9 vinkkiä Richard Bransonilta, osa 2/2

Richard Branson esittelee kirjassaan Screw It, Let’s Do It yhdeksän periaatetta, joiden avulla hän on pärjännyt elämässään. Esittelin näistä viisi ensimmäistä maanantain blogipostauksessa. On keskeistä huomata, että vaikka monet periaatteista liittyvät itsevarmuuteen ja kutsumuksellisuuteen, on Bransonin elämässä korostunut alusta asti myös toisten ihmisten hyvinvointi. Oma hyvinvointikaan kun ei ole yksityisasia – vaan siihen liittyy aina myös vastuu toisista ihmisistä. Ja tämä vastuu vain korostuu menestyksen karttuessa. Tässä loput Bransonin yhdeksästä periaatteesta.

6. Elä hetkessä

Liian monet elävät alati joko menneitä voittoja muistellen tai huomista odotellen. Sen sijaan pitäisi pyrkiä löytämään elämälle merkitys tässä ja nyt. Tärkeää on siis keksiä, miten voit elää juuri nyt täyttä elämää. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että toimit joka hetki sen mukaan, mitä päähän pälkähtää. Sen sijaan keskeistä on tutkia omaa elämääsi ja miettiä mitä haluat siltä. Tärkeää on myös pitää huoli siitä, että jokaisella hetkellä on jokin arvo, oli sitten kyse työstä tai hauskanpidosta.

On myös syytä huomata, että Bransonille rahalla on mielenkiintoinen rooli. Vaikka hän on liiketoimiensa ansiosta tullut Britannian neljänneksi rikkaimmaksi mieheksi, ei rahalla ole Bransonille itseisarvoa. Raha on vain väline, jonka avulla voidaan tehdä merkityksellisiä asioita. Tärkeintä on siis tietää, mitä haluat oikeasti tehdä – ja järjestää sitten sitä varten riittävästi rahaa.

7. Arvosta perhettäsi ja ystäviäsi

Perhe tulee laittaa kaikessa etusijalle. Tämä sääntö unohtuu monilta, ja vielä enemmän menestyjien tapauksessa. Perhe ja ystävät ovat kuitenkin koko olemassaolomme ydin, ja jos niistä ei pidä huolta, on vaikeaa voida itsekään hyvin, vaikka pärjäisi muuten kuinka hienosti tahansa. On tärkeää olla uskollinen läheisille ihmisille ja pitää kiinni tehdyistä lupauksista. Ongelmia ei kannata kierrellä, vaan kissa kannattaa nostaa heti pöydälle jotta se ei kasva hirviöksi. Ja tärkeää on löytää töissä ja vapaa-ajalla ympärille sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on aidosti hyvä olla.

8. Toimi kunnioittavasti

On tärkeää olla kohtelias ja toimia kunnioittavasti toisia kohtaan. Tämä tarkoittaa ihan kaikkia: aidosti kunnioittava ihminen ei toimi kohteliaasti lounastapaamisella asiakastaan kohtaan ja äyski sitten tarjoilijattarelle. Tärkeää on myös pyrkiä toimimaan oikein: seuraamaan omaa moraalista kompassia, vaikka edessä häämöttäisikin helppo voitto hieman sääntöjä venyttäen. Ja viime kädessä on tärkeää olla reilu, vaikka pyrkisitkin menestymään. Kuten Branson linjaa: ”Älä koskaan tee mitään sellaista, minkä takia menettäisit yöunesi.”

9. Tee hyvää

Merkityksellisyys nousee siitä, että saat aikaiseksi asioita, jotka muuttavat maailmaa paremmaksi. Pyri siis jättämään jälkesi maailmaan muuttamalla sitä paremmaksi vaikka ihan pienissä asioissa. Branson on alusta asti lähtenyt siitä, että me pystymme kaikki muuttamaan maailmaa. Tehtävämme on tehdä hyvää ja auttaa toisia aina kun se on mahdollista. Tärkeää on myös pyrkiä välttämään haitallisia tekoja. Jos tiedät, että jostakin valinnasta seuraa jollekulle enemmän harmia kuin hyötyä, toimi toisin. Ja lopuksi: mieti aina toimiessasi, mitä voit tehdä auttaaksesi toisia. Merkityksellinen elämä nousee viime kädessä siitä, miten me voimme parhaalla mahdollisella tavalla palvella yhteistä hyvää.

Ole sellainen kuin oikeasti olet

Lihava ihminen ei ole koskaan kuullut latteampaa truismia, kuin tämä: ”Olisit vain tyytyväinen sellaisena kuin olet.” Joka ikinen vähänkään mallin mitoista poikkeava tietää, kuinka vaikeaa on olla tyytyväinen pömppömahaan samalla kun koko yhteiskunta huutaa kurkku putkella, että sinun pitäisi kuule kyllä olla täydellinen. Ja silti: naama irvessä yhteisön ideaaliin puristautuminenkaan ei tuota hyvinvointia kuin kovin harvoille.

Olennaista onkin keskittyä siihen, missä sinä olet parhaimmillasi.

Kukaan meistä ei ole täydellinen. Jokaisella on omat puutteensa: niin lihavilla kuin laihoillakin. Itsetunto ei itse asiassa edes riipu siitä, mitä sinulla on – vaan siitä, miten suhtaudut siihen, mitä sinulla on. Ennen kaikkea itsetunto riippuu siitä, että tiedät, mitä sinä haluat tehdä – ja teet juuri sitä. Siinä ei vyötärönympärys enää paljoa paina.

Brittilaulaja Adelea on viime aikoina kritisoitu kovaan ääneen hänen ylipainostaan. Adele vähät välittää kritiikistä. Hänen kutsumuksensa ei ole ohjannut häntä vaatemannekiinin uralle. Sen sijaan se on koulinut hänestä taivaallisen laulajan, jonka sydämeen käyvät levyt myyvät miljoonia ympäri maailmaa. Adele on löytänyt sen jutun, johon hän voi keskittyä niin, että hän on siinä maailman paras. Silloin eivät puutteet enää paljoa paina puntarissa. Tässä on hyvän itsetunnon ydin.

Professori Martin Seligmanin fantastinen käsialavahvuuksia mittaava testi perustuu siihen, että sen kautta saat selville, mitkä ovat juuri sinun vahvuuksiasi. Voit tehdä testin täältä. Ideana on se, että on ihan yksi lysti, mitä testin häntäpäähän jää. Valitse kolme isointa vahvuuttasi ja keskitä kaikki tarmosi niihin.

Samaten voit tutkia omia intohimon kohteitasi tekemällä kutsumuskartan. Sen avulla voit selvittää, minkälainen toiminta on juuri sinulle keskeistä. Usko pois, jos teet päivät pitkät sitä, mitä rakastat, ei ulkonäköpaineilla ole enää juuri väliä. Kysy vaikka Steve Jobsilta.

Itsetunto perustuu siihen, että voit käyttää päiväsi sellaisiin asioihin, joita rakastat – ei siihen, miltä näytät, tai mitä omistat. Usain Boltin ei tarvitse osata differentiaalikalkyylia. Stephen Hawkingin ei tarvitse juosta satasta nopeasti. Eikä Adelen tarvitse mahtua mikroskooppiseen kolttuun. Riittää, että hän laulaa näin.

Rahat vai hyvinvointi?

David Cameronin kanssa Britannian hyvinvointipolitiikkaa kehittänyt Stewart Wallis piti viime syksynä Berliinin Falling Walls -konferenssissa loistavan puheenvuoron talouspolitiikasta. Wallis totesi, että talouskasvuun perustuva mittaaminen on tullut tiensä päähän. Jos haluamme kehittää hyvinvointia kannattelevaa politiikkaa, tulee meidän mitata ensi sijassa hyvinvointia. Raha tulee vasta kakkosena.

”You treasure what you measure”, sanoi Wallis osuvasti: arvostamme sitä, mitä mittaamme. Jos mittari on raha, rahakasat kasvavat. Jos mittarina on hyvinvointi, hyvinvointi kasvaa. Kumman varaan haluamme ripustaa politiikkamme?

Kaikki yhden – vai yksi kaikkien puolesta?

Viime aikoina on taas paukutettu kovaan ääneen ihmisen oikeudesta itsekkyyteen. Erityisesti Björn Wahlroos ihannoi avoimesti yksilön oikeutta toteuttaa itseään muista välittämättä. Peruste on yleensä sama: itsekkyys on olennainen osa jokaisen organismin henkiinjäämistä.

Kyseessä on kuitenkin alkeellinen virhepäätelmä.

Argumentaatioteoriassa tunnetaan klassinen argumenttivirhe, jota nimitetään naturalistiseksi virhepäätelmäksi. Siinä päätellään siitä, miten asiat ovat siihen, miten niiden pitäisi olla. Tyypillisin esimerkki tästä on tukea moraaliargumenttia sillä, mikä on luonnollista. Itsekkyys on luonnollista – siispä se on hyvää. Mutta kun luonnollista on myös nälkäkuolema ja naapuriheimon joukkomurha.

Se, mikä on ihmiselle luonnollista ei ole lainkaan välttämättä ihmiselle hyvää. Tämän saa tuta Nallekin laukoessaan äkkivääriä kommenttejaan. Sitten pitää ihmetellä, miksi media nimittelee ökyksi ja kadulla osoitellaan sormella. Itsekkyys kun ei sosiaalisessa yhteisössä tuota yleensä kovinkaan kauaskantoisia tuloksia. Itse asiassa itsekkyys tuottaa tuloksia vain lyhyellä tähtäimellä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Törmäsin taannoin tutkimukseen, jonka mukaan ihmiset ovat luonnontilassa harjoittaneet hyperseksiä – siis kaikki kaikkien kanssa. Artikkelissa aprikoitiin sitä, että ihmiselle moniavioisuus on luonnollinen tila, ja yksiavioisuus viljelykulttuurin myötä syntynyt epäluonnollinen vääristymä. Moniavioisuus kun mahdollistaa vahvimpien geeniperimän siirtymisen sukupolvelta toiselle.

Ongelmana on, että vahvimpien geeniperimän siirtäminen on hyvä juttu vain silloin kun asustellaan metsän siimeksessä. Siinä vaiheessa, kun kilpakumppanin nenän lyttääminen ei riitä enää tulosten saamiseen, ei vahvuus ole selviytymisen merkityksellisin kriteeri. Darwinkaan ei puhunut vahvimpien eloonjäännistä – vaan sopivimpien. Ja vasta yksiavioisuus takaa sen, että myös hintelät paksurilliset nörtit pääsevät jatkamaan sukuaan. Näin ydinvoimalat saadaan tuottamaan lämpöä, ja kuuraketit ammuttua matkaan. Yksiavioisuus takaa nimittäin lajille paljon alkukantaista moniavioisuutta monipuolisemman osaamiskirjon.

Professori Martin Seligman on tutkimuksissaan löytänyt kolme erilaista onnellisuuden tasoa. Wahlrooslaiset libertaarit operoivat näistä alkeellisimman, hedonistisen tason kanssa. Seuraavalla tasolla ihminen löytää työstään flow-kokemuksia ja työskentelee sisäisesti motivoidun asian parissa – siis ilman tarvetta ulkoisille kannustimille. Mutta kaikkein korkein onnellisuuden taso, on Seligmanin mukaan merkityksellisyys – siis se, että ihminen kykenee palvelemaan flow-tilassa työskennellen koko yhteisön etua.

Itsekkyys voi olla lyhytnäköisesti toimivin ratkaisu luolamiesyhteisössä. Kulttuurievoluutio on kuitenkin painellut kovaa vauhtia biologisen evoluution ohi. Se, mikä on luonnonmukaista ei ole välttämättä hyvää. Parhaat tulokset saamme aikaan silloin, kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen – ja toimivat yhteisen hyvän eteen.

Onko tärkeää olla kiva ihminen vai hyvä ihminen?

Suosikkitelevisiosarjassa House MD päähenkilö Gregory House on misantrooppinen lääkäri, joka tarkastelee ihmisiä mielenkiintoisina lääketieteellisinä mysteereinä. Tohtori House ei juuri välitä siitä, miltä potilaista tuntuu. Eipä häntä juuri kiinnosta edes tavata heitä, jollei se ole aivan välttämätöntä. Siitä huolimatta nerokas House pelastaa ennätysmäärän ihmishenkiä. Vaikka House onkin ajoittain täysin käsittämätön sekopää, pystyy hän kuitenkin tekemään osaamisellaan paljon hyvää.

Onko tärkeää olla kiva ihminen – vai hyvä ihminen?

Elämme yhteiskunnassa, jossa jokaisen ihmisen pitäisi olla tavattoman mukava ja sosiaalinen. Temperamentteja on kuitenkin moneen lähtöön. Yhdeltä hymy irtoaa luonnostaan aamun alusta lähti. Toinen taas joutuu pinnistelemään saadakseen suustaan edes pihauksen uusia ihmisiä kohdattaessa. Temperamentista riippumatta ihmiset voivat kuitenkin mielestäni löytää paikkansa maailmassa. Kaikkien ei tarvitse olla kivoja. Riittää, että tekee jotain oikein.

Professori Martin Seligman kertoo TED-videossaan ystävästään Lenistä. Len on, kuten Seligman toteaa, ”kuollut kala”. Hän ei puhu eikä pussaa. Vuosikausien psykiatrikäyntien jälkeen tohtorit joutuivat nostamaan kädet ilmaan ja toteamaan, ettei Len juuri muuksi muutu. Hän ei vain ole hauska mies. Siitä huolimatta Len työskentelee päivät pitkät flow-tilassa työssään pörssimeklarina, sekä bridge-harrastuksensa parissa. Vaikka hän ei ole mukava kaveri, hän on kuitenkin löytänyt paikkansa yhteiskunnassa ja nauttii elämästään täysin rinnoin – omalla tavallaan.

Steve Jobsista liikkuu myös paljon kielteisiä tarinoita. Tuittupäinen toimitusjohtaja kun saattoi antaa hississä väärin tervehtineelle kenkää, tai saada itkupotkuraivarit, jos joku muu uskaltautui tussitaululle. Jobsissa voimakas temperamentti yhdistyi vahvaan intohimoon ja peräänantamattomuuteen. Vaikka on selvää, ettei Jobs ollut maailman mukavin ihminen, hän pystyi kuitenkin myös omalla omituisella tavallaan tekemään merkityksellisiä asioita.

Fiktiivinen tohtori House, pörssimeklari Len ja teknovisionääri Jobs ovat kaikki ihmisiä, jotka eivät ole erityisen mukavia. Jokaisessa tapauksessa epäsosiaalisuuden taustalla on ainakin osin temperamentti. Jokainen näistä hahmoista palvelee kuitenkin omalla tavallaan yhteistä hyvää: he ovat löytäneet paikan yhteiskunnassa, jossa he osaavat toimia jollakin tavalla oikein.

Ihmistemperamentteja on monenlaisia, ja rohkenisin väittää, että se, kuinka mukavia itse kustakin kehittyy riippuu pitkälti temperamentista. Mutta tarvitseeko ihmisen edes olla mukava – vai riittääkö, että on edes jollakin tavalla hyvä ihminen?

Tiikeriäiti ja lohikäärmeäiti tappelivat – kumpi voitti?

Yalen yliopiston lakitieteen professori Amy Chua kohautti maailmaa muutama vuosi sitten julkaistulla kirjallaan Tiikeriäidin taistelulaulu. Kirjassa Chua esittää, että kiinalaiset äidit ovat ylivertaisia länsimaisiin pullamössöäiteihin verrattuna, koska he pitävät kovalla kurilla huolen siitä, että lapsista kasvaa menestyjiä. Chuan äärimmilleen viedyt kasvatusmenetelmät herättivät syystä keskustelua.

Vaikka Chuan menetelmät ovat pöyristyttäviä tuntikaupalla jatkuneesta pianonsoittopakosta lasten nimittelemiseen, on Chuan länsimaista kasvatusta vastaan kohdistuvalla kritiikillä kuitenkin myös pohjaa. Jos mukuloiden annetaan mellastaa miten sattuu, kasvaa lapsista helposti epävarmoja. Länsimainen paapomiskulttuuri ei siis sekään vaikuta parhaalta tavalta kasvattaa lapsia.

Chuan menestykseskeinen tapa käsitellä kasvatusta on kuitenkin aseteltu oikeastaan aika merkillisellä tavalla. Chuan suurin ongelma on se, että hän nostaa lasten suoriutumisen kasvattajan keskeiseksi huolenaiheeksi.

Mutta onko lasten menestys vanhemmuuden paras mitta?

New York Timesissa julkaistiin puolisen vuotta sitten Santa Fe:n yliopiston professori Emily Rappin koskettava artikkeli nimeltä ”Huomioita lohikäärmeäidiltä”. Siinä alun perin Chuan tapaan lapselleen huippu-uraa suunnitellut menestyjä-äiti sai kuulla, ettei hänen lapsensa eläisi kolmevuotiasta vanhemmaksi. Koko suhde lapseen muuttui radikaalisti. Nyt haaveet Harvard-paikasta ja huippuduunista haihtuivat ilmaan. Jäljelle jäi vain nykyhetki. Jokainen lapsen kanssa vietetty hetki muuttui korvaamattomaksi aarteeksi, jota lohikäärmeäiti syleilee koko olemuksellaan.

Tiikeriäiti koulii lapsistaan huippumenestyjiä vaikka heidän oman hyvinvointinsakin kustannuksella. Lohikäärmeäiti ei katso tulevaisuuteen. Hän arvostaa joka ikistä hetkeä, joka hänelle on lapsensa kanssa suotu. Lohikäärmeäiti rakastaa lastaan ehdoitta, riippumatta siitä, miten hän tulee pärjäämään elämässään, oli se minkä mittainen tahansa. Viime kädessä pienet hetket ovat kaikki, mitä meille lastemme kanssa annetaan.

Kaksi kivenhakkaajaa

Kaksi miestä hakkasi kiveä. Paikalle tuli muukalainen, joka tarkasteli miesten työtä. Ensimmäinen miehistä hakkasi kiveä naama irvessä, kiroili tämän tästä ja pyyhki yhtenään hikeä otsaltaan. Toinen mies puolestaan hakkasi kiveä hymyssä suin, vihellellen välillä iloisesti. Muukalainen lähestyi miekkosia. Hän kysyi ensimmäiseltä mieheltä:

“Mitä sinä teet?”

Vihaisena mies vastasi: “Miltä sinusta näyttää, mitä minä teen? Minä hakkaan kiveä! Häivy nyt siitä!”

Muukalainen meni sitten toisen miehen luokse ja kysyi:

“Mitä sinä teet?”

Mies laski työkalunsa hetkeksi maahan, otti huikan vesipullostaan ja sanoi sitten iloisesti:

“Minä rakennan taloa.”

Tee itsestäsi mestariajattelija

Tammi julkaisi eilen esikoiskirjani Tee itsestäsi mestariajattelija. Kirjassa käsittelen sitä, miten ihmismieli toimii, ja mitä sillä voidaan tehdä. Kirjan taustalla vaikuttavat pitkä mielenfilosofisen tutkimuksen perinne, sekä joukko tutkimustuloksia neurotieteen, kognitiivisen psykologian ja systeemisen psykologian aloilta. Monia kirjassa käsittelemiäni teemoja olen sivunnut myös tässä blogissa vuosien varrella, ja blogissa käydyt keskustelut ovat myös osaltaan muokanneet kirjan sisältöä.

Kirja koostuu viidestä osasta. Ensimmäisessä osassa pyrin muodostamaan käsityksen siitä, mistä ajattelussa on oikeastaan kyse. Tarkastelun kohteena ovat myös erilaiset tavat ohjata ajattelua ja käsitellä hankalia ajatuksia. Pyrin myös valottamaan sitä, miksi esimerkiksi urheilijoiden usein hyödyntämä mielikuvaharjoittelu oikeasti toimii, ja miksi positiivinen ajattelu johtaa usein negatiivista hedelmällisempiin tuloksiin.

Toisessa osassa käsittelen mielen rakennetta erityisesti viime vuosien neurotieteen ja kognitiivisen psykologian tulosten valossa. Tässä osiossa käsittelen myös luovan ajattelun menetelmiä, flow-kokemusta sekä ajattelunhallintaa. Pyrkimyksenäni on valottaa, miten mielen eri toiminta-alueita kannattaa hyödyntää tehokkaasti taitavan ajattelun ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Kolmas osa käsittelee ajattelun ulkoistamista. Tässä kerrotaan, miten ympäristösi vaikuttaa ajatteluusi, miten voit muuttaa ajatteluasi muuttamalla ympäristöäsi, ja miten pystyt rakentamaan halutessasi itsellesi monipuolisen verkkoälyn käyttämällä internetin tietopalveluita. Nykytutkimuksen valossa voidaan osoittaa, että monet ympäristön elementit ovat keskeisessä roolissa mielen toiminnan kannalta. Ajattelu ei siis ole vain aivotoimintaa.

Neljännen osan ydinkysymyksiä ovat yhteisöllisyys ja onnellisuus. Ajattelu ei ole koskaan yksityisasia, ja taitava ajattelu on myös tärkeässä roolissa hyvän ja onnellisen elämän elämisessä. Todellinen hyvinvointi perustuu mielestäni yhtäältä intohimoiseen tekemiseen ja toisaalta oman yhteisön autenttiseen palvelemiseen. Tässä osiossa esittelen myös muutaman toimivan työkalun, joiden avulla omaa hyvinvointia on mahdollista edistää.

Viimeinen osa käsittelee asiaa, josta puhutaan yhä mielestäni aivan liian vähän. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana lahjakkuus- ja älykkyystutkimus ovat nimittäin osoittaneet lähes kiistatta, että minkä tahansa taidon voi oppia löytämällä oikeanlaisen harjoitusmenetelmän ja harjoittelemalla riittävästi. Keskeisessä roolissa on intohimo ja motivaatio.

Historian huiput Mozartista Einsteiniin harjoittelivat kaikki päivittäin tuntikaupalla, koska he olivat löytäneet oman intohimonsa. Keksimällä, mikä innostaa juuri sinua kaikkein eniten, etsimällä oikeat harjoitusmenetelmät ja harjoittelemalla sinnikkäästi pystyt ottamaan haltuun alan kuin alan japanin kielestä kvanttifysiikkaan, sienten tuntemuksesta sinfonioiden kirjoittamiseen. Kuka vaan ei pysty tulemaan miksi vaan. Mutta kuka vaan pystyy tulemaan parhaaksi mahdolliseksi itsekseen – mestarilliseksi juuri sillä alalla, johon oma intohimo ohjaa.

Olen pyrkinyt tiivistämään kirjaan tämänhetkisen ymmärrykseni mielen toiminnasta sekä esittelemään joukon sellaisia nykytieteen valossa perusteltuja menetelmiä, joiden olen havainnut toimivan sekä omassa elämässäni että vetämissäni koulutuksissa. Toivon, että kirja auttaa jakamaan näitä oivalluksia, ja että näistä ajatuksista olisi lukijalle myös välitöntä konkreettista hyötyä.

Voit tilata kirjan täältä.

Näin rakennat itsellesi flow-kanavan

Flow-tilaa tutkineen psykologi Mihaly Csikszentmihalyin mukaan flow edellyttää neljää asiaa:

  1. Pystyt keskittymään toimintaasi
  2. Saat toiminnastasi välitöntä palautetta
  3. Toimintasi on merkityksellistä
  4. Tehtävä ja taitosi ovat tasapainossa

Olen kirjoittanut tässä blogissa jo paljon ensimmäisistä kolmesta kohdasta. Keskittymiseen ja palautteeseen on oivallinen apu ajattelunhallinta. Toiminnan merkityksellisyyteen auttaa puolestaan esimerkiksi kutsumuskartan tekeminen. Tehtävien ja taitojen rajapinnassa löytyy puolestaan kasvun ja kehityksen flow-kanava: ihmisenä toimimisen optimitila. Sen ylläpitäminen puolestaan vaatii vähän erilaisia niksejä.

Jos tekeminen on liian helppoa, seuraa tylsistyminen. Jos taas puuha on hankalaa, seuraa turhautuminen. Kumpikin tila vaatii erilaiset aseet. Flow-kanavan ylläpitämistä varten  kannattaakin rakentaa sellainen toimintaympäristö, jossa sinulla on käsillä koko ajan sellaiset työvälineet, joilla kampeat itsesi turhautumis- tai tylsistymissektorista takaisin flow-kanavaan.

Jos tehtävä on liian vaikea tai viretilasi on alhainen, ei pään seinään lyöminen auta. Tehokasta on sen sijaan ottaa lyhyet nokkaunet tai tehdä pieni kävelylenkki. Hämmästelen kerta toisensa jälkeen sitä, miten valtava vaikutus varttitunnin kävelylenkillä on viretilaan silloin, kun löydän itseni turhautumissektorista. Lisää virtaa voi saada myös urheilusta tai sisällöllisestä tietokonepelistä. Addiktoivat ajantappopelit vain lisäävät turhautumista, mutta hieman ongelmanratkaisukykyä vaativat pelit, kuten esimerkiksi Contre Jour tai Cut the Rope voivat auttaa pois väsymystilasta.

Tylsistymissektoriin auttaa puolestaan se, että rakennat itsellesi rikkaan ympäristön, jossa on riittävän laajalla skaalalla virikkeitä. Tärkeää on siis, että pystyt tarvittaessa haastamaan itseäsi viretilaasi sopivalla tasolla. Kyse on itse asiassa ihan samasta asiasta kuin lasten oppimisympäristössä, josta kirjoitin viime syksynä. Saman tempun voi tehdä aikuisenakin.

Kannattaa siis pitää käsillä jatkuvasti esimerkiksi hyviä kirjoja, tuoreita aikakauslehtiä ja vaikkapa sarjakuvia. Näissä samoin kuin peleissä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että materiaalissa on myös sisältöä. Toisin sanoen, Harlekiinikirjat ja Aku Ankka eivät todennäköisesti haasta riittävästi nostaakseen flow-tilaan, mutta kirjallisuusklassikot tai vaikkapa Bone– ja Return of the Dapper Men -sarjakuvat sen sijaan auttavat tehokkaasti pois tylsistymissektorista. Applen ja Googlen digitaaliset ekosysteemit ovat loistavia tällaisen oppimisympäristön rakentamiseen: iPadilla kirjahylly kulkee mukanasi.

Kun tunnistat itsesi turhautumis- tai tylsistymissektorista ja otat oikeat työvälineet käyttöön, löydät itsesi tuossa tuokiossa flow-kanavasta. Jos vielä siivoat työmuistiisi tilaa esimerkiksi ajattelunhallinnan avulla, huomaat pian, että flow-tila on sinulle samalla tavalla arkipäivää kuin pienille lapsillekin.

PS. Parin viikon päästä 24.1. ilmestyvässä esikoiskirjassani Tee itsestäsi mestariajattelija löytyy lisää vinkkejä flow-tilaan pääsemiseksi. Tutustu kirjaan täältä.

Lapsi on oivallinen flow-opettaja

Viisivuotias tyttäreni on flow-kanavassa pysyttelyn mestari. Sen lisäksi, että hän osaa uppoutua Aku Ankan lukemisesta balettipiruetteihin oman viretilansa mukaan, hän osaa myös hyödyntää sosiaalista lähiympäristöä flow-tilassa pysyttelemiseen. Toisin sanoen: kun tytöllä on tylsää, hän tulee nykäisemään hihasta ja sanoo “Mulla ei oo mitään tekemistä”. Ja vastaavasti, jos homma ei ota sujuakseen omin voimin, kuuluu lelukasan keskeltä pian: “Isi, tuu auttaan!”

Flow-tila syntyy silloin, kun taidot ja tehtävän vastus ovat tasapainossa.

Hämmästelen kerta toisensa jälkeen sitä, miten luonnollista flow-tilassa pysyttely on lapsille, ja miten nopeasti he reagoivat siihen, jos homma ei suju, tai jos virikkeitä ei ole riittävästi. Samaten on mielestäni ihmeellistä, miten meidät aikuiset on opetettu pois näistä sinänsä hyvin käyttökelpoisista flow-kanavan ylläpidon mekanismeista.

Jos omat voimat eivät nimittäin riitä uusien virikkeiden löytämiseen, on kaverille kilauttaminen oivallinen keino. Samaten työpaikalla Facebook-syövereihin tai miinaharavan pariin sukeltaminen palauttaa harvoin flow-kanavaan, kun taas lisävastuksen hakeminen esimerkiksi kollegalta voisi palauttaa virtaustilan hyvinkin nopeasti.

Sama pätee myös toisin päin. Meidät on opetettu ajattelemaan, että avunpyyntö on merkki omasta osaamisen puutteesta. Tosi asiassa osaaminen syntyy juuri työskentelemällä flow-kanavassa. Sisukas hampaan pureminen ei siis tuota loppujen lopuksi kuin päänsärkyä: hakemalla apua liian haastavaan tehtävään sujuu tehtäväkin sukkelasti.

Sosiaalisen lähipiirin hyödyntäminen on kuitenkin vain yksi menetelmä flow-kanavan ylläpitämiseksi. Flow:n löytämiseksi ja sen ylläpitämiseksi on mahdollista rakentaa rikas työskentely-ympäristö, jonka avulla on mahdollista suunnata oma huomio viretilan ja tehtävän haastavuuden mukaan niin, että tuloksena on jatkuva flow-tila. Näistä menetelmistä lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.