Imitaatiosta ja luovuudesta: Helsinki Shangri-La

24/01/2011

Palefacen mainio protestiralli ”Helsinki Shangri-La” kuuluu viime vuoden soitetuimpiin ja keskustelluimpiin popkappaleisiin. Samalla internetissä on kuulunut myös soraääniä. Nettifoorumeilla ja Facebookissa on kiertänyt Youtube-linkkejä Tapio Rautavaaran ja S. Albert Kivisen versiointeihin samasta kansansävelestä. Kärkkäimmät ovat kiirehtineet syyttelemään hiphop-artistia plagioinnista.

Luovassa työssä kohtaakin usein ihmeellisen käsityksen alkuperäisyydestä. Monet olettava aidon luovan työn olevan jollakin uraauurtavalla tavalla uusi.

Itse asiassa mikään luova työ ei sisällä uutta – vain vanhaa eri tavoin yhdisteltynä.

Kirjailija taikoo satumaailmansa alle kolmellakymmenellä kirjaimella. Säveltäjällä on puolestaan käytössään tasan kaksitoista säveltä, ja taidemaalarilla seitsemän väriä – siinä kaikki. Näitä elementtejä voidaan sitten yhdistellä ja muunnella eri tavoin. Viime kädessä joka ikinen sävelteos, taidemaalaus tai kirjallinen tuotos pohjautuu samaan perusainekseen.

Kirjallisuudessa yksi arvostetuimpia tehokeinoja on intertekstuaalisuus. Shakespearen ikisuosikki ”Romeo ja Julia” on muunnelma Ovidiuksen versioimasta Pyramuksen ja Thisben kansantarusta. James Joyce viittaa Odysseuksessaan suoraan Homeroksen eepoksiin, Shakespeareen ja Charles Dickensiin. Scifi-guru Dan Simmons lainaa puolestaan Joycelta teoksissaan Ilium ja Olympos.

Myös taidemusiikin puolella omien esikuvien säveltämien teemojen kierrättäminen on tavallista. Silti populaarimusiikin puolella vallitsee ihmeellinen vastarinta siteeraamista kohtaan. Muissa taiteenlajeissa taiteellisten elementtien lainaamista pidetään sallittuna ja ihailtuna tehokeinona. Popmusiikissa pienimmästäkin sitaatista aletaan virittämään lynkkausjoukkoja.

Kuten Igor Stravinski kerran lohkaisi, lahjakkaat lainaavat, mutta nerot varastavat. Jos Palefacen sinkku nojaakin monien käyttämään kansansävelmään, ja lainaa S. Albert Kiviseltä sanoituksellisia motiiveja, on varkaudesta kyse ainoastaan stravinskilaisessa mielessä. Se, että joku pystyy loihtimaan koko kansaa koskettavan sävelteoksen ei ole koskaan pikku juttu – sama se, mistä aineksista teos on koostettu. Ja sitä paitsi: niin kuin Charles Caleb Colton sanoi, imitaatio on puhtain imartelun muoto.

Elossa?

14/01/2011

2 kommenttia

”Miten hyvin sinut on ohjelmoitu?” Martin kysyi. Hän pyyhki helteen kirvoittamaa hikeä otsaltaan. Hän huomasi, että myös servitor näytti hikoilevan hieman. Se näytti täysin ihmiseltä; jos Martin olisi törmännyt siihen jalkakäytävällä, hän ei olisi ikinä arvannut, että kyseessä oli kone.
”Meidät on ohjelmoitu kopioimaan täydellisesti ihmisen käytöstä. Jos et tietäisi sitä, et voisi erottaa minua millään keinoin tavallisesta ihmisestä.”

”Entäs Turingin koe? Oletko tehnyt sitä?”
”Tietysti. Jo varhaiset prototyypit läpäisivät testin leikiten. Ja nykypäivänä yhtäkään servitoria ei ole tunnistettu robotiksi – jollei yksikkö ole sitä itse halunnut.”
”Mutta sinähän puhut koko ajan lähdekoodistasi ja versiohistoriastasi ja kaikesta; en minä pidä sinua ihmisenä!”
”Ystävä hyvä, minä päätän puhua sinulle näistä asioista. Mutta mistä sinä voit olla varma, etten ole vain ihminen, joka sattuu tietämään yhtä sun toista servitoreista?”
Martin oli hiljaa. Robotti oli oikeassa: mistä Martin voisi ikinä tietää, että kyseessä oli oikeasti robotti?

”Mutta jos olet joka suhteessa kuin ihminen, mikä sinut sitten erottaa ihmisestä?”
”Minähän sanoin: se lukee lähdekoodini ensimmäisellä kommenttirivillä. ’Minä en ole elävä olento. Minä olen kone.'”
Martin otti huikan Gin Tonicistaan ja tuijotteli lasiinsa.

”Etkö… kadehdi meitä oikeasti eläviä?”
”Mielenkiintoinen kysymys. Joskus ajattelen, että minun pitäisi olla kateellinen. Mutta ohjelmointini ei salli minun tuntea mitään. ’Minä’ olen vain mielessäsi syntyvä kuvitelma, joka perustuu ohjelmointini synnyttämään inhimillisen käytöksen jäljittelyyn.”
”Minä en nyt ihan tajua. Viittaat koko ajan itseesi sanomalla ’minä’, mutta samalla sanot, ettet ole elossa, että olet mutkikas höyrykone, että olet vain kehittynyt Kiinalainen Huone. Et kai itsekään ajattele oikeasti näin? Jos kerran kaikin puolin vaikutat elävältä olennolta, niin kai sinä sitten olet elävä olento?”
”Kaikki, mitä pidät todisteena siitä, että olen elävä olento, perustuu ohjelmointiini. Ajattele höyrykonetta. Putkien ja venttiilien sijaan toimintaani ohjaa mikroprosessorini. Miksi tavattoman mutkikas höyrykone olisi elävä?” Servitor otti pitkän huikan piña coladastaan, nojasi taaksepäin ja jäi katselemaan edessä avautuvaa merimaisemaa.

Singulariteetti: Koneiden vallankumous?

12/01/2011

10 kommenttia

Muun muassa I.J. Goodin ja Ray Kurzweilin kannattama singulariteettihypoteesi ennustaa “älykkyysräjähdyksen” seuraavien vuosikymmenten aikana. Tietokoneiden laskentatehon tuplaantuessa joka toinen vuosi Mooren lain nojalla on tuloksena ennen pitkää ihmistä älykkäämpi tietokone. Jos ihminen osaa rakentaa itseään älykkäämmän koneen, osaa tuo kone toki toistaa tempun, ja niin edelleen loputtomiin. Niinpä heti, kun ihmistä älykkäämpi kone rakennetaan, räjähtävät älykkyyskäyrät välittömästi käsiin.

Goodin ja Kurzweilin arviot tekoälyn kehittämisestä ovat kuitenkin liian optimistisia. Yhden ihmisen aivot käsittelevät enemmän informaatiota kuin kaikki maailman tietokoneet yhteen laskettuna. Tekoälyä siis tuskin nähdään vielä muutamaan vuosikymmeneen. Älykkyysräjähdys on kuitenkin tulossa, ja on hyvin mahdollista, että se tulee pikemmin kuin olemme uskaltaneet edes kuvitella.

Singulariteetti olemme nimittäin me.

Jo nyt saat Googlesta tarvitsemasi informaation sekunneissa – voit käyttää verkkoa laajennettuna mielenäsi. Mutta mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun laajennettu mielesi ei olekaan verkon hakukone tai pilvipalvelin, vaan toinen ihminen? Mitä jos voisit saada esimerkiksi auton huolto-ohjeet suoraan laajennetun todellisuuden laseillesi alan ammattilaiselta reaaliaikaisesti? Tai mitä jos tarvitsisit nopeasti ratkaisun monimutkaiseen kvanttimekaaniseen yhtälöön?

Jo nyt voit tilata monimutkaisia fysiikan ja matematiikan laskelmia Elance-verkkopalvelusta pikkurahalla. Viimeisen parin vuoden aikana verkkoon on myös syntynyt reaaliaikaisia kysymys-vastauspalveluita, sellaisia kuin Aardvark. Testasimme kaverini kanssa Aardvark-palvelua kysymällä, miten helikopteri rakennetaan. Kolmen minuutin kuluttua saimme vastauksen, joka sisälsi linkin helikoptereiden rakennuspaketteja myyvälle verkkosivulle. Viikon kuluessa olisimme voineet päristellä takapihalta omalla tee-se-itse-kopterillamme.

Jos kysymys-vastauspalvelut saavuttavat Wikipedia-tasoisen kriittisen massan, saatat saada mihin tahansa kysymykseesi vastauksen reaaliajassa. Näin käytössäsi on miljoonien insinöörien, tutkijoiden, tohtoreiden, lääkäreiden, lentokapteenien ja tietokoneasiantuntijoiden ammattitaito – reaaliaikaisesti.

Tämän seurauksena tietoverkko nostaa ihmisten toiminnallisen älyllisen kyvykkyyden aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kenellä tahansa on käytössään kvanttimekaniikan, neurotieteen ja muiden haastavien alojen huippujen tietotaito reaaliaikaisesti: kyse on totta tosiaan älykkyysräjähdyksestä. Mitä tämä sitten tarkoittaa tulevaisuuden kannalta? Sitä onkin koko lailla konstikasta ennustaa.

Mikä on laajennettu todellisuus?

10/01/2011

2 kommenttia

Vielä 1990-luvun puolessa välissä näköpuhelin kuului auttamattomasti science fictionin piiriin. Nykyään joka kodissa on Skype-yhteys, ja yritykset kokoustavat harva se päivä verkon yli toimivien videojärjestelmien kautta.

Digitaalinen maailma tunkee päivä päivältä yhä lähemmäs arjen todellisuutta.

Mielenkiintoisimpia viime aikojen teknologiailmiöitä on laajennettu todellisuus, augmented reality. Microsoftin Xboxin Kinect-järjestelmässä pelaaja ohjaa oman vartalonsa liikkeillä TV-ruudulla hyppivää pelihahmoa. Applen iPhoneen on puolestaan saatavilla ohjelma, joissa ilmassa leijailevat nuolet opastavat New Yorkin metrojärjestelmässä – tai näyttävät nähtävyyksiä pitkin Helsinkiä.

Prototyyppitasolla on jo olemassa arkikäyttöön suunnattuja HUD eli heads-up display -järjestelmiä. Hävittäjälentäjistä tutut järjestelmät heijastavat laajennetun todellisuuden jo nyt esimerkiksi auton tuulilasiin. Lähivuosina näemme digilaseja, joissa silmien eteen ilmestyy tiedot kadulla ohittamastasi ravintolasta.

Tällä hetkellä laajennettu todellisuus on vielä lapsenkengissään. Tulemme kuitenkin pian näkemään radikaaleja murroksia siinä, miten digitaalinen maailma yhdistyy arjen kokemukseemme. Vernor Vingen tieteisvisiossa Rainbows End kaupunkien julkisivut tulostetaan digitaalisesti piilolaseihin jokaisen oman maun mukaan. Se, kuinka digitaalinen arjen kokemusmaailmamme on viiden vuoden päästä jää vain arvailujen varaan.

PS. Voit hyödyntää digiteknologiaa myös oman mielesi toimintojen tehostamisessa. Tutustu Filosofian Akatemian Laajennettu mieli -oppaaseen ja ota verkosta tehot irti.

Pikkuriikkinen puhveli?

07/01/2011

3 kommenttia

Kenge kysyi Turnbullilta: ”Mikä hyönteinen tuo on?”* Turnbull ei aluksi ymmärtänyt, mitä ihmettä Kenge tarkoitti. Viimein hän tajusi, että Kenge osoitti kaukana vaeltavaa puhvelia. Vietettyään koko elämänsä heimonsa kanssa metsän keskellä, Kenge ei ollut koskaan joutunut hahmottamaan mitään muutamaa metriä kauempana sijaitsevaa. Kun Turnbull kertoi Kengelle, että kyseessä oli puhveli, tämä ratkesi nauramaan.

Kun he ajoivat lähemmäksi puhveleilta, Kengelle näytti varmaankin siltä, että hyönteinen kasvoi koko ajan isommaksi. Kenge meni aivan hiljaiseksi ja ruuvasi ikkunansa kiinni. Hän ei ollut tyytyväinen, ennen kuin myös Turnbull sulki oman autonikkunansa.

Turnbullille ei koskaan selvinnyt, ajatteliko Kenge, että hyönteinen muuttui hiljalleen puhveliksi, vai että kyseessä oli minikokoinen puhveli, joka kasvoi sitä mukaa, kun he lähestyivät sitä. Kenge teki kuitenkin selväksi, ettei kyseessä ollut oikea puhveli, ja että hän ei poistuisi autosta, ennen kuin he olisivat ajaneet pois puistosta.

* Tarina on peräisin antropologi Colin Turnbullin kirjasta The Forest People (1961).

Tiede on tarinankerrontaa

05/01/2011

17 kommenttia

Meille on opetettu koulussa, että tiedemiehet tietävät, kuinka asiat ovat. Koulussa tentattiin joukko tosiasioita, ja väärin vastanneet hylättiin. Todellisuudessa tiede on joukko erilaisia olettamuksia, joita päivitetään jatkuvasti. Kuten professori Alison Gopnik totesi UC Berkeleyn kehityspsykologian peruskurssinsa aluksi, yli puolet siitä, mitä hän aikoo opettaa osoitetaan vääräksi seuraavan kymmenen vuoden aikana. Siitä huolimatta Gopnik opetti kurssinsa, niin kuin oli opettanut vuosia aiemminkin.

Tiede ei kerro absoluuttista totuutta.

Tiede kertoo joukon tarinoita, joiden avulla voimme ymmärtää maailmaa paremmin, ja toimia maailmassa paremmin. Kun kvanttifysiikan pioneeri Niels Bohr vertasi atomia aurinkokuntaan, hän ei suinkaan väittänyt, että atomi on pieni aurinkokunta. Sen sijaan hän pyrki välittämään ymmärrystä kymmeniä vuosia opintoja vaativasta, mutkikkaasta matemaattisesta teoriastaan.

Bohr ei olettanut edes, että hänen matemaattinen teoriansa kuvastaisi maailmaa sellaisenaan. Kvanttifysiikka ennustaa kyllä monia ilmiöitä tehokkaasti niin, että pystymme rakentamaan tietokoneita ja ydinvoimaloita – tai vaikkapa näkymättömyysviitan. Monet ilmiöt jäävät kuitenkin kvanttifysiikan selitysvoiman ulkopuolelle.

Pari vuotta sitten osallistuin upeaan havaintofilosofian konferenssiin Lausannessa, Sveitsissä. Viikon kestäneen kokouksen pääpuhujina olivat nyttemmin Cambridgen professorina toimiva Tim Crane sekä Teksasin yliopiston professori Michael Tye. Crane ja Tye kuuluvat nykyajan arvostetuimpiin havaintofilosofeihin. He ovat vanha taistelupari, jotka ovat eri mieltä lähes kaikesta havaintofilosofiaan liittyvästä. Siitä huolimatta superfilosofit eivät suinkaan teilanneet toistensa näkemyksiä väärinä, tai liputtaneet omiaan ainoana oikeana totuutena. Sen sijaan he aloittivat suurimman osan painavimmista argumenteistaan sanomalla: ”I can tell a story…” Samaten kiistatilanteessa filosofit pyysivät toisiaan kertomaan vakuuttavan tarinan argumenttinsa tueksi.

Tiede ja filosofia ovat menetelmiä, joiden avulla yritämme ymmärtää maailmaa, jossa elämme. Sekä tiedemiehet että filosofit ovat pohjimmiltaan tarinankertojia. Tarinan voimaa ei kuitenkaan tule aliarvioida: tiede ei ole mitä tahansa tarinaniskentää. Näillä tarinoilla ammutaan raketteja avaruuteen ja lämmitetään kokonaisia kaupunkeja. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että tarina olisi tosi.

5 elämänvinkkiä Ludwig Wittgensteinilta

03/01/2011

2 kommenttia

Erikoislaatuinen wieniläisfilosofi Ludwig Wittgenstein valittiin hiljan 1900-luvun merkittävimmäksi filosofiksi. Eikä mikään ihme: sen ohella, että Wittgenstein tutki eläessään lähes kaikkia olemassa olevia filosofian aloja, hän toimi myös kolmen 1900-luvun merkittävimmän analyyttisen filosofiansuuntauksen supersankarina.

Wittgensteinin oma elämä oli värikäs, eikä aina niin kovin esimerkillinenkään. Hän kuului yhteen itävallan varakkaimmista suvuista. Kotona ravasi kuuluisuuksia Maurice Ravelista Gustav Klimtiin. Perhe oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnellinen: kolme Wittgensteinin veljistä teki itsemurhan. Myös Wittgensteinin ahdistuneisuus pulpahteli ajoin pintaan, aiheuttaen vastoinkäymisiä.

Tästä huolimatta Wittgensteinin viimeiset sanat kuolinvuoteellaan olivat: ”Kertokaa heille, että olen elänyt loistavan elämän.” Seuraavat viisi vinkkiä avartanevat hieman, miten elää loistava elämä Wittgensteinin tapaan.

1. Tee sitä, mitä rakastat

Wittgenstein opiskeli alun alkaen lentokoneinsinööriksi. Hänen matemaattis-loogiset taipumuksensa eivät kuitenkaan jääneet huomaamatta, ja pian hän itsekin ymmärsi, ettei hänen kutsumuksensa ajanut häntä koneiden pariin.

Lopulta Wittgenstein päätyikin Cambridgen yliopistoon kuulun Bertrand Russellin oppilaaksi. Siellä hän ymmärsi, että hänen sydämensä paloi juuri filosofiaa kohtaan. Loppu onkin sitten historiaa.

2. Etsi parhaat mahdolliset opettajat

Wittgensteinin innostuttua logiikasta hän hakeutui aluksi saksalaisen huippuloogikko Gottlob Fregen oppilaaksi. Frege vierasti kuitenkin intensiivistä nuorukaista, ja ohjasi tämän Bertrand Russellin oppiin. Russellin oppilaana Cambridgessa Wittgensteinin kutsumus syttyi todelliseen liekkiin.

Cambridgessa Wittgenstein pääsi työskentelemään myös Alfred North Whiteheadin ja G.E. Mooren kaltaisten filosofian supertähtien parissa. Cambridgen mestariajattelijoilta Wittgenstein sai oman ajattelunsa peruskiven. Russell sanoi jopa kerran kirjeessään, että jos joku tulee jatkamaan hänen työnsä loppuun, se on juuri Wittgenstein.

Voidaan ajatella, että näin juuri kävikin: Wittgensteinin ensimmäinen pääteos Tractatus logico-philosophicus on eräänlainen johdonmukainen päätös Russellin ja Whiteheadin kuulun Principia Mathematican pelinavaukselle. Tämä suoritus olisi ollut tuskin mahdollinen ilman maailman parhaita opettajia.

3. Laita itsesi täysillä likoon siihen, mitä teet

Wittgenstein oli täysin peräänantamaton kaikessa mihin hän ryhtyi, oli kyse sitten asepalveluksesta, filosofian tutkimuksesta, talon suunnittelusta tai peruskoulun opettajan työstä. Ensimmäisessä maailmansodassa Wittgenstein hakeutui aina vaarallisimpiin tehtäviin ja laittoi itsensä täysillä peliin omasta henkiinjäämisestään välittämättä. Hän ansaitsikin useita kunniamitaleita sodan aikana.

Hänen ensimmäinen pääteoksensa, Tractatus logico-philosophicus, syntyi pitkälti sodan tuoksinassa kirjoitetuista muistikirjoista. Loogisen atomismin filosofiasuuntauksen huipputeos on kattava kiteytys 1900-alun keskeisimmästä loogis-analyyttisestä filosofisesta ajattelusta.

Wittgenstein oli täydellisyydentavoittelussaan niin peräänantamaton, että suurin osa hänen teoksistaan on julkaistu postuumisti: Wittgenstein veti toisen merkkiteoksensa, Filosofisten tutkimusten, käsikirjoituksen painosta 1946, koska ei ollut siihen vielä aivan tyytyväinen. Se julkaistiinkin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1953. Huolimatta monista keskeneräisistä töistä, Wittgensteinin peräänantamattomuus näkyy hänen ajattelunsa selkeydessä ja kirkkaudessa.

4. Tee välillä jotain aivan muuta

Julkaistuaan Tractatuksen vuonna 1921 Wittgenstein katsoi filosofisen tutkimuksen tulleen päätökseensä. Cambridgessa tuolloin vallinneen loogisen atomismin puitteissa näin pitkälti olikin: Wittgensteinin mukaan logiikka rajaa merkityksellisiksi vain yksinkertaiset väitelauseet, kuten ”kissa on pöydällä”. Oikeasti tärkeät elämänongelmat, kuten kysymykset hyvyydestä, kauneudesta tai elämän merkityksestä, jäävät merkityksellisen kielenkäytön ulkopuolelle.

Koska filosofia ei enää palvellut tarkoitustaan Wittgensteinin elämässä, hän vetäytyi Itävallan maaseudulle opettamaan pikkukylän ala-asteen oppilaita. ”Välivuosinaan” Wittgenstein suunnitteli myös talon siskolleen sekä hääräsi muiden pikkuaskarten parissa. Polte filosofiaan syttyi uudelleen 1920-luvun lopulla. Wittgenstein palasikin filosofisen tutkimuksen pariin vasta vuonna 1929, lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen.

5. Keskity olennaiseen

Vaikka Wittgenstein oli sukutaustaltaan Itävallan varakkaimpia miehiä, hän ei juurikaan perustanut rikkauksistaan. Hän antoi perintönsä sisaruksilleen, koska ”rikkaita rikkaudet eivät enää voi vahingoittaa”. Hän asui koko elämänsä askeettisesti pienissä ja karusti sisustetuissa asunnoissa, eikä hän myöskään välittänyt maallisesta tunnustuksesta.

Wittgensteinin elämän keskiössä oli aina hänen tutkimustyönsä. Pankkitilin saldolla tai titteleillä ei ollut itävaltalaisfilosofille merkitystä. Hän keskittyi siihen, mikä oli kaikkein olennaisinta hänen elämässään.

Kenties juuri tästä syystä ahdistuneisuuteen ja melankoliaan taipuvainen itävaltalaisnero koki lopulta eläneensä loistavan elämän: hänen elämänsä oli läpeensä merkityksellinen ja keskittynyt juuri niihin asioihin, joita Wittgenstein itse piti eläessään tärkeimpinä.

20 pientä ajatusta

22/12/2010

11 kommenttia

1. Kieli on järjen aviopuoliso.
2. Isot asiat kasvavat pienistä asioista ja pienet asiat kasvavat tehdyistä asioista.
3. Ainoa asia, jota emme varmuudella pysty tekemään on se, jota emme ole vielä ajatelleet; ja sitä voimme ajatella seuraavaksi.
4. Asiat eivät useimmiten ole niin kiireisiä tai niin tärkeitä kuin luulet.
5. Itsetunto ei liity siihen, mitä sinulla on; se liittyy siihen, mitä sinä teet.
6. Ihmisen ei tulisi tehdä mitään, mitä hän ei halua, paitsi jos hän ei halua tehdä mitään, hänen tulisi tehdä kaikkea.
7. Savenvalaja ei tarvitse rahaa; savenvalaja tarvitsee savea.
8. Ei vaadi suurta lahjakkuutta sanoa, mitä jokin ei ole; on nähtävä kauas, jotta voi sanoa, mitä jokin on.
9. Järki kertoo sen, mitä on jo osattu tehdä; mielikuvitus kertoo sen, mitä tullaan osaamaan tehdä.
10. Jokaisessa asiassa on kaunis puoli ja ruma puoli; kumpaa sinä päätät katsoa?
11. Ihminen oppii silloin, kun hän on kiinnostunut oppimastaan.
12. Ymmärrys ei ole yksityisasia.
13. Historia on niin kuin rikkinäinen puhelin: tarina muuttuu joka kertomalla.
14. Jokainen koti- ja työympäristöösi valitsemasi esine ohjaa jollakin tavalla ajatteluasi.
15. Suurin osa omistamistasi tavaroista on turhia.
16. On vain yksi tapa epäonnistua: se on jättää yrittämättä.
17. Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.
18. Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.
19. Meidän pitäisi taistella koko mahdillamme paremman maailman puolesta niin, että parempi maailma myös syntyy. Se vain ei välttämättä ole se maailma, jonka puolesta taistelimme.
20. Yksi strategisesti sijoitettu hymy voi muuttaa koko maailman.

Ajattelun ammattilainen lomailee joulun yli. Seuraava blogipostaus ilmestyy maanantaina 3.1.2011. Hyvää joulua ja riemukasta uutta vuotta kaikille!

Odessan Sherlock

17/12/2010

Jätä kommentti

Odessalainen tutkija hyppäsi Moskovan-junaan.* Seuraavalla asemalla hänen viereensä istahti nuori mies. Tutkija tarkasteli miekkosta ja päätteli nopeasti, ettei tämä näyttänyt maanviljelijältä. Sen perusteella juutalaistaustainen tutkija oivalsi, että miehen täytyi olla peräisin samalta juutalaisalueelta, josta hän itsekin oli kotoisin – muut kaupunkilaiset olivat maanviljelijöitä.

Juutalaiset tarvitsivat kuitenkin eritysluvan päästäkseen Moskovaan, ja tutkija oli tietääkseen ainoa, jolla tuo etuoikeus tällä hetkellä oli. Mies ei siis voinut olla matkalla Moskovaan. Juuri ennen Moskovaa sijaitsi kuitenkin pieni Samvetin kylä, johon lupaa ei tarvittu. Mies oli siis epäilemättä matkalla tapaamaan jotakin Samvetin juutalaisperheistä.

Samvetissa asui vain kaksi juutalaisperhettä: Bernsteinit ja Steinbergit. Bernsteinit olivat täydellisen epäsosiaalisia, joten ainoa mahdollisuus oli, että miekkonen oli matkalla tapaamaan Steinbergejä. Mutta miksi?

Steinbergeillä on kaksi tytärtä. Ehkäpä mies on siis jomman kumman tyttären aviomies. Sarahin mies oli mukava lääkäri Budapestista. Esther oli puolestaan naimisissa iäkkään liikemiehen kanssa. Miekkonen oli siis Sarahin aviomies, nimeltään Alexander Cohen, tutkija muisteli.

Koska Budapestissa vallitsivat voimakkaat juutalaisvastaiset liikkeet, ei mies todennäköisesti käyttänyt kuitenkaan enää syntymänimeään. Hän oli varmaankin siis muuttanut juutalaistaustaisen nimensä unkarilaiseen muotoon ”Kovatch”.

Tässä vaiheessa tutkija kääntyi nuorukaisen puoleen ja kysyi:
”Kuinka voitte, tohtori Kovatch?”
”Vallan mainiosti”, vastasi miekkonen säpsähtäen. ”Mutta kuinka ihmeessä te tiedätte nimeni?”
”No”, sanoi tutkija, ”sehän nyt on aivan itsestään selvää!”

*Kiitokset isälleni Timolle hauskasta anekdootista, jonka pohjalta kertomus on mukailtu.

Media: vallan vahtikoira vai sylipuudeli?

10/12/2010

6 kommenttia

Viime päivien kohutuimmat uutiset ovat koskeneet Wikileaks-verkkosivuston julkaisemia diplomaattisähkeitä. Sähkeiden julkaiseminen on henkilöitynyt Wikileaksin keskushahmo Julian Assangeen. Tilanne on median toiminnan kannalta mielenkiintoinen.

Yhtäältä Wikileaks syöttää lähiviikkojen aikana toinen toisensa jälkeen mielenkiintoisempia skuuppeja saudiprinssien orgioista Hillary Clintonin viitta ja tikari -vakoojatempauksiin. Toisaalta Assangesta itsestään saadaan sopivasti asemoimalla revittyä kenties koko häläpälän mehukkaimmat otsikot.

Etenkin jälkimmäistä uutisointia on mielenkiintoista seurata. Valtavirtamedia ei suinkaan toimi politiikan talutushihnassa siinä mielessä, että lehteen kirjoitettaisiin se, mitä CIA käskee. Media toimii niin kuin se aina toimii: repimällä otsikot sieltä, missä ne ovat mehukkaimpia. Tätä median luontoa poliitikot osaavat kuitenkin taiten hyödyntää.

Epäilty on syyllinen, jos lehdessä niin kirjoitetaan.

Riippumatta siitä, että on ollut jo tovin yleistä tietoa, että Assangeen Ruotsissa kohdistetut syytökset ovat heppoisia, jolleivät olemattomia, muistaa lähes joka ikinen lehti korostaa Assangen ”rikoksen” vakavuutta alleviivaamalla sen voimakkaasti tunnekuormittunutta rikosnimikettä. (Sivumennen sanoen, on vaikea puhua koko asiasta sortumatta samaan retoriseen virheeseen itsekin.) Toiston kautta rikos yhdistyy Wikileaks-pomoon lööppi lööpiltä vahvemmin. Lopulta on yhdentekevää, mitä tuomari päättää: kansan silmissä mies on jo syyllinen, koska lehti niin kirjoitti.

Viime päivinä rapakon takaa on kantautunut vielä kummallisempaa kailotusta. Republikaanipoliitikot ovat katsoneet hetkensä tulleen, ja oikeistopopulistit Sarah Palinista Joe Liebermaniin ovat kiiruhtaneet julistamaan Assangen terroristiksi. Miekkosta on verrattu Osama bin Ladeniin ja vaadittu jopa teloitusryhmän eteen. Ja jälleen media toistaa kiltisti perässä, voimistaen näin syntyviä mielleyhtymiä.

Wikileaks-kohu on paraatiesimerkki median poliittisista ulottuvuuksista. Yhtäältä Wikileaks itse on osoittanut, etteivät poliitikot pysty kontrolloimaan mediaa: ajatus vallan vahtikoirasta puolustaa siis yhä paikkaansa. Toisaalta poliitikkojen nokkelat mediamanööverit osoittavat, että mielleyhtymillä pelaamalla valtavirtaviestintä kääntyy myös poliitikon käsikassaraksi.

Medialla on paljon valtaa nykypolitiikassa. Ja siellä, missä on valtaa, tapahtuu aina sekä hyvää, että pahaa. Wikileaks-sähkeet saattavat parhaassa tapauksessa aloittaa kokonaan uudenlaisen, avoimemman ja rehellisemmän viestinnän aikakauden. Pahimmassa tapauksessa kansa on kohun laannuttua saanut viihteensä, ja elämä jatkuu kuten ennenkin.

Oli miten oli, Julian Assange on Wikileakseineen onnistunut jo nyt ravistelemaan länsimaisia valtarakenteita kenties voimallisemmin kuin Osama konsanaan. Julian Assange ei nimittäin ole terroristi. Julian Assange on journalisti.