Steve Jobs kuoli viime viikolla. Ei kestänyt montaakaan tuntia, kun korppikotkat jo löysivät haaskan. Samalla kun verkko täyttyi surunvalittelusta, säntäsivät bloggaajat ja toimittajat nostamaan esiin myös Applen “pimeän puolen”.

Suosituin argumentti on väittää, että Apple riistää kiinalaisia työntekijöitä Foxconn-tuotantolaitoksessaan, jossa työläiset ovat päätyneet jopa itsemurhaan epäinhimillisten olosuhteiden takia. Tämä argumentti on tosi: Foxconnissa työolosuhteet ovat tutkimusten mukaan kaameat. Samalla se on kuitenkin myös täyttä hölynpölyä.

Ensinnäkin, Foxconn ei ole Applen tuotantolaitos. Se on monikansallinen yritys, jolle ovat Applen ohella ulkoistaneet tuotantonsa myös muiden ohella Microsoft, Nintendo, Intel, Amazon – ja Nokia. Toisekseen, kun katsotaan Foxconnin itsemurhatilastoja, ne ovat itse asiassa pienemmät kuin Kiinan valtaväestön. Kyse on samasta ilmiöstä, kuin “pedofiilipappien” tapauksessa: kun tarkastellaan pientä otosta ilman suhdelukua suurempaan väestöön, näyttävät siinä tapahtuvat poikkeamat korostuvan.

Mutta kolmanneksi – ja tämä kohta on nähdäkseni tärkein – tämä argumentaatio sivuuttaa kokonaan tosiseikan, josta eivät ole vastuussa vain suuryritykset, vaan joka ikinen meistä.

Länsimainen kulttuuri perustuu yhä orjatyölle.

Joka ikinen yritys, joka on ulkoistanut tuotantonsa itään perustuu käytännössä ihan samanlaiseen toimintamalliin, kuin se, johon turvautui Afrikan tulokkaita puuvillaplantaaseillaan riistänyt etelävaltiolaisen ketku. Ja käytännössä tämä tarkoittaa joka ikistä yritystä, joka tuottaa mitään fyysisiä tuotteita. Jopa lempilenkkarivalmistajani Karhu siirsi taannoin tuotantonsa Virosta Kiinaan.

Idässä työolosuhteet ovat pitkälti samanlaiset kuin 1800-luvun orjilla. Me olemmekin kätevästi ulkoistaneet koko orjuuden, jotta se ei rumentaisi meidän omaa maisemaamme. Kun se tapahtuu jossain kaukana, sitä ei tarvitse ajatella.

Mutta Apple-argumentaatiolla on vielä pimeämpi puoli kuin se, että menestyjää nyt pitää vaan päästä tavalla tai toisella nokkimaan. Suurin ongelma tässä on se, että kun lehdet kirjoittavat siitä, miten elektroniikkajätti riistää työläisiään, me saamme kätevästi syyllisen. Kun voimme ajatella, että “kyllähän Applen pitäisi tehdä asialle jotain”, meidän ei tarvitse. Kun voimme osoittaa jotakuta sormella, meidän ei tarvitse enää tuntea tunnontuskia kaukoidän riistämisestä.

Tosi asiassa joka ikinen meistä on syyllinen Foxconnin tapahtumiin. Vaikka et omistaisi ainuttakaan elektronista härpäkettä, elät kuitenkin kulttuurissa, jonka koko infrastruktuuri perustuu näille rakenteille. Pakoon pääsee vain tekemällä Linkolat: muuttamalla metsän keskelle ja kaatamalla ja keräämällä oman lounaansa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tästä asiasta pitäisi puhua – ja etenkin, etteikö sille pitäisi tehdä jotain. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei meidän kannata haaskata aikaa syyllisten etsimiseen. Ennemminkin meidän kannattaa pysähtyä miettimään, mitä me voisimme tehdä, jotta Foxconnin ja muiden idän tuotantolaitosten olosuhteita saataisiin kohenemaan.

Erityisesti meidän kannattaisi miettiä, olisimmeko sittenkin valmiit maksamaan iPhonestamme tuhatkunta euroa – tai Nokian peruskännykästä pari sataa. 1990-luvun lopussa Apple oli viimeisiä amerikkalaisia elektroniikkavalmistajia, jotka siirsivät tuotantonsa USA:sta itään. Eettiset ja laadulliset standardit eivät kestäneet siinä vaiheessa, kun hintatasollaan itsensä marginaaliin ajanut yritys oli menossa konkurssiin.