Köyhyydestä

29/04/2013

Joitakin vuosia sitten vedin esikoistyttöäni pulkassa Huimalasta kotiin. Oli alkukevät, ja lumi oli sulanut sen verran, että sora otti pulkan pohjaan kiinni. Mietin aluksi, että olisi hienoa, jos olisi auto, jolla pääsee kotiin silmänräpäyksessä.

Samalla ajattelin, että minun pitää muistaa tämä hetki tulevaisuuden varalta, jotta en uhraisi onnellisuuttani materiaalisten saavutusten takia. Asuimme silloin pienessä kaksiossa Vantaan perukoilla nelihenkisen perheeni kanssa ja olimme aika onnellisia. Oikeastaan elämä ei ollut silloin sen hullumpaa kuin nykyäänkään.

Minkälaista on oikea köyhyys?

Omakohtaisesti en osaa kysymykseen vastata, koska olen ollut sen verran onnekas, etten koskaan ole ollut köyhä. Toki olen elänyt omat tonnikala-ja-nuudeli -vuoteni, ja downshiftannutkin kerran rajusti, mutta rahattomuus ei ole koskaan saanut minua tuntemaan oloani köyhäksi.

Viime vuosina etenkin länsimaissa on kohkattu paljon suhteellisesta köyhyydestä. Suhteellinen köyhyys aiheuttaa tutkimusten mukaan huonovointisuutta ja yhteiskunnallisia ongelmia. Luulen kuitenkin, että taloudellisilla tekijöillä on ilmiön kannalta paljon vähemmän merkitystä kuin luulisi.

Kolmisen vuotta sitten julkaistiin huikea Christopher Niemiecin, Richard Ryanin ja Edward Decin tekemä tutkimus. Siinä tutkittiin ulkoisten ja sisäisten motivaatiotekijöiden vaikutusta hyvinvointiin. Ulkoisia tekijöitä arvostavat pitivät rahaa, mainetta ja toisten ihmisten ihailua tärkeinä. Sisäisiä tekijöitä arvostavat puolestaan pitivät palkitsevaa tekemistä ja arvokkaita ihmissuhteita tärkeinä.

Tulokset olivat huimat. Ne koehenkilöt, jotka arvostivat sisäisiä tekijöitä ja saavuttivat niitä vastaavia tavoitteita voivat merkittävästi paremmin kuin ennen. Eli ihmiset, jotka pystyivät tekemään arjessaan antoisia asioita ja viettämään aikaa tärkeiden ihmisten kanssa voivat hyvin. Sen sijaan ne, jotka arvostivat ulkoisia tekijöitä ja saavuttivat niitä voivat kokeen lopussa huonommin kuin aiemmin.

Juuri niin: ihmiset, jotka arvostivat rahaa, mainetta ja toisten ihmisten ihailua, ja saavuttivat rahaa, mainetta ja toisten ihmisten ihailua voivat sen seurauksena huonommin.

Hyvinvoinnin ytimessä ei nähdäkseni ole lainkaan se, kuinka paljon rahaa sinulla on, puhumattakaan siitä, kuinka paljon rahaa on naapuriin verrattuna. Huonovointisuutta tällainen ajattelu kuitenkin lisää riippumatta siitä, kuinka paljon rahaa tienaat. Kyseessä on tutkijoiden hyvin tuntema ilmiö nimeltään hedonistinen oravanpyörä: nautintoa aiheuttavaa ainetta kun tarvitaan aina isompi annos.

Nähdäkseni suhteellinen köyhyys perustuu juuri tämäntapaiseen ajatteluun. Jos taloudellinen menestys on hyvinvoinnin mittari, on toisten ihmisten menestys uhka itselle. Mutta jos arjen ytimessä on mielekkäiden asioiden tekeminen ihanien ihmisten kanssa, on yksi lysti paljonko rahaa on pankkitilillä – kunhan se riittää edes pulkan ostamiseen lasten vetämistä varten.

Toinen ongelma on saavutettujen etujen puolustaminen. Tästä seuraa jopa niin käsittämättömiä tapauksia, että ihminen, joka omistaa asunnon ja auton voi pitää itseään köyhänä. Kun on kerran kovalla työllä tienattu oma asunto ja lainakin maksettu, ei ajatus pienempään kämppään muuttamisesta tule kuuloonkaan. Tästä ilmiökentästä esimerkiksi nobelisti Daniel Kahneman on tehnyt paljon tutkimusta.

Köyhyys ei ole tietenkään mikään olematon ongelma. Päin vastoin, meillä Suomessakin on valtavan paljon ihmisiä, jotka kamppailevat ihan oikeasti päivittäisen toimeentulon kanssa. Tällä hetkellä emme osaa vielä pitää riittävän hyvää huolta niistä ihmisistä, jotka eivät itse siihen kykene. Meidän pitäisikin pyrkiä rakentamaan järjestelmiä, jotka eivät syöksisi yhteiskunnan rattaista pudonneita byrokratian pyörteisiin, vaan tukisivat heitä löytämään taas omat voimavaransa. Tai kannattelisivat, jos voimavaroja yksinkertaisesti ei enää ole vaikkapa vammautumisen tai muun seikan takia.

Ihan yhtä polttava inhimillinen ongelma on absoluuttinen köyhyys. Siis se tila, jossa ihminen ei kykene täyttämään edes arjen perustarpeitaan: ruokaa, juomaa ja suojaa. Tässä olemme kuitenkin onneksi tehneet viime vuosina ihan huikeaa edistystä. Absoluuttinen köyhyys on puolitettu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Maailmanpankki on asettanut tavoitteeksi, että se pyyhitään koko planeetalta vuoteen 2030 mennessä.

Jos absoluuttinen köyhyys vähenee vuosi vuodelta, on entistä tärkeämpää selvittää, mikä tekee ihmisen elämästä oikeasti rikasta. Ja se ei nähdäkseni selviä pankkitilin saldoa tarkastelemalla.

Siinä vaiheessa kun materiaaliset resurssit riittävät perustarpeiden täyttämiseen, sijaitsee todellinen rikkaus jossakin aivan muualla: arjen tekemisessä, ihmissuhteissa, elämän pienissä onnen läikähdyksissä. Materiaalisten resurssien keskeisin hyvinvointitekijä on riittävyys. Se, mikä kullekin riittää on täysin yksilöllistä. Sillä ei ole naapurin menestyksen kanssa mitään tekemistä.

Mahdoton maailma

22/04/2013

5 kommenttia

Ukkini kertoi aikanaan kokemuksistaan rintamalla. Kerran hän oli lähtenyt rynnäkköön kahden aseveljen kanssa. Heidän hetken edettyään yksi sotilaista sai osuman luodista ja kaatui. Ei aikaakaan kun toinenkin kuoli vihollisen luoteihin. Kuin ihmeen kaupalla ukki selviytyi rytäkästä hengissä. Jos joku luodeista olisi lentänyt muutaman sentin lähempänä, hänen elämänsä olisi toveriensa tavoin päättynyt tuohon päivään. Nyt kävi tuuri.

Kuinka todennäköistä on, että juuri sinä olet olemassa?

Jos ukkini olisi kaatunut rintamalla, ei tätä tekstiä olisi olemassa, koska ei olisi minuakaan; ei liioin äitiäni tai hänen sisaruksiaan. Meidän suvullamme kävi aika hyvä tuuri siinä, että ukki selvisi hengissä. Mutta kun asiaa pohtii hieman pidemmälle, sukumme tuuri on ollut suorastaan kosmista.

Jos laskisimme huviksemme kertoimet kaikille niille läheltä piti tilanteille, joita ukille ja vaikkapa hänen vanhemmilleen ja isovanhemmilleen on tapahtunut, ei todennäköisyys sille, että ukki päätyi vielä sukua jatkamaan ole suuren suuri. Ja kun tähän ynnätään vielä se, että kullakin hedelmöityksen hetkellä vain yksi tuhansista siittiöistä on onnistunut tehtävässään, todennäköisyys juuri tietyn ihmisen, vaikkapa allekirjoittaneen, olemassaoloon kutistuu aika olemattomiin. Ja sama koskee joka ikistä elossa olevaa ihmistä.

Mutta venytetäänpä aikajännettä vielä tuhat vuotta. Viimeisen tuhannen vuoden aikana sinun esi-isilläsi on käynyt niin kosminen flaksi, että kertaakaan tuona aikana yksikään esi-isäsi ei ole möhlännyt niin legendaarisesti, ettei suvunjatkaminen olisi onnistunut.

Tuhat vuottakin on sitä paitsi pikku juttu. Sama hannuhanhimainen tuuri jatkuu kymmeniä tuhansia vuosia – satoja tuhansia vuosia, miljoonia. Joskus joku katkaravun tapainen öttiäinen on vähän kohotellut kulmakarvojaan tai jotain antennintapaisia ulokkeitaan vastakkaisen sukupuolen edustajalle, ja taas on käynyt flaksi. Tästä on seurannut tapahtumaketju, jonka lopputulema olet sinä.

Miljoonien vuosien ajan kiekko on pomppinut lapaan niin, että olet olemassa. Mutta entäpäs me muut? Jos sinun olemassaolosi on äärettömän epätodennäköistä ja käsittämättömän onnekkaan tapahtumaketjun tulosta, kuinka todennäköistä on, että kaksi tiettyä ihmistä on juuri tietyllä ajanhetkellä olemassa? Kerrotaan nyt jo minimaaliseksi jääneet todennäköisyydet keskenään. Lopputulema kutistuu ennestään. Itse asiassa kun ynnätään kaikki maailman ihmiset yhteen, todennäköisyys siihen, että maailma olisi juuri tällainen lähenee äärettömästi nollaa.

Mitä tästä voidaan päätellä?

Ensinnäkin: elämme mahdottomassa maailmassa.

Toiseksi: meillä joka ikisellä on ollut aivan käsittämättömän hyvä onni matkassa, että olemme juuri tässä ja nyt.

Kolmanneksi: se ei ole yhtään hullumpi juttu.

Sinulla, minulla – ihan joka ikisellä meistä – on käynyt kosmisen hyvä tuuri.

Miten luova intohimo muuttaa maailmaa?

15/04/2013

10 kommenttia

Osallistuin perjantaina Aalto-yliopistolla järjestettyyn paneeliin, jossa pohdittiin sitä, miten luova intohimo muuttaa maailmaa. Nähdäkseni olemme sellaisessa tilanteessa, jossa vanhan maailman mallit eivät pian ole enää vaihtoehto. Eläkekriisi, Kiina-ilmiö ja teknologian räjähdysmäinen kehitys pitävät huolen siitä, ettei teollisen ajan patruunajohtaminen tuota pian enää tulosta.

Tarvitaan intohimoa.

Paneelissa Mikael Jungner esitti, että meillä on tällä hetkellä kaksi maailmaa. 1980-luvun maailma on yhä äänekäs ja kiinni vallan kahvassa. Se perustuu voimankäyttöön. 1980-luvun maailma on kuitenkin ahdingossa. Voima ei riitä silloin kun juna meni jo.

2000-luvun maailmassa ei tarvita voimaa, vaan ketteryytä. Tätä ilmentävät parhaiten nykyajan uudet startup-komeetat. Hupparihörhöt laittavat kokonaisten teollisuudenalojen pakan uusiksi ennen kuin jättitalot ehtivät edes aloittaa viimeisintä organisaatiomuutosta.

Teknoguru Pia Erkinheimo sanoi, että tarvitsemme enemmän amatöörejä. Siis ihmisiä, jotka rakastavat sitä, mitä tekevät. Mediavaikuttaja Jarmo Eskelinen korosti tee-se-itse-kulttuurin ja verkkoistumisen voimaa. Nykyaikana verkottuneet ihmiset kykenevät tekemään huikeita juttuja, joista yksikään jättiorganisaatio ei voisi edes unelmoida, kuten sokeita kartoittamattomilla slummialueilla ohjaava BlindSquare.

Tähtiluistelija Kiira Korpi kertoi, miten hänen intohimoinen harrastuksensa on muuttunut ammatiksi. Hän kertoi myös, ettei hänen matkansa taitoluistelun huipulle ole suinkaan ollut mutkatonta. Matkalle on mahtunut kompastus jos toinenkin. Tärkeintä on kuitenkin miten virheisiin suhtautuu. Pitää nousta ylös ja yrittää uudelleen.

Tutkija ja yrityskouluttaja Susanna Rahkamo korosti sitä, että täytyy tarttua toimeen. Loputon arviointi ja analyysi eivät tuota tuloksia nopealla sykkeellä muuttuvassa maailmassa. Tehdään ensin ja katsotaan mitä tapahtuu. Olympiakomitean pääsihteeri Mika Sulin puolestaan korosti flow-kokemuksen merkitystä. Kun työ vie mukanaan, flow voi kannatella vaikka vuosikausia.

Professori Mikko Koria tähdensi, että intohimo ohjaa meitä löytämään tuntemattomia tuntemattomia. Siis niitä asioita, joista emme vielä edes tiedä että emme tiedä. Suuntaamalla luovan ajattelun ja intohimon räjähdysvoimaa voimme oppia uutta sellaisista asioista, joiden olemassaolosta emme tienneet mitään vielä hetki sitten.

Kuten Jarmo Eskelinen linjasi, ideat ovat verkostoja: käytämme samoja ideoita yhä uudelleen ja uudelleen. Kuitenkin alati eri tavoin. Ideat ruokkivat lisää ideoita. Seurauksena on jatkuvasti kiihtyvä itseään ruokkiva kehityskulku.

Ääretöntä monimutkaisuutta ei voi ottaa haltuun analysoimalla. Olennaista on tarttua nyt toimeen ja tehdä jotain uutta – jotain, joka kirkastaa omassa elämässäsi tai lähipiirissäsi sitä, missä oma intohimosi on.

Mieti vaikkapa, mistä tykkäät kaikkein eniten. Buukkaa sitten ensi viikolle kalenteriin tunti, ja tee juuri sitä. Peru palaveri ja anna itsellesi laatuaikaa, jotta intohimosi saa tilaa hengittää. Pura esteitä innostuksen edeltä. Anna ideoiden lentää.

Olen aivan varma siitä, että jos nyt tartumme toimeen ja alamme tekemään pieniä muutoksia kohti intohimoista elämäämme, meillä on käsissämme upea maapallo alta aikayksikön. Jo nyt tulokset ovat huikeita: viime vuosikymmeninä maailman absoluuttinen köyhyys ja nälänhätä ovat vähentyneet räjähdysmäisesti innostuneiden ideanikkarien ansiosta. Luulen myös, että olemme vasta ihan alussa.

Intohimo kun ei ole vain kiva pikku juttu, joka piristää päivää. Intohimo on suurin käyttövoimamme. Sillä muutetaan maailmaa.

Resepti hienojen ideoiden alas ampumiselle

08/04/2013

10 kommenttia

Länsimaiden tulevaisuus riippuu käsittääkseni kyvystämme ajatella taitavasti. Yksi keskeinen osa taitavaa ajattelua on kyky ketterään ajatteluun. Siis kyky ajatella niin, miten kukaan muu ei ole vielä ajatellut.

Ihmisen päätä ei ole kuitenkaan viritetty kauhean hyvin uuden ajattelulle.

Jos olet koskaan osallistunut ideointisessioon, tiedät hyvin sen tilanteen, jossa joku alkaa innosta soikeana visioida hurjaakin hurjempaa tulevaisuudennäkymää. Pian joku viisaampi pääsee lataamaan: ”Kyllähän minä periaatteessa olen samaa mieltä, mutta…” Ja sitten seuraa koko joukko perusteita sille, miksi idea ei toimi. Ja kun se on ammuttu alas, tuijotetaan taas tyhjää pöytää.

Tosiasia on, että hyvien ideoiden keksiminen ilman riittävää raakamateriaalia on todella vaikeaa. Tietoinen mielemme hyökkää kiinni salamannopeasti siihen, mitä on näkyvillä. Ja tällöin tiedostamaton mieli ei pysty enää tekemään työtään.

En usko, että kukaan ideointisessioon osallistuva haluaa tieten tahtoen jarruttaa oivaltamista. Mutta ajattelumme perusperiaatteet pitävät siitä huolen.

Ensinnäkin, meillä on halu kontribuoida keskusteluun: siis kantaa oma kortemme kekoon. Tämä saa aikaiseksi sen, että vastalause alkaa muodostua kielen päällä jo kauan ennen kuin edellinen puhuja on lopettanut.

Toiseksi, negatiivinen ajattelu on monin kerroin helpompaa kuin uuden keksiminen. Ei vaadi järin suuria järjen lahjoja sanoa, mikä jossain ideanpoikasessa voi mennä pieleen. Sen sijaan sen mahdollisuuksien hoksaaminen vaatii usein todellista neroutta.

Kolmanneksi, ajattelumme on tavattoman vastustuskykyistä. Yksi parhaiten tunnetuista ajattelun vinoumista on nimeltään vahvistusvinouma, confirmation bias. Se tarkoittaa, että kun olet kerran päättänyt olla jotain mieltä, sitten olet sitä mieltä. Ja ihmismieli keksii kyllä jälkikäteen oivat syyt siihen, miksi näin on.

Kaikki tämä tapahtuu sosiaalisessa tilanteessa salamannopeasti. Ei siinä ehdi edes kissaa sanoa, kun halu kontribuoida, kyky nähdä negatiiviset puolet ja taipumus vahvistaa omaksuttuja kantoja sitovat kasaan jauhopommin, joka tukkii urheimmankin pellepelottoman suun alta aikayksikön.

Mikä siis avuksi?

Tässä muutama idea. Jos kielenpäällä alkaa kutitella argumenttipommi, vedä pari kertaa syvään henkeä ja kysy: antaako tämä jotain lisäarvoa sille, mistä kaveri nyt puhuu? Usein hyvä indikaattori on, jos aiot aloittaa puheenvuorosi sanomalla ”minun on pakko sanoa…” tai ”tämä on kyllä hyvä, mutta…” Tällöin on hyvä pitää suu supussa vielä hetken aikaa.

Toiseksi, mieti, onko sanomallasi nimenomaan positiivista käyttöarvoa. Joka ikinen ideanpoikanen on ongelmia täynnä, ja vaikka se saattaa sinusta tuntua mukavalta, ei ongelmien osoittamisesta ole ideoinnin alkuvaiheessa juurikaan hyötyä. (Tilanne on sitten ihan toinen, kun aletaan vaikkapa kasaamaan ensimmäistä prototyyppiä.)

Ja kolmanneksi, muista, että vaikka sinä olet ihan varma siitä, että olet oikeassa, yhdeksän kertaa kymmenestä kyseessä on ajattelun vinouma, ei oma nerokkuutesi.

Hyviä ideoita kasvatetaan vain, jos ideanpoikaset saavat aluksi mekastaa vapaasti. Anna poikasten räpistellä niin pitkään, että joku niistä löytää lopulta tuulta siipiinsä.

Aitoa elämää

04/04/2013

6 kommenttia

Minusta on järkyttävää, että USA:n psykologien käyttämään diagnostiikkamanuaali DSM-V:een yritettiin salakuljettaa uutena diagnoosina surua. Surua! Eli jos joku läheinen menehtyy, niin sitten vaan tohtorilta troppia, kato. Mutta kun ei elämän ehkä pidäkään olla yhtä ruusuilla tanssimista.

Suru, epävarmuus ja muu vähän ikävä kuuluu elämään siinä missä ilot ja flow-kokemuksetkin.

Ei silti, tässä kohtaa seison kyllä aiempien kirjoitusteni takana. Turhan päiten on höhlä stressata, surra tai huolehtia. Kyyninen perusvire elämässä suitsee näkemästä kaikkea sitä ihanaa, mitä elämällä on annettavana. Pyrkimys positiiviseen tunneilmaisuun töissä ja kotona johtaa parempaan työmenestykseen ja ihanampaan avion auvoon. Ja flow on yhä mielestäni ihmisenä olon perustila: turhautumiseen ja tylsistymiseen tyytyminen on nähdäkseni aika höhlää.

Mutta elämässä on kuitenkin paljon muuta kuin vain positiivisia tunteita ja flow-kokemuksia. Osa jutuista pitää rakentaa rinta rottingilla. Ja toiset taas pitää kokea sellaisenaan – nauttia raakana, niin kuin Henkka Hyppönen sanoisi. Silloin kun elämä koskettaa, kannattaa luullakseni olla sydän ja syli auki – vaikkei ikkunasta sataisikaan kahmalokaupalla pelkkää onnen auvoa.

Tiistain blogikirjoituksessa pohdin elämän tarkoitusta. Twitterissä Henna Holma kysyi, onko tarkoitus sittenkin aito elämä? Nähdäkseni tämä on aika hyvä näkökulma asiaan: elämä, kaikkine polkuineen ja käänteineen, on parhaimmillaan silloin kun se on aitoa.

Mutta mitä ihmettä se aitous sitten tarkoittaa?

Onnellisuus elämän tarkoituksena

02/04/2013

24 kommenttia

Aloitetaanpas nyt tällaisella helpolla pähkinällä: onko onnellisuus elämän tarkoitus? Arisoteles ainakin oli sitä mieltä, ja viime päiviin asti niin olin minäkin. Mutta nyt en ole enää ihan varma.

Katsoin toissa viikolla putkeen kaksi tuotantokautta HBO:n loistavaa televisiosarjaa nimeltä Girls.

Girls-sarjassa huippulahjakkaan parikymppisen Lena Dunhamin esittämä päähenkilö Hannah on erikoinen tyttö, joka unelmoi kirjailijan urasta. Tätä varten hän kerää kokemuksia: harrastaa alistavaa seksiä, vetää huumeita, bailaa yötä päivää. Enimmäkseen hän elää kuitenkin tyttökavereidensa kanssa kaiketi aika tavallista newyorkilaisen arkea.

Kuittasin aluksi Hannahin sekoilun ihan tavallisena parikymppisen itsensä etsimisenä. Olin itsekin vähän samanlainen tuon ikäisenä. Eräässä jaksossa Hannah avautui kuitenkin uudelle tuttavalleen itku silmässä, että itse asiassa hänkin on vaan ihan tavallinen tyttö: hän haluaa sittenkin vain olla onnellinen. Että kokemuksien hakeminen ja elämässä hölmöily eivät sittenkään riitä. Mutta riittääkö onnellisuus?

Kollegani Frank Martela on esittänyt huikean jaottelun elämään projektina ja elämään tarinana. En ole ehkä ihan tajunnut, mitä Frank on jaottelullaan tarkoittanut (enkä tiedä, tajuanko nytkään), mutta olen kyllä sujuvasti nyökkäillyt mukana.

Nykyaikaisessa self-help -kulttuurissa Aristoteelista eudaimoniaa tavoitteleva elämä on kääntynyt eräänlaiseksi projektiksi, jonka lopputulema on ennalta määrätty: onnellisuus. Rypyt rakkaudessa ovat uhkia, jotka kuljettavat pois onnen auvosta. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että hankalia ihmisiä aletaan siivota pois omasta elämästä ja haastavia hommia aletaan vältellä epäonnistumisen pelossa. Kukaan ei saa tulla minun onnellisuusprojektini esteeksi. Minulla on oikeus olla onnellinen!

Elämä tarinana voi puolestaan sisältää vaikka minkälaisia mutkia ja käänteitä. Ja se on ihan okei. Esimerkkinä Frank käyttää usein toisen ihmisen vahingossa surmannutta portsaria. Portsari päätti ottaa tragedian muistoksi tatuoinnin jotta ei unohtaisi sitä elämää, jonka vahingossa vei.

Viittaan vielä kerran tähän suureen ja akateemisesti uskottavaan filosofiseen mestariteokseen nimeltä Girls. Yhdessä jaksossa Hannah siteeraa laulaja Fiona Applea, joka kuulemma selitti, ettei hän suinkaan halua vain olla onnellinen. Hän haluaa ”kokea ihan kaikkea”. Elämä tarinana ei olekaan välttämättä elämää hymyssä suin 24/7. Myös töyssyt ja vastoinkäymiset voivat olla olennainen osa hyvää elämää.

En oikein vielä tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Minusta onnellisuus on kyllä hyvän elämän ydin tai kivijalka. Mutta kun elämä on niin paljon enemmän: se on myös suu täynnä katupölyä kevätlumien sulaessa, se on ohi mennyt bussi ja myöhästynyt aamupalaveri, se on spontaani oluttuoppi ventovieraan kanssa ostoskeskuksen pubissa, se on älyvapaa sanaharkka, jonka lopputulemana on vähän viisaampi, tai sitten ei. Ja ei kaikkea kannata edes kääntää positiiviseksi. Joskus kun on kurja olo, voi olla ihan okei, että on kurja olo.

Elämä on, ja sen ehkä pitääkin olla, monta asiaa samaan aikaan. Yhteen muottiin pakottaminen – oli se sitten onnellisuus tai mikä tahansa muu – tuntuu minusta jotenkin epäilyttävältä.

Mutta jos Aristoteles ei sittenkään ollut oikeassa, niin mikä ihme se elämän tarkoitus sitten oikein on?

Ajattelun ammattilainen kirjoittaa kutsumuksellisesta työstä

11/01/2013

Jätä kommentti

Siirrän Ajattelun ammattilainen -blogin hetkeksi tauolle. Keskityn alkuvuoden ajan kirjoittamaan aktiivisesti uuteen Upeaa työtä! -kirjaani liittyvää blogia, joka löytyy osoitteesta upeaatyota.fi/blogi.

Uudessa blogissa tekstejä ilmestyy kolme kertaa viikossa. Ajattelun ammattilainen palaa taas langoille keväämmällä.

Lue Upeaa työtä -blogia täällä.

Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmiesi työpaikan

09/01/2013

2 kommenttia

Vuonna 2005 Applen toimitusjohtaja Steve Jobs piti kuuluisan puheen Stanfordin ylioipston valmistujaisissa. Puheessan Jobs sanoi näin:

Työ on suuri osa elämääsi, ja ainoa tapa olla todella tyytyväinen työhösi on tehdä upeaa työtä. Ainoa tapa tehdä upeaa työtä on tehdä työtä, jota rakastat. Jos et ole löytänyt sitä vielä, jatka etsimistä – äläkä tyydy vähempään. Kuten kaikissa sydämen asioissa, tiedät heti, kun löydät sen. Ja kuten kaikissa upeissa suhteissa, tämäkin vain paranee vanhetessaan. Jatka siis etsimistä – älä tyydy vähempään.

Minusta on aivan älytöntä, että kulttuurimme pitää työtä välttämättömänä pakkona, joka pitää raataa pois, jotta saat vuokran maksettua. Työ on parhaimmillaan yksi elämäsi suurimpia rakkaustarinoita: se voi olla kutsumus, joka saa sinut heräämään aamuisin innosta soikeana siksi, että pääset taas tekemään juuri sellaisia juttuja, jotka ovat sinusta kaikkein kiinnostavimpia.

Uudessa kirjassani Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmiesi työpaikan käsittelen kutsumuksellista työtä. Kirjan ensimmäisessä osassa kerron siitä, mitä kutsumuksellinen työ on, ja mitä hyötyä siitä on niin työntekijälle kuin työnantajallekin. Esittelen myös joukon tehokkaita työkaluja kutsumustyön rakentamiseen, jotka ovat olleet keskeisessä roolissa myös omalla elämäntaipaleellani.

Kutsumus ei kuitenkaan yksin riitä – jollainhan se vuokrakin pitää saada maksettua. Sen takia kerron kirjan toisessa osassa siitä, miten omasta intohimosta on mahdollista rakentaa fiksu ansaintamalli joko tarjoamalla omaa kutsumustyötä sitä tarvitseville tai perustamalla oma yritys.

Kirjan kolmas osa käsittelee työnhakua. Siinä tarkastelen työnhakua ennen kaikkea oma-aloitteisena toimintana, jossa voit omalla panoksellasi vaikuttaa valtavan paljon yleisesti luultua enemmän onnistumiseesi. Työnhaku on työttömän kokopäivätyö. Ja myös omaan työhönsä puutuneella alanvaihtajalla on huikeita mahdollisuuksia löytää innostava ja kutsumuksellinen työ ilman, että pitää heti lyödä hanskat tiskiin ja painella kortistoon.

Lopuksi, kaikkien meidän kutsumuksemme eivät kohtaa olemassaolevia työmarkkinoita. Jos kutsumus sattuu kohdistumaan vaikkapa, krhm, teoreettiseen filosofiaan, on töitä tarjolla kouralliselle ihmisiä. Tällöinkään ei kuitenkaan ole syytä vaipua epätoivoon. Siinä vaiheessa kun kuvioon tuodaan mukaan yrittäjyys, räjähtää valinta-avaruus loppumattoman suureksi.

Työsi on parhaassa tapauksessa yksi elämäsi parhaimmista rakkaustarinoista. Jos et ole löytänyt sitä vielä, jatka etsimistä. Älä tyydy vähempään, kuin mitä juuri sinä ansaitset.

Tilaa kirja täältä. Kirjaa tukemaan on myös avattu työkaluja, videoita, kirjoituksia ja muuta inspiroivaa materiaalia sisältävät verkkosivut. Tutustu verkkosivuihin täältä.

Mitä hyötyä kutsumuksellisesta työstä on?

07/01/2013

14 kommenttia

Erään helsinkiläisen pubin seinällä oli sitaatti edesmenneeltä huippukoomikko George Carlinilta. Se kuuluu näin:

Kas, vihaatko työtäsi? Miksi et heti sanonut? Sitä varten on olemassa tukiryhmä. Sen nimi on JOKAINEN. He tapaavat baarissa.

Tämä kuvastaa hyvin vielä 1900-luvulla vallinnutta asennetta työtä kohtaan. Työ on jotain epämiellyttävää, joka täytyy tehdä, jotta saadaan leipä pöytään ja vuokra maksettua. Ajatuksen juuret ovat Martti Lutherin ja Jean Calvinin protestanttisessa työetiikassa, jonka mukaan jokaisen on kannettava oma ikeensä mutisematta. Elämän kuuluukin olla rankkaa.

Tosiasiassa silloin, kun ihminen tekee itsessään palkitsevaa työtä, seuraukset hyvinvoinnille ovat dramaattiset. Kutsumukselliset työntekijät ovat muita terveempiä. He kärsivät merkittävästi verrokkiryhmää vähemmän burn-outista. Kutsumuksellisilla ihmisillä on myöhemmällä iällä myös selvästi ei-kutsumuksellisia vähemmän kognitiivisia sairauksia kuten Alzheimeria. Ja kutsumukselliset työntekijät kokevat olevansa selvästi ei-kutsumuksellisia onnellisempia.

Mutta kutsumus ei ole hyväksi vain työntekijälle. Itse asiassa kutsumuksellinen työ on merkittävä etu myös työnantajalle. Kutsumukselliset työntekijät suoriutuivat esimiesarvion perusteella työtehtävistään 16 % ei-kutsumuksellisia paremmin. Kutsumukselliset työntekijät olivat 32 % sitoutuneempia työpaikkaansa kuin ei-kutsumukselliset. London School of Economicsin tutkimuksessa selvisi, että työntekijän hyvinvointiin ja motivointiin satsattu punta tuotti hulppeat yhdeksän puntaa vähenty- neinä työpoissaoloina ja kasvaneena tuottavuutena. Kutsumus ei siis ole mitään muka-kivaa hömppää. Oman kutsumuksen löytämisellä on dramaattisen merkittäviä seurauksia niin työntekijälle kuin työnantajallekin.

Mistä oman kutsumuksen sitten löytää? Ihan ensimmäinen juttu on se, että sinun pitää päättää haluta tehdä asialle jotain. Jos sinulla ei ole virtaa tai halua tehdä tutkimusmatkaa oman olemassaolosi äärelle, mikään kirja tai menetelmä ei tee sitä sinun puolestasi. Mutta jos koet, että elämästäsi puuttuu jokin keskeinen palikka, ja haluat sen löytää, monet maailmalta löytyvät menetelmät voivat olla suureksi avuksi

[…]

Bob Dylan sanoi kerran, että menestyksekäs ihminen on sellainen, joka herää aamulla ja menee illalla nukkumaan – ja tekee siinä välissä niitä asioita, joita haluaa. Kun arkesi täyttyy askareista, jotka palkitsevat itsessään, on elämä täyttä ja tyydyttävää. Kysymys kuuluukin, miten voisit järjestää elämäsi niin, että voisit tehdä merkityksellisiä ja palkitsevia asioita päivästä toiseen siitä kun heräät siihen kun käyt nukkumaan.

Teksti on ote tällä viikolla julkaistavasta uutuuskirjastani Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmiesi työpaikan (ss. 15–19). Käsittelen kirjassa kutsumuksellista työtä ja sitä, miten siihen pääsee käsiksi. Kerron kirjasta lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.

Ajattelulla vauhtia uuteen vuoteen

21/12/2012

2 kommenttia

Käännä elämästäsi esiin kaunis puoli: tähyä siihen, mikä on elämässäsi kaunista ja missä loistat kirkkaimmillasi. Vetovoima ei riipu pärstäkertoimesta. Muista, että stressi on mielikuvituksen tuotetta. Harva muu otus kuin ihminen keksii odottaa niska jäykkänä katon romahtamista, vaikkei nokan edessä tönötä ainuttakaan uhkaa.

Palkintojen tavoittelusta tulee vain paha mieli. Taantumalle näytetäänkin taivaan merkit satsaamalla siihen, mistä me olemme kaikkein eniten innoissamme. Pudotetaan työaikaa ja lisätään sisäisen motivaation määrää.

Leikki on lapsen työtä – mutta niin se on aikuisenkin. Ilman leikkiä elämä muuttuu nopeasti harmaaksi ahertamiseksi. Leikkivä ihminen puolestaan kukoistaa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät muutokset tapahdu hetkessä. Luovaan ajatteluun ja mestarilliseen päätöksentekoon paras lääke onkin aika.

Ollaan vielä kiitollisia myös niistä pienistä hetkistä, jotka eteemme sattuvat. Kiitos lämmittää niin kiittäjää kuin kiitettävääkin.

Lämmintä joulua ja valoisaa ja antoisaa uutta vuotta kaikille!

PS. Ajattelun ammattilainen joululomailee. Seuraava kirjoitus ilmestyy maanantaina 7.1.