Sano bussikuskille kiitos

13/08/2012

Muutimme pari kuukautta sitten Espooseen. Samalla huomasin, että monella espoolaisella on merkillinen tapa. Espoolaiset nimittäin kiittävät usein bussikuskia poistuessaan linja-autosta. Aluksi tämä tuntui minusta tavattoman omituiselta ja nololta. Kerran rohkaistuin kuitenkin kokeilemaan ja huikkasin kuskille ”kiitos!” poistuessani bussista. Kuski vinkkasi takaisin kädellään.

Ällistyin kokemuksesta. Koko matkan kotiin asti rintakehän täytti nimittäin lämmin tunne. Tämähän onkin hyvä juttu! Ihan pikkiriikkisellä eleellä pystyin synnyttämään itselleni ja toiselle ihmiselle hyvän mielen!

Itse asiasassa ilmiön tieteellinen perusta tunnetaan hyvin.

Professori Martin Seligmanin tutkimuksissa on käynyt ilmi, että kiitollisuudella on valtavan suuri merkitys hyvinvoinnille – niin kiittäjälle kuin kiitettävällekin. Seligmanin kuulussa kiitollisuusvierailukokeessa opiskelijat kirjoittivat elämäänsä muuttaneelle ihmiselle kiitoskirjeen ja lukivat sen ääneen. Harva selvisi kyyneleittä. Seurauksena kiitosvierailuun osallistuneet leijailivat viikkokaupalla hyvänolontunteessa.

Olemme läpeensä sosiaalisia olentoja. Kiittäessäsi muodostat rakentavan suhteen toiseen ihmiseen – vaikka sitten vain ohikiitäväksi hetkeksi. Tämän seurauksena muutat niin omaa kuin kiittämäsi ihmisen hyvinvointia paremmaksi hetkeksi aikaa. Hintaa operaatiolla on tasan yksi sana. Seuraukset kannattelevat parhaassa tapauksessa iltaan asti. Jos siis haluat tuottaa itsellesi ja toiselle ihmiselle helposti hyvän mielen, sano bussikuskille kiitos.

Erilaiset kengät

10/08/2012

2 kommenttia

Olympiajuoksija Oscar Pistorius kertoi taannoin haastattelussa, mistä hän on löytänyt itsevarmuutta pyrkiäkseen maailman nopeimpien juoksijoiden joukkoon. Pistoriuksen jalat amputoitiin kehitysvamman takia kun hän oli vasta 11 kuukautta vanha. Siitä huolimatta hän innostui jo pojasta pitäen urheilusta.

Pistoriuksen salaisuus on yksinkertainen: häntä ei pidetty kotonaan kehitysvammaisena. Kun isoveli Carl puki kenkiään jalkaan, hän ihmetteli miksi pikkuveli kiinnittää samalla mutkikkaat proteesit. Huippujuoksijan äiti totesi ykskantaan: ”Carl, sinä pistät kengät jalkaan, ja Oscar pistää proteesit jalkaan.” Asiasta ei sen koommin puhuttu. Pikku-Oscar kasvoi ajatellen, että hänellä on vaan vähän erilaiset kengät.

Vetovoima ei riipu pärstäkertoimesta

08/08/2012

7 kommenttia

Hiljattain kakkoskaudelle pyörähtänyt supersuosittu Game of Thrones -sarja yllätti ensikaudellaan. Sarjan ylivoimaisesti suosituimmaksi hahmoksi nousi Emmy- ja Golden Globe -palkitun Peter Dinklagen esittämä Tyrion Lannister. Mielenkiintoiseksi asian tekee kaksi seikkaa. Ensinnäkin, Tyrion on huippukarismaattinen ja monitahoinen hahmo, joka voittaa katsojien sydämet puolelleen – ja peittoaa vetovoimassaan jopa superhurmuri Eddard Starkin ja huippumallin näköisen ritari Jaime Lannisterin. Toisekseen, Tyrionia esittävä Peter Dinklage on kääpiökasvuinen.

Vetovoima ei riipu pärstäkertoimesta.

Ihmisen viehättävyys ei riipu siitä, minkälaiset kasvojen luut on suotu, ei liioin vyötärön ympäryksestä tai edes pituudesta. Viehättävä ihminen on sellainen, joka on itsevarma, joka osaa ottaa toiset huomioon – ja joka tietää ennen kaikkea oman paikkansa maailmassa. Jos ihmisessä ei ole poskipäitä syvempää sisältöä, ei hän lopulta myöskään kiinnosta muita – vaikka ensivaikutelma voi toki olla tyrmäävä. Sen sijaan lyhyenläntä menninkäismäinen Björk tai kauneusihanteita uhmaava Adele hurmaavat varmuudellaan ja karismallaan tuosta vaan.

Joku voi tässä vaiheessa ajatella, että hyvähän tässä on nostaa tällaisia kuitenkin pohjimmiltaan nättejä esimerkkejä. Mutta entäs sitten tulipalossa kasvonsa tuhonnut superkarismaattinen professori Dan Ariely? Puhumattakaan Mr. Beanista, Rowan Atkinsonista? Kumpaakan tuskin löytyy Stockmannin vaatekatalogista. Mutta vetovoimaa piisaa silti rekkalasteittain.

Me haluamme kaikki tulla rakastetuiksi ja huomatuiksi. Tästä syystä naistenlehtien kasvonkohotusvinkit ja rasvamakkaroiden polttopatentit myyvät niin hyvin. Ulkonäkö vaikuttaa kyllä välittömään ensivaikutelmaan. Todellinen vetovoima nousee kuitenkin itsevarmuudesta ja ystävällisyydestä. Siinä ei pärstäkertoimella ole juuri enää väliä: muutaman sekunnin ensireaktion jälkeen puntarissa painavat ihan muut asiat – oli sitten kyse parinvalinnasta tai vaikkapa työpaikan saannista.

Me olemme kaikki valtavan yksilöllisiä, ja jokainen omalla tavallamme ihan tavattoman kauniita. Kysymys on viime kädessä siinä, että osaamme tuoda sen oman kauniin puolemme esiin ja syleillä sitä. Vetovoima ei riipu siitä, kuinka symmetriset kasvosi ovat tai mitä puntari näyttää. Se riippuu siitä, että uskallat olla paras mahdollinen juuri siinä, mitä sinä omimmillasi olet.

Asenne ratkaisee

06/08/2012

4 kommenttia

Khan Academyn perustaja Salman Khan testasi amerikkalaisissa pilottikouluissa omatahtisesti opiskelevia lapsia kolmenkymmenen päivän päästä opintojen alkamisesta. Tulokset menivät odotetusti Gaussin käyrälle: suurin osa oppilaista oli keskinkertaisia, muutamat olivat huippuja, ja muutamat eivät pysyneet kärryillä. Kun sama testi uusittiin runsasta kuukautta myöhemmin, olivat kaikki lapset kuitenkin kehittyneet radikaalisti. Lisäksi muutamat aiemmin suurin piirtein kutosen oppilaat suoriutuivatkin nyt – 30 päivää myöhemmin – kympin oppilaita paremmin!

Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck on tullut kuuluisaksi asennetta koskevista tutkimuksistaan. Dweck esittelee asenneteoriassaan kaksi erilaista suhtautumistapaa omaan osaamiseen. Muuttumattomuuden asenne, fixed mindset, tarkoittaa sitä, että oletat ominaisuuksiesi olevan enemmän tai vähemmän muuttumattomia. Olet siis fiksu, kaunis tai vaikkapa hyvä laulamaan. Tällöin jokainen vastaantuleva haaste on testi: se testaa, kuinka taitava olet. Jos taidot eivät riitä, on kyseessä lannistava epäonnistuminen.

Kasvun asenne, growth mindset, on lähtee puolestaan siitä, että ominaisuudet ovat muokattavissa. Oli lähtöasetelmasi mikä tahansa, pystyt kehittämään omaa osaamistasi harjoittelun ja kokemuksen kautta. Tällöin haasteet muuttuvat oppimiskokemuksiksi. Jos onnistut, osoitat olevasi osaamisessasi jo näin pitkällä. Jos homma ei puolestaan luista, otat opiksesi ja kokeilet uudenlaista strategiaa.

Riittävällä harjoituksella ja oikeanlaisella menetelmällä haaste kuin haaste on ratkaistavissa.

Muuttumattomuuden asenteen ihmiset pitävät vaivannäköä ja haasteita vältettävinä. He välttävät negatiivista kritiikkiä ja pitävät toisten menestystä uhkana itselleen. Kasvun asenteen ihmiset puolestaan näkevät vaivannäön kehittymisen mahdollisuutena. He syleilevät haasteita, oppivat kritiikistä ja näkevät toisten menestyksessä inspiraatiota ja oppimisen mahdollisuuksia.

Tutkimuksissa on osoitettu, että asenne on aivan keskeinen menestystekijä – paljon keskeisempi kuin lähtötilanteessa vallitseva lahjakkuus. Eräässä kokeessa osoitettiin, että jos ihimnen pitää osaamistaan muuttumattomana, hän antaa nopeasti periksi haasteiden edessä ja siirtyy tekemään jotain muuta. Jos asenne on puolestaan kasvuun kallellaan, on ihminen huomattavasti sinnikkäämpi, eikä monesti luovuta ennen kuin ongelma on ratkaistu.

Jos kuitenkin ajattelet, että menestyjillä täytyy kuitenkin olla jokin erityistekijä, jota ei löydy kaikilta, tuumaa tätä hetki. Parikymppinen juoksijalupaus Oscar Pistorius juoksee tällä hetkellä Lontoon olympialaisissa 400 metrin pikamatkan Etelä-Afrikan joukkueessa. Pistoriukselta on tosin amputoitu jalat polvien alapuolelta 11-kuukautisena, mutta se ei kutsumuksellista urheilijaa haittaa. Maailmankuulu taiteilija Chuck Close halvaantui kaulasta alaspäin sairauskohtauksen seurauksena. Close opetteli maalaamaan pitämällä pensseliä suussaan ja teki toisen, vielä edellistä tunnetumman uran maailman arvostetuimpien taiteilijoiden joukossa. Ja Fauja Singh juoksi taannoin maaliin Toronton maratonilla. Singh on satavuotias.

Onnistuminen ei katso geenitekijöitä. Se seuraa intohimosta ja sinnikkäästä harjoittelusta.

PS. Aurinkoista elokuun alkua kaikille!

10 lyhyttä ajatusta

22/06/2012

1 kommentti

1. Aikaan saaminen ei ole sidottu aikaan.

2. Aivot eivät ole kone – aivot ovat puutarha.

3. Rohkeus on sitä, että pelkäät kuollaksesi – mutta nouset silti satulaan.

4. Lasta tulee rakastaa ehdoitta.

5. Ole sellainen kuin oikeasti olet.

6. Tulevaisuuden koulussa jokainen on oman alansa mestari.

7. Tyhmyys on suhteellista.

8. Positiiviset tunteet auttavat ihmisiä kukoistamaan.

9. Taide tarvitsee avaimia.

10. Todellisuus synnyttää unelmia – ja unelmat synnyttävät todellisuutta.

PS. Ajattelun ammattilainen kesälomailee. Seuraava kirjoitus ilmestyy maanantaina 6.8. Aurinkoista kesää kaikille!

5 asiaa, jotka kannattaa tehdä ennen kesälomaa

20/06/2012

1 kommentti

Puoli Suomea jää kesälomalle juhannuksena. Samalla mieleen jää kuitenkin helposti pyörimään yhtä sun toista työhön liittyvää. Jos laiturin nokassa mielessä pyörivät vain täyttämättömät Excel-ruudukot, voi leijonaosa lomasta kuluakin töistä sun muusta stressatessa.

Ihmisen mieli on jännä apparaatti. Tiedostamattomassa mielessä pyörii kerrallaan käsittämätön määrä ajatusprosesseja. Jos sinulla ei ole otetta noihin prosesseihin, ne saattavat putkahtaa milloin tahansa kutsumatta päähäsi. Jos saat sen sijaan synnytettyä tunteen siitä, että elämä on hallinnassa, pälkähtää päähän dramattisesti vähemmän turhaa säpätystä. Tässä viisi nopeaa askelta, jotka kannattaa tehdä ennen lomien alkua lomastressin välttämiseksi.

1. Mieti, mitä oikeasti haluat tehdä

Priorisointi on hankalaa, jos et tiedä, miksi teet niitä asioita, mitä teet. Jossakin sisimmässäsi piilee kuitenkin selitys sille, mikä juuri sinusta on tärkeää ja arvokasta. Käytä siis ennen lomien alkua puolisen tuntia siihen, että tuumaat, mikä sinulle on tärkeää.

Voit tehdä vaikkapa Martin Seligmanin kehittämän loistavan käsialavahvuustestin. Kutsumuskartan avulla kartoitat sinulle merkityksellisen tekemisen luonnetta. Tai sitten voit ottaa kesälukemiseksi itsetutkiskelua siivittävän kirjan. Loistavia ovat esimerkiksi Stephen Coveyn 7 Habits of Highly Effective People ja Tony Schwartzin Be Excellent at Anything.

2. Priorisoi

Kirjoita kaikki syksyllä odottavat projektit ensin allekkain. Kirjoita sitten jokaisesta noin yhden kappaleen pituinen kuvaus. Tee tämän jälkeen projekteista miellekartta: kirjoita A4-arkin keskelle ympyrään ”Syksy 2012”. Kirjoita sitten kaikki syksyn projektit ympäri paperia, ympyröi ne ja yhdistä viivalla keskelle kirjoittamaasi kuplaan. Lisää nyt omiin kupliinsa kaikki, mitä sinulle tulee mieleen syksyllä käynnistyvistä projekteista.

Kun olet tehnyt miellekartan, pyri listaamaan syksyn projektit nyt numeroituna tärkeysjärjestykseen. Alleviivaa listalta lopuksi kolmesta viiteen ensimmäistä projektia: nämä ovat syksyn tärkeimmät hankkeesi.

3. Konkretisoi

Kun tiedät, mitkä ovat syksyn keskeisimmät hankkeet, konkretisoi vielä jokainen. Mieti, mikä on se konkreettinen askel, joka täytyy ottaa, jotta projektit liikkuvat eteenpäin. Vaikka kyseessä olisi kymmentuhatpäisen yrityksen siirtymä linjaorganisaatiosta matriisiin, alkaa jättiprojektikin yhdellä pienellä askelella, oli se sitten soitettu puhelu, lähetetty sähköposti tai täytetty Excel-taulukko.

Kirjoita jokaisen edellisessä vaiheessa listaamasi projektin alle sen ensimmäinen konkreettinen askel, esimerkiksi ”soita Pasille ja varaa aika konsultaatioon” tai ”tee tiimin kokousvaraus”.

4. Varaa ensimmäinen työpäivä syksyn starttaamiselle

Kun palaat syksyllä töihin, on pää todennäköisesti tukevasti loma-asetuksilla. Jos joudut aloittamaan täydessä tohinassa heti yhdeksältä ensimmäisenä maanantaiaamuna, ei ole ihme jos päätä alkaa pian puristaa vanne. Ihmismieli on kuin valtamerilaiva: se kääntyy hitaasti. Vedä siis henkselit ensimmäiselle työpäivällesi ja varmista, että ehdit silloin orientoitua rauhassa syksyn puuhasteluihin.

Varmista työt aloittaessasi, että kaikki on työhuoneessasi, työasemallasi ja muualla töissä niin kuin pitääkin ja tee edellisessä vaiheessa listaamistasi konkreettisista askeleista ainakin osa. Ja jos et voi ruksata koko päivää orientoitumiselle, käytä siihen edes muutama tunti. Näin töihinpaluusta tulee antoisampi ja kokonaisvaltaisempi kokemus.

5. Muista unelmoida

Unelmat syntyvät todellisuudesta – mutta unelmat myös synnyttävät todellisuutta. Maailma on alati liikkeessä, ja se, mihin suuntaan se liikkuu riippuu myös sinusta. Jos saat päähäsi loistoidean, pyörittele sitä mielessäsi ja koeta löytää lämmin ja tasapainoinen olo ideasi kanssa. Kannattaa muistaa, että loistoideat saattavat joskus myös syökseä ylivilkkauteen, hybrikseen. Jos sinusta tuntuu, että unelmasi saa sinut menemään pitkin seiniä, on siinä todennäköisesti vielä jonkin verran työstämistä.

Jos unelmasi saa sen sijaan sinut toistamiseen tuntemaan olosi tasapainoiseksi ja lämpimäksi, pidä siitä kiinni ja mieti, miten esimerkiksi edelliset askeleet kuljettaisivat sinut askeleen sitä lähemmäksi. Realismi tarkoittaa sitä, että uskomuksesi ovat totuudenmukaisia. Realismia on siis myös se, että rakennat todellisuutta sellaiseksi, mistä juuri sinä unelmoit.

Unelmien ja todellisuuden raja on liukuva

18/06/2012

8 kommenttia

Meillä on taipumus ajatella, että mielikuvituksen ja todellisuuden välillä on tarkka raja. Jotkut asiat ovat tosia. Toiset puolestaan mielikuvituksen tuotetta. Ihmistä, joka elää mielikuvitusmaailmassa pidetään psykoottisena ainakin viimeistään silloin, jos hän ei kykene enää suoriutumaan arkisista askareistaan. Tämä käsitys on kuitenkin nähdäkseni harhainen.

Me elämme kaikki mielikuvitusmaailmassa.

Iso osa tosina pitämistämme uskomuksista on mielikuvituksen tuotetta. Itse asiassa uskomusten ja tosiasioiden välillä ei tarvitse edes olla suoraa yhteyttä. Ajattelu kun on tuskin mahdollista ilman jonkinlaista tieto-opillista ydinkäsitteistöä. Amerikkalaisfilosofi W.V.O. Quine kuvasikin osuvasti uskomuksia verkostona, jossa mikä tahansa uskomus voidaan tehdä todeksi hyväksymällä riittävästi muutoksia toisaalla.

Koko kognitiivinen apparaattimme toimii myös ihan älyttömän taloudellisesti. Jos joku uskomus toimii edes välillisesti, siitä pidetään kiinni, jos ei ole aivan pakko luopua. Tämän takia on yhtä helppoa olla ateisti kuin tunnustuksellinen uskovainenkin: aika harva kokemus voisi osoittaa tällaisen perususkomuksen vääräksi.

Arkiuskomukset eivät ole kuitenkaan perususkomuksia ongelmattomampia. Itse asiassa myös aika iso osa arkisista uskomuksista on myös mielikuvituksen tuotetta.

Aika iso osa meistä ajattelee dinosarusten näyttäneen suurin piirtein sellaisilta kuin Jurassic Parkissa. Tosi asiassa kenelläkään ei ole harmainta aavistustakaan miltä dinosaurukset näyttivät. Jos taas puhutaan vaikkapa Napoleonista, näet nopeasti mielessäsi pikkumiehen käsi takinliepeessä ratsastamassa sotakentille. Tämä Napoleon on kuitenkin ihan yhtä paljon mielikuvituksesi tuotetta kuin dinosauruksetkin.

Ehkäpä konkreettisimpana esimerkkinä voisi käyttää sitä, mitä ajattelet siitä, mitä muut ajattelevat sinusta. Varmaankin keksit jonkun henkilön, joka pitää mielestäsi sinua pölkkypäänä. Tämä on lähes aina mielikuvituksesi tuotetta: harvaa ihmistä kiinnostaa kukaan toinen ihminen niin paljon, että hän ajattelisi tästä arjen tuoksinassa yhtikäs mitään. Ihmiskäsitykset syntyvätkin yleensä vasta vuorovaikutustilanteissa. Jos oletat, että toinen pitää sinusta, hän todennäköisesti pitää sinusta.

Iso osa uskomuksistamme perustuu mielikuviin ja – niin – mielikuvitukseen. Jotkut uskomukset ovat enemmän mielikuvituksellisia kuin toiset. Toisilla taas on jo aika paljonkin kokemuspohjaa – ainakin kunnes toisin todistetaan.

Mielikuvitus ja todellisuus myös vaikuttavat toisiinsa koko ajan. Unelmat perustuvat kokemukseesi ja sitä kautta todellisuuteen. Esimerkiksi nukkuessasi päivän aikana aivojesi rakennetta muuttaneet kokemukset pulpahtavat unissa pintaan samalla kun aivokuoren hermoverkot kiinteytyvät. Mutta todellisuus muuttuu myös unelmien mukaan: kun uskallat haaveilla ihanista asioista ja laitat itsesi niiden eteen likoon, alat muuttaa todellisuutta enemmän unelmiesi kaltaiseksi.

Unelmien ja todellisuuden raja on liukuva. Todellisuus synnyttää unelmia – ja unelmat todellisuutta. Kuten Albert Einstein kerran sanoi: ”Minussa on riittävästi taiteilijaa, jotta uskallan käyttää mielikuvitustani. Tieto on rajallista. Mielikuvitus pitää sisällään koko maailman.”

Oswald-kani

15/06/2012

2 kommenttia

Oswald-kani oli suosittu animaatiohahmo 1920-luvulla. Hahmon luojalle kävi kuitenkin kalpaten: Universal-studio kaappasi oikeudet hahmoon ja antoi sen luojalle kenkää. Animaatiotaituri oli murheen murtama: läpimurtohahmo oli mennyttä. Aluksi hän ajatteli, ettei ikinä keksisi yhtä iskevää hahmoa kuin Oswald-kanin. Onneksi hänen luovassa mielessään oli kuitenkin yhä ytyä.

Junamatkalla nuoren piirtäjän tiedostamattomassa mielessä alkoi tapahtua. Ajatuksia yhdistelevän assosiaatioperiaatteen nojalla tiedostamattomassa mielessä risteilevät ajatukset puhuvista animaatioeläimistä lyöttäytyivät yhteen lapsuuden lemmikkihiiren synnyttämiin lämpimiin muistoihin. Kesken junamatkan uusi ajatuskimppu pälkähti tietoiseen mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta: puhuva hiiri!

Parikymppinen animaattorinalku luonnosteli hiirihahmon muistivihkoonsa ja mietti, että hahmo tarvitsee vielä nimen. ”Ei tästä tietenkään samanlaista läpimurtoa tule kuin Oswald-kanista”, nuorukainen tuumasi. ”Mutta onpahan minulla ainakin jotain, jolla jatkaa uraani.”

Hahmon nimeksi tuli Mikki Hiiri.

5 avainteosta Mozartilta

13/06/2012

6 kommenttia

Taide tarvitsee avaimia. Jos on koko ikänsä kuunnellut vain popmusiikkia, Mozartin kuunteleminen on vähän niin kuin kuuntelisi japania. Kyllähän siinä jokin järki tuntuisi olevan, mutta ei sitä kauhean pitkään jaksa puutumatta kuunnella. Oikeanlainen avainteos voi kuitenkin linkata minkä tahansa musiikillisen kielen omaan elämään ja tunnekokemukseen.

Tässä viisi teosta, jotka toimivat nähdäkseni oivallisina avaimina Mozartin tuotantoon.

1. Sinfonia no. 1: I Molto allegro

Ehkä paljastan tässä musiikillisen sivistymättömyyteni, mutta minusta Mozartin ensimmäisen sinfonian ensimmäinen osa on huikea sävelteos. Tämä ei vähiten johdu siitä, että ihmelapsi kynäili teoksen vasta 7-vuotiaana.

Toki ensimmäinen sinfonia on monella tapaa kulmikas verrattuna myöhempien sinfonoiden eleganssiin, mutta siinä on myöskin jotain raakaa alkuvoimaa, joka tempaisee mukaansa.

2. Pianokonsertto no. 21: II Andante

21. pianokonserton toinen osa toimi minulle avaimena Mozartin maailmaan. Ennen kuin tämä teos kolahti, Mozart oli minulle täyttä hepreaa. ”Elvira Madigan” -nimelläkin tunnettu konserton hidas osa avasi kuitenkin kokonaisen sävelten ihmemaan, joka oli ehtinyt pysyä yli 30 vuotta minulle tuntemattomana.

Pianokonsertto on levytetty lukemattomia kertoja. Mielestäni esimerkiksi Daniel Barenboimin levytys Englannin kamariorkesterin kanssa saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin.

3. Pianokonsertto no. 27: I Allegro

Mozartin viimeisen pianokonserton ensimmäinen osa on varsinainen melodinen taidonnäyte, jossa piano ja orkesterisoittimet keskustelevat riemastuttavasti keskenään läpi koko sävelteoksen. Konsertossa on myös hurjan hienoja yksityiskohtia, kuten pari kertaa esiintyvä huikea alttoviulujen ja sellojen vastakkaisliike viulujen kanssa. Myös tässä teoksessa Barenboimin tulkinta on erinomainen.

4. Sinfonia no. 40: I Molto allegro

Mozartin tunnetuimpiin sävelteoksiin kuuluva 40. sinfonian ensimmäinen osa on läpisoitettu niin taidemusiikkikonserteissa kuin elokuvien taustamusiikkinakin. Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa Mozart osoitti jälleen ainutlaatuisuutensa säveltäjänä: hän sävelsi sinfoniat 39, 40 ja 41 vain muutaman viikon pituisen ajanjakson aikana.

Tästä kuten yllä mainitusta ensimmäisestä sinfoniastakin on lukuisia erinomaisia levytyksiä. Klassikkona pidetään käsitykseni mukaan yleisesti Karl Böhmin Berliinin filharmonikkojen kanssa Deutsche Grammophonille tekemää levytystä.

5. Serenadi no. 13: II Andante

Myös nimellä ”Eine kleine Nachtmusik” tunnettu teos jousiorkesterille on kenties 40. sinfonian ohella yleisimmin tunnettuja Mozartin teoksia. Ennen kuin aloin ymmärtää Mozartin musiikkia, tämä kappale tuntui minusta lähinnä banaalilta läpikulutettujen teemojensa takia. Tavallaan Mozart kärsii hieman samanlaisista ongelmista kuin vaikkapa J.R.R. Tolkien fantasiakirjallisuudessa: vaikka hänen ideansa ovat olleet aikanaan uraauurtavia, ne on puhkikulutettu ja läpilainattu sellaisessa mittakaavassa, että ne tuntuvat nyt lähinnä itsestään selviltä.

Pieni yösoitto on kuitenkin riemastuttava sarja lyhykäisiä ja nokkelia sävelteoksia, ja voi tuttuutensakin tähden toimia jollekulle oivana avauksena Mozartin sävelkielelle.

Taide tarvitsee avaimia

11/06/2012

6 kommenttia

Minua on aina kiusannut väite siitä, että Mozartin musiikki olisi ollut aikansa populaarimusiikkia. Ensinnäkin, Mozartia soitettiin aikanaan lähinnä Euroopan hoveissa. Kansan parissa raikuivat trubaduurien kansanlaulut nuotion äärellä ja majatalon nurkassa. Toisekseen, minulla kesti todella pitkään tajuta, mikä Mozartissa ylipäätään on niin kiehtovaa. Minusta Mozartin musiikki oli pitkään lähinnä puuduttavaa. Kunnes löysin siihen avaimen.

Taide tarvitsee avaimia.

Populaarikulttuuri perustuu ihmisten yleisesti jakamiin ajatuksiin ja tunteisiin vetoamiseen. Kuten levy-yhtiömoguli Asko Kallonen aikanaan totesi, hyvä biisi liikuttaa joko sydäntä tai takapuolta. Populaarikulttuurista voikin nautiskella yleensä ilman erityistä alan tietämystä. Se menee suoraan sydämeen. Ja ihan niin kuin korkeakulttuurissakin, myös poppispuolelle mahtuu sekä huikeita helmiä ja kakkoslaatuista kuraa. Pop vetoaa syviin tuntemuksiin. Taide edellyttää sen sijaan usein jonkinlaista asiaan vihkiyhtymistä.

Korkeakulttuuria pidetään usein tyhjänpäiväisenä patsasteluna, ja osin syystäkin. Aika iso osa korkeakulttuurista toimii tosiaan lähinnä kulturellin omanarvontunteen pönkittämisenä. Mutta korkeakulttuurin piiristä löytyy myös tajuntaa räjäyttävän syvällisiä teoksia, jotka kiehtovat vuosikausia. Ongelmana on, ettei näitä teoksia yleensä tajua, jollei ymmärrä niiden kieltä.

Mozartin ohella myös kuvataide oli minulle pitkään mysteeri. En voinut tajuta, miten ihmiset jaksavat vaellella tuntikausia taidegallerioissa. Sitten luin viitisen vuotta sitten eräästä kirjasta kuvauksen William Turnerin teoksesta ”Rain, Steam and Speed”. Teksti linkkasi suoraan silloin tekemääni hahmopsykologiasta ammentavaan tutkimukseen. Kaivoin Turnerin maalauksen netistä käsiini ja samassa jokin naksahti päässä.

Myöhemmin Lontoon visiitillä vietin varmaan lähemmäs tunnin National Galleryssa Turnerin mestariteoksen parissa. Teos avasi minulle myös tavan katsoa ja kokea kuvataidetta aivan uudella tavalla. Tämän seurauksena opin myöhemmin ymmärtämään myös esimerkiksi Kandinskya, Magrittea ja van Goghia.

Entäs Mozart sitten? Runsas vuosi sitten päässäni alkoi soida Mozartin 21. pianokonserton toinen osa. Hain kappaleen ensin Spotifysta, sitten iTunesista. Yllätyksekseni ihastuin siihen aivan valtavasti.

Tämä kappale avasi nopeasti koko 21. konserton jujun. Seuraavana loksahti 27. pianokonsertto. Lopulta kuuntelin koko konserttosarjan läpi innosta soikeana. Yksi ainoa kappale riitti muuntamaan aiemmin minulle tyhjänpäiväiseltä tuntuneen musiikin tajuntaa räjäyttäväksi sävelten ilotulitukseksi.

Korkeakulttuuri on usein niin monimutkaista, että sen ymmärtäminen on hieman kuin uuden kielen opettelemista. Ovi uuteen ihmeelliseen maailmaan saattaa kuitenkin aueta yhdellä ainoalla avainteoksella, joka linkkaa ensin omaan kokemusmaailmaasi. Kun saat kiinni siitä, mikä tietyn tyyppisen taiteen juju on, avautuu seuraavaksi sinne kätketty kokonainen ajatusten ja tunteiden satumaa.

Mona Lisaa en tajua vieläkään. Mutta ehkä siihenkin löytyy jonakin päivänä ymmärryksen avain.