Tag Archives: Luovuus

3 tapaa ajatella lateraalisesti

16/04/2010

8 kommenttia

Lateraalinen ajattelu rikkoo parkkiintuneita ajattelun kaavoja. Opettelemalla taitavaksi lateraaliseksi ajattelijaksi pystyt löytämään nopeasti uusia näkökulmia ja ratkaisumalleja käsillä oleviin ongelmiin. Taitava lateraalinen ajattelija toimii pulmatilanteessa MacGyverin veroisella älyllisellä ketteryydellä ja selättää pulman kuin pulman käden käänteessä. Seuraavassa esittelen kolme keskeisintä lateraalisen ajattelun metodia.

1. Hyödynnä sattumaa

Sattuman hyödyntäminen tarkoittaa sitä, että tuot tilanteeseen jonkin täysin sattumanvaraisen muuttujan, jolla ohjaat tilannetta uuteen ja yllättävään suuntaan. Satunnaismuuttuja synnyttää uudenlaisia mielleyhtymiä, jotka irrottavat ajatuksesi parkkiintuneelta uraltaan.

Voit esimerkiksi kirjoittaessasi valita jonkin näkemäsi esineen ja kytkeä sen mukaan kirjoitukseesi. Artikkeli syvänmerenkaloista voi saada aivan uusia ulottuvuuksia, kun kytket siihen mielteitäsi esimerkiksi leivänpaahtimesta. Kenties leivänpaahtimen hehkuvat vastukset saavat huomiosi kiinnittymään syvänmerenkalojen valaisukykyyn. Näin artikkelisi saa aivan uudenlaisen näkökulman.

2. Turvaudu järjettömyyksiin

Ajattelurutiineja voi rikkoa esittämällä jonkin näennäisesti mielettömän ehdotuksen, joka pyritään ottamaan tosissaan. Formula 1 -sarjan aktiivijousitus keksittiin kuulemani mukaan seuraavasti. Insinöörit pohtivat kuumeisesti, miten jousituksen saisi pelaamaan jouhevammin. Tuloksia ei kuitenkaan saatu aikaiseksi perinteisin menetelmin.

Lopulta yksi insinööreistä keksi hyödyntää lateraalista ajattelua. Mitäpä jos kilpa-autoon löisikin alle neliskanttiset renkaat? Nelikulmaiset renkaat johtaisivat säännöllisiin töyssyihin, joita jousitusta ohjaava tietokone voisi ennakoida, mahdollistaen näin pehmeän kyydin.

Kenties pyöreärenkainenkin auto voisi hyötyä ennakoivasta jousituksesta: autoon voisi asentaa sensorin, joka tunnistaisi tien epätasaisuudet, joiden nojalla tietokone ennakoisi töyssyjä. Näin jousitus toimisi puhtaasti mekaanista laitetta jouhevammin.

3. Esitä haaste

Haastaminen tarkoittaa sitä, että kyseenalaistat jonkin itsestään selvältä vaikuttavan seikan ja mietit, mitä seuraisi, jos näin ei olisikaan. Haastava ajattelu on johtanut parhaimmillaan radikaaleihin tieteellisiin vallankumouksiin. Joskus esimerkiksi nämä kysymykset ovat olleet radikaaleja haasteita: “Mitä jos aurinko ei kierräkään maata?” ja “Mitä jos aika ei kuljekaan aina samaa tahtia?” Näistä haasteista seurasivat kopernikaaninen käsitys aurinkokunnasta ja Einsteinin suhteellisuusteoria.

Nykyaikana haastaminen voi tarkoittaa esimerkiksi kysymystä: “Mitä jos voisin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa” tai “Mitä jos ympyrä olisi kulmikas?”. Nämä kysymykset ovat ensi silmäyksellä pitkälti mielettömiä, mutta saattavat ravistella hereille aivan uudenlaisia tapoja tarkastella jotakin käsillä olevaa ongelmaa.

Lateraalisen ajattelun mestariksi voi kouliintua ylläolevien menetelmien ohella ratkomalla arvoituksia sekä lukemalla ja kertomalla vitsejä. Sekä arvoitukset että huumori nojaavat usein tyypillisten ennakkokäsitystemme harhaanjohtavuuteen. Moni arvoitus ratkeaa vasta, kun luovumme jostakin näennäisen välttämättömästä ennakkokäsityksestämme.

Voit tutustua lateraaliseen ajatteluun myös lukemalla Edward de Bonon klassikkoteoksen Lateral Thinking. Lisää luovan ajattelun apuja löydät Filosofian Akatemian Luovan työn oppaasta.

Kuinka virkistät ajatteluasi ympäristölläsi?

14/04/2010

10 kommenttia

Vedin alkuviikosta Aalto-yliopistolla pari luentoa onnellisuudesta yhdessä filosofitoverini Frank Martelan kanssa. Luennot olivat itselleni yksi tähänastisen filosofinurani nostattavimpia kokemuksia. Ensinnäkin, Frankin syvällinen filosofis-historiallinen ymmärrys tuntui nostavan myös oman osuuteni ihan uusille kierroksille. Toisekseen, luennoille osallistuneet parikymppiset Aalto-opiskelijat häikäisivät minut positiivisella ja energisellä elämänasenteellaan.

Vierailu oli ensimmäiseni Aalto-yliopistolla. Nostattava ilmapiiri tuntui mielestäni vallitsevan myös muualla Otaniemen yliopistokampuksella. Mietin, mikä saa opiskelijat nosteeseen, joka tuntui henkivän myös rakennuksen seinistä. Hetken ympärilleni silmäiltyäni oivalsin, että rakennuksen seinillä on kuin onkin osansa asiaan.

Aalto-käytävillä törmäsin yhtenään pikkunokkeliin, huomion kiinnittäviin ilmoituksiin. Työpsykologian laitoksen ovella varoitettiin ”karkailevista tutkijoista”. Toisen laitoksen ovella taas toivotettiin: ”Jos tiesi käy tästä läpi, tuki edes oma leipäläpi”. Päärakennuksen edustalla oli paleleva puuparka puettu talviseen villapuseroon. Ja tuotantotalouden rakennuksen aulaan oli pystytetty kuvitteellisten konsulttitoimistojen esittelykavalkadi. Tällaiset pienet oivallukset vetivät kerta toisensa jälkeen suun pieneen hymyyn.

Ympäristösi vaikuttaa radikaalisti ajatteluusi.

Jos ympäristössä on satsattu hyväntuulisiin nokkeluuksiin, positiiviset vaikutukset alkavat äkkiä kasaantua, nostattaen ilmapiiriä kuin varkain. Positiivinen ajattelu, samoin kuin negatiivinenkin, kertautuu sosiaalisessa ympäristössä. Kun muutaman ihmisen suut vetäytyvät pieneen hymynkareeseen, saavat hymyt puolestaan toisistaan lisää virtaa, tehostaen vaikutusta entisestään. Kyse on hymyn kaaosteoriasta.

Lyhyellä Aalto-visiitilläni minulle jäi vaikutelma ympäristöstä, jossa satsataan juuri oikealla tavalla pieniin, piristäviin oivalluksiin. Ympäristön hyödyntäminen ajattelun ohjailussa ei ole tietenkään innovaatioyliopiston etuoikeus. Jos haluat nostaa työ- tai kotiympäristösi viihtyvyyttä, lisää seinillesi jotain piristävää, nostattavaa ja innostavaa, ja pidä huoli siitä, että lannistavia ajatuksia herättävät ärsykkeet loistavat poissaolollaan. Huomaat vaikutuksen tuota pikaa.

5 yleisesti väärin käsitettyä kirjallisuusklassikkoa

12/04/2010

3 kommenttia

Kirjallinen historiamme on täynnään toinen toistaan huikeampia ja nostattavampia teoksia. Kirjallisuuden klassikot Odysseiasta Karamazovin veljeksiin ja Jumalaisesta näytelmästä Uuteen uljaaseen maailmaan ovat siivittäneet ihmiskunnan mielikuvituksen lentoon yhä uudestaan vuosituhansien varrella.

Nykyaikana on kuitenkin hämmentävää tutustua kaikkien tuntemiin kirjallisuuden klassikoihin. Vaikka monet tarinat ja hahmot ovat entuudestaan elokuvista ja yleissivistyksestä tuttuja, saatatkin kohdata alkuperäisteokseen tarttuessasi aivan toisenlaisen maailman.

Elokuvateollisuus ja populaarikulttuuri ovat pikku hiljaa kuljettaneet käsityksemme kauas monesta alkuperäistarinasta. Disneyn Lumikki on aika kesy versio alkuperäisestä Grimmin sadusta. Tässä pienenä triviapläjäyksenä viisi yleisesti väärin ymmärrettyä kirjallisuusklassikkoa.

1. Sherlock Holmes

Ennen tarttumistani Arthur Conan Doylen alkuperäistekstiin noudatti  käsitykseni Baker Streetin mestarietsivästä pitkälti Basil Rathbonen elokuvista ja Jeremy Brettin loistavasta TV-sarjasta piirtynyttä hahmoa. Käsitykseni mukaan Sherlock oli suoraselkäinen brittiläisherrasmies, joka ratkoi ongelmat viileän rauhallisesti puhtaan älynsä varassa. Doylen alkuperäis-Sherlock on kuitenkin ennemminkin temperamenttinen ja eksentrinen nokkelikko, joka viihtyy rähjäisissä vaatteissa katupoikien kanssa siinä missä silinteri kallellaan seurapiireissäkin.

Alkuperäinen mestarietsivä on huippuluokan nyrkkisankari, muttei esimerkiksi tiedä, että maa kiertää aurinkoa. Kaiken kukkuraksi Sherlock on vielä kokaiiniaddikti: silloin kun hänellä ei ole ongelmaa ratkottavanaan, hän liennyttää älynnystyröitään piikittämällä kokaiiniliuosta. Vaikka hiljattainen Holmes-elokuva viekin hahmon roisisti action-genreen, on Robert Downey jr.:n tulkinta monella tavalla lähempänä alkuperäis-Holmesia kuin legendaaristen brittikollegoidensa.

2. Frankensteinin hirviö

Frankensteinin hirviön ensikuva lienee suurimmalle osalle Boris Karloffin etukenossa kaatuva örisijä. Itse Frankenstein on puolestaan noussut hullun professorin arkkityypiksi. Mary Shelleyn alkuteoksessa Victor Frankenstein ei suinkaan ole tärähtänyt professori, vaan nuori ja innokas opiskelijapoika, jonka kokeilujen tuloksena hirviö lopulta syntyy.

Entäs itse hirviö? Laajan sivistyksen itselleen salaa hankkinut, ranskaakin sujuvasti puhuva olento pitää noin kolmanneksen kirjasta vievän sivistyneen ja monipolvisen dialogin, jolla hän perustelee sen yksinäisyyden, synkkyyden ja turhautuneisuuden, joka hänet on ulkopuolisena lopulta ajanut hirmutekoihin. Shelleyn hirviö on kyllä ulkoasultaan kaamea jätti, mutta sisältä kaukana aivottomasta örisijästä.

3. Troijan hevonen

Monesti törmää käsitykseen siitä, että Troijan sodasta kertova Homeroksen Ilias päättyy Troijan valloitukseen Odysseuksen kuuluisalla hevostempulla. Tosi asiassa klassikkoeepos päättyy niin kuin alkaakin: in medias res, eli tapahtumien tiimellykseen. Varsinaisen Troijan sodan päätöksen Homeros kuittaa ohimennen Odysseiassa. Sen yksityiskohtainen kuvaus löytyykin vasta Vergiliuksen homeerisesta eepoksesta Aeneis.

Itse Ilias on pitkälti kokoelma toinen toistaan rujompia kuvauksia sotatantereen arjesta. Sitä voisi jopa pitää splatter-kulttuurin esi-isänä. En suosittele herkkävatsaiselle.

4. Edgar Allan Poe

Poe:ta pidetään usein goottikauhun isänä. Mielikuva piirtyy synkästä kauhukirjailijasta, jonka mielikuvitus suoltaa toinen toistaan kaameampia näkyjä. Toki Poe olikin merkittävä goottikauhun edelläkävijä esimerkiksi novelleissaan ”The Pit and the Pendulum” ja ”King Pest”.

Poen tuotannosta löytyy kuitenkin peräti kolme tasaisen vahvaa teemaa. Bostonilaissyntyinen kirjailija panosti myös merkittävästi tieteiskirjallisuuteen ja dekkareihin. Poen tieteisvisiot kuumatkoineen ennakoivat Vernen ja myöhempien sci-fi -kirjailijoiden tuotantoa. Amerikkalaisen filosofilegenda Willard van Orman Quinen sanotaan saaneen kimmokkeensa filosofinuralle Poen kosmologisesta pohdinnosta Eureka. Ja Poen C. Auguste Dupin -dekkarit ovat puolestaan olleet salapoliisikirjallisuuden esikuva, Sherlock Holmesista Neiti Marpleen. Ei siis pelkkää synkistelyä.

5. Platonin luolavertaus

Platonin luolavertaus on kenties yksi yleisimmin väärin luetuista filosofisista teksteistä. Väärä tulkinta luolavertauksesta löytyy muun muassa liki jokaisesta lukion filosofian oppikirjasta. Tulkintavirhe ei ole suuren suuri, mutta siitä voi johtaa radikaalin johtopäätöksen: kenties Platon ei ollutkaan niin merkittävä kahden maailman kannattaja, kuin yleensä ajatellaan.

Usein luolavertauksesta sanotaan, että joukko ihmisiä on kahlittu luolaan. He näkevät luolan ulkopuolella suuaukon ohi kulkevista ihmisistä vain luolan perälle heijastuvat varjot. Varsinaisessa, Valtio-teoksessa esitellyssä vertauskuvassa vangit on kahlittu luolaan, mutta myös heidän takanaan kulkevat ihmiset kulkevat luolan sisällä. Varjot heijastaa heidän taakseen sytytetty tuli.

Tästä voi perinteisen dualistisen, eli kahden maailman luennan sijaan vetää johtopäätöksen, että itse ideamaailma onkin osa samaa maailmaa kuin tämä konkreettinen maailmammekin – ei suinkaan häilyväinen abstrakti rinnakkaisulottuvuus. Pieni ero, mutta oikein tulkittuna kuitenkin suuren suuri. Tosin tulkintaahan filosofia onkin aina.

Miten kakku syödään ja säästetään?

22/03/2010

6 kommenttia

Nähdäkseni jokaisen suuren ajattelijan on täytynyt jossakin vaiheessa elämäänsä ratkaista seuraava ongelma:

Miten kakku sekä syödään että säästetään samaan aikaan?

Tyypillisesti tarkastelemme maailmaa yksinkertaisten joko/tai -kahtiajaotteluiden kautta. Joko kakku on pöydällä, tai sitä ei ole – kolmatta vaihtoehtoa ei ole. Kuten amerikkalaisfilosofi C.I. Lewis aikanaan huomautti, tässä on kuitenkin pohjimmiltaan vain kyse omasta taipumuksestamme tarkastella asioita mahdollisimman yksinkertaisesti.

Ajatellaanpa lauseita ”jokaisella on äiti” ja ”kaikilla ei ole äitiä”. Nämä lauseet ovat loogisessa ristiriidassa keskenään. Tosiasiassa kysymys ei ole näin yksinkertainen. Voihan olla, että itse ’olla’-verbiä käytetään lauseissa ihan eri tavalla. Kenties ensimmäinen lause sanoo, että jokaisella on joskus ollut äiti – ainakin syntymässä –, jälkimmäinen taas, ettei äitiä enää ole. Näin ollen lause ”jokaisella on äiti, mutta kaikilla ei ole äitiä” onkin yllättäen aivan johdonmukainen.

Samalla tavoin voi joskus tuntua siitä, ettei jotain ole mahdollista tehdä. ”En pysty tähän” ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei hankkeesi olisi tosiasiassa tehtävissä. Se voi kyllä tarkoittaa: ”en pysty tähän tällä tavalla” – mutta kenties ongelma ratkeaakin tarkastelemasta asiaa kokonaan uudesta näkökulmasta. Niin pitkään, kun olet kiinnittynyt näkökulmaan, josta käsin ongelmasi ei ole ratkaistavissa, on ratkaisu kuitenkin myös käytännössä mahdoton.

Maailma näyttää yleensä jakaantuvan siisteihin joko/tai -pareihin. Tosiasiassa me teemme nämä jaottelut itse. Siksi ne pätevätkin ainoastaan suhteessa kulloiseenkin näkökulmaan. Kahtiajaottelumme eivät suinkaan tarkoita sitä, että todellisuus noudattaisi niitä. Aina on löydettävissä uusi näkökulma; aina on löydettävissä uusi vaihtoehtoinen tapa toimia. Maailmankuvaa ja näkökulmia voi ravistella esimerkiksi lateraalisen ajattelun keinoin. Keksimällä toimivan menetelmän voi kakunkin sekä syödä että säästää.

Mitä on laatu?

17/03/2010

4 kommenttia

Aiemmassa blogikirjoituksessa kehotin panostamaan laatuun. Laadukkaat tavarat mahdollistavat jouhevan toiminnan ja laadukas taide, musiikki ja muu luova työ siivittää myös omat ajatukseesi korkeaan lentoon. Mutta mitä on tuo mystinen laatu?

Laatu tarkoittaa jotakin itsessään ainutkertaisen arvokasta.

Kun puhutaan ihmisen kädenjäljestä, laadukas työ – oli se sitten käyttöesine tai taideteos – on ammattimaisen työn tulos, jossa tekijän intohimo työtään kohtaan on kohottanut juuri oikeat nyanssit ja yksityiskohdat polttopisteeseen. Laatu ei siis ole sama asia kuin kestävyys, tasokkuus tai design-arvojen täyttäminen. Laadukas käyttöesine on toki usein kestävä ja tasokas – mutta laatu on jotakin, joka ylittää nämä maalliset arvot.

Laatu seuraa nähdäkseni tekijän taidosta ja intohimosta. Esineitä, teoksia ja miksei vaikkapa teatteriesityksiä arvioidessa voidaankin jakaa työn tuloksen taso neljään luokkaan.

Jos tekijällä ei ole sen enempää taitoa kuin intohimoakaan, on tuloksena rihkamaa tai tyhjänpäiväistä suhaamista. Kaukoidän tienvarret ovat täynnänsä roinaa, jonka tekijää ei ole siivittänyt sen enempää käsityöläisen omanarvontunto kuin intohimokaan. Motiivina on puhtaasti raha ja toimeentulo, ja tulokset puhuvat puolestaan. Samaten firman pikkujouluihin puolipakolla kyhätty mukahauska harrastelijateatterifiasko jää suhaamisen tasolle.

Jos tekijällä puolestaan on taitoa, muttei intohimoa, on tuloksena tasokas ja kestävä tuote, joka tekee sen, minkä lupaa, herättämättä samalla suuria tunteita. Tasokkaita ammattimiehen tuotoksia ovat esimerkiksi japanilaisautot tai valtavirran popmusiikki. Ammattituottaja vääntää studiossa soundit kohdalleen ja lähettää kuusinumeroisen laskun.

Jos tekijä taas on intohimon vallassa, mutta ei ole vielä opetellut riittävää taitoa, on kyseessä amatöörin tuotos. Vaikka esimerkiksi kolmevuotias tyttäreni maalaa omasta mielestäni maailman hienoimpia tauluja luovan intohimon puuskassa, en silti varaa vielä seinätilaa MoMA:sta.

Mutta jos tekijällä on sekä riittävä ammattitaito, että polttava intohimo tekemistään kohtaan, on tulos aidosti laadukas. Tästä on kyse silloin, kun Heath Ledger astuu ruutuun elokuvassa The Dark Knight, vangiten katsojan otteeseensa ensimmäisestä kuvasta ja jättäen huippulahjakkaat kanssanäyttelijänsä auttamatta varjoonsa loppuelokuvan ajan. Tästä on kyse, kun Glenn Gould soittaa jokaisen pianistinalun loppuun saakka kuluttamia Bachin inventioita niin, että musiikkiin paneutumaton amatöörikin hiljenee soittoa kuullessaan.

Tästä on kyse, kun Leonardo maalaa Viimeisen ehtoollisensa tai William Turner Rain Steam and Speedinsä. Tästä on kyse silloin kun Shakespeare kirjoittaa Hamletinsa ja Homeros Odysseiansa. Ja tästä on kyse, rohkenisin väittää, kun Apple marssittaa markkinoille uuden puhelimen tai kannettavan tietokoneen, kun Mercedes esittelee uuden E-sarjalaisen tai kun Eero Aarnio suunnittelee pallotuolinsa.

Laatu tarkoittaa sitä, että jokin esine, asia tai tapahtuma palvelee tarkoitustaan lähes täysin jäännöksettä, käyttäjänsä ja tarkkailijansa ihastuksesta mykistäen. Ihmistyössä laatu seuraa siitä, että ihminen toimii koko osaamisensa äärirajoilla, tuottaen flow-tilassa jotain niin ainutlaatuista ja koskettavaa, ettei sellaista voi kuvitella kenenkään muun koskaan toiste tuottavan. Laatu seuraa oman kutsumuksen täydellisestä täyttämisestä. Panostamalla laatuun jaamme toisten kutsumuksen täyttymyksen ja saamme siitä samalla pontta myös omalle hyvinvoinnillemme.

Mistä sitten tunnistaa laadun? Se onkin ihan oma kysymyksensä.

Keksijäneron salainen ase

15/03/2010

4 kommenttia

Leonardo da Vinci oli epäilemättä yksi kaikkien aikojen suurimmista neroista. Renessanssin pellepeloton oli tiettävästi alansa huippu niin keksijänä, anatomina, taidemaalarina, kuvanveistäjänä kuin muusikkona ja seremoniamestarinakin. On hämmästyttävää, että niin paljon lahjakkuutta siunaantui yhdelle erityisyksilölle.

Aika moni ajattelee luullakseni, että Leonardolla on täytynyt olla erityislaatuinen geeniperimä. Tosiasiassa keksijänero oli aatelismiehen ja palvelustytön avioton lapsi; suvussa ei tiettävästi ollut merkittävää aiempaa erityislahjakkuutta. Leonardo oli kuitenkin pohjattoman kiinnostunut kaikesta jo pojanklopista lähtien. Hän harjaantui moniosaajaksi siksi, että jokainen vastaantuleva haaste kietoi hänet pauloihinsa.

Intohimonsa vuoksi Leonardo vietti vuosikaudet maalarimestari Verrocchion oppipoikana viimeistellen mestarin teoksia kellon ympäri, seurasi ihmisiä ja luontokappaleita luonnoslehtiö kädessään ympäri Firenzeä, paneutui anatomiaan viettämällä päiväkausia tutkimalla ihmisruumiita Milanon ja Rooman sairaaloissa ja täytti muistikirjansa mitä mielikuvituksellisimmilla luonnoksilla erilaisista mekaanisista laitteista.

Intohimonsa ansioista Leonardo harjaantui kuin huomaamattaan huippuosaajaksi kaikilla niillä aloilla, jotka häntä sattuivat kiinnostamaan. Ja kun keksijänerolla oli siunaantunut kiinnostuksen kohteita tavattoman monta, oli legenda viimeistelyä vaille valmis.

Yksin kiinnostus ja harjoitus eivät kuitenkaan tee vielä neroa. Löydökset ja oivallukset pitää vielä kyetä jäsentämään käyttökelpoisiksi kokonaisuuksiksi. Koska ihmisen, neronkin, työmuistiin mahtuu kerrallaan vain noin seitsemän yksikköä, eikä pitkäkestoisen muistiin pääsystä ole aina takeita, tarvitaan mutkikkaiden kokonaisuuksien hahmottamiseksi apuväline.

Käytännössä historian joka ikinen keksijänero onkin turvautunut yksinkertaiseen apuvälineeseen, jonka avulla oivallukset ovat jäsentyneet ja kiteytyneet historiallisiksi läpimurroiksi Sforzan hevosesta hehkulamppuun.

Keksijänero arkistoi oivalluksensa.

Useille meistä muistiinpanojen tekeminen muistuttaa mieleen koulussa tai yliopistossa opettajan painostuksesta tapahtuneen tajunnanvirran taltioinnin. Puisevan luennoitsijan papatuksen dokumentointi on kaukana haltioituneesta inspiraatiosta. Siksipä moni vieraantuukin muistiinpanojen tekemisestä. Päivittäin vastaan tulee kuitenkin roppakaupalla hyviä ideoita, jotka lepattavat tiehensä, jollemme nappaa niitä heti talteen.

Pitämällä mukana muistikirjaa varmistat, että saat kaverisi nasevan letkautuksen varmasti talteen, pyydystät metron penkillä lojuneesta lehdestä mehevän sitaatin, tai taltioit junaa kiinni juostessa päähäsi pälkähtäneen kuningasajatuksen myöhempää käyttöä varten. Erityisesti luovalla alalla työskenteleville muistikirja on kullanarvoinen jo ihan mielenrauhankin takia. Kuten säveltäjäsuuruus Hector Berlioz totesi: ”Jokainen säveltäjä tietää sen tuskan ja epätoivon, joka syntyy idean unohtamisesta silloin kun sitä ei ole ehtinyt kirjoittaa ylös.”

Kun muistiinpanoja alkaa kertyä enemmän, katoavat loistoideat kuitenkin keskinkertaisten joukkoon. Inspiraatiota kaivatessa sekalaisia lippulappusia täynnänsä pursuava laatikko ei houkuttele luokseen. Tästä syystä muistiinpanot kannattaa myös arkistoida niin, että löydät aina halutessasi tarvitsemasi. Jos muistiinpanoja on muutamia kymmeniä, riittää yksi kansio. Jos niitä on satoja, tarvitset jo useamman eri aihealueen mukaan nimetyn mapin.

Kun muistiinpanoja alkaa kertyä tuhansia, tarvitset monimutkaisemman arkistointijärjestelmän. Thomas Edison jätti jälkeensä hulppeat viisi miljoonaa sivua muistiinpanoja; tiettävästi hän pääsi silti käsiksi mihin tahansa muistiinpanoon enimmillään viidessä minuutissa. Jos haluat päästä näppärästi käsiksi haluamaasi tuhansienkin muistiinpanojen joukosta, voit tutustua esimerkiksi Filosofian Akatemian Laajennetun mielen oppaassa esiteltyyn neliulotteiseen muistiinpanojärjestelmään.

Keksijäneron salainen ase on idea-arkisto. Pidä siis mukanasi aina kirjasta, johon merkitset ideat heti kun ne yllättävät, ja jota käytät ajattelusi jatkeena silloin kun jalostat ideoitasi eteenpäin. Kun vielä arkistoit säännöllisesti oivalluksesi aihealueiden mukaan, keräät varsinaisen ideoiden aarreaitan ennen kuin huomaatkaan.

Miten löydän oman kutsumukseni?

08/03/2010

10 kommenttia

Aiemmassa kirjoituksessa käsittelin oman elämän ydinalueiden tunnistamista. Onnellisuus perustuu käsittääkseni siihen, että päivittäinen toiminta tuottaa omaan arvomaailmaan nojaavia tuloksia. Ensimmäinen askel kohti onnellista elämää on siis tunnistaa, minkälainen toiminta on tosiasiassa juuri sinulle merkityksellistä. Toinen askel on mahdollistaa tuo toiminta täyspäiväisesti.

Monelle tässä prosessissa on kuitenkin pieni kompastuskivi. Siinä kohtaa, kun pitäisi alkaa listata niitä puuhastelun muotoja, jotka kirvoittavat iki-ihanan flow-kokemuksen arjen keskeltä, tuijottaa kylmä valkoinen paperi tuimana takaisin. Paperille saattaa ilmestyä pusertamalla ehkä rivi tai kaksi – mutta kokonaisvaltainen kartta omasta ydinihmisyydestä loistaa poissaolollaan. Syy tähän on yksinkertainen.

Meille opetetaan aika pienestä pitäen, että tekeminen on jotakin tylsää. Koulun penkkiä on kulutettava, jotta kokeista tulisi hyviä numeroita. Töissä on käytävä, jotta saadaan rahaa laskujen maksamiseen. Tuloksena on toimittajanokkelikko Ellen Goodmanin kuvaama tilanne:

”Normaali tarkoittaa sitä, että pukeudut vaatteisiin, jotka ostat töitä varten ja ajat läpi liikenneruuhkien autossa, jota maksat yhä – jotta ehdit töihin, joissa sinun on käytävä pystyäksesi maksamaan vaatteesi ja autosi, ja tilavan asuntosi, joka seisoo tyhjillään kaiket päivät, jotta sinulla olisi varaa asua siinä.”

Tosiasiassa käytössäsi on jatkuvasti valtava määrä vaihtoehtoja. Kukaan ei siis pakota sinua polkemaan koulussa opetettua uraa – kyse on viime kädessä omasta päätöksestäsi. Kun tiedät mitä tehdä, on vain ajan kysymys, ennen kuin keksit keinot sen tekemiseksi. Kysymys kuuluukin, kuinka selvittää, mitä tehdä.

Jos pystyt täyttämään yhden A4-arkin ydintoimillasi, olet jo hyvässä vauhdissa. Jos paperi ei sen sijaan täyty luonnostaan, ei ole syytä vaipua epätoivoon. Asia on nimittäin nähdäkseni näin:

Ihmisen ei pidä tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä. Paitsi jos hän ei vielä halua tehdä mitään, hänen pitää tehdä kaikkea.

Jos et siis vielä tiedä tarkalleen, mitä haluat elämälläsi tehdä, kokeile sydämesi kyllyydestä. Aloita uusi harrastus, pidä siitä kiinni vähintään puoli vuotta ja katso, puhutteleeko se todella sinua. Kokeile hulluilta ja villeiltä tuntuvia vaihtoehtoja – koskaan ei voi tietää, missä kutsumuksesi piileskelee. Mieti, mikä lukemassasi tai näkemässäsi kiinnostaa – voisiko jokin virike avata uusia näkökulmia. Jos et ole vielä unelmatyöpaikassasi, vaihda työpaikkaa, jos se on suinkin vain mahdollista.

Aloita askel kerrallaan täyttämään ydintoimiesi listaa. Kun saat listan täyteen, mieti seuraavaksi, kuka on se henkilö, joka tekee kaikkia noita asioita, mikä hänen ammattinsa on, minkälaista elämää hän elää. Vaihtoehtoja on varmasti runsaasti. Valitse niistä se, joka on nykyolosuhteisiisi nähden realistisin, kaunein tai haastavin, omasta luonteenlaadustasi riippuen. Tartu sitten toimeen. Tulokset puhuvat puolestaan.

Mistä luova nero saa ideansa?

12/02/2010

1 kommentti

Luovan neron arkkityyppi on baskeri kallellaan Pariisin yössä hoippuva taiteilijanrenttu. Tähän muottiin ovat sopineet aikanaan niin kirjailijasankarit Ernest Hemingway ja James Joyce, kuin kultakurkku Jim Morrison ja taiteilijalegenda Pablo Picassokin. Luova työ näyttäisi ensi silmäyksellä lankeavan yksiin holtittoman elämäntyylin kanssa. Ovatpa jotkut tutkijat väittäneet jopa löytäneensä geneettisen yhteyden luovuuden ja hulluuden välillä.

Luovuus karkaa tosiaan harvoin lentoon kahdeksasta neljään saman kaavan mukaan puurtaessa. Luova työ tarvitsee virikkeitä. Jos jokainen päivä on edellisen hiilikopio, ei mikään sytytä ajatusta juoksuun kohti uutta ja kirkasta ideaa. Kafkamainen virkamiespoloinen uurtuu rataansa eikä pian enää osaa kuin reagoida kaavamaisesti vastaan sattuviin tapahtumiin.

Luovuus ei kuitenkaan löydy pullon pohjalta, ei liioin reppu selässä Pariisin yöstä. Toki maailmanmatkailu ja jopa viinan kanssa läträäminenkin voivat johtaa uusiin ideoihin – mutta ideat yksin eivät vielä tee juuri mitään.

Vasta ideoiden toteutus seuloo jyvät akanoista.

Luovan työn ongelma on nähdäkseni seuraavanlainen. Ideoiden saaminen vaatii virikkeitä. Mitä sekavampi elämä on, sitä virikkeellisempi se on. Ideoiden toteutus puolestaan vaatii järjestelmällisyyttä. Kestokänni tai reppuelämä nousevat nopeasti sanojen teoiksi saattamisen esteeksi. Näyttäisi siis siltä, että yksillä on ideat ja toisilla kyky niiden valmiiksi hiomiseen. Mutta kuka osaa sekä syödä että säästää kakun samaan aikaan?

Liki pitäen kaikki maailmanhistorian luovat nerot ovat tämän tempun onnistuneet tekemään. Jopa viinaan menevät rock-tähdet kykenevät työskentelemään studiossa keskittyneesti kuukausikaupalla. Kantakapakan Rape ei välttämättä löytäisi edes studiolle asti.

Normaalisti ihmisellä on riittävästi kyvykkyyttä keskittyneeseen työskentelyyn. Tavallisesti luovan työn esteenä on siis ideoiden niukkuus. Myös arkisempi elämä on kuitenkin täynnä inspiraationlähteitä, kun vaan avaa silmänsä – ja taltioi ideat niiden ilmaantuessa. Ideat ovat ohikiitäviä. Jos ei loistoajatusta taltioi heti sen yllättäessä, voit olla varma, että muutaman minuutin kuluttua se on jo lepattanut tiehensä.

Erinomainen tapa ruokkia luovuutta arkiympäristössä on pitää yllä ideahautomoa. Tämä helposti toteutettava idea on ollut keksijänerojen ja taiteilijasuuruuksien runsaudensarvi. Ideansa ovat pyydystäneet muistikirjaan niin Leonardo, Edison, Picasso kuin Hemingwaykin.

Ideahautomo on inspiraatioarkisto, johon taltioit kaikki päivän mittaan saamasi ideat sekä esimerkiksi mielenkiintoiset lehtileikkeet, sitaatit ja verkkosivustot. Pidä mukanasi muistikirjaa, johon kirjaat oivallukset niiden yllättäessä. Lajittele ne aihealueittain joko kansioihin tai tietokoneohjelmaan esimerkiksi kerran viikossa. Näin voit uutta työtä aloittaessasi poimia soveliaan mapin ja selata, mitä ideoita olet aiheesta saanut. Valkoisen paperin kammo on pian pysyvästi tiessään.

Erinomainen apu ideahautomon digitaaliseen ylläpitämiseen on muistiinpano-ohjelma Evernote. Lataa ilmainen ohjelma täältä. Lisää vinkkejä luovan työn siivittämiseen löydät Filosofian Akatemian luovan työn oppaasta. Lataa maksuton opas täältä.

Land of Willow City of Steel

10/02/2010

5 kommenttia

Ennen ryhtymistäni filosofin uralle työskentelin kymmenisen vuotta ammattisäveltäjänä. Pääasiassa toimenkuvaani kuului säveltämistä TV-ohjelmiin ja mainoksiin sekä äänilevyjen tuottamista. Pääsin työskentelemään suomalaisten huippuartistien ja -muusikoiden kanssa. Urani aikana julkaisin myös kolme sooloalbumia.

Sävelnikkarin ura oli haaveeni 14-vuotiaasta asti. Päätös saattoi olla hieman hätäinen. 25-vuotiaana aloin oivaltaa, ettei musiikki yksin riittänyt kannattelemaan elämääni. Siitä seuranneen etsikkoajan päätteeksi päädyin opiskelemaan filosofiaa ja lopulta nykyiseen pisteeseen johtaneelle tielle. Kutsumukseni kiteytyi entisestään: tieteen parissa voin käyttää aikani täysipainoisesti juuri niihin asioihin, jotka puhuttelevat minua eniten.

Viime syyskuussa menneisyyteni yllätti minut kuitenkin täysin puun takaa. Olin palaamassa kokousmatkalta Englannista ja kuuntelin lentokoneessa julkaisemattomia sävellyksiäni. Lentomatkan aikana kymmenen kappaletta asettuivat sujuvasti peräkkäin: tuloksena oli kiehtova musiikillinen kokonaisuus. Kiitoradan lähestyessä tajusin kuuntelevani neljättä soololevyäni.

En ole ajatellut tehdä paluuta musiikin pariin – kutsumukseni on nykyään toisaalla. Tuntuisi silti vaikealta jättää nämä kappaleet pöytälaatikkoon pölyttymään. Olkoon tämä siis eräänlainen tilinpäätös yhdestä elämänvaiheesta.

Albumi liikkuu tieteiselokuvan ja tieteiskirjallisuuden klassikoiden maisemissa. Isaac Asimovin robottikirjojen teknokaupungeista siirrytään Fritz Langin Metropoliksen sykkeeseen. Jos pidät elokuvamusiikista tai sci-fi-syntetisaattoripopista, lataa albumi Land of Willow City of Steel ilmaiseksi osoitteesta songsworth.com.

iPadin dilemma

28/01/2010

5 kommenttia

Apple julkisti eilen uuden ihmelaitteensa, iPadin. Kohutun uutuuden on väitetty tarjoavan mullistavia tapoja käsitellä informaatiota. Optimistisimmat uskovat iPadin jopa tekevän kirjoille ja sanomalehdille sen, minkä iPod teki CD-levyille. Tällä hetkellä laitteesta tiedetään kuitenkin yhä kovin vähän. Ensi silmäyksellä se näyttääkin vain venytetyltä iPhonelta.

Ei ole mikään ihme, että jo minuutteja julkistustilaisuuden päätyttyä internetin teknosivustot ja keskustelufoorumit täyttyivät toinen toistaan tuohtuneemmista kirjoituksista. iPad ei tarjoakaan moniajoa, ei liioin flash-tukea. Onpa siitä vielä rohjettu jättää pois kamerakin! Mikäs se sellainen tablet-tietokone on, jolla ei voi ottaa kuvia?

Niin fanien kuin kriitikoidenkin reaktio on itsestään selvä. Laitteeseen on kiinnitetty niin paljon odotuksia, ettei sen julkistaminen voi itse asiassa olla kuin pettymys. Kun Applen edellinen läpimurtotuote, iPhone julkistettiin 2007, oli reaktio lähes identtinen. Ihmepuhelimen MMS-tuen puutteesta, heikkolaatuisesta kamerasta ja 3G-yhteyden puutteesta kirjoitettiin enemmän rivejä kuin kilpailijoiden tuotteista yhteensä. Silti kauppa kävi kuin häkä. Kapistuksen käsiinsä saaneet olivatkin ihmeissään siitä, että ensimmäistä kertaa verkkoa voi ihan oikeasti selata kämmeneen sopivalla apparaatilla. Kamera, multimediaviestit ja jopa hidas verkkoyhteys unohtuivat tämän ihmeen rinnalla.

Ei vaadi suurta lahjakkuutta sanoa, mitä jokin ei ole. On nähtävä kauas, jotta voi sanoa, mitä jokin on.

Lastenkasvatuksessa samankaltaiseen ongelmaan törmää solkenaan. Kun mukula pomppii sohvaa lunastuskuntoon, on helppo huutaa ”EI!” Mutta uuden puuhan keksiminen itsensä ylikierroksille pumpanneelle kolmivuotiaalle onkin konstikkaampi koitos. Usein vanhempi, allekirjoittanut mukaan lukien, katsookin tehtävänsä täytetyn, kun pogoaminen on poissa päiväjärjestyksestä. Lapsi jätetään oman onnensa nojaan turhautumaan tyhjää täynnä ammottavaan toiminta-avaruuteensa.

Vaatii aika paljon paukkuja keksiä, mitä uutta jollakin kapistuksella voi tehdä. Tai minkälaisia uusia kapistuksia ylipäätään pitäisi tehdä. Puutteiden nimeäminen ei puolestaan vaadi taitoa juuri lainkaan. Jokainen osaa sanoa ”ei”. Negatiivinen ajattelu voi joissakin tapauksissa johtaa toki hedelmällisiinkin tuloksiin: jokin oikeasti vaarallinen ominaisuus saadaan karsittua ydinreaktorista, tai muksu saadaan nykäistyä jyrkänteen reunalta turvaan. Useimmiten negatiivinen ajattelu menee kuitenkin turhanaikaiseksi päivittelyksi. Surraan sitä, mikä puuttuu, eikä nähdä nenän edessä aukenevaa mahdollisuuksien ihmemaata.

Mitä tulee iPadiin, on aivan liian aikaista sanoa värkistä mitään suuntaan toiseen. Jos apparaatti tarjoaa lukijalle kirjan veroisen käyttöliittymän, on kyseessä ainakin kaltaiselleni lukutoukalle vallankumouksellinen tuote. Jos kyseessä on sen sijaan Applen nerokkaalla markkinointihypellä siivitetty kookas iPhone, on tilanne toinen. Itse jään odottamaan kiinnostuneen varautuneena, kunnes pääsen pohtimaan itse värkki kädessäni, mitä sillä voi oikeasti tehdä.

Loppukevennykseksi hauska video, jossa esitellään huipputeknologiaa, jolle ei ainakaan hetkeen ole näköpiirissä kilpailijaa. Avaa video tästä.