Category Archives: Hyvinvointi

Akilleen dilemma

15/04/2011

7 kommenttia

Homeroksen Iliaan yhdeksännessä kirjassa kuningas Agamemnon yritti suostutella itsepäistä Akillesta palaamaan Troijan sotaan. Akilles ei kuitenkaan suostunut aluksi taisteluun. Hänen äitinsä, jumalatar Thetis, oli kertonut Akilleelle, että tällä on kaksi kohtaloa, joista hänen tulee valita.

Akilles voi osallistua Trojian sotaan, jolloin hän tulee kuolemaan nuorena. Tällöin hänen muistonsa eläisi kuitenkin ikuisesti. Vaihtoehtona hän voisi palata kotiinsa vaimonsa ja lapsensa luo, elää pitkän ja onnellisen elämän ja vaipua historian hämäriin. Meille ei ole epäselvää, kumman valinnan Akilles lopulta teki.

Akilles päätyi lopulta Trojian prinssi Parisin surmaamana manalaan. Homeroksen Odysseiassa nimisankari vieraili manalassa. Akilleen tavatessaan Odysseus onnitteli tätä:
“Olet suuri sankari niin eläessäsi kuin kuollessasi.”
“Älä ikinä ylistä kuolemaa”, sanoi sotasankari kuitenkin pettyneenä.
“Jos olisin tiennyt joutuvani viettämään ikuisuuden manalassa, en olisi ikinä valinnut sotaa.”

Akilles oli erotettu lopullisesti pojastaan ja vaimostaan. Vaikka hänestä oli tullut unohtumaton sotasankari, hänen elämänsä oli jäänyt elämättä.

Mikä on sinun valintasi?

TV:n katselu on naamioitua seinän tuijottamista

21/03/2011

14 kommenttia

En ole omistanut televisiota lähes kymmeneen vuoteen. Luovuin aikanaan töllöstä ulkomaille muuttaessani. Suomeen palatessa ei uutta värkkiä tullut enää ostettua. Huomasin televisiottomassa elämässä pian hurjan eron elämänlaadussa. Ennen päivittäin riivannut turhautuminen loisti nimittäin poissaolollaan.

Aloin miettiä, mistä TV-visailuista ja muusta kanavantäytteestä syntyvä turhautuminen johtuu. Vaikka Haluatko miljonääriksi -ohjelman tarkoituksena oli juurikin selättää tylsyys, seurasi siitä tosi asiassa samanlainen olo, kuin jos olisin tuijottanut tunnin valkoista seinää. Pahinta oli, että monesti puolessa välissä TV-visaa järki käski pistää töllöttimen kiinni. Käsi vain ei totellut.

Tutkimustulokset vahvistavat oletuksen: TV:n katselu on naamioitua seinän tuijottamista.

Herbert Krugmanin tutkimuksissa kävi ilmi, että television katselu synnyttää jo muutamien kymmenien sekuntien altistuksen jälkeen aivoissa niin sanottuja alfa-aaltoja. Alfa-aallot liittyvät passiivisuuteen ja rauhallisuuteen. Eli vaikka ruudulla sattuu ja tapahtuu, aivot luulevat, että edessä tönöttää tyhjä seinä. Tulokset ovat sen mukaiset: viihdeannoksen jälkeen on olo on kuin aidanseipäällä.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki töllöstä tuleva olisi vain puhdasta höttöä. Jos ruudulla näkyvä sisältö puhuttelee muuten, voi töllön tuijottaminen olla mitä palkitsevinta. Krugman tutki myös television ja oppimisen suhdetta: televisio on mitä oivallisin passiivisen oppimisen väline. Katsomalla esimerkiksi Olipa kerran elämää opit kuin varkain tuntemaan ihmisruumiin anatomiaa.

Televisio tarjoaa parhaimmillaan välineen mitä huikeimpiin elämyksiin ja oppimiskokemuksiin. Itse töllö on vain väline – sisältö on se, joka ratkaisee. Nykyaikana myös internet on alkanut onneksi hiipiä passivoivan televisiovirran tontille. Monessa kodissa läppäri toimittaakin töllöttimen virkaa. On aivan eri asia katsoa laatuohjelmia YLE Areenasta, katsoa innostavia elokuvia Voddlerista tai tilata CDON:sta loistosarjojen DVD-bokseja, kuin turruttaa kuuppaa hötöisessä kanavavirrassa.

Iso osa kanavoiden syytämästä ohjelmistosta ei anniltaan eroa juuri seinän tuijottelusta. Siksi on tärkeää, että valitset itse katsomasi sisällön omien mielenkiinnon kohteidesi ja intohimojesi mukaan. Jos kanavapäällikkö tekee valinnan puolestasi, voit olla varma, että vietät ison osan elämästäsi seinää tuijotellen.

Viulisti aseman nurkalla

11/03/2011

8 kommenttia

Eräänä kylmänä tammikuun aamuna viulisti seisoi Washingtonilaisella metroasemalla soittamassa. Hänen aloitettuaan vanha mies pysähtyi kuuntelemaan soittoa hetkeksi ja jatkoi sitten matkaansa. Vähän myöhemmin nainen pysähtyi kuuntelemaan, ja heitti viulistin hattuun dollarin.

Hieman tämän jälkeen nuori mies pysähtyi ja jäi kuuntelemaan. Hän vilkaisi sitten kelloaan ja säntäsi tiehensä. Pian kolmivuotias pysähtyi kuuntelemaan, mutta hänen äitinsä repi häntä eteenpäin. Koltiainen kääntyi taas viulistin puoleen, mutta hänen äitinsä töni häntä eteenpäin. Lapsen katse liimautui viulistiin koko matkan, jonka hänen äitinsä retuutti häntä pois. Sama ilmiö toistui lukemattomien muiden lasten kohdalla.

Kolmen vartin kuluttua viulisti laittoi soittimensa koteloon. Koko tänä aikana häntä oli pysähtynyt kuuntelemaan kuusi ihmistä. Mies tienasi kolmessa vartissa yhteensä 32 dollaria. Kukaan ei huomannut, kun hän lopetti soiton. Kukaan ei taputtanut.

Kukaan ei tiennyt, että viulisti oli Joshua Bell, yksi maailman arvostetuimmista sooloviulisteista. Hän esitti aikamme upeimpia sooloviuluesityksiä soittimella, jonka arvo on 3.5 miljoonaa dollaria. Kaksi päivää aikaisemmin hän oli soittanut loppuunmyydyssä Bostonilaisessa teatterissa, jossa lipun hinta oli keskimäärin sata taalaa.

Kuinka usein pysähdymme tarkastelemaan, mitä kaikkea kaunista ympärillämme tapahtuu? Mitä kaikkea meiltä jää huomaamatta?

Oleta toisesta aina parasta

09/03/2011

5 kommenttia

Mitä ihmiset sinusta ajattelevat? Mitä luulet, että kaverisi ovat sinusta mieltä vaikkapa baari-illan törttöilyn jälkeen? Seuraa paljastus: ihmiset eivät ajattele sinusta juuri mitään. Tosiasiassa ihmisiä kiinnostavat välittömät asiat niin paljon, ettei juuri kukaan jaksa loputtomiin raapia päätään miettimällä, mitä mieltä on jostakin toisesta.

Kuitenkin on selvää, että tuttavapiiriisi kuuluu ihmisiä, jotka pitävät sinusta enemmän, ja toisia, joiden kanssa ei ole niin helppo tulla toimeen. Onkin helppo ajatella, että jotkut vain eivät pidä sinusta. Tämä ei kuitenkaan usein pidä paikkaansa. Itse asiassa suurin osa tutuistasi muodostaa kantansa sinusta vain ollessasi tekemisissä heidän kanssaan. Jos oletat, että jonkun kanssa on aina hankalaa, synnytät huomattavan paljon helpommin kireän sosiaalisen tilanteen, kuin jos oletat, että hänen kanssaan on mukavaa.

Oleta siis aina toisesta parasta.

Kun kohtaat toisen ihmisen, ota lähtökohdaksesi se, että hän pitää sinusta, että sinä pidät hänestä, ja että hänen kanssaan on helppo tulla juttuun. Huomaat saman tien, että jopa sellaiset mörököllit, joiden kanssa ei vain tule juttuun niin millään muuttuvat aivan eri ihmisiksi – iso osa sosiaalisesta hankauksesta kun on aiheutunut siitä, että te molemmat oletatte, että kohtaamisenne täytyy olla vaikeaa. Tuo olettamus synnyttää kontekstin kohtaamiselle, joka määrää pitkälti sen lopputuloksen.

Jopa kiistatilanteessa positiivisen asenteen olettaminen tekee ihmeitä. Usein ihminen saattaa suuttuneena sanoa todella viheliäisiä asioita. Syy ärräpäihin ei kuitenkaan ole välttämättä halu satuttaa sinua – vaan tarve purkaa muualla kertyneitä paineita. Jos oletat, että jopa kiistakumppanisi on pohjimmiltaan hyvällä asialla, pystyt muuttamaan dialektisen ristiriitatilanteen dialogiseksi keskusteluksi, jossa pääset kurkistamaan kiistakumppanisi ajattelumaailmaan. Näin saat parhaassa tapauksessa aivan uudenlaisia oivalluksia, joita et ilman myönteistä olettamaasi olisi välttämättä koskaan löytänyt.

Ei parhaan lopputuloksen olettaminen tietenkään takaa loputonta jouhevuutta hankalien ihmisten kanssa. Mutta olettamalla, että tulet toimeen jokaisen kohtaamasi ihmisen kanssa – että jokainen kohtaamasi ihminen on jollakin tavalla arvokas, ja että myös sinulla on jotakin aitoa arvokasta annettavaa hänelle – nostat merkittävästi positiivisen arkipäiväisen kohtaamisen mahdollisuutta.

Kohtele toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi

07/03/2011

6 kommenttia

Kristillinen versio kultaisesta säännöstä kuuluu: “Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. George Bernard Shaw on kuitenkin osuvasti huomauttanut, ettei toisille kannata tehdä sitä, mitä haluaa itselleen tehtävän – kaikki eivät välttämättä pidä samoista asioista. Siksi kultaisesta säännöstä kannattaakin kenties käyttää buddhalaisten ja taolaisten kieltävää versiota: älä tee toiselle sitä, mitä et halua itsellesi tehtävän.

Emme ole samanlaisia. Mutta olemme saman arvoisia – joka ikinen meistä.

Kun olin noin viisivuotias, minua raivostutti suunnattomasti aikuisten tapa suhtautua minuun. Kotona ravanneet tädit ja sedät hössöttivät kimittävällä äänellä: “Hellan lettas kun sinä olet kasvanut, sinähän olet jo iso poika.” Lässyttämällä aikuinen kaivoi henkisen kuilun väliimme, ja häneen oli mahdotonta suhtautua järkevästi. Aikuisen kohtaaminen oli merkittävän enemmistön kohdalla todella vaivaannuttavaa.

Ukkini oli kuitenkin toista maata. Muistan pienestä pitäen, kuinka hän esimerkiksi esitteli minulle kärsivällisesti kellonsa toimintaa – äänenpainoin, joita hän olisi voinut käyttää kollegansa kanssa kiperästä ongelmasta keskustellessaan. Huolimatta siitä, että kellotaulu oli minulle suuri mysteeri, ukki opasti minuutti- ja tuntiviisareiden saloihin. Hän ymmärsi, että vaikka en vielä tiedä kaikkea, mitä hän tietää, se ei vähennä ihmisarvoani lainkaan.

Me olemme kaikki hurjan erilaisia. Yksi tietää kaiken autoista, toinen viihtyy taas differentiaalikalkyylin parissa. Kolmannelle hepat voivat olla se juttu, ja neljäs tykkää saippuasarjoista. Tapamme suhtautua asioihin – se, mistä pidämme, ja mistä emme pidä – vaihtelee tietysti ihmisestä toiseen, samaten se, mitä osaamme. Siksi toista ei pidä kohdella kuin hän olisi kaltaisesi.

Mutta iästä, koosta, taidoista tai tukan väristä riippumatta joka ikistä ihmistä tulisi kohdella kuin vertaistasi. Näin riippumatta siitä onko kyseessä kävelemään opetteleva vaahtosammutin vai suuryrityksen tirehtööri. Ihmisarvo on vakio: se on jokaiselle sama. Kohtele siis toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi.

Näin rakennat aamulehden, jossa on vain loistavia juttuja

02/03/2011

3 kommenttia

Aamu alkaa mukavasti Hesarin tai muun aamulehden parissa. Ongelmana on kuitenkin, että harva se aamu lehti tööttää kahvit väärään kurkkuun toinen toistaan synkemmillä uutisilla milloin mistäkin maailman kolkasta. Lisäksi iso osa lehden sisältämistä uutisista on yksinkertaisesti tylsiä.

Tässä yksinkertainen tapa rakentaa digitaalinen aamulehti, joka sisältää ainoastaan innostavia ja piristäviä juttuja. Näin päivä käynnistyy heti alkumetreiltä innostavasti, mutta pysyt silti hyvin uutispulssissa mukana.

Rakenna aluksi itsellesi kollektiivinen alitajunta käyttämällä Twitter-palvelua. Ohjeet löydät täältä. Jos sinulla on jo Twitter-tili, rakenna kollektiivinen alitajunta käyttämällä Twitterin listatoimintoa. Valitse listalle noin viisikymmentä sellaista twiittaajaa, jotka tuottavat mielestäsi jatkuvasti innostavaa sisältöä. Anna listan nimeksi vaikkapa ”laajennettu mieli”.

Kun olet rakentanut Twitteriin laajennetun mielesi, rekisteröidy Paper.li -palvelun käyttäjäksi. Rakenna sitten Paper.li -lehtesi joko Twitter-tilistäsi tai laajennettu mieli -listastasi. Palvelu rakentaa kollektiiviselle alitajunnallesi sanomalehden tapaisen käyttöliittymän. Näin saat joka aamu luettavaksi innostavia uutisia, jotka liittyvät juuri sinun mielenkiinnon kohteisiisi.

Oman laajennetun mieleni pohjalta rakennetun Paper.li -lehden löydät täältä.

PS. Jos haluat ottaa laajennetusta mielestäsi kaiken irti, tutustu Filosofian Akatemian Laajennettu mieli -oppaaseen. Voit ladata oppaan maksutta täältä.

Puunhakkuussa

21/01/2011

3 kommenttia

Pasi oli lomailemassa kesämökillään. Ryhtyessään makkaranpaistoon hän huomasi, että polttopuut olivat päässeet loppumaan. Ei huolta, tuumasi Pasi ja haki kuistilta kirveen. Ennen metsään säntäämistä Pasi suunnitteli kuitenkin huolellisesti puunkaatourakan.

Hän mietti tarkkaan, missä järjestyksessä puut kannattaisi kaataa, ja missä kulmassa kirves heiluisi tehokkaimmin. Hän laskeskeli, kuinka monta puuta kannattaisi kaataa tunnin aikana, jottei väsymys pääsisi yllättämään, ja kuinka monta eväsleipää urakan aikana tarvittaisiin. Kunnon strategian suunniteltuaan Pasi suuntasi metsään.

Siinä parisen tuntia puita tehokkaasti hakattuaan Pasi säpsähti merkillistä mekkalaa. Naapurimökin Pena rymysi metsäryteikössä kohti Pasia. Raivoissaan Pena käski Pasin lopettaa saman tien moisen vandalismin. Kävi ilmi, että Pasin kaatamat puut kasvoivat Penan tontilla. Pena oli suunnitellut ripustavansa linnunpönttöjä kaadettujen koivujen oksille.

Ei riitä, että kaadat puita tehokkaasti. Ne täytyy myös kaataa oikeassa metsässä.

Miksi arkirutiinit ovat tärkeitä stressittömälle elämälle?

19/01/2011

6 kommenttia

Japanilaisessa teeseremoniassa teenjuonti on tiivistetty taiteenlajiksi. Teeseremoniassa jokainen teen nauttimisen vaihe suoritetaan harkiten kuin itämaisessa taistelulajissa. Teeseremonia etenee tarkkaan harkitun kaavan kautta, jokaiseen työvaiheeseen keskittyen.

Meillä länsimaissa päivät täyttyvät puolestaan sinne tänne hötimisestä ja hampaat irvessä kirveenvarren puristamisesta. Yksi syy tähän on rutiinien puute. Taistelulajeissa ja teeseremoniassa liikkeet on hiottu äärimmilleen niin, ettei niissä ole mitään turhaa. Ne myös suoritetaan samalla tavoin kerrasta toiseen. Länsimaissa taas rutiinit koetaan mekaanisina ja pakottavina.

Rutiinit ja rituaalit ovat kuitenkin stressittömän elämän tukiranka.

En tarkoita sitä, elämän pitäisi olla kellon tarkkaa puurtamista kahdeksasta neljään – länsimaissa tyypillinen rutiinien vierastaminen lieneekin juuri tehdastyön peruja. Usein ajatellaan, että rutiinit tekevät elämästä tylsää ja kaavamaista. Rutiinittomuus johtaa kuitenkin nopeasti kaaokseen, jossa toiminta koostuu reaktioista päälle kaatuvien seinien väistämiseksi.

Mitä enemmän pystyt rutinoimaan arjen tavallisia askareita, sitä jouhevammin arki myös sujuu. Rutiinit tiivistävät ja optimoivat toistuvia askareita. Näin aikaa vapautuu myös enemmän yllättäville ja spontaaneille toimille.

Jos siis teet tiettyjä arkiaskareita tai työvaiheita toistuvasti päivittäin ja viikoittain, kehitä niihin menetelmä. Kirjoita paperille ne työvaiheet, jotka kukin askare vaatii, ja mieti, voitko eliminoida rutiinistasi turhia työvaiheita.

Näin ohjelmoit mielesi toimimaan jouhevasti aina näissä tilanteissa niin, että et joudu keksimään pyörää joka kerta uudelleen. Sen sijaan aina tuttuun toimeen tarttuessasi naksahdat automaattisesti sujuvaan flow-tilaan, jossa etenet vaihe kerrallaan kohti toimesi päätepistettä.

Ja kun homma on kerran hyvin suunniteltu, on myös varaa irrotella. Spontaaniuskin on paljon helpompaa ja nautinnollisempaa silloin, kun seinät eivät uhkaa kaatua päälle.

Miksi tsemppaaminen ei kannata?

17/01/2011

11 kommenttia

Elokuvassa Top Gun Tom Cruisen esittämä lentäjäsankari Maverick kiri vastustajan Mig-hävittäjän kiinni käyttämällä jälkipoltinta. Jälkipolttimen avulla lennokki ylitti hetkisen ajaksi maksiminopeutensa ja singahti hurjaan kiitoon. Apparaattia ei kuitenkaan voi käyttää liian usein – muuten loppuu löpö.

Suomalaiset ovat tunnettuja sisustaan. Talvisodassa purtiin hammasta ja mentiin vaikka seinän läpi, jos oli tarvis. Suomalaiseen kulttuuriin istuukin vahvasti sisu ja tsemppaaminen: raskas työ on raadettava, vaikka sitten verisiä kyyneliä itkien. Ongelma on, että kulttuuriimme hiipinyt tsemppaamisasenne on johtanut siihen, että nykyään pitäisi lentää koko ajan jälkipoltin päällä. Sitten ihmetellään, kun bensavalo vilkkuu punaisena ja burn-out-loma häämöttää.

Tsemppaaminen ei kannata pitkällä tähtäimellä.

Tsemppaaminen on loistava voimavara tiukan paikan tullen. Toki on hyvä harjaantua puristamaan itsestään viimeinen pisara irti loppukirillä. Mutta jos jokainen aamu alkaa hammasta purren, on jotakin pielessä. Jos tsemppaaminen ei jää huippusuoritusten kirittäjäksi, vaan muodostaa arjen tukirangan, muuttuu arki pian sietämättömäksi raadannaksi, jossa jokainen päivä pitää kirittää jaksamisen äärirajoilla.

Arjen tsemppaaminen voi johtua monesta syystä. Yksi tyypillinen syy on, että arki ei palkitse itsessään. Tällöin monet arkea täyttävät askareet ovat raskaita siksi, ettei niillä ole oikeasti juuri sinulle merkitystä: ne ottavat enemmän kuin antavat. Leivän pöytään tienaaminen tai arvosanojen metsästäminen eivät vielä riitä hyvinvointiin. Vasta kun itse toimintasi on palkitsevaa, pystyt hoitamaan askareesi hymyssä suin tsemppaamatta.

Toinen tsemppaamiseen pakottava tekijä on työkuorma. Jos hommaa on vain yksinkertaisesti liikaa, tuntuu usein siltä, ettei auta muu kuin purra hammasta ja raataa menemään. Suurin osa asioista, joihin päivämme käytämme, ei kuitenkaan ole niin tärkeitä, kuin luulemme. Sen tähden onkin hyvä selvittää, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Tässä avuksi on priorisointi. Työkuormaa voit helpottaa myös ottamalla tehtäväkenttäsi haltuun. Apuna voit käyttää esimerkiksi ajattelunhallintaa.

Arjen tsemppaaminen voi kummuta myös toimimattomista arkirutiineista. Vaikka spontaanius ja irrottelu ovat tärkeitä osia rikasta ja palkitsevaa elämää, on arjen perustoiminnot hyvä rutinoida. Tällöin et joudu haaskaamaan turhaan paukkuja keksimällä pyörän joka päivä uudelleen; voit suunnata luovan energiasi aidosti uusiin haasteisiin. Arjen rutiineista lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.

PS. Jos haluat ottaa tehtäväkenttäsi haltuun, lataa tästä maksuton Filosofian Akatemian Ajattelunhallinnan opas.

3 antoisan elämän kulmakiveä uudelle vuodelle

20/12/2010

5 kommenttia

Uuden vuoden kolkuttaessa ovelle tulee helposti tarkasteltua omaa elämää ja mietittyä uusia linjanvetoja. Tässä kolme vinkkiä, jotka toimivat nähdäkseni antoisan ja onnellisen elämän kulmakivinä.

1. Tee sitä, mitä rakastat

Hyvän elämän ytimessä on toiminta. Ihminen ei tule onnelliseksi siitä, mitä hänellä on, eikä liioin siitä, mitä hän on. Ihminen tulee onnelliseksi erityisesti silloin, kun arki pitää sisällään antoisaa ja ilahduttavaa toimintaa.

Tästä syystä on hyvä tutkia omaa elämää ja miettiä, miten voisi tehdä arjellaan juuri sitä, mitä rakastaa kaikkein eniten. Yhtälössä on kaksi osaa: selvittää ensin, mikä on oikeasti tärkeää, ja järjestää sitten asiat niin, että voit tehdä juuri sitä. Tässä avuksi on esimerkiksi oman siilikonseptin selventäminen.

2. Rakasta sitä, mitä teet

Vaikka löytäisit kutsumuksesi ytimen ja unelmiesi duunin, ei elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Arkeen kuuluu myös paljon sellaista, mikä ei ole palkitsevaa itsessään – vaikka olisit päässyt tekemään juuri niitä asioita, joista aina unelmoit.

Tässä onkin tärkeää asennoitua oikein siihen, mitä teet. Pystymällä linkkaamaan toimintasi itsellesi tärkeisiin päämääriin muuttuu tervanjuontikin pian merkitykselliseksi. Räntäsateessa juokseminen palkitsee tuskin itsessään ketään, mutta osana maratontreeniä se on kuin onkin antoisaa. Samaten rankka varastoduuni voi olla kaikkea muuta kuin kutsumuksellista, mutta taipaleena reitilläsi kohti sydämesi määräämää suuntaa voi jopa raadanta muuttua mielekkääksi.

Voit joko tehdä sitä, mitä rakastat – tai voit asennoitua siihen mitä teet linkkaamalla sen itsellesi merkityksellisiin päämääriin. Näin voit rakastaa sitä, mitä teet, vaikka se olisikin välillä vaikeaa.

3. Epäonnistu, nouse ylös, yritä uudelleen – ja tällä kertaa eri tavalla

Erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa pelätään epäonnistumista. Epäonnistumisen pelko lamauttaa meidät, emmekä saa toimittua. Kuinka ollakaan, tällöin olemmekin jo epäonnistuneet. Teddy Rooseveltin mukaan paras päätös on oikea päätös. Toiseksi paras päätös on väärä päätös. Ja huonoin päätös on olla tekemättä päätöstä laisinkaan.

Epäonnistuminen on myös yksi tehokkaimpia tapoja oppia. Tunnistamalla, mikä meni vikaan ja tekemällä asiat ensi kerralla eri tavoin keräät alati kasvavaa työkalupakkia, jonka avulla saat aikaan juuri niitä tuloksia, jotka ovat sinulle tärkeitä.

Albert Einsteinin mukaan hulluuden määritelmä on tehdä asiat toistuvasti samoin ja odottaa erilaisia tuloksia. Tästä syystä onkin hyvä kehittää menetelmä, jonka avulla voit korjata toimintaasi ja hyödyntää opin silloin kun asiat eivät mene aivan putkeen. Tässä auttaa esimerkiksi erehdysten korjaaminen.

Lisää vinkkejä onnellisuuden ja antoisan elämän siivittämiseen löydät Filosofian Akatemian Onnellisuus-oppaasta. Lataa se maksutta täältä.