkaa, ei mitään piratoitavaakaan liiku aalloilla. Hämmentävää tilanteessa on kuitenkin se, että samalla kun tekijänoikeusjärjestöt käyvät toivotonta sotaansa tuulimyllyjä vastaan, on ratkaisu jo olemassa.

Ratkaisu on simppeli, ja se on sama, jota kaikki verkkotoiminnasta jotain tietävät ovat rummuttaneet jo vuosia: toimivan kaupallisen palvelun kehittäminen. Ihmiset maksavat mielellään sellaisesta palvelusta, johon he luottavat ja jota on mukava ja helppo käyttää.

Apple on tehnyt tällä alalla pioneerin työtä jo vuosia. Onkin hämmentävää, että samalla kun tekijänoikeusjärjestöt RIAA ja IFPI kaatavat miljoonia täysin yhdentekeviin oikeusjuttuihin, kuittaa Apple 4 miljardin dollarin vuosivoitot myymällä aineetonta pääomaa digitaalisesti. Samalla Applen iTunes- ja App Store -verkkokaupat tuottavat oikeudenomistajille hulppeat 8 miljardin dollarin vuosituotot – ja kasvukäyrä on vielä jyrkässä nousussa. iTunesin kasvu oli viime vuonna yli 30%. Ja Applen ohjelmistokauppa App Storen vuosikasvu oli alustavien arvioiden mukaan viime vuonna lähes 400%, ponkaisten $1.5 miljardista yli $7 miljardiin. Tässä ei ole kyse enää nappikaupasta.

Googlen Android-verkkokauppa on myös onnistunut kopioimaan Applen konseptin menestyksekkäästi ja tuottaa vielä noin neljänneksen lisää liikevaihtoa markkinoille. Lisäksi Spotify, Voddler, Comixology, Youtube, Hulu, Netflix ja lukuisat muut palveluntarjojat raivaavat tietä aineettomien tuotteiden lailliselle jakelulle. Silti, esimerkiksi Suomessa on yhä mahdotonta vuokrata haluamansa elokuva tai seurata reaaliaikaisesti amerikkalaisia TV-sarjoja laillisesti verkon kautta. Samalla kun tekijänoikeusjärjestöt jahtaavat kuviteltuja taloudellisia menetyksiään, heidän oikeudenomistajansa menettävät ihan oikeita miljardeja niiden vuokraamattomien ja ostamattomien filmien muodossa, jotka toimiva globaali mediajakelu toisi kuluttajien ulottuville.

Piraattia ei selätetä pystyttämällä estoja tai jahtaamalla tiedostonjakajia. Piraatti selätetään tarjoamalla halukkaille asiakkaille toimiva tapa maksaa tuotteistaan. Kuten Apple, Google ja muut ovat osoittaneet, tätä taistelua ei voiteta keskittymällä ongelmaan – vaan keksimällä uusia ratkaisuja. Viime kädessä on yksi lysti, kuinka moni luukuttaa musiikkinsa Pirate Baysta, kunhan riittävän moni on valmis maksamaan siitä. Silloin kun tarjolla on toimiva palvelu, jota on helppo ja hauska käyttää, ihmiset maksavat mielellään. Mutta tästä lisää keskiviikon kirjoituksessa.

Ihmiset eivät ole koneita

22/08/2011

21 kommenttia

Nalle Wahlroos esitti viime viikolla jälleen aika erikoisia julkisia huomioita. Valtakunnanpohatan mukaan ihmiset eivät ensinnäkään tee tarpeeksi töitä. Toiseksi, pitäisipä peräti vapaa-aikakin panna verolle, jotta laiskurit saataisiin paimennettua takaisin sorvin ääreen.

Helsingin Sanomien viime perjantain (19.8.2011) lehden mielipidepalstalla Väinö Lahtinen nosti esiin mielenkiintoisen seikan. Itse Nallen isä, Bror Wahlroos, oli nimittäin aikanaan esittänyt juuri päinvastaisen lausunnon: ei töihin käytetyllä ajalla ole mitään merkitystä, kunhan työajalla saadaan aikaiseksi halutut tulokset.

Kiinteän työajan käsite onkin reliikki ajalta, jolloin valtaosa työstä oli nimenomaan aikaan sidottua: tehdastyötä ja peltotyötä.

Tällöin tunnissa ehti asentaa niin ja niin monta hilavitkutinta, ja niinpä valmiiden hilavitkuttimien määrä oli ennustettavissa käytettyjen työtuntien mukaan. Toisin sanoen, tehtaan tuottama tulos oli suoraan riippuvainen siitä, kuinka ahkerasti työläiset tehdashalleissa ahersivat.

Toisin on nykyaikaisen tietotyöläisen kohdalla. Konttorityössä työtunnit eivät tosiaankaan käänny tuloksiksi. Päin vastoin, kuten amerikkalainen bisnesguru Tony Schwartz on osoittanut, ihmisen kyky tulokselliseen aivotyöhön kyykkää jo muutaman tunnin jälkeen. Sallimalla tunnin pituiset nokkaunet keskellä työpäivää – kyllä! maksullisella työajalla! – ovat Schwartzin kouluttamien suuryritysten työntekijät Applesta Googleen nostaneet työtehoaan radikaalisti. Ihmisen aivot kun eivät ole tehdaskoje, vaan orgaaninen elin, jonka toimintateho alkaa laskea jo 90 minuutin suorituksen jälkeen.

Jos tampuurimajuri tuijottaa tuimasti vain käytettyä aikaa, ei voita kukaan. Työntekijät keikkuvat burn-outin partaalla. Esimiehet kamppailevat asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ja eniten häviää Nalle Wahlroosin asemassa oleva omistaja ja osakkeenomistaja: kun työntekijät eivät tee tulosta, ei sitä tee yrityskään.

Jos työntekijät sen sijaan toimivat levänneinä ja tekevät riittävän lyhyttä päivää, nousevat aivotyön tulokset radikaalisti. Tuloksellinen työ motivoi myös enemmän ja johtaa näin positiiviseen kierteeseen. Kaikki voittavat: työntekijän on hyvä olla. Ja kun työntekijät työskentelevät energisesti ja tehokkaasti, myös firman tuottavuus kasvaa kohisten. Ihmiset kun eivät ole koneita.

Vuonna 2011: miten paljon maailma on muuttunut – ja miten vähän

18/05/2011

6 kommenttia

Sunnuntaina radiosta tuli Neljän Ruusun takavuosien hittibiisi ”2011” vuodelta 1992. Kappaleessa Ilkka Alanko valistaa, että parin vuosikymmenen päästä auringonotto ei onnistu savusumun takia eikä järvissä uskalla uida niiden happamuuden takia. Kaupungille ei ole myöskään asiaa ilman happinaamaria.

Varsinais-Suomesta kotiin päin ajellessani ja maalaismaisemia ihastellessani aloin tuumia, miten vähän maailma on sittenkään muuttunut. Ei ole tullut ydinsotaa, ei koneiden vallankaappausta. Ilmasto on vähän lämmennyt, mutta ulos uskaltautuu yhä shortseissa ihan niin kuin kaksi vuosikymmentä sittenkin.

Ja silti: maailma on myös muuttunut hurjasti.

Ruokapöydän ääressä on rivissä Macbookeja ja iPadeja ihan kuin Olipa kerran elämä -sarjan tulevaisuusjaksossa. Niillä lapset opettelevat lukemaan ja laskemaan. Netin kautta saat videoyhteyden maapallon toiselle puolelle salamannopeasti. Auto käy puoleksi sähköllä, ja taskussa kulkee värkki, jonka ominaisuudet muistuttavat William Gibsonin kyber-romaanien teknologiaa: iPhonella tunnistat sienet ja nähtävyydet, sen avulla käännät vieraskieliset tekstit englanniksi ja opiskelet kieliä tai muita mielen taitoja tuossa tuokiossa.

1990-luvun alussa harvat osasivat myöskään ennustaa sitä tiedon vallankumousta, joka seuraavina vuosina saisi alkunsa. Nykyajan huikein innovaatio on alati kehittyvä internet, jonka avulla kuka tahansa pääsee yhä nopeammin käsiksi koko vuosisatojen varrella karttuneeseen tietoon. Emme ole enää edes kovinkaan kaukana Googlen perustajien Larry Pagen ja Sergey Brinin visiosta, jossa jokainen pääsee salamannopeasti käsiksi koko ihmiskunnan tietopääomaan.

Vuonna 2011 maailma on muuttunut kovasti sitten vuoden 1992. Mutta monet asiat ovat muuttuneet yllättävän vähän. Kesällä aurinko paistaa. Iloitsemme ja suremme kuten ennenkin. Unelmoimme paremmasta huomisesta ja muistelemme takavuosien tähtihetkiä. Vaikka maailma muuttuu hurjaa vauhtia, on hämmentävää pysähtyä tajuamaan, kuinka vähän asiat ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä – tai edes viime vuosituhansina.

Optimisti työnhaussa

18/02/2011

13 kommenttia

Pasi ja Pena työskentelivät Nokialla ohjelmistoinsinööreinä. Kuinka ollakaan, he saivat vihiä siitä, että Google oli aikeissa rekrytoida uuden ohjelmistoinsinöörin Pasin ja Penan unelmatyöpaikkaan. Pasi ja Pena olivat molemmat alansa huippuja – CV:n perusteella eroa heidän välilleen oli mahdotonta tehdä. Pasi oli kuitenkin parantumaton optimisti – Pena puolestaan piinkova pessimisti.

Eräänä perjantai-iltapäivänä Pasi ja Pena suorivat teknoalan verkostoitumistilaisuuteen. Kuinka ollakaan, Googlen henkilöstöpomo notkui baaritiskillä itsekseen martinia siemailemassa. Pasi katsoi elämänsä tilaisuuden tulleen: nyt jos koskaan oli mahdollisuus päästä unelman syrjään kiinni!

Pasi suori lyhintä reittiä Google-pomon pakeille ja piti lyhyen mutta napakan esittelypuheenvuoron, johon hän tiivisti sekä halukkuutensa päästä työhaastatteluun että oman kiistattoman osaamisensa. Hieman pöllämystyneenä Google-pomo kaivoi povitaskustaan käyntikortin ja pyysi Pasia sopimaan ajan työhaastattelulle pikimmiten maanantaiaamuna. Pasi poistui hyvillä mielin verkostoitumistilaisuudesta.

Hetkeä myöhemmin Pena saapui paikalle. Kun hän huomasi Google-pomon baaritiskillä, hänen sydämensä hypähti. Tässä oli tilaisuus, jota hän oli odottanut! Samassa Penan pessimismi otti kuitenkin vallan. ”Ei minun kannata sille mennä höpöttelemään”, tuumi Pena ja suori tiehensä. ”Ei se minua kuitenkaan palkkaa.”