Pelaa Scrabblea omin sanoin

07/09/2012

Sanaristikkopeli Scrabble koukuttaa keksimään toinen toistaan hankalampia sanoja ja sanayhdistelmiä. Sääntöjen mukaan vaikeaselkoisetkin sanat tulee hyväksyä, jos pelaaja pystyy osoittamaan osaavansa käyttää niitä oikeissa lauseissa.

Viime perjantain blogikirjoituksen kommenteissa Jarno kertoi kuitenkin vieneensä pelin uusiin ulottuvuuksiin: hän pelaa Scrabblea omin sanoin. Miten viehättävä idea!

Miksei Scrabblea voisi pelata ihan itse keksityillä sanoilla, kunhan keksii, minkälaisiin lauseisiin ne sopivat? Pelihän saa tästä aivan uusia ulottuvuuksia!

Luovan ajattelun ja mestarillisen päätöksenteon salainen ase

05/09/2012

6 kommenttia

Luova ajattelu ja taitava päätöksenteko ovat sukulaisia siinä, että kumpikin niistä edellyttää tiedostamattoman mielen työskentelyä. Ihminen pystyy tietoisesti käsittelemään noin 40 bittiä informaatiota sekunnissa. Tiedostamattomassa mielessä jauhaa kunakin sekuntina kuitenkin vähintään 11.2 miljoonaa bittiä prosessoiva huikea ajattelun apparaatti. Kiire ja stressi ajavat tekemään nopeita päätöksiä. Luovan ajattelun ja mestarillisen päätöksenteon takaa löytyy kuitenkin kaikkien mestariajattelijoiden tuntema salainen ase:

Aika.

Jos ideoita tai päätöksiä pitää synnyttää heti eilen paineen alaisena, jää päätöksenteon käyttöön vain murto-osa koko ajattelun kapasiteetista. Tällöin kaikki ajattelu siivilöidään rääpälemäisen 40 bitin tietoisen mielen läpi, ja on sataprosenttisen varmaa, että valtaosa toimintamahdollisuuksista jää huomaamatta.

Jos sen sijaan otat päätöksenteolle aikaa, siirtyy komento pian tiedostamattomalle mielellesi. Aivokuoresi miljoonien bittien laskentateho alkaa tehdä selvää vaihtoehdoista, ja ennen kuin huomaatkaan, päähäsi pälkähtää oivallus.

Huippukoomikko John Cleese kertoo loistavasta päätöksentekotekniikasta, jolla saat käyttöösi myös tiedostamattoman ajattelun koko kapasiteetin. Ota päätöksenteolle niin paljon aikaa kuin mahdollista. Päätä siis, että teet päätöksen – mutta teet sen vasta sitten kun on aivan pakko. Tutustu päätettävään asiaan liittyviin tekijöihin ja ongelmakohtiin. Anna sitten asian olla. Kun nykyhetken ja päätöksenteon hetken väliin jää riittävästi aikaa, saa tiedostamaton mielesi pureskella ongelmaa rauhassa. Näin käytössäsi on tuhansia kertoja enemmän prosessointivoimaa, kuin jos puristaisit päätöksen kasaan tässä ja nyt.

Tee jotain, mitä ei ole koskaan tehty aikaisemmin

31/08/2012

7 kommenttia

Joel istuskeli portlandilaisessa kahvilassa. Yhtäkkiä paikalle ilmestyi vanha, noin 80-vuotias herrasmies. Mies silmäili, kun Joel työskenteli Macbookillaan.

”Pidätkö Maceista?” kysyi herrasmies sitten.
”Joo.”
”Minusta iPadit ovat ihan kauheita. Niillä ei voi tehdä sellaisia asioita, joita ei ole koskaan tehty aikaisemmin.”
”Vai niin”, sanoi Joel. ”No mitäs sinä olet tehnyt, jota ei ole tehty aikaisemmin?”
”Minä keksin tietokoneen”, sanoi vanha mies.

Tässä vaiheessa Joel oli varma siitä, että vanhusparka oli tärähtänyt. Kun mies esittäytyi Russell Kirschiksi, Joel googlasi nopeasti, mistä on kysymys. Löytyi tämä Wikipedia-sivu.

”Saat aikaiseksi sen, mitä päätät ryhtyä tekemään”, totesi Kirsch. ”Tee sellaisia asioita, joita ei ole koskaan tehty aikaisemmin.”

Monta erilaista todellisuutta

29/08/2012

5 kommenttia

Emme elä vain yhdessä maailmankaikkeudessa, universumissa. Päin vastoin, nykyaika on tuonut mukanaan monenlaisia tapoja lähestyä todellisuutta. Kuten MIT:n tutkija Joe Pine esittää, emme elä universumissa – elämme multiversumissa.

Multiversumissa on monenlaisia tapoja tarkastella olemassaolevaa.

Pinen mukaan multiversumin keskeisimmät ulottuvuudet ovat materia, avaruus ja aika. Normaalissa arjessamme puuhastelemme materiaalisessa aika-avaruudessa. Mutta kun kirjaudut sisään Facebookiin, puhumattakaan netin virtuaalimaailmoista, häipyy materiaalinen todellisuus taka-alalle. Nyt vierailetkin virtuaalitodellisuudessa, jossa materiaalisuus ja aika vinoutuvat. Peliin saattaa uppoutua tuntikausiksi, eikä pelitodellisuudella ole juuri muuta materiaa kuin näytölle ilmestyvät bitit.

Virtuaalinen maailma tulee läpi myös yhä useammin materiaaliseen todellisuuteen. Jo nyt voit katsoa älykännykän läpi oikeaan metroon osoittavaa nuolta, tai kääntää espanjankielisen tiekyltin englanninkielelle. Samaten voit iPhonella luoda itsellesi virtuaalisen lemmikin, joka tanssii vaikkapa ruokapöydälläsi. Kun älylasit yleistyvät lähitulevaisuudessa, tulee kaikki tämä nivoutumaan sulavasti osaksi arkitodellisuuttasi. Voit valita kaupan kassalla näkyvät lööpit. GPS-navigaattorin nuoli leijailee autoa ajaessasi edelläsi keskellä katua.

Kokemasi todellisuus muovaantuu myös sen mukaan, miten ajattelet. Yhdelle vastoinkäyminen on osoitus omasta kyvyttömyydestä. Toiselle prikulleen sama tapahtuma on innostava haaste, joka kannustaa yrittämään uudella tavalla ja tomerammin. Yksi näkee aamukasteen kastelemassa kukassa evoluution ihmeellisen lopputuloksen, toiselle se kertoo puolestaan Jumalan luomistyöstä.

Todellisuus myös muuttuu iän myötä. Lapsuuden maailmaa kansoittavat keijut ja tontut. Aikuisena tarkastelemme maailmaa eri tavoin. Elämän mullistukset voivat myös mullistaa maailmankuvaa. Yksi tulee uskoon. Toiselle radikaali tieteellinen löydös muuttaa koko tapaa kokea ja tarkastella elämää.

Emme elä vain yhdessä todellisuudessa. Tässä nenäsi edessä on juuri nyt lukematon määrä rinnakkaistodellisuuksia. Ne nähdäksesi et tarvitse kvanttiliukuria. Riittää, että katsot asioita vähän uudenlaisesta näkökulmasta.

Verkkoviestinnän sudenkuopat

27/08/2012

4 kommenttia

Verkkokeskustelut ovat siitä jännä juttu, että erityisesti voimakkaita tunteita aiheuttavat keskustelut lähtevät nopeasti sivuraiteelle. Uskontoa tai politiikkaa käsittelevissä keskusteluissa ei kestä aikaakaan, kun trollit ryömivät esiin koloistaan ja natsikortit läiskähtävät pöytään.

Yksi tekijä tässä on varmaankin verkon tarjoama anonymiteetti. Mutta myös ihan omalla nimellään esiintyvät saattavat päätyä laukomaan ties minkälaisia törkeyksiä asiaa ajattelematta. Nähdäkseni suurin syy verkkokeskusteluiden tulehtumiseen ei ole anonymiteetti, vaan vuorovaikutuksen puute.

Verkkokeskusteluissa viestinnän vuorovaikutus on vinoutunut kahdella tavalla.

Ensinnäkin, verkkokeskusteluissa valtavan iso osa kommunikaatioon käytetystä informaatiosta jää välittämättä. Alfred Mehrabianin kuuluisissa kokeissa kävi ilmi, että peräti 93% viestin tulkinnan tunnevaikutuksesta välittyy ei-kielellisesti esimerkiksi ilmeiden ja äänenpainojen kautta. Vaikka tästä on usein vedetty virheellinen päätelmä siitä, että 93% kommunikaatiosta olisi yleensäkin ei-kielellistä, ovat asiantuntijat sitä mieltä, että varovaisestikin arvioiden 50–60% kommunikaatiossa välitetystä informaatiosta tapahtuu ruumiinkielen ja äänenpainojen kautta. Verkkokeskustelussa siis yli puolet tarkoitetusta informaatiosta jää välittämättä – vaikka kuinka käyttäisit hymiöitä.

Toisekseen, verkkokeskustelussa viestin lähettäjä ja vastaanottaja ovat asemaltaan vastakkaisnapaisia. Viestin vastaanottaja käsittelee informaatiota lukemalla tekstiä. Olemme oppineet pitämään tekstiä erittäin luotettavana tiedonlähteenä. Uskomme, että painettu sana pitää pääasiassa paikkansa. Verkkokeskusteluissa vastaanottaja käsittelee siis saamaansa informaatiota kuten on tottunut käsittelemään tekstiä yleensä: pääsääntöisesti luotettavana.

Tekstin tuottaja lähestyy kuitenkin kohtaamista aika eri tavalla kuin ammattilaiset. Itse asiassa verkkokeskusteluihin tuotettu teksti on lähempänä puhuttua sanaa kuin harkittua ja hiottua tekstiä. Usein foorumiin ladataan se, mikä ensin päähän pälkähtää. Joskus myös muutaman oluen nauttineena.

Kun tekstin kirjoittaja ei ehdi harkita sanomaansa, tekstin lukija ottaa sen lopullisena ja absoluuttisena kantana, ja rivien välistä hukkuu vielä melkein puolet tarkoitetusta informaatiosta, ei ole mikään ihme, että verkkokeskustelut romahtavatkin usein tyhjänpäiväiseksi juupas-eipäs -taistoksi. Mikä siis avuksi?

Nähdäkseni verkkokeskusteluiden tervehdyttämiseen purevat samat niksit kuin muussakin kriisikommunikaatiossa. Pyri ymmärtämään vastapuolta suopeasti. Kunnioita hänen näkemyksiään. Anna vastapuolelle riittävästi tilaa esittää näkemyksensä. Ja kaikkein tärkeimpänä: kysy aidosti sinua kiinnostavia kysymyksiä. Kysymällä autenttisesti ja ilman ironiaa ”mitä oikeastaan tarkoitat tällä?” saat pian ankkuroitua keskustelunne yhteiselle maaperälle. Tällöin keskustelu voi lähteä aivan uusiin sfääreihin.

10 lyhyttä ajatusta

22/06/2012

1 kommentti

1. Aikaan saaminen ei ole sidottu aikaan.

2. Aivot eivät ole kone – aivot ovat puutarha.

3. Rohkeus on sitä, että pelkäät kuollaksesi – mutta nouset silti satulaan.

4. Lasta tulee rakastaa ehdoitta.

5. Ole sellainen kuin oikeasti olet.

6. Tulevaisuuden koulussa jokainen on oman alansa mestari.

7. Tyhmyys on suhteellista.

8. Positiiviset tunteet auttavat ihmisiä kukoistamaan.

9. Taide tarvitsee avaimia.

10. Todellisuus synnyttää unelmia – ja unelmat synnyttävät todellisuutta.

PS. Ajattelun ammattilainen kesälomailee. Seuraava kirjoitus ilmestyy maanantaina 6.8. Aurinkoista kesää kaikille!

Unelmien ja todellisuuden raja on liukuva

18/06/2012

8 kommenttia

Meillä on taipumus ajatella, että mielikuvituksen ja todellisuuden välillä on tarkka raja. Jotkut asiat ovat tosia. Toiset puolestaan mielikuvituksen tuotetta. Ihmistä, joka elää mielikuvitusmaailmassa pidetään psykoottisena ainakin viimeistään silloin, jos hän ei kykene enää suoriutumaan arkisista askareistaan. Tämä käsitys on kuitenkin nähdäkseni harhainen.

Me elämme kaikki mielikuvitusmaailmassa.

Iso osa tosina pitämistämme uskomuksista on mielikuvituksen tuotetta. Itse asiassa uskomusten ja tosiasioiden välillä ei tarvitse edes olla suoraa yhteyttä. Ajattelu kun on tuskin mahdollista ilman jonkinlaista tieto-opillista ydinkäsitteistöä. Amerikkalaisfilosofi W.V.O. Quine kuvasikin osuvasti uskomuksia verkostona, jossa mikä tahansa uskomus voidaan tehdä todeksi hyväksymällä riittävästi muutoksia toisaalla.

Koko kognitiivinen apparaattimme toimii myös ihan älyttömän taloudellisesti. Jos joku uskomus toimii edes välillisesti, siitä pidetään kiinni, jos ei ole aivan pakko luopua. Tämän takia on yhtä helppoa olla ateisti kuin tunnustuksellinen uskovainenkin: aika harva kokemus voisi osoittaa tällaisen perususkomuksen vääräksi.

Arkiuskomukset eivät ole kuitenkaan perususkomuksia ongelmattomampia. Itse asiassa myös aika iso osa arkisista uskomuksista on myös mielikuvituksen tuotetta.

Aika iso osa meistä ajattelee dinosarusten näyttäneen suurin piirtein sellaisilta kuin Jurassic Parkissa. Tosi asiassa kenelläkään ei ole harmainta aavistustakaan miltä dinosaurukset näyttivät. Jos taas puhutaan vaikkapa Napoleonista, näet nopeasti mielessäsi pikkumiehen käsi takinliepeessä ratsastamassa sotakentille. Tämä Napoleon on kuitenkin ihan yhtä paljon mielikuvituksesi tuotetta kuin dinosauruksetkin.

Ehkäpä konkreettisimpana esimerkkinä voisi käyttää sitä, mitä ajattelet siitä, mitä muut ajattelevat sinusta. Varmaankin keksit jonkun henkilön, joka pitää mielestäsi sinua pölkkypäänä. Tämä on lähes aina mielikuvituksesi tuotetta: harvaa ihmistä kiinnostaa kukaan toinen ihminen niin paljon, että hän ajattelisi tästä arjen tuoksinassa yhtikäs mitään. Ihmiskäsitykset syntyvätkin yleensä vasta vuorovaikutustilanteissa. Jos oletat, että toinen pitää sinusta, hän todennäköisesti pitää sinusta.

Iso osa uskomuksistamme perustuu mielikuviin ja – niin – mielikuvitukseen. Jotkut uskomukset ovat enemmän mielikuvituksellisia kuin toiset. Toisilla taas on jo aika paljonkin kokemuspohjaa – ainakin kunnes toisin todistetaan.

Mielikuvitus ja todellisuus myös vaikuttavat toisiinsa koko ajan. Unelmat perustuvat kokemukseesi ja sitä kautta todellisuuteen. Esimerkiksi nukkuessasi päivän aikana aivojesi rakennetta muuttaneet kokemukset pulpahtavat unissa pintaan samalla kun aivokuoren hermoverkot kiinteytyvät. Mutta todellisuus muuttuu myös unelmien mukaan: kun uskallat haaveilla ihanista asioista ja laitat itsesi niiden eteen likoon, alat muuttaa todellisuutta enemmän unelmiesi kaltaiseksi.

Unelmien ja todellisuuden raja on liukuva. Todellisuus synnyttää unelmia – ja unelmat todellisuutta. Kuten Albert Einstein kerran sanoi: ”Minussa on riittävästi taiteilijaa, jotta uskallan käyttää mielikuvitustani. Tieto on rajallista. Mielikuvitus pitää sisällään koko maailman.”

Oswald-kani

15/06/2012

2 kommenttia

Oswald-kani oli suosittu animaatiohahmo 1920-luvulla. Hahmon luojalle kävi kuitenkin kalpaten: Universal-studio kaappasi oikeudet hahmoon ja antoi sen luojalle kenkää. Animaatiotaituri oli murheen murtama: läpimurtohahmo oli mennyttä. Aluksi hän ajatteli, ettei ikinä keksisi yhtä iskevää hahmoa kuin Oswald-kanin. Onneksi hänen luovassa mielessään oli kuitenkin yhä ytyä.

Junamatkalla nuoren piirtäjän tiedostamattomassa mielessä alkoi tapahtua. Ajatuksia yhdistelevän assosiaatioperiaatteen nojalla tiedostamattomassa mielessä risteilevät ajatukset puhuvista animaatioeläimistä lyöttäytyivät yhteen lapsuuden lemmikkihiiren synnyttämiin lämpimiin muistoihin. Kesken junamatkan uusi ajatuskimppu pälkähti tietoiseen mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta: puhuva hiiri!

Parikymppinen animaattorinalku luonnosteli hiirihahmon muistivihkoonsa ja mietti, että hahmo tarvitsee vielä nimen. ”Ei tästä tietenkään samanlaista läpimurtoa tule kuin Oswald-kanista”, nuorukainen tuumasi. ”Mutta onpahan minulla ainakin jotain, jolla jatkaa uraani.”

Hahmon nimeksi tuli Mikki Hiiri.

5 avainteosta Mozartilta

13/06/2012

6 kommenttia

Taide tarvitsee avaimia. Jos on koko ikänsä kuunnellut vain popmusiikkia, Mozartin kuunteleminen on vähän niin kuin kuuntelisi japania. Kyllähän siinä jokin järki tuntuisi olevan, mutta ei sitä kauhean pitkään jaksa puutumatta kuunnella. Oikeanlainen avainteos voi kuitenkin linkata minkä tahansa musiikillisen kielen omaan elämään ja tunnekokemukseen.

Tässä viisi teosta, jotka toimivat nähdäkseni oivallisina avaimina Mozartin tuotantoon.

1. Sinfonia no. 1: I Molto allegro

Ehkä paljastan tässä musiikillisen sivistymättömyyteni, mutta minusta Mozartin ensimmäisen sinfonian ensimmäinen osa on huikea sävelteos. Tämä ei vähiten johdu siitä, että ihmelapsi kynäili teoksen vasta 7-vuotiaana.

Toki ensimmäinen sinfonia on monella tapaa kulmikas verrattuna myöhempien sinfonoiden eleganssiin, mutta siinä on myöskin jotain raakaa alkuvoimaa, joka tempaisee mukaansa.

2. Pianokonsertto no. 21: II Andante

21. pianokonserton toinen osa toimi minulle avaimena Mozartin maailmaan. Ennen kuin tämä teos kolahti, Mozart oli minulle täyttä hepreaa. ”Elvira Madigan” -nimelläkin tunnettu konserton hidas osa avasi kuitenkin kokonaisen sävelten ihmemaan, joka oli ehtinyt pysyä yli 30 vuotta minulle tuntemattomana.

Pianokonsertto on levytetty lukemattomia kertoja. Mielestäni esimerkiksi Daniel Barenboimin levytys Englannin kamariorkesterin kanssa saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin.

3. Pianokonsertto no. 27: I Allegro

Mozartin viimeisen pianokonserton ensimmäinen osa on varsinainen melodinen taidonnäyte, jossa piano ja orkesterisoittimet keskustelevat riemastuttavasti keskenään läpi koko sävelteoksen. Konsertossa on myös hurjan hienoja yksityiskohtia, kuten pari kertaa esiintyvä huikea alttoviulujen ja sellojen vastakkaisliike viulujen kanssa. Myös tässä teoksessa Barenboimin tulkinta on erinomainen.

4. Sinfonia no. 40: I Molto allegro

Mozartin tunnetuimpiin sävelteoksiin kuuluva 40. sinfonian ensimmäinen osa on läpisoitettu niin taidemusiikkikonserteissa kuin elokuvien taustamusiikkinakin. Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa Mozart osoitti jälleen ainutlaatuisuutensa säveltäjänä: hän sävelsi sinfoniat 39, 40 ja 41 vain muutaman viikon pituisen ajanjakson aikana.

Tästä kuten yllä mainitusta ensimmäisestä sinfoniastakin on lukuisia erinomaisia levytyksiä. Klassikkona pidetään käsitykseni mukaan yleisesti Karl Böhmin Berliinin filharmonikkojen kanssa Deutsche Grammophonille tekemää levytystä.

5. Serenadi no. 13: II Andante

Myös nimellä ”Eine kleine Nachtmusik” tunnettu teos jousiorkesterille on kenties 40. sinfonian ohella yleisimmin tunnettuja Mozartin teoksia. Ennen kuin aloin ymmärtää Mozartin musiikkia, tämä kappale tuntui minusta lähinnä banaalilta läpikulutettujen teemojensa takia. Tavallaan Mozart kärsii hieman samanlaisista ongelmista kuin vaikkapa J.R.R. Tolkien fantasiakirjallisuudessa: vaikka hänen ideansa ovat olleet aikanaan uraauurtavia, ne on puhkikulutettu ja läpilainattu sellaisessa mittakaavassa, että ne tuntuvat nyt lähinnä itsestään selviltä.

Pieni yösoitto on kuitenkin riemastuttava sarja lyhykäisiä ja nokkelia sävelteoksia, ja voi tuttuutensakin tähden toimia jollekulle oivana avauksena Mozartin sävelkielelle.

Taide tarvitsee avaimia

11/06/2012

6 kommenttia

Minua on aina kiusannut väite siitä, että Mozartin musiikki olisi ollut aikansa populaarimusiikkia. Ensinnäkin, Mozartia soitettiin aikanaan lähinnä Euroopan hoveissa. Kansan parissa raikuivat trubaduurien kansanlaulut nuotion äärellä ja majatalon nurkassa. Toisekseen, minulla kesti todella pitkään tajuta, mikä Mozartissa ylipäätään on niin kiehtovaa. Minusta Mozartin musiikki oli pitkään lähinnä puuduttavaa. Kunnes löysin siihen avaimen.

Taide tarvitsee avaimia.

Populaarikulttuuri perustuu ihmisten yleisesti jakamiin ajatuksiin ja tunteisiin vetoamiseen. Kuten levy-yhtiömoguli Asko Kallonen aikanaan totesi, hyvä biisi liikuttaa joko sydäntä tai takapuolta. Populaarikulttuurista voikin nautiskella yleensä ilman erityistä alan tietämystä. Se menee suoraan sydämeen. Ja ihan niin kuin korkeakulttuurissakin, myös poppispuolelle mahtuu sekä huikeita helmiä ja kakkoslaatuista kuraa. Pop vetoaa syviin tuntemuksiin. Taide edellyttää sen sijaan usein jonkinlaista asiaan vihkiyhtymistä.

Korkeakulttuuria pidetään usein tyhjänpäiväisenä patsasteluna, ja osin syystäkin. Aika iso osa korkeakulttuurista toimii tosiaan lähinnä kulturellin omanarvontunteen pönkittämisenä. Mutta korkeakulttuurin piiristä löytyy myös tajuntaa räjäyttävän syvällisiä teoksia, jotka kiehtovat vuosikausia. Ongelmana on, ettei näitä teoksia yleensä tajua, jollei ymmärrä niiden kieltä.

Mozartin ohella myös kuvataide oli minulle pitkään mysteeri. En voinut tajuta, miten ihmiset jaksavat vaellella tuntikausia taidegallerioissa. Sitten luin viitisen vuotta sitten eräästä kirjasta kuvauksen William Turnerin teoksesta ”Rain, Steam and Speed”. Teksti linkkasi suoraan silloin tekemääni hahmopsykologiasta ammentavaan tutkimukseen. Kaivoin Turnerin maalauksen netistä käsiini ja samassa jokin naksahti päässä.

Myöhemmin Lontoon visiitillä vietin varmaan lähemmäs tunnin National Galleryssa Turnerin mestariteoksen parissa. Teos avasi minulle myös tavan katsoa ja kokea kuvataidetta aivan uudella tavalla. Tämän seurauksena opin myöhemmin ymmärtämään myös esimerkiksi Kandinskya, Magrittea ja van Goghia.

Entäs Mozart sitten? Runsas vuosi sitten päässäni alkoi soida Mozartin 21. pianokonserton toinen osa. Hain kappaleen ensin Spotifysta, sitten iTunesista. Yllätyksekseni ihastuin siihen aivan valtavasti.

Tämä kappale avasi nopeasti koko 21. konserton jujun. Seuraavana loksahti 27. pianokonsertto. Lopulta kuuntelin koko konserttosarjan läpi innosta soikeana. Yksi ainoa kappale riitti muuntamaan aiemmin minulle tyhjänpäiväiseltä tuntuneen musiikin tajuntaa räjäyttäväksi sävelten ilotulitukseksi.

Korkeakulttuuri on usein niin monimutkaista, että sen ymmärtäminen on hieman kuin uuden kielen opettelemista. Ovi uuteen ihmeelliseen maailmaan saattaa kuitenkin aueta yhdellä ainoalla avainteoksella, joka linkkaa ensin omaan kokemusmaailmaasi. Kun saat kiinni siitä, mikä tietyn tyyppisen taiteen juju on, avautuu seuraavaksi sinne kätketty kokonainen ajatusten ja tunteiden satumaa.

Mona Lisaa en tajua vieläkään. Mutta ehkä siihenkin löytyy jonakin päivänä ymmärryksen avain.