iPad – tulevaisuuden koulu

23/11/2011

Lapsemme ovat innostuneet oppimisesta. Viisivuotias esikoinen on opetellut omaan tahtiinsa muun muassa yhteen- ja vähennyslaskun sekä lukemisen ja kirjoittamisen. Kolmivuotias pikkuveli opetteli puolestaan muutamassa viikossa värien ja numeroiden nimet englanniksi. Rohkenen kuitenkin väittää, etteivät muksut ole syntyjään sen fiksumpia kuin muutkaan ikäisensä pikkulapset. He ovat vain päässeet pienestä pitäen harjoittelemaan juuri niitä asioita, jotka heitä kulloinkin kiinnostavat. Tarpeeksi virikkeitä tarjoavassa ympäristössä lapset ovat voineet kokeilla kaikenlaista – ja singahtaa flow-kanavaan juuri niissä asioissa, jotka heitä itseään kulloinkin eniten kiinnostavat.

Ihminen oppii, kun hän on kiinnostunut – ja kun oppiainesta on riittävästi saatavilla.

Yksi merkittävimmistä tekijöistä lastemme oppimisessa ovat olleet erilaiset oppimispelit. Lapset innostuvat peleistä luonnostaan. Kun peliin on kytketty vielä tasokasta sisältöä, esimerkiksi matematiikkaa tai kieliä, hulahtaa oppi päähän kuin itsestään. Nykyaikana iPad-taulutietokoneeseen voi asentaa kymmenittäin oppimisohjelmia, joita lapset voivat käyttää omaan tahtiinsa.

Esikoistyttö on innostunut treenaamaan laskutaitoaan esimerkiksi upeasti toteutetun Grow Your Garden -logiikkapelin avulla. Pikkuveljen kielitaito on puolestaan karttunut aivan loistavan Fun English -pelin avulla. Vanhemman rooliksi jää oppimistapahtumassa vastata kysymyksiin silloin kun niitä herää – ja huolehtia siitä, ettei kaikki aika mene tabletin kanssa vehdatessa.

Intialaisen Sugata Mitran kokeissa kävi ilmi, että intialaiset hindinkieliset katulapset oppivat jopa englanninkielistä materiaalia kun heidät jätetään tutkailemaan sitä tietokoneelta omaan tahtiinsa. Mitra nimittää menetelmää itseohjautuvaksi oppimiseksi. Omien lasteni kohdalla olen nähnyt tämän tapahtuvan ihan käytännössä.

Jättämällä lapsille vapaaseen käyttöön täyteen ahdetun iPodin tai iPadin, läjäpäittäin kirjoja, palikka- ja logiikkapelejä sekä esimerkiksi WSOY:n erinomaisen Oppi & Ilo-sarjan tehtäväkirjoja, lapset voivat kokeilla omaan tahtiinsa mielenkiintoonsa sopivia juttuja, ilman painetta oppimisesta tai kokeista suoriutumisesta. Riittävän virikkeellisessä ympäristössä lapset oppivat valtavasti ihan itsestään: pienen lapsen halu oppia uusia asioita kun on loppumaton.

Flow-kanava – kasvun ja oppimisen optimitila

21/11/2011

13 kommenttia

Olen viime aikoina ollut ihan tavattoman innostunut flow-teoriaan kuuluvasta flow-kanavan käsitteestä. Mihaly Csikszentmihalyin teoksessaan Flow esittelemä käsite kun selittää ihan valtavan paljon asioita oppimisesta lahjakkuuteen, hyvinvoinnista huippusuorituksiin.

Flow syntyy siloin, kun taidot ja tehtävän vaativuustaso ovat tasapainossa.

Jos tehtävä on helppo ja taidot vähäiset, seuraa tuloksena apatia: haluttomuus toimintaan. Jos puolestaan tehtävä on helppo, ja taidot merkittävät, on tuloksena tylsistyminen. Kun tehtävä on vaikea ja taidot vähäiset, seuraa taas turhautuminen: “eihän tästä tule yhtään mitään!” Mutta silloin, kun tehtävä haastaa riittävästi, ja taidot riittävät haasteeseen vastaamiseen, on tuloksena flow: virtauskokemus, eli kokemus siitä, miten kaikki sujuu kuin itsestään.

Flow on merkityksellinen hyvinvoinnin ohella myös oppimisen kannalta. Riittävästi haastamalla taidot myös kasvavat harjoituksen kautta. Samalla tavoin flow-kanavalla on helppoa selittää se, miksi kouluissa on kympin ja kutosen oppilaita siitä huolimatta, että käytännössä joka ikinen lahjakkuustutkimus viimeisen kahden vuosikymmenen ajalta kertoo, että minkä tahansa taidon voi oppia.

Jos ihminen jää pysyvästi turhautumistilaan, ei kasvua tapahdu. Päin vastoin, tällöin päivät kuluvat jatkuvassa stressitilassa ja oma identiteetti kiinnittyy siihen, ettei mikään onnistu. Pärjäämättömyydestä tulee elämäntapa, ja motivaatiota itsensä haastamiselle saa hakea kissojen ja koirien kanssa.

Flow-kanavan ulkopuolella taidot pysyvät staattisina, ja tuloksena on alisuorittaja: kuutosen arvosanasta tulee itseään toteuttava profetia. Ratkaisu tähän on kuitenkin valtavan yksinkertainen: haastetason laskeminen niin, että oppilas alkaa taas saada tuloksia aikaan. Kun toiminta on tuloksellista, motivaatiokin nousee, ja riittävän motivoituneena on helppo nostaa itsensä flow-kanavaan päivästä toiseen.

Jos taas päivät kuluvat tylsistyessä, alkaa ihminen hakea virikkeitä muualta. Tällöin tuloksena on usein häirikköoppilas, joka purkaa omaa tylsistyneisyyttään vaikkapa kumeja heittelemällä. Kaikkien aikojen toimitusjohtajana pidetty Steve Jobs oli ala-asteella varsinainen pikkugangsteri, joka purki omaa tylsistyneisyyttään ties minkälaisilla kepposilla.

Jobsin neljännen luokan opettaja Imogene ”Teddy” Hill tajusi kuitenkin, että Jobsin levottomuus johtui hänen lahjakkuudestaan. Niinpä opettaja haastoi pojankoltiaista matemaattisilla pähkinöillä ja jopa tee-se-itse -kameralla. Jobs totesikin myöhemmin, että jollei Teddy olisi haastanut häntä riittävästi, hän olisi varmasti päätynyt nuorisovankilaan. Toisin kävi tässä tapauksessa – mutta kuinka moni pikkugangsteri kasvaa isoksi gangsteriksi vain siksi, ettei häntä haasteta tarpeeksi koulun penkillä?

Flow on ihmisenä olon optimitila: tila, jossa kaikki sujuu kuin itsestään. Flow-kanava on ennakkoehto niin hyvinvoinnille kuin oppimisellekin. Mikä parasta, flow-kanavaan on lopulta hyvin helppoa päästä. Jos tehtävä turhauttaa, laske vaikeustasoa – silläkin uhalla, että muut pitävät sinua hetken aikaa hitaampana. Kohta singahdat raketin lailla ohitse. Ja jos et jaksa keskittyä tai tehtävä tylsistyttää, nosta rimaa. Kun tehtävässä on riittävästi haastetta ja saat jatkuvasti aikaan tuloksia, opit nopeasti ja löydät helposti flow-kanavan: kasvun ja oppimisen optimitilan.

Mitä positiivinen ajattelu oikein on?

11/04/2011

23 kommenttia

Luin hiljattain Richard Bandlerin kirjoittaman ”neurolingvistisen ohjelmoinnin”, NLP:n, käsikirjan. NLP on maailmalla suosiota saanut ja kritisoitu oma-apumenetelmä. Bandler ei juuri vaivaudu perustelemaan menetelmiään. Sen sijaan hän kritisoi auliisti nykypsykologiaa ja toteaa ykskantaan, että hänen omat menetelmänsä toimivat huolimatta tieteellisen näytön puutteesta; todistusaineistoksi hän tarjoaa kourallisen kepeitä anekdootteja.

Bandlerin NLP putoaakin nähdäkseni jonnekin Tony Robbinsin oma-avun ja Rhonda Byrnen Salaisuus-hutun välimaastoon. Erityisen huolestuttavaa NLP:ssä on sen hyvin Byrnen sukuinen länsimainen materialistinen epäetiikka: “saat sen, mitä sinä haluat!”

Olen viime aikoina kokeillut erilaisia kriittisen ajattelun menetelmiä, ja huomasin lukevani Bandlerin teosta erittäin kriittisesti. Puolessa välissä kirjaa olin jo luovuttamassa. Perusteetta tarjotut toinen toistaan villimmät mielikuvaharjoitukset nostivat lähinnä karvat pystyyn – etenkin kun lukupöydällä on vieressä verrokkina viime aikojen kovaa neurotiedettä ja mielenfilosofiaa.

Kriittinen ajattelu on kuitenkin vaarallinen ase.

On niin helppoa tuudittautua esimerkiksi ajattelemaan, että koska Bandlerilla ei ole kunnollista tieteellistä taustaa, koska menetelmät vaikuttavat lähinnä hypnotisoijan kikkailulta, koska Bandler itse näyttää Batman-elokuvien Pingviiniltä, eivät menetelmät voi toimia. Kritiikki ohjaa huomion siihen, mikä ei toimi. Ongelmana on, että tällöin usein sivuutetaan se, mikä toimii.

Niin kuin monessa oma-apumenetelmässä, myös NLP:ssä on nimittäin paljon sellaista, joka toimii. Ihmismieli toimii assosiaatioiden kautta ja Bandlerin kehittämät menetelmät hyödyntävät tätä mielen luonnetta paikoin hyvinkin tehokkaasti. Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi pelkotiloista kärsivä ihminen voi löytää helpotusta erilaisista mielikuvaharjoituksista.

Kun pääsin yli kritiikkikeskeisestä lukuasenteestani, kokeilin muutamaa Bandlerin menetelmää, ja sain niillä heti ihan mielenkiintoisia tuloksia aikaiseksi. Eniten riemuitsin kuitenkin siitä, että kun suhtauduin kirjaan ratkaisukeskeisesti, löysin jopa sinänsä epäilyttävästä ja eettisesti paikoin kestämättömästä lähdemateriaalista hyviä ja uudenlaisia toimivia ratkaisuja.

Positiivinen ajattelu ei tarkoita sitä, että hurahdetaan kerran puolessa vuodessa viimeisimpään oma-apuhömppään ja niellään kaikki, mitä syötetään. Positiivinen ajattelu ei tarkoita kyvyttömyyttä erotella jyvät akanoista, toimivaa toimimattomasta.

Positiivinen ajattelu tarkoittaa kykyä suunnata huomion pääpaino ratkaisuun, ei ongelmaan. Jokaisessa menetelmässä on omat ongelmansa, ja vaikka en voi kritiikittä NLP:n puolesta liputtaakaan, on siinäkin osasia, joista voi oikeasti olla hyötyä.

Lukemalla teosta yksisilmäisen kriittisesti, pyrkimällä osoittamaan, miksi se ei toimi, ei jää enää paukkuja sen tunnistamiseen, mikä toimii. On valtavan helppoa sanoa, mitä jokin ei ole. Positiivisen näkökulman rakentaminen on monin verroin työläämpää. Keskittymällä siihen, mikä toimii, voi kuitenkin jopa materialistisesta oma-apuhömpästä löytää uusia ja mielenkiintoisia ajatuksia ja menetelmiä.

Miksi arkirutiinit ovat tärkeitä stressittömälle elämälle?

19/01/2011

6 kommenttia

Japanilaisessa teeseremoniassa teenjuonti on tiivistetty taiteenlajiksi. Teeseremoniassa jokainen teen nauttimisen vaihe suoritetaan harkiten kuin itämaisessa taistelulajissa. Teeseremonia etenee tarkkaan harkitun kaavan kautta, jokaiseen työvaiheeseen keskittyen.

Meillä länsimaissa päivät täyttyvät puolestaan sinne tänne hötimisestä ja hampaat irvessä kirveenvarren puristamisesta. Yksi syy tähän on rutiinien puute. Taistelulajeissa ja teeseremoniassa liikkeet on hiottu äärimmilleen niin, ettei niissä ole mitään turhaa. Ne myös suoritetaan samalla tavoin kerrasta toiseen. Länsimaissa taas rutiinit koetaan mekaanisina ja pakottavina.

Rutiinit ja rituaalit ovat kuitenkin stressittömän elämän tukiranka.

En tarkoita sitä, elämän pitäisi olla kellon tarkkaa puurtamista kahdeksasta neljään – länsimaissa tyypillinen rutiinien vierastaminen lieneekin juuri tehdastyön peruja. Usein ajatellaan, että rutiinit tekevät elämästä tylsää ja kaavamaista. Rutiinittomuus johtaa kuitenkin nopeasti kaaokseen, jossa toiminta koostuu reaktioista päälle kaatuvien seinien väistämiseksi.

Mitä enemmän pystyt rutinoimaan arjen tavallisia askareita, sitä jouhevammin arki myös sujuu. Rutiinit tiivistävät ja optimoivat toistuvia askareita. Näin aikaa vapautuu myös enemmän yllättäville ja spontaaneille toimille.

Jos siis teet tiettyjä arkiaskareita tai työvaiheita toistuvasti päivittäin ja viikoittain, kehitä niihin menetelmä. Kirjoita paperille ne työvaiheet, jotka kukin askare vaatii, ja mieti, voitko eliminoida rutiinistasi turhia työvaiheita.

Näin ohjelmoit mielesi toimimaan jouhevasti aina näissä tilanteissa niin, että et joudu keksimään pyörää joka kerta uudelleen. Sen sijaan aina tuttuun toimeen tarttuessasi naksahdat automaattisesti sujuvaan flow-tilaan, jossa etenet vaihe kerrallaan kohti toimesi päätepistettä.

Ja kun homma on kerran hyvin suunniteltu, on myös varaa irrotella. Spontaaniuskin on paljon helpompaa ja nautinnollisempaa silloin, kun seinät eivät uhkaa kaatua päälle.

20 pientä ajatusta

22/12/2010

11 kommenttia

1. Kieli on järjen aviopuoliso.
2. Isot asiat kasvavat pienistä asioista ja pienet asiat kasvavat tehdyistä asioista.
3. Ainoa asia, jota emme varmuudella pysty tekemään on se, jota emme ole vielä ajatelleet; ja sitä voimme ajatella seuraavaksi.
4. Asiat eivät useimmiten ole niin kiireisiä tai niin tärkeitä kuin luulet.
5. Itsetunto ei liity siihen, mitä sinulla on; se liittyy siihen, mitä sinä teet.
6. Ihmisen ei tulisi tehdä mitään, mitä hän ei halua, paitsi jos hän ei halua tehdä mitään, hänen tulisi tehdä kaikkea.
7. Savenvalaja ei tarvitse rahaa; savenvalaja tarvitsee savea.
8. Ei vaadi suurta lahjakkuutta sanoa, mitä jokin ei ole; on nähtävä kauas, jotta voi sanoa, mitä jokin on.
9. Järki kertoo sen, mitä on jo osattu tehdä; mielikuvitus kertoo sen, mitä tullaan osaamaan tehdä.
10. Jokaisessa asiassa on kaunis puoli ja ruma puoli; kumpaa sinä päätät katsoa?
11. Ihminen oppii silloin, kun hän on kiinnostunut oppimastaan.
12. Ymmärrys ei ole yksityisasia.
13. Historia on niin kuin rikkinäinen puhelin: tarina muuttuu joka kertomalla.
14. Jokainen koti- ja työympäristöösi valitsemasi esine ohjaa jollakin tavalla ajatteluasi.
15. Suurin osa omistamistasi tavaroista on turhia.
16. On vain yksi tapa epäonnistua: se on jättää yrittämättä.
17. Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.
18. Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.
19. Meidän pitäisi taistella koko mahdillamme paremman maailman puolesta niin, että parempi maailma myös syntyy. Se vain ei välttämättä ole se maailma, jonka puolesta taistelimme.
20. Yksi strategisesti sijoitettu hymy voi muuttaa koko maailman.

Ajattelun ammattilainen lomailee joulun yli. Seuraava blogipostaus ilmestyy maanantaina 3.1.2011. Hyvää joulua ja riemukasta uutta vuotta kaikille!

Lapseni opettelee lentämään

03/12/2010

1 kommentti

Todistin toissa päivänä seuraavan keskustelun nelivuotiaan tyttäreni, naapurintytön ja vaimoni kesken:

”Minä osaan jo vähän lentää”, sanoi tyttäreni Silja.
”Ei se ole mahdollista, ei ihminen osaa lentää”, totesi naapurintyttö.
”Kylläpäs”, sanoi Silja. ”Katso vaikka.” Silja kiipesi olohuoneen pöydälle, levitti kätensä ja lennähti pöydältä pienen matkan.

”No höh, mutta ei ihminen osaa oikeasti lentää”, sanoi naapurintyttö.
Tällöin peliin puuttui vaimoni ja sanoi: ”Olette molemmat oikeassa. Tähän asti kukaan ihminen ei ole osannut lentää niin kuin lintu. Mutta ei sitä tiedä, vaikka joku onnistuisikin siinä ensimmäistä kertaa, jos tarpeeksi harjoittelee.”

Moni suuri läpimurto on tehty uskomalla mahdottomuuksiin. Esimerkiksi lentokone.

Mikä on opettajan tärkein tehtävä?

03/11/2010

6 kommenttia

Aiempien koulua koskevien kirjoitusteni keskusteluissa nousi esiin mielenkiintoinen seikka. Olen aiemmin väittänyt, että opetuksen tulisi painottua oppilaiden omiin mielenkiinnon kohteisiin: jos ihminen ei ole kiinnostunut opetettavasta asiasta, ei oppi mene perillekään. Mutta kuinka moni yhdeksänvuotias suhtautuu intohimolla yhtään mihinkään? Miksi jotkut löytävät oman kutsumuksensa pikkunappuloina, ja toiset puurtavat eläkkeelle asti tervanjuonnin parissa?

Oppiminen on kahden asian summa: altistuksen ja kiinnostuksen. Opettajan vastuulla ei ole kuitenkaan vain tarkoituksenmukaiselle oppiainekselle altistaminen. Opettajalla on myös merkittävä rooli innostuksen synnyttäjänä. Asiaansa leipääntynyt ruotsinmaikka vain vieraannuttaa oppilaat toisesta kotimaisesta. Kädet heiluen lennokkaita tarinoita sylkevä historianopettaja lienee puolestaan vastuussa yhdestä jos toisestakin tulevasta historioitsijasta.

Opettajan tehtävänä ei ole vain opettaa. Opettajan tehtävänä on myös innostaa.

Oppiminen on yksi huikeimmista asioista, mitä ihminen voi kokea. Mutta jos opimme yhdeksän vuoden altistuksen aikana ajattelemaan oppimista puuduttavana ja tylsänä, jää tämä inhimillisen kokemusmaailman ulottuvuus monilta tavoittamatta – pahimmillaan eliniäksi. Ja ellei opetettava asia kiinnosta, ei oppimistakaan tapahdu.

Innostus voi kummuta omasta temperamentista. Onnekkaimpia ovatkin ne, jotka jo lapsesta pitäen tietävät, mitä haluavat elämältä. Mutta innostus voi viritä myös innostavalta opettajalta. Parhaassa tapauksessa opettaja sytyttää esimerkillään oppilaissa roihuun kipinän, jonka olemassaolosta he eivät aiemmin tienneet tuon taivaallista.

Opettaminen ei ole vain tiedonsiirtoa. Opettaminen on uudenlaisen toiminnan mahdollisuuksien synnyttämistä. Uutta toimintaa taas ei synny ilman innostusta. Opettajan tärkein tehtävä onkin siis innostuksen tunnistaminen ja sen herättäminen.

Pitäisikö koulussa opettaa vai valmentaa?

01/11/2010

6 kommenttia

Nykykoulu perustuu jälkipositivistiseen tosiseikkojen siirtämisen ihanteeseen. Ajatellaan, että opettajalla on hallussaan faktat, ja hän voi opettamalla siirtää ne lapsille. Oletetaan siis, että opettaja tietää enemmän kuin lapset – mukaan lukien sen, mitä lapset haluavat. Tosiasiassa oppiminen on kahden asian summa: altistuksen ja kiinnostuksen.

Opettaja voi toki tarjota monipuolisen altistusympäristön. Mutta jos kiinnostusta ei ole, ei ole oppimistakaan.

Valmentaminen on puolestaan oppimisprosessi, jossa huomio kiinnittyy ennen kaikkea oppilaan omaan temperamenttiin ja omiin intohimon kohteisiin. Valmentaja ei oleta, että on olemassa tietty tietopaketti, joka täytyy siirtää oppilaalle. Sen sijaan hän ohjaa valmennettavaansa tarvittaessa. Valmentaja tarjoaa osaamistaan niiltä osin, kuin se on oikeasti käyttökelpoista valmennettavan sen hetkisten mielenkiinnon kohteiden kannalta. Kun valmentaja osaa vielä sovittaa opetettavien asioiden vaativuuden oppilaan sen hetkiseen osaamistasoon, on oppiminen lähes väistämätöntä. Kuten Arthur C. Clarke on sanonut, ”siellä missä on innostusta, lapset oppivat.”

Siinä, missä opettaja-oppilas -suhde on epätasapainoinen ja autoritäärinen, on valmentaja-valmennettava -suhde parhaillaan tasa-arvoinen vuorovaikutussuhde, jossa myös valmentaja oppii jatkuvasti uutta valmennusprosessista. Vaikka opittavat työkalut löytyvätkin valmentajalta, ei se tarkoita sitä, että hän pystyisi diktatorisesti sanomaan, mitkä niistä tulee valita käyttöön, tai edes miten niitä tulee käyttää. Jos pitkäkoipinen Usain Bolt olisi opetellut juoksemaan oppikirjan mukaan, ei häntä nähtäisi olympiakentillä. Koska Jamaikan Salaman valmentaja hoksasi kuitenkin, että Boltin omintakeisen hessuhopomaisen juoksutyylin yksilöllinen hiominen johtaisi tuloksiin, olemme saaneet viime vuosina ihastella Boltin ylivoimaisia pikajuoksusuorituksia.

Nykykoulu aliarvioi lapsen motivaation roolin. Tämä johtuu sitoumuksesta aikansa eläneisiin positivistisiin ja behavioristisiin oppimiskäsityksiin. Tieto ei ole kokoelma faktoja tai bitteinä koodattua informaatiota, jotka voidaan siirtää yhdestä päästä toiseen. Tieto on kyky tehdä uusia asioita. Uusia asioita oppii tekemään vain tekemällä. Eikä kukaan ryhdy itse tekemään, jollei ole kiinnostunut tekemästään.

Voisiko koulu siirtyä siis valmentamaan lapsia? Opettaminen kun ei johda kuin oppimisesta vieraantumiseen.

Oppia ikä kaikki?

29/10/2010

10 kommenttia

Sugata Mitra on kuulu Intiassa järjestämistään Hole in the Wall -kokeista.* Näissä Mitra on jättänyt tietokoneen paikallisten lasten käyttöön vailla ohjeita. Samalla on seurattu, kuinka lapset oppivat.

Eräässä koejärjestelyssä Mitra asensi köyhälle alueelle tietokoneen, jossa opetettiin englanniksi kovan tason bioteknologiaa. Alueen lapset eivät osanneet sanaakaan englantia, ainoastaan äidinkieltään tamilia. Mitra asensi koneen ja jätti lapset sen pariin oman onnensa nojaan.

Pian yksi lapsista omaksui opettajan roolin, ja ryhmänä lapset alkoivat perehtyä tietokoneelle tallennettuun informaatioon – huolimatta siitä, etteivät he edelleenkään ymmärtäneet sanaakaan siitä, mitä ruudulla luki. Muutamaa kuukautta myöhemmin Mitra palasi takaisin ja kysyi, mitä lapset olivat oppineet.

“Emme mitään”, yksi lapsista vastasi.
“Sen ohella, että ongelmat DNA:n kaksiintumisessa aiheuttavat perinnöllisiä tauteja, emme ole ymmärtäneet yhtään mitään”, hän jatkoi sitten.

*Katso Mitran inspiroiva TED-puhe täältä.

5 yksinkertaista askelta tavoitteesi saavuttamiseen

06/10/2010

5 kommenttia

Äkkiseltään näyttää siltä, että ihmiskunta on jakaantunut kahtia. Yhdet ovat harmaita suorittajia, joiden elämän täyttää tylsä arki. Toiset taas ovat onnistujia ja menestyjiä, joiden elämä kulkee läpimurrosta toiseen. Usein oma kohtalo on helppo perustella geeneillä ja syntyperällä.

Onnistumisen salat eivät kuitenkaan piile perintötekijöissä tai varakkaissa vanhemmissa. Lähtöruutu ei määrää, missä järjestyksessä tullaan maaliin. Onnistumisen takana onkin ennen kaikkea tavoitteellisuus.

Asettamalla selkeän tavoitteen ja löytämällä toimivan menetelmän sen saavuttamiseen onnistut ennen pitkää riippumatta siitä, mikä on lähtöasetelmasi. Aloittamalla riittävän hitaasti ja nostamalla vastusta askel askeleelta juokset vaikka maratonin, jos se tuntuu sinusta mielekkäältä tavoitteelta. Tässä esittelen viisi yksinkertaista askelta, joiden avulla saavutat tavoitteesi.

1. Valitse tavoitteesi taiten

Kannattaa varoa, mitä toivot, sillä todennäköisesti saat juuri sen. Tämä ei suinkaan tarkoita, että saat kaiken, mitä mieleesi juolahtaa. Mutta kun panet itsesi likoon esimerkiksi tässä esittelemieni askelien kautta, on hyvin todennäköistä, että saat sen, mitä tavoittelet. Ongelmana tässä on, että tällöin moni muu juttu jää saamatta. Ja jos tavoitteesi on huonosti valittu, voi olla, ettei saavutuksesi edesauta hyvinvointiasi lainkaan – päin vastoin.

Tavoite on työkalu, ei itseisarvo. Tavoitteen valinta kannattaakin tehdä omaa kutsumusta kuunnellen. Jos sydämesi palaa opettajan työlle, on maisterintutkinto erinomainen tavoite. Ja jos taas unelmoit suurperheestä, kannattaa talous turvata asettamalla tavoitteeksi riittävät säännölliset tulot. Valitsemalla kutsumustasi tukevat tavoitteet ja toteuttamalla ne määrätietoisesti elät antoisaa ja palkitsevaa elämää.

2. Aseta tarkkarajainen tavoite

Aristoteleen mukaan onnellisuus on inhimillisen toiminnan perimmäinen päämäärä. Onnellisuus ei ole kuitenkaan kovinkaan hyvä tavoite. Onnellisuus ei ole maali, joka saavutetaan pitkän ponnistelun kautta. Onnellisuus tapahtuu tässä ja nyt. Onnellisuuttasi edistää kuitenkin merkittävästi se, että pyrit kohti sellaisia tavoitteita, jotka tukevat kutsumustasi. Tavoitteet ovat työkaluja, joita taiten käyttäen pystyt elämään hyvää elämää juuri nyt.

Tavoitteen asettamisessa on tärkeää, että tavoite on tarkkarajainen. Jos tavoitteesi ei ole tarkkarajainen, ei se itse asiassa ole tavoite laisinkaan. Jos et tiedä, mitä tavoittelet, et voi myöskään tietää, oletko sen jo tavoittanut. Selkeitä tavoitteita ovat esimerkiksi kandintutkinnon suorittaminen, urheilusuoritus kuten kympin juokseminen, tai kolmen tonnin kuukausipalkka. Tällaisen tavoitteen kohdalla tiedät heti, kun olet saavuttanut sen.

3. Aseta konkreettisia välietappeja

Vähintään yhtä tärkeää kuin tavoitteen tarkka määrittely on konkreettisten välietappien määritteleminen. Kukaan ei juokse maratonia suoraan kotisohvalta. Jos jaksat juuri nyt nippa nappa kävellä kilometrin, loppuu motivaatio pian kuin seinään heti maaliin pyristelemällä. Jos sen sijaan ensimmäinen välietappisi on vaikkapa kävellä kilometri joka toinen päivä, olet jo tältä istumalta askeleen lähempänä tavoitettasi.

Kuten Henry Ford on sanonut, mikään tehtävä ei ole erityisen vaikea, kun sen jakaa riittävän pieniin osiin. Suunnittele siis tavoitteeseesi johtava jatkumo, joka koostuu pikku hiljaa vaativammista välietapeista. Kun aloitat taipaleesi riittävän hitaasti, et lannistu matkalla. Saavuttamalla välietapin toisensa jälkeen näet jo pian, kuinka tavoitteesi saavuttaminen on viime kädessä vain ajan kysymys.

4. Kehitä mittausjärjestelmä

Albert Einstein on sanonut kerran: ”Not everything that counts can be counted, and not everything that can be counted counts.” Kaikkea arvokasta ei siis voi mitata. Tavoitteen saavuttamisessa auttaa kuitenkin hurjasti, jos pystyt mittaamaan suoritustasi. Urheilusuorituksessa voit mitata matkaa, nopeutta tai nostettuja painoja. Taloudessa taas mittarina toimii raha. Bloggaaja voi mitata kävijöitä tai blogin tilaajia. Opiskelija mittaa puolestaan opintopisteitä. Ja niin edelleen.

On kuitenkin syytä huomata, että ihastumme aivan liian usein mittausmenetelmäämme niin, että unohdamme, että sen alkuperäisenä tarkoituksena oli vain auttaa meitä elämään hyvää elämää. Bruttokansantuotteen mittaaminen kääntyy itseään vastaan siinä vaiheessa kun siitä ei seuraa enää hyvinvointia. Ja himourheilija saattaa uhrata perheidyllin kilometrejä pakonomaisesti kartuttamalla. Mittausjärjestelmä on oiva apu tavoitteen saavuttamisessa, mutta aivan kuten itse tavoitekin, se on viime kädessä vain työkalu hyvään elämään.

5. Valitse toimiva strategia

Vaimoni joogagurun mukaan tavoitteen saavuttamisen takana on kolme isoa A:ta: Attitude, Alignment ja Action. Attitude, asenne, seuraa siitä, että valitset kutsumustasi tukevan tavoitteen. Action taas tarkoittaa sitä, ettet vitkuttele tavoitteesi kanssa, vaan aloitat nyt. Alignment, suuntautuminen, tarkoittaa puolestaan toimivaa strategiaa. Voit toki opetella matkasi askeleet itse alusta alkaen – mutta useimmiten pyörää ei kannata keksiä uudelleen.

Jos tavoitteesi ei ole kiivetä Mount Everestille shortseissa ja t-paidassa, on todennäköistä, että joku on sen jo aiemmin saavuttanut. Tutki siis, miten asettamasi tavoite on yleensä tehokkaasti saavutettu ja opettele toimivia menetelmiä tavoitteesi saavuttamiseksi. Tutustu alasi huippuihin ja seuraa innostavaa mediaa.

Juoksuharrastaja voi ladata internetistä juoksuohjelman, jonka avulla hän koulii itsestään muutamassa vuodessa vaikka 50 kilometriä taivaltavan ultrajuoksijan. Opiskelijan kannattaa taas seurata alansa huippuja ja tutustua lifehack-tekniikoihin opintojaan edistääkseen. Ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa auttaa esimerkiksi parhaiden bisnesosaajien seuraaminen.

Itse tavoitteellisuuden kehittämisessä auttaa puolestaan tavoitteellisuusgurujen oppeihin tutustuminen. Lisävinkkejä tavoitteesi saavuttamiseksi löydät vaikkapa Juuso Palanderin oivallisesta Level Up -blogista.