Author Archives: Lauri Jarvilehto

Vähemmän on enemmän – eli mitä roboimuri voi opettaa intuitiosta

08/02/2012

17 kommenttia

Ostimme vajaa kuukausi sitten robotti-imurin. Pitkän kartoituksen perusteella vaikutti siltä, että värkki on oikeasti hintansa väärti. Niinpä suuntasin Stockmannille tarkoituksenani kantaa kotiin uusi lemmikki. Tavaratalossa eteen tuli kuitenkin pulma. Tarjolla kun oli kaksi vaihtoehtoa.

Järki puolsi yhtä, ja intuitio toista.

iRobot Roomba oli yksinkertaisuuden perikuva. Värkissä oli kannessa iso “Clean”-nappi, siinä kaikki. Napista napsauttamalla se alkoi suhata ympäri lattiaa sinne tänne. Myyjän mukaan siivousjälki oli hyvä, vaikkei robo mitenkään järjestelmällisesti lattiaa putsannutkaan. Samsungin Navibot oli noin satasen kalliimpi. Se oli puolestaan ladattu täpötäyteen ominaisuuksia. Värkissä oli jopa sensori, jonka avulla se varmisti, että lattia tulee putsattua viimeistä nurkkaa myöten. Samsungissa oli myös LED-näyttö ja monipuolinen ohjauspaneeli, jonka avulla sen säätöihin pääsi helposti käsiksi.

Järkeni sanoi, että totta kai ostan Samsungin. Mistä minä voin tietää, että Roomban omaperäinen siivousalgoritmi ylipäätään toimii? Ja Samsungissa oli vielä kaksi erillistä puhdistusviuhkaa, kun Roombassa oli vain yksi. Mutta intuitioni puolsi voimakkaasti Roombaa. Se vaan oli niin söpö!

Hollantilaisen psykologian professori Ap Djiksterhuisin tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ihminen tekee säännönmukaisesti parempia päätöksiä intuition kuin järjen varassa silloin, kun hän on tutustunut päätöksen aiheeseen perusteellisesti. Intuitiota ja tiedostamatonta mieltä koskevan tutkimuksen pohjalta voikin muodostaa yksinkertaisen ohjenuoran: jos päätös koskee omaa alaasi, tai jos olet hiljattain perehtynyt laajaan tietomäärään, on intuitio lähes aina järkeä parempi päätöksenteon peruste. Niinpä kiikutin Roomban kotiin.

Vasta pari viikkoa myöhemmin tajusin, miksi intuitioni oli osunut oikeaan. Ensinnäkin, koneiden puhdistusjälki ei oikeasti eroa toisistaan: lehtien ja verkkosivustojen vertailuissa kumpikin värkki on suoriutunut tehtävästään erinomaisesti. Yksi tekee sen sensorilla, toinen algoritmilla. Tuloksena on puhdas lattia. Mutta arjen lopputuloksen kannalta värkkien ero on kuin yö ja päivä.

Lattiat tulevat nimittäin puhtaiksi vain, jos joku myös polkaisee roboimurin käyntiin. Kolmea kitisevää lasta ulos kiikuttaessa monimutkaisen käyttöliittymän kanssa operoiminen jää lähinnä ajatuksen asteelle. Useimmiten arjen tuoksinassa ehtiikin vain painaa yhtä nappia. Todellisuudessa imuri, jossa on vain yksi iso “Clean”-nappi tulee käynnistettyä huomattavasti useammin kuin värkki, jonka käyttöliittymä muistuttaa takavuosien VHS-nauhurin ajastamista. Eli vaikka toisessa robossa on ominaisuuksia vaikka muille jakaa, itse apparaatin peruskäyttö muuttuu tavattoman hankalaksi arjen haasteiden keskellä. Joskus vähemmän on enemmän.

Vaikka en osannut vielä Stockmannilla tehdä näin mutkikasta analyysia, oli tiedostamaton mieleni jauhanut kaikista lukemistani roboimureita koskevista arvosteluista ja nettikeskusteluista tällaisen päätelmän valmiiksi, joka ilmeni päätöksentekotilanteessa voimakkaana tuntemuksena yhden valinnan puolesta. Jos siis joudut tekemään päätöksiä aiheesta, jonka tunnet kuin omat taskusi, tai aiheesta johon olet hiljattain perehtynyt intensiivisesti, luota intuitioosi – vaikka järki väittäisikin toista.

Aikaan saaminen ei ole sidottu aikaan

06/02/2012

10 kommenttia

Siirryin noin vuosi sitten tekemään nelipäiväistä työviikkoa. Tätä ennen päivät venyivät helposti 12-tuntisiksi, ja usein töitä tuli tehtyä viikonloppujenkin läpi. Vaikka pystyinkin työskentelemään suurimman osan ajasta flow-tilassa, on flow:ssa se huono puoli, ettei se katso kropan jaksamisen perään. Pääsääntöisesti olinkin aina joulu- ja kesäloman alkaessa tyhjätakkinen zombi. Jotain täytyi siis tehdä.

Aikaan saaminen ei ole kuitenkaan sidottu aikaan.

Viime vuoden tammikuussa päätin tehdä kokeen. Buukkasin joka viikoksi kesään asti isipäivän: päivän, joka on omistettu vain lapsille. Isipäivinä nappasin muksut autoon, ja ajoimme uimahallille tai Huimalaan. Samaten viikonloput pyhitettiin perheelle ja kodille. Kokeen juju oli kuitenkin siinä, että kokeilin, mitä tapahtuu, jos en lyhyemmästä työajasta huolimatta tingi lainkaan kevään tavoitteista. Aiemmin noin kuusipäiväinen työviikko piti siis pusertaa neljään päivään.

Kevään edetessä kävi ilmi, että tämä ei ollut temppu eikä mikään. Iso osa työpäivistä oli aiemmin valunut turhanpäiväiseen Facebookissa jumittamiseen ja paperien siirtelyyn. Kun aika muuttuu rajalliseksi luonnonvaraksi, se tulee käytettyä tehokkaasti kuin itsestään. Mutta kesän tullessa tulokset yllättivät.

Tavoitteet tulivat kyllä saavutettua. Mutta huolimatta kolmesta viikottaisesta lepopäivästä olin yhä kesän tullen zombi. Ihmettelin pitkään, mistä kiikastaa, kunnes filosofikollegani Markus laittoi käteeni Tony Schwartzin loistokirjan Be Excellent at Anything. Ihmisten jaksamista tutkinut Schwartz neuvoi kirjassaan, miten kiireen keskellä on mahdollista rauhoittua. Kaikista kirjan loistavista neuvoista yksi on ylitse muiden: tauko.

Schwartz neuvoo työkseen maailman huippujohtajia Applesta Googleen pitämään 30–60 minuuttisen tauon kesken työpäiväänsä. Ihmisen viretila riittää vain muutamaksi tunniksi kerrallaan, ja jos yrität puskea 12 tuntia yhtä soittoa, on tuloksena burn-out.

Buukkasin loppukesästä syksyn kalenteriin isipäivien lisäksi jokaiselle työpäivälle tunnin pituisen tauon. Tulokset olivat hämmästyttävät. Joka ikinen päivä kun tauon aika koitti, olin aivan häkeltynyt. Minullahan on tällainen hetki hengähtää kaiken kiireen keskellä. Kiireen tuntu kaikkosi lähes tyystin: jos kerran on aikaa pitää tunnin pituinen tauko, ei siinä voi mikään kiire olla.

Paradoksaalista kyllä, tekemistä oli prikulleen yhtä paljon kuin vuotta aiemmin – kenties vielä enemmän. Ja silti, vaikka tein nelipäiväistä työviikkoa ja pidin kesken päivän tunnin pituisen tauon, ei tavoitteista tarvinnut tinkiä. Aikaan saaminen kun ei katso käytettävissä olevaa aikaa, vaan sitä, miten ajan käyttää.

Arjen flow:n kannalta olennaisimpia juttuja ovat mielestäni olleet ajattelunhallinta, olennaiseen keskittyminen ja merkityksen löytäminen tekemiselle. Kropan jaksamisen kannalta taas tärkeintä on pitää huoli siitä, että läheisille ja harrastuksille jää riittävästi aikaa, ja etteivät työpäivät kulu tukka putkella viipottaen. Kumpikin järjestyy vetämällä kalenteriin ruksit oikeaan paikkaan ennen kevään tai syksyn alkua. Olennaista on tehdä kalenterimerkinnät ennen kuin kalenteri alkaa täyttyä tapaamisista sun muista. Näin varmistat sen, että lepohetkiä löytyy oikeasti myös kaikkein kiireisimpinä aikoina.

Schwartzin tutkimustulosten ja omien kokemusteni nojalla rohkenen väittää, että vähentämällä mahdollisuuksien mukaan työhön käytettyä aikaa ja buukkaamalla päivän keskelle tauon, saat aikaan yhtä paljon kuin ennenkin – kenties enemmän. Samalla jaksat monin verroin paremmin. Tietotyö kun ei katso käytettyjä tunteja – vaan sitä, miten tunnit käyttää.

Toinenkin tohelo

03/02/2012

3 kommenttia

Presidentti Kekkonen kiersi kerran maakuntia seurueensa kanssa. Heidät oli kutsuttu paikallisen teollisuuspohatan luo illalliselle. Presidentti oli väsynyt matkustamisesta ja onnistuikin vahingossa kaatamaan alkukeiton syliinsä. Talon emäntä säntäsi samassa auttamaan.

“Ei se mitään, herra presidentti, antakaahan kun autan”, emäntä hössötti pyyhkimällä keittoa presidentin sylistä.

Ruokailu jatkuikin hyvässä hengessä, kunnes pitkän päivän tehnyt talon isäntä pudotti vahingossa lautasellisen pääruokana tarjoiltua muhennosta syliinsä. Tähän emäntä:

“No niin! Siinä toinenkin tohelo!”

Äänestätkö jonkin puolesta – vai jotakin vastaan?

01/02/2012

10 kommenttia

Minä en ole kovin poliittinen eläin. Siitä huolimatta tuumin pitkään, pitäisikö minun kantaa korteni kekoon kirjoittamalla tästä vaalihuumasta. Vaikka olen ollut näistä vaaleista innoissani, on ongelmana ollut se, että kumpikin ehdokkaista on mielestäni kelpo presidenttikandidaatti. Siksi en ole halunnut päätyä osoittelemaan ketään sormella ottamalla kantaa.

Kuten maanantaina kirjoitin, tällaiset kannat (myös omani) on usein tanakasti paalutettu. Siksi argumentointi kuihtuukin usein tyhjänpäiväiseksi juupas-eipäs -nokkapokaksi. Maanantaina tajusin kuitenkin mielestäni tärkeän jutun. Näissä vaaleissa äänestetään nimittäin joko jonkin puolesta tai jotain vastaan. Pelkkä vastustaminen on kuitenkin mielestäni aika tyhmää.

Jos määrittelet itsesi sen kautta, mitä vastustat, et koskaan tule itseksesi.

Pelkkä vastustaminen ei rakenna yhtään mitään. Vasta siinä vaiheessa kun seisot jonkin asian puolesta, on asioita mahdollista viedä eteen päin. On myös tärkeää huomioida, että jonkin puolesta oleminen ei tarkoita sitä, että on toista vastaan. Eli presidentinvaaleissakin voi äänestää ehdokastaan vastustamalla toista: siksi, ettei halua että toinen tulee valituksi. Tai sitten voi äänestää ehdokastaan kannattamalla, ottamatta kantaa kilpailevan kandidaatin pätevyyteen. Tässä kolmannen poissuljetun laki ei siis päde.

Minä äänestin yhteisöllisen Suomen puolesta. Se tarkoittaa sitä, että äänestin sen puolesta, että ainaisten vastakkainasetteluiden sijaan ottaisimme vierasta kädestä ja miettisimme, mitä voimme yhdessä tuumin saada aikaan – niin perussuomalaiset kuin vihreät, niin vasemmistolaiset kuin kokoomuslaisetkin.

Äänestin rohkean Suomen puolesta. Olimme edelläkävijöiden joukossa, kun uskalsimme valita naispresidentin. Uskallammeko nyt olla uranuurtaja ja valita ensimmäisenä valtiona koko planeetalla keulahahmoksi miehen kanssa elävän miehen?

Äänestin innostuneen Suomen puolesta. Sellaisen Suomen, joka pysäyttää Rautatieaseman laulamalla Finlandiaa, kerää suomalaiset eturivin taiteilijat sytyttämään jäähallillisen kansakuntaa ja kokoaa sosiaalisessa mediassa ennen näkemättömän yhteisen poliittisen rintaman.

Ja lopuksi, äänestin ennakkoluulottoman Suomen puolesta. Minun ääneni meni sen puolesta, että vaikka kaikki muut ympärillä päivittelisivät sitä, miten kamalia juntteja kilpailevan puolueen kannattajat ovat, osaisimme ostaa junalipun sahalle ja käydä paiskaamassa kättä erilaisen ihmisen kanssa.

Äänestin sellaisen Suomen puolesta, jossa erilaisuus ei pelota, vaan sitä yritetään ymmärtää. Sellaisen Suomen, jossa jokainen katsoo omaan tulevaisuuteensa ja seisoo rohkeasti oman asiansa puolesta – olematta toista vastaan.

Minä olen tätä mieltä, ja sillä sipuli!

30/01/2012

32 kommenttia

Runsas viikko sitten kävin ystäväni kanssa mielenkiintoisen keskustelun. Minähän olen tällainen tärähtänyt Apple-fani, ja innostuin taas kerran hehkuttamaan sitä, miten näpsäkästi Applen härpäkkeet mielestäni toimivat. Ystäväni totesi, ettei hänellä ole periaatteessa mitään Applea vastaan, mutta että hän ei voisi kuvitella käyttävänsä Applen tuotteita siksi, että firma toimii idässä niin epäeettisesti. Siksi hänen valintansa on Samsung.

Selvittelin asiaa. Kuten aiemmin kirjoitin, Appleen kohdistuvat syytökset Kiinan tehtaiden epäeettisestä toiminnasta koskevat itse asiassa koko länsimaista elektroniikka-alaa – Nokiat, Sonyt ja Samsungit mukaanlukien. Itse asiassa Apple liittyi hiljattain maailman ensimmäisenä elektroniikkayrityksenä Fair Labor Association:iin, joka on itsenäinen työntekijöiden olosuhteita tarkkaileva järjestö. Toisin sanoen, koko elektroniikkateollisuuteen liittyy tällä hetkellä eettisesti kyseenalaisia piirteitä. Mutta Apple toimii kaikista elektroniikka-alan yrityksistä tällä hetkellä vastuullisimmin!

Keskustelun tuloksena ystäväni ei kuitenkaan suinkaan pyörtänyt puheitaan. Sen sijaan hän totesi, että onhan se hienoa, että Apple toimii eettisesti, mutta ei hän voisi kuvitella vaihtavansa Samsungista, koska Applen ekosysteemi on suljettu, kun Samsung taas käyttää Googlen avointa Android-käyttöjärjestelmää.

Kun olemme kerran päättäneet olevamme jotain mieltä, pidämmme siitä usein kiinni perusteluista riippumatta.

Suuri osa mielipiteistämme perustuu intuitiivisiin ja tunnelatautuneisiin ennakko-oletuksiin. Ihmisen toimintaa ohjaa kuitenkin pyrkimys johdonmukaisuuteen. Sen tähden pyrimmekin löytämään perusteita niille uskomuksille, joihin olemme sitoutuneet – etenkin silloin, jos nämä uskomukset liittyvät läheisesti siihen, miten tarkastelemme itseämme. Toisin sanoen, usein päätämme ensin, mitä mieltä olemme – ja mietimme vasta sitten miksi.

Tämä sama ilmiö toistuu tällä hetkellä yhä uudestaan myös presidentinvaaleja koskevassa keskustelussa. Suurin osa ihmisistä on päättänyt oman ehdokkaansa jo kauan sitten. Jos pyydetyt perusteet osoittautuvat kestämättömiksi, ei tuloksena ole suinkaan kannan muutos, vaan uusien perusteiden etsiminen. On helpompaa keksiä, miksi on sitä mieltä kuin on, kuin vaihtaa mielipidettä – etenkin jos mielipide liittyy omaan identiteettiin, kuten puhelimen tai presidenttikandidaatin valinnassa on kyse.

Ihminen pyrkii välttämään ajatusmaailman ristiriitoja. Tästä syystä voimakkaasti tunnelatautuneet kannat pysyvät usein muuttumattomina. On helpompaa etsiä omalle kannalle uusia perusteita kuin luopua siitä. On toki syytä huomata, että usein intuitiivisesti määräytyneet näkemyksemme ovat myös meidän kannaltamme toimivimpia; intuitiivinen ajatuskapasiteettimme kun on rationaalista ajattelua huomattavasti laajempi. Intuitiot voivat kuitenkin myös johtaa harhaan. Siksi joskus voi olla hyvä ravistella pinttyneitä näkemyksiä irralleen ja katsoa, voisiko niiden alta löytyä vielä parempia vaihtoehtoja.

Kaksi kivenhakkaajaa

27/01/2012

7 kommenttia

Kaksi miestä hakkasi kiveä. Paikalle tuli muukalainen, joka tarkasteli miesten työtä. Ensimmäinen miehistä hakkasi kiveä naama irvessä, kiroili tämän tästä ja pyyhki yhtenään hikeä otsaltaan. Toinen mies puolestaan hakkasi kiveä hymyssä suin, vihellellen välillä iloisesti. Muukalainen lähestyi miekkosia. Hän kysyi ensimmäiseltä mieheltä:

“Mitä sinä teet?”

Vihaisena mies vastasi: “Miltä sinusta näyttää, mitä minä teen? Minä hakkaan kiveä! Häivy nyt siitä!”

Muukalainen meni sitten toisen miehen luokse ja kysyi:

“Mitä sinä teet?”

Mies laski työkalunsa hetkeksi maahan, otti huikan vesipullostaan ja sanoi sitten iloisesti:

“Minä rakennan taloa.”

Tee itsestäsi mestariajattelija

25/01/2012

11 kommenttia

Tammi julkaisi eilen esikoiskirjani Tee itsestäsi mestariajattelija. Kirjassa käsittelen sitä, miten ihmismieli toimii, ja mitä sillä voidaan tehdä. Kirjan taustalla vaikuttavat pitkä mielenfilosofisen tutkimuksen perinne, sekä joukko tutkimustuloksia neurotieteen, kognitiivisen psykologian ja systeemisen psykologian aloilta. Monia kirjassa käsittelemiäni teemoja olen sivunnut myös tässä blogissa vuosien varrella, ja blogissa käydyt keskustelut ovat myös osaltaan muokanneet kirjan sisältöä.

Kirja koostuu viidestä osasta. Ensimmäisessä osassa pyrin muodostamaan käsityksen siitä, mistä ajattelussa on oikeastaan kyse. Tarkastelun kohteena ovat myös erilaiset tavat ohjata ajattelua ja käsitellä hankalia ajatuksia. Pyrin myös valottamaan sitä, miksi esimerkiksi urheilijoiden usein hyödyntämä mielikuvaharjoittelu oikeasti toimii, ja miksi positiivinen ajattelu johtaa usein negatiivista hedelmällisempiin tuloksiin.

Toisessa osassa käsittelen mielen rakennetta erityisesti viime vuosien neurotieteen ja kognitiivisen psykologian tulosten valossa. Tässä osiossa käsittelen myös luovan ajattelun menetelmiä, flow-kokemusta sekä ajattelunhallintaa. Pyrkimyksenäni on valottaa, miten mielen eri toiminta-alueita kannattaa hyödyntää tehokkaasti taitavan ajattelun ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Kolmas osa käsittelee ajattelun ulkoistamista. Tässä kerrotaan, miten ympäristösi vaikuttaa ajatteluusi, miten voit muuttaa ajatteluasi muuttamalla ympäristöäsi, ja miten pystyt rakentamaan halutessasi itsellesi monipuolisen verkkoälyn käyttämällä internetin tietopalveluita. Nykytutkimuksen valossa voidaan osoittaa, että monet ympäristön elementit ovat keskeisessä roolissa mielen toiminnan kannalta. Ajattelu ei siis ole vain aivotoimintaa.

Neljännen osan ydinkysymyksiä ovat yhteisöllisyys ja onnellisuus. Ajattelu ei ole koskaan yksityisasia, ja taitava ajattelu on myös tärkeässä roolissa hyvän ja onnellisen elämän elämisessä. Todellinen hyvinvointi perustuu mielestäni yhtäältä intohimoiseen tekemiseen ja toisaalta oman yhteisön autenttiseen palvelemiseen. Tässä osiossa esittelen myös muutaman toimivan työkalun, joiden avulla omaa hyvinvointia on mahdollista edistää.

Viimeinen osa käsittelee asiaa, josta puhutaan yhä mielestäni aivan liian vähän. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana lahjakkuus- ja älykkyystutkimus ovat nimittäin osoittaneet lähes kiistatta, että minkä tahansa taidon voi oppia löytämällä oikeanlaisen harjoitusmenetelmän ja harjoittelemalla riittävästi. Keskeisessä roolissa on intohimo ja motivaatio.

Historian huiput Mozartista Einsteiniin harjoittelivat kaikki päivittäin tuntikaupalla, koska he olivat löytäneet oman intohimonsa. Keksimällä, mikä innostaa juuri sinua kaikkein eniten, etsimällä oikeat harjoitusmenetelmät ja harjoittelemalla sinnikkäästi pystyt ottamaan haltuun alan kuin alan japanin kielestä kvanttifysiikkaan, sienten tuntemuksesta sinfonioiden kirjoittamiseen. Kuka vaan ei pysty tulemaan miksi vaan. Mutta kuka vaan pystyy tulemaan parhaaksi mahdolliseksi itsekseen – mestarilliseksi juuri sillä alalla, johon oma intohimo ohjaa.

Olen pyrkinyt tiivistämään kirjaan tämänhetkisen ymmärrykseni mielen toiminnasta sekä esittelemään joukon sellaisia nykytieteen valossa perusteltuja menetelmiä, joiden olen havainnut toimivan sekä omassa elämässäni että vetämissäni koulutuksissa. Toivon, että kirja auttaa jakamaan näitä oivalluksia, ja että näistä ajatuksista olisi lukijalle myös välitöntä konkreettista hyötyä.

Voit tilata kirjan täältä.

Harjoitus tekee mestarin

23/01/2012

9 kommenttia

Lahjakkuus määrittyy tarkalleen sen nojalla, mitä pystyt tekemään – ja tekemään opit harjoittelemalla. Tätä käsitystä tukevat myös lukuisat aivan viime vuosina saadut tutkimustulokset. Esimerkiksi korkeaa älykkyyttä edustavan Mensa-järjestön Mensa Research Journal -lehdessä julkaistiin hiljattain tutkimus, jonka mukaan harjoittelemalla on mahdollista kasvattaa merkittävästi sekä visuaalista älykkyyttä että työmuistin kokoa. Älykkääksi oppii siis harjoittelemalla.

Harjoittelu ei kuitenkaan tarkoita mitä vaan sutimista. Aika moni orastava maratoonari on juossut polvensa rikki kahdessa kuukaudessa ja jättänyt treenit siihen. Jos harjoittelun vaatimustaso ylittää reippaasti nykyisen taitotason, ei harjoittelusta tule mitään: tuloksena on turhautuminen. Olennaista tehokkaan harjoittelun kannalta onkin aloittaa riittävän kevyesti ja nostaa vastusta pikku hiljaa.

Maratonille mielivä voi ponkaista sohvalta aluksi kävelylenkeille joka toinen päivä ja aloittaa lenkkeilyn muutaman viikon kuluttua, kun jäsenet ovat tottuneet liikuntaan. Pianistin urasta haaveileva voi taas aloittaa asteikkoharjoittelusta ja etydeistä. Minuuttivalssiin kannattaa tarttua vasta muutaman vuoden harjoittelun jälkeen. Samalla tavoin analyyttisen älyn partaveitseksi oppii aloittamalla yksinkertaisista logiikan harjoituksista. Predikaattilogiikan ja joukko-opin koukeroihin kannattaa perehtyä sitten, kun lauselogiikan perusteet ovat hallussa. Keskeistä on, että aloitat harjoittelun siltä tasolta, millä juuri nyt pystyt toimimaan. Vastusta kannattaa nostaa sitä mukaa, kun taidot karttuvat.

[…]

Joka ikinen huipputasolla hääräävä superlahjakkuus on harjoitellut vähintään kymmenen tuhatta tuntia. Se tarkoittaa siis vähintään kolmen tunnin keskittynyttä päivittäistä harjoittelua kymmenen vuoden ajan! Se on aika paljon hääräämistä yhden asian parissa. Tällä hetkellä keskimääräinen länsimainen ihminen käyttää tämän verran aikaa päivittäin lähinnä televisiota katsellen.

Tästä syystä kutsumus on niin tärkeä juttu osaamisen kannalta. Se, mikä meissä on synnynnäistä on nimittäin temperamentti: ihmisen yksilöllinen tapa reagoida asioihin. Jokainen ihminen on jo syntyessään yksilöllinen ja tämä yksilöllisyys määrää hyvin varhaisessa vaiheessa kiinnostuksen kohteemme. Temperamentti ei määrää millään muotoa sitä, mitä voit tehdä. Mutta se sanelee pitkälti sen, mitä haluat tehdä.

Jokaisella meistä on jokin intohimo, tiesimme sitä tai emme. Joko pystyt selvittämään sen kutsumuskartan avulla – tai sitten sinun täytyy kokeilla kaikenlaista, jotta saat selville, mikä on juuri se juttu, jolle sydämesi sykkii. Mikä parasta, oman intohimon parissa harjoitteleminen on kaukana oppimastamme ajatuksesta harjoittelusta puurtamisena. Intohimo kannattelee toimintaa niin, että harjoitustunnit tulevat nakutettua kasaan kuin itsestään!

Mieti siis, mitä sinä haluat oikeasti tehdä. Ja kun keksit sen, ala harjoitella – mutta aloita riittävän kevyesti, jottei orastava matkasi kohti tähtihetkeäsi juutu alkumetreille.

Teksti on ote huomenna julkaistavasta esikoisteoksestani Tee itsestäsi mestariajattelija (ss. 201–203). Esittelen kirjan sisältöä tarkemmin keskiviikon blogikirjoituksessa.

Uhkaava keksintö on kiellettävä!

20/01/2012

4 kommenttia

1900-luvun alussa kuuluisa amerikkalainen säveltäjä John Philip Sousa aloitti kiivaan kampanjan uutta musiikintekijöitä uhkaavaa teollisuudenalaa vastaan. Sousan mukaan uusi keksintö johtaisi musiikintuotannon rappioon.

Jos ihmelaite päästettäisiin markkinoille, ei muusikoille riittäisi enää töitä. Kaiken lisäksi teknologian seurauksena kukaan ei enää pitäisi mielekkäänä uuden musiikin säveltämistä. Musiikki kuihtuisi pois taiteenalana.

Sousan lobbaus johti jopa niin pitkälle, että USA:n kongressissa ajettiin lakimuutosta, jonka seurauksena laitteiden myynti tehtäisiin laittomaksi.

Kyseessä oli gramofoni.

5 syytä, miksi musiikista kannattaa maksaa

18/01/2012

15 kommenttia

Verkkopiratismi muodostaa yhä ison ongelman sisällöntuotantoteollisuudelle. Suurin osa ongelmakeskeisistä ratkaisuista – oikeusjutut, digitaaliset suojaukset, aluerajoitukset – ovat osoittatuneet tehottomiksi. Samaan aikaan ratkaisukeskeiset toimijat ovat onnistuneet synnyttämään tehokkaita digitaalisia jakelukanavia, joiden liikevaihto kasvaa räjähdysmäisesti ja lähentelee pian takavuosien median kokonaiskulutuksen kokoluokkaa.

Moni näyttää siis olevan sitä mieltä, että musiikista ja muista tietosisällöistä kannattaa maksaa. Mutta miksi? Tässä viisi syytä.

1. Palvelun helppous ja luotettavuus

Parhaimmatkin piraattisivustot ovat onnettoman vaikeaselkoisia. Pirate Bay:sta halutun tiedoston löytäminen on usein arpapeliä, puhumattakaan verkon lukuisista kaatuilevista flash video -sivustoista.

Myös piraattituotteen laatu on aina tuurin varassa. Voi olla, että odoteltuasi torrentin latautumista saat haluamasi tuotteen – tai sitten voi olla, että leffasta puuttuu ääni, lataamasi biisi onkin joku ihan muu, tai pahimmassa tapauksessa alas tulee jotain aivan järkyttävää. Lisäksi piraattituotteissa on aina kohtalainen riski haittaohjelmista ja viruksista.

iTunes tarjoaa sen sijaan loistavan käyttöliittymän, jolla löydät haluamasi biisin muutamassa sekunnissa ja saat sen kovalevyllesi yhdellä hiiren klikkauksella. 99 sentin maksu ei siis kata vain biisiä, vaan myös luottamuksen siihen, että kyseessä on juuri haluamasi kappale, että sen äänenlaatu on hyvä ja että se ei asenna salaa viruksia kovalevyllesi.

2. Tuotteen koettu arvo nousee maksettaessa

Maksoin hiljattain 50 euroa Karl Böhmin levyttämistä Mozartin sinfonioista, vaikka prikulleen samat teokset löytyvät ilmaiseksi Spotifysta. Miksi? Syitä on kaksi.

Ensinnäkin, en voi koskaan tietää, miten Spotifyn sisältö muuttuu ajan kanssa. Nyt kappaleet ovat kovalevylläni ja pilvessä varmuuskopiossa, joten voin olla varma, että ne ovat osa musiikkikokoelmaani tästä ikuisuuteen.

Toiseksi, ihmisen pää on merkillinen apparaatti. Lukuisissa tutkimuksissa on nimittäin käynyt ilmi, että jos saat jotain ilmaiseksi, arvostat sitä vähemmän, kuin jos maksat siitä. Maksamasi biisi on sinulle siis psykologisesti arvokkaampi, kuin prikulleen sama biisi piratoituna tai Spotifysta ladattuna.

Tällä on tuskin merkitystä, jos lataat vain viimeisimmät hitit ja unohdat ne kovalevyn kätköihin viikon päästä. Mutta jos keräät vaikkapa digitaalista musiikki- tai sarjakuvakokoelmaa, on aineettoman pääoman koetulla arvolla suuri merkitys. Taide kun ei ole lopulta mitään muuta kuin kokemista.

3. Yhteys sisällöntuottajaan

Ostin viime viikolla iTunesista tsekkiläisen muusikko Tomas “Floex” Dvorakin uuden levyn. Dvorak tunnetaan esimerkiksi loistavan Machinarium-pelin soundtrackin tuottajana. Samalla kun latasin musiikin iTunesista metroa odotellessani, koin myös tekeväni jotain merkityksellistä, joka liittyy suoraan muusikko Dvorakiin. Koin, että minusta on jollakin tavalla hyötyä hänelle.

Kun maksat sisältötuotteesta, muodostat samalla myös yhteyden sisällöntuottajaan. Ilmiö on sama, kuin Kiva:n mikrolainoissa. Jos laitat rahaa Punaiselle ristille, jää rahan kohde hahmottomaksi. Mutta jos mikrolainaat 25 euroa Ana-Lucialle Boliviaan, muodostaa ostoksesi myös yhteyden oikeaan ihmiseen. Samalla tavoin, jokainen maksamasi levy vaikuttaa jollakin tavalla myös levyn tuottaneeseen muusikkoon.

4. Infrastruktuurin ylläpitäminen

Seuraava esimerkki on sarjakuvapuolelta, mutta pätee nähdäkseni suoraan myös musiikkibisnekseen – vaikkapa Spotifyyn. Comixology-yhtiön legendaarisen upea Comics-ohjelmisto iPadille on joka keskiviikko Applen App Storen eniten tienaava ohjelmisto. Keskiviikkoisin nimittäin julkaistaan aina viikon uudet sarjakuvat. Lukemattomat sarjakuvafanit ovat löytäneet ohjelmiston ja ottaneet sen omakseen. Miksi? Koska sitä on niin julmetun hauska käyttää.

Verrattuna esimerkiksi iPadin manga-ohjelmistoihin, jotka hakevat sisältönsä ilmaissivustoilta, Comicsin käyttöliittymä on valovuosia edellä. Comixology veloittaa sarjakuvasta noin kahden euron maksun – ja tämä on maksu, jonka avulla Comixology voi maksaa palkkaa loistaville koodaajilleen, jotka voivat hioa jo nyt erinomaista ohjelmistoa entisestään. Maksamalla pidät siis huolen siitä, että käyttämäsi palvelut toimivat ja kehittyvät entistä paremmiksi.

5. Sisällöntuotannon tukeminen

Tämä viimeisin kohta on oikeastaan kaikista tärkein, mutta tätä on paalutettu viime vuosina niin ahkerasti, että päätin jättää sen listan lopuksi. Sisältöjä kun ei synny, ellei joku maksa niiden tuottamisesta palkkaa.

Jos sen sijaan maksat kuluttamistasi sisällöistä, ohjaat myös samalla sisältöteollisuutta sellaiseen suuntaan, joka sopii sinun mieltymyksiisi. Tukemalla sellaista musiikkia, josta pidät, mahdollistat, että sellaista syntyy myös tulevaisuudessa lisää.

Piratismi on siis oikeastaan aika tyhmää. Fiksuinta on kanavoida rahavirrat sellaisille palveluille ja artisteille, joita arvostat. Näin varmistat, että he tuottavat sinulle mieluista sisältöä myös jatkossa.