Platonin parivaljakko: ihmismielen kaksi puolta

06/06/2011

Platon vertasi ihmismieltä parivaljakkoon. Valjakon toinen hevonen on valkea, ja kulkee niin kuin kuljettaja sitä ohjastaa. Toinen on puolestaan musta ja tempoo milloin minnekin. Jokainen ihminen tunnistaa itsestään nämä kaksi puolta: yhtäältä on helppoa sanoa, mitä pitäisi tehdä. Sen tekeminen ei ole kuitenkaan aina itsestäänselvyys.

Meillä on itse asiassa käytössä kaksi keskenään ristiriitaista motivaatiojärjestelmää.

Ensimmäinen näistä perustuu henkiinjäämiseen. Sen perustana on pyrkimys maksimoida omat resurssit. Henkiinjääminen on hankalaa, jos ei ole ruokaa, toimivia suhteita ja fyysisiä resursseja. Siksi musta hevonen hamuaa herkkuja ja nautintoja, kaipaa mainetta ja kunniaa, ja kaihoaa rahan perään.

Toinen motivaatiojärjestelmä perustuu puolestaan uuden synnyttämiseen. Sen perustana on pyrkimys synnyttää uusia tuloksia, olla toisille avuksi ja palvella omaa yhteisöä. Valkoinen hevonen pyrkii elämään flow-tilassa ja synnyttämään tarkoituksenmukaisia tuloksia, joista on hyötyä koko yhteisölle.

Mustan hevosen käyttövoimana on hedonia, nautinto. Se pyrkii maksimoimaan oman hyvinvoinnin suuntaamalla ympäristön voimavarat itseään kohti. Valkoinen hevonen pyrkii puolestaan eudaimoniaan, mielekkyyteen. Sen tarkoituksena on toteuttaa itseään jättämällä jälki maailmaan ja olemalla avuksi ja hyödyksi toisille. Mielekkyyteen tähtäävä motivaatiojärjestelmä ohjaa meitä suuntaamaan omat voimavaramme ulospäin.

Meissä jokaisessa on nämä kaksi puolta – jos niitä ei olisi, emme pystyisi toimimaan ihmisinä. Niiden painotukset vaihtelevat kuitenkin valtavasti ihmisestä toiseen. Kumman hevosen sinä annat viedä?

PS. Filosofian Akatemia järjestää ensi lauantaina järjestyksessä toisen LEINO – Onnellisuus ja merkitys -kesäseminaarin. Mukaan mahtuu vielä. Luennoitsijoina toimivat Frank Martela ja allekirjoittanut. Jos kiinnostuit, ilmoittaudu mukaan täältä.

Akilleen dilemma

15/04/2011

7 kommenttia

Homeroksen Iliaan yhdeksännessä kirjassa kuningas Agamemnon yritti suostutella itsepäistä Akillesta palaamaan Troijan sotaan. Akilles ei kuitenkaan suostunut aluksi taisteluun. Hänen äitinsä, jumalatar Thetis, oli kertonut Akilleelle, että tällä on kaksi kohtaloa, joista hänen tulee valita.

Akilles voi osallistua Trojian sotaan, jolloin hän tulee kuolemaan nuorena. Tällöin hänen muistonsa eläisi kuitenkin ikuisesti. Vaihtoehtona hän voisi palata kotiinsa vaimonsa ja lapsensa luo, elää pitkän ja onnellisen elämän ja vaipua historian hämäriin. Meille ei ole epäselvää, kumman valinnan Akilles lopulta teki.

Akilles päätyi lopulta Trojian prinssi Parisin surmaamana manalaan. Homeroksen Odysseiassa nimisankari vieraili manalassa. Akilleen tavatessaan Odysseus onnitteli tätä:
“Olet suuri sankari niin eläessäsi kuin kuollessasi.”
“Älä ikinä ylistä kuolemaa”, sanoi sotasankari kuitenkin pettyneenä.
“Jos olisin tiennyt joutuvani viettämään ikuisuuden manalassa, en olisi ikinä valinnut sotaa.”

Akilles oli erotettu lopullisesti pojastaan ja vaimostaan. Vaikka hänestä oli tullut unohtumaton sotasankari, hänen elämänsä oli jäänyt elämättä.

Mikä on sinun valintasi?

Sinä olet loistava juuri sellaisena kuin olet

13/04/2011

10 kommenttia

Oma-apukirjallisuus on nykyään merkittävä kirjallisuudenhaara, josta löytyy niin perusteetonta hömppää kuin aidosti toimivia ja testattuja ratkaisujakin. Oma-avun eli self-help:in ytimessä on muutos: miten juuri sinä voit muuttua paremmaksi ihmiseksi. Minua on kuitenkin jo tovin vaivannut tämä oma-avun perusteesi. Miksi oikeastaan pitäisi muuttua?

Suhde omaan toimintaan voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan.

Alun perin kuluttajatutkimuksesta lainatut maksimaattorin ja satisfaattorin käsitteet kuvaavat näitä kahta luokkaa hyvin. Maksimaattori on oma-apukirjallisuuden kohderyhmää. Hän pyrkii jatkuvasti ylittämään itsensä ja kehittymään päivä päivältä paremmaksi. Hän ei ole koskaan ihan tyytyväinen itseensä – aina voisi tehdä jotain paremmin.

Satisfaattorille puolestaan riittää, että asiat ovat suurin piirtein hyvin. Ei sillä nyt ole niin väliä, jos vatsanseutu vähän pullottaa, jos kokeet menevät keskimäärin läpi, tai jos välillä pitää käydä huuhtelemassa arkistressi baarissa alas. Pääasia on, että asiat menevät kuitenkin ihan kivasti.

Oma-apukirjallisuus on maksimaattoreiden maksimaattoreille suuntaamaa kirjallisuutta. Ongelmana on, että harva maksimaattori tajuaa, että myös satisfaattoreita on olemassa. Jokainen ihminen ei ole välttämättä tyytymätön omaan elämäänsä, vaikkei olisikaan aktivoinut sisäistä sankariaan. Mutta yhteiskunnan kehittyessä yhä suosiollisemmaksi maksimaattoreille, tulee satisfaattoreille tukalat olot.

En tiedä, onko tässä viime kädessä kyse temperamenttierosta vai opitusta tavasta suhtautua. Oma kokemukseni antaa jonkinlaista anekdotaalista tukea edelliselle; nähdäkseni oma temperamentti kannattaa tässä asiassa tunnistaa ja toimia sen mukaan. Taistelin pitkään omaa maksimaattoriuttani vastaan. Lopulta olen kuitenkin joutunut myöntämään, että en ole taipuvainen tyytymään kovin helposti. Tämän ymmärtäminen on helpottanut elämää hurjasti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oma toimintatapani olisi ainoa oikea.

Ei kaikkien ole pakko ylittää itseään. Jos sinusta elämäsi tuntuu hyvältä sellaisenaan, nauti siitä. Jopa maksimaattorillekin voi ripaus tyytyväisyyttä tehdä toisinaan hyvää. Jos temperamenttisi ohjaa sinua pyrkimään jatkuvasti parempaan, lainaa hetkeksi malli satisfaattorilta: hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Muutos ei ole aina paras ratkaisu. Joskus on ihan hyvästä hyväksyä itsesi – olit sitten maksimaattori, satisfaattori tai jotain aivan muuta. Sinä olet loistava juuri sellaisena kuin olet.

Mitä positiivinen ajattelu oikein on?

11/04/2011

23 kommenttia

Luin hiljattain Richard Bandlerin kirjoittaman ”neurolingvistisen ohjelmoinnin”, NLP:n, käsikirjan. NLP on maailmalla suosiota saanut ja kritisoitu oma-apumenetelmä. Bandler ei juuri vaivaudu perustelemaan menetelmiään. Sen sijaan hän kritisoi auliisti nykypsykologiaa ja toteaa ykskantaan, että hänen omat menetelmänsä toimivat huolimatta tieteellisen näytön puutteesta; todistusaineistoksi hän tarjoaa kourallisen kepeitä anekdootteja.

Bandlerin NLP putoaakin nähdäkseni jonnekin Tony Robbinsin oma-avun ja Rhonda Byrnen Salaisuus-hutun välimaastoon. Erityisen huolestuttavaa NLP:ssä on sen hyvin Byrnen sukuinen länsimainen materialistinen epäetiikka: “saat sen, mitä sinä haluat!”

Olen viime aikoina kokeillut erilaisia kriittisen ajattelun menetelmiä, ja huomasin lukevani Bandlerin teosta erittäin kriittisesti. Puolessa välissä kirjaa olin jo luovuttamassa. Perusteetta tarjotut toinen toistaan villimmät mielikuvaharjoitukset nostivat lähinnä karvat pystyyn – etenkin kun lukupöydällä on vieressä verrokkina viime aikojen kovaa neurotiedettä ja mielenfilosofiaa.

Kriittinen ajattelu on kuitenkin vaarallinen ase.

On niin helppoa tuudittautua esimerkiksi ajattelemaan, että koska Bandlerilla ei ole kunnollista tieteellistä taustaa, koska menetelmät vaikuttavat lähinnä hypnotisoijan kikkailulta, koska Bandler itse näyttää Batman-elokuvien Pingviiniltä, eivät menetelmät voi toimia. Kritiikki ohjaa huomion siihen, mikä ei toimi. Ongelmana on, että tällöin usein sivuutetaan se, mikä toimii.

Niin kuin monessa oma-apumenetelmässä, myös NLP:ssä on nimittäin paljon sellaista, joka toimii. Ihmismieli toimii assosiaatioiden kautta ja Bandlerin kehittämät menetelmät hyödyntävät tätä mielen luonnetta paikoin hyvinkin tehokkaasti. Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi pelkotiloista kärsivä ihminen voi löytää helpotusta erilaisista mielikuvaharjoituksista.

Kun pääsin yli kritiikkikeskeisestä lukuasenteestani, kokeilin muutamaa Bandlerin menetelmää, ja sain niillä heti ihan mielenkiintoisia tuloksia aikaiseksi. Eniten riemuitsin kuitenkin siitä, että kun suhtauduin kirjaan ratkaisukeskeisesti, löysin jopa sinänsä epäilyttävästä ja eettisesti paikoin kestämättömästä lähdemateriaalista hyviä ja uudenlaisia toimivia ratkaisuja.

Positiivinen ajattelu ei tarkoita sitä, että hurahdetaan kerran puolessa vuodessa viimeisimpään oma-apuhömppään ja niellään kaikki, mitä syötetään. Positiivinen ajattelu ei tarkoita kyvyttömyyttä erotella jyvät akanoista, toimivaa toimimattomasta.

Positiivinen ajattelu tarkoittaa kykyä suunnata huomion pääpaino ratkaisuun, ei ongelmaan. Jokaisessa menetelmässä on omat ongelmansa, ja vaikka en voi kritiikittä NLP:n puolesta liputtaakaan, on siinäkin osasia, joista voi oikeasti olla hyötyä.

Lukemalla teosta yksisilmäisen kriittisesti, pyrkimällä osoittamaan, miksi se ei toimi, ei jää enää paukkuja sen tunnistamiseen, mikä toimii. On valtavan helppoa sanoa, mitä jokin ei ole. Positiivisen näkökulman rakentaminen on monin verroin työläämpää. Keskittymällä siihen, mikä toimii, voi kuitenkin jopa materialistisesta oma-apuhömpästä löytää uusia ja mielenkiintoisia ajatuksia ja menetelmiä.

Oleta toisesta aina parasta

09/03/2011

5 kommenttia

Mitä ihmiset sinusta ajattelevat? Mitä luulet, että kaverisi ovat sinusta mieltä vaikkapa baari-illan törttöilyn jälkeen? Seuraa paljastus: ihmiset eivät ajattele sinusta juuri mitään. Tosiasiassa ihmisiä kiinnostavat välittömät asiat niin paljon, ettei juuri kukaan jaksa loputtomiin raapia päätään miettimällä, mitä mieltä on jostakin toisesta.

Kuitenkin on selvää, että tuttavapiiriisi kuuluu ihmisiä, jotka pitävät sinusta enemmän, ja toisia, joiden kanssa ei ole niin helppo tulla toimeen. Onkin helppo ajatella, että jotkut vain eivät pidä sinusta. Tämä ei kuitenkaan usein pidä paikkaansa. Itse asiassa suurin osa tutuistasi muodostaa kantansa sinusta vain ollessasi tekemisissä heidän kanssaan. Jos oletat, että jonkun kanssa on aina hankalaa, synnytät huomattavan paljon helpommin kireän sosiaalisen tilanteen, kuin jos oletat, että hänen kanssaan on mukavaa.

Oleta siis aina toisesta parasta.

Kun kohtaat toisen ihmisen, ota lähtökohdaksesi se, että hän pitää sinusta, että sinä pidät hänestä, ja että hänen kanssaan on helppo tulla juttuun. Huomaat saman tien, että jopa sellaiset mörököllit, joiden kanssa ei vain tule juttuun niin millään muuttuvat aivan eri ihmisiksi – iso osa sosiaalisesta hankauksesta kun on aiheutunut siitä, että te molemmat oletatte, että kohtaamisenne täytyy olla vaikeaa. Tuo olettamus synnyttää kontekstin kohtaamiselle, joka määrää pitkälti sen lopputuloksen.

Jopa kiistatilanteessa positiivisen asenteen olettaminen tekee ihmeitä. Usein ihminen saattaa suuttuneena sanoa todella viheliäisiä asioita. Syy ärräpäihin ei kuitenkaan ole välttämättä halu satuttaa sinua – vaan tarve purkaa muualla kertyneitä paineita. Jos oletat, että jopa kiistakumppanisi on pohjimmiltaan hyvällä asialla, pystyt muuttamaan dialektisen ristiriitatilanteen dialogiseksi keskusteluksi, jossa pääset kurkistamaan kiistakumppanisi ajattelumaailmaan. Näin saat parhaassa tapauksessa aivan uudenlaisia oivalluksia, joita et ilman myönteistä olettamaasi olisi välttämättä koskaan löytänyt.

Ei parhaan lopputuloksen olettaminen tietenkään takaa loputonta jouhevuutta hankalien ihmisten kanssa. Mutta olettamalla, että tulet toimeen jokaisen kohtaamasi ihmisen kanssa – että jokainen kohtaamasi ihminen on jollakin tavalla arvokas, ja että myös sinulla on jotakin aitoa arvokasta annettavaa hänelle – nostat merkittävästi positiivisen arkipäiväisen kohtaamisen mahdollisuutta.

Kohtele toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi

07/03/2011

6 kommenttia

Kristillinen versio kultaisesta säännöstä kuuluu: “Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. George Bernard Shaw on kuitenkin osuvasti huomauttanut, ettei toisille kannata tehdä sitä, mitä haluaa itselleen tehtävän – kaikki eivät välttämättä pidä samoista asioista. Siksi kultaisesta säännöstä kannattaakin kenties käyttää buddhalaisten ja taolaisten kieltävää versiota: älä tee toiselle sitä, mitä et halua itsellesi tehtävän.

Emme ole samanlaisia. Mutta olemme saman arvoisia – joka ikinen meistä.

Kun olin noin viisivuotias, minua raivostutti suunnattomasti aikuisten tapa suhtautua minuun. Kotona ravanneet tädit ja sedät hössöttivät kimittävällä äänellä: “Hellan lettas kun sinä olet kasvanut, sinähän olet jo iso poika.” Lässyttämällä aikuinen kaivoi henkisen kuilun väliimme, ja häneen oli mahdotonta suhtautua järkevästi. Aikuisen kohtaaminen oli merkittävän enemmistön kohdalla todella vaivaannuttavaa.

Ukkini oli kuitenkin toista maata. Muistan pienestä pitäen, kuinka hän esimerkiksi esitteli minulle kärsivällisesti kellonsa toimintaa – äänenpainoin, joita hän olisi voinut käyttää kollegansa kanssa kiperästä ongelmasta keskustellessaan. Huolimatta siitä, että kellotaulu oli minulle suuri mysteeri, ukki opasti minuutti- ja tuntiviisareiden saloihin. Hän ymmärsi, että vaikka en vielä tiedä kaikkea, mitä hän tietää, se ei vähennä ihmisarvoani lainkaan.

Me olemme kaikki hurjan erilaisia. Yksi tietää kaiken autoista, toinen viihtyy taas differentiaalikalkyylin parissa. Kolmannelle hepat voivat olla se juttu, ja neljäs tykkää saippuasarjoista. Tapamme suhtautua asioihin – se, mistä pidämme, ja mistä emme pidä – vaihtelee tietysti ihmisestä toiseen, samaten se, mitä osaamme. Siksi toista ei pidä kohdella kuin hän olisi kaltaisesi.

Mutta iästä, koosta, taidoista tai tukan väristä riippumatta joka ikistä ihmistä tulisi kohdella kuin vertaistasi. Näin riippumatta siitä onko kyseessä kävelemään opetteleva vaahtosammutin vai suuryrityksen tirehtööri. Ihmisarvo on vakio: se on jokaiselle sama. Kohtele siis toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi.

20 pientä ajatusta

22/12/2010

11 kommenttia

1. Kieli on järjen aviopuoliso.
2. Isot asiat kasvavat pienistä asioista ja pienet asiat kasvavat tehdyistä asioista.
3. Ainoa asia, jota emme varmuudella pysty tekemään on se, jota emme ole vielä ajatelleet; ja sitä voimme ajatella seuraavaksi.
4. Asiat eivät useimmiten ole niin kiireisiä tai niin tärkeitä kuin luulet.
5. Itsetunto ei liity siihen, mitä sinulla on; se liittyy siihen, mitä sinä teet.
6. Ihmisen ei tulisi tehdä mitään, mitä hän ei halua, paitsi jos hän ei halua tehdä mitään, hänen tulisi tehdä kaikkea.
7. Savenvalaja ei tarvitse rahaa; savenvalaja tarvitsee savea.
8. Ei vaadi suurta lahjakkuutta sanoa, mitä jokin ei ole; on nähtävä kauas, jotta voi sanoa, mitä jokin on.
9. Järki kertoo sen, mitä on jo osattu tehdä; mielikuvitus kertoo sen, mitä tullaan osaamaan tehdä.
10. Jokaisessa asiassa on kaunis puoli ja ruma puoli; kumpaa sinä päätät katsoa?
11. Ihminen oppii silloin, kun hän on kiinnostunut oppimastaan.
12. Ymmärrys ei ole yksityisasia.
13. Historia on niin kuin rikkinäinen puhelin: tarina muuttuu joka kertomalla.
14. Jokainen koti- ja työympäristöösi valitsemasi esine ohjaa jollakin tavalla ajatteluasi.
15. Suurin osa omistamistasi tavaroista on turhia.
16. On vain yksi tapa epäonnistua: se on jättää yrittämättä.
17. Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.
18. Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.
19. Meidän pitäisi taistella koko mahdillamme paremman maailman puolesta niin, että parempi maailma myös syntyy. Se vain ei välttämättä ole se maailma, jonka puolesta taistelimme.
20. Yksi strategisesti sijoitettu hymy voi muuttaa koko maailman.

Ajattelun ammattilainen lomailee joulun yli. Seuraava blogipostaus ilmestyy maanantaina 3.1.2011. Hyvää joulua ja riemukasta uutta vuotta kaikille!

3 antoisan elämän kulmakiveä uudelle vuodelle

20/12/2010

5 kommenttia

Uuden vuoden kolkuttaessa ovelle tulee helposti tarkasteltua omaa elämää ja mietittyä uusia linjanvetoja. Tässä kolme vinkkiä, jotka toimivat nähdäkseni antoisan ja onnellisen elämän kulmakivinä.

1. Tee sitä, mitä rakastat

Hyvän elämän ytimessä on toiminta. Ihminen ei tule onnelliseksi siitä, mitä hänellä on, eikä liioin siitä, mitä hän on. Ihminen tulee onnelliseksi erityisesti silloin, kun arki pitää sisällään antoisaa ja ilahduttavaa toimintaa.

Tästä syystä on hyvä tutkia omaa elämää ja miettiä, miten voisi tehdä arjellaan juuri sitä, mitä rakastaa kaikkein eniten. Yhtälössä on kaksi osaa: selvittää ensin, mikä on oikeasti tärkeää, ja järjestää sitten asiat niin, että voit tehdä juuri sitä. Tässä avuksi on esimerkiksi oman siilikonseptin selventäminen.

2. Rakasta sitä, mitä teet

Vaikka löytäisit kutsumuksesi ytimen ja unelmiesi duunin, ei elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Arkeen kuuluu myös paljon sellaista, mikä ei ole palkitsevaa itsessään – vaikka olisit päässyt tekemään juuri niitä asioita, joista aina unelmoit.

Tässä onkin tärkeää asennoitua oikein siihen, mitä teet. Pystymällä linkkaamaan toimintasi itsellesi tärkeisiin päämääriin muuttuu tervanjuontikin pian merkitykselliseksi. Räntäsateessa juokseminen palkitsee tuskin itsessään ketään, mutta osana maratontreeniä se on kuin onkin antoisaa. Samaten rankka varastoduuni voi olla kaikkea muuta kuin kutsumuksellista, mutta taipaleena reitilläsi kohti sydämesi määräämää suuntaa voi jopa raadanta muuttua mielekkääksi.

Voit joko tehdä sitä, mitä rakastat – tai voit asennoitua siihen mitä teet linkkaamalla sen itsellesi merkityksellisiin päämääriin. Näin voit rakastaa sitä, mitä teet, vaikka se olisikin välillä vaikeaa.

3. Epäonnistu, nouse ylös, yritä uudelleen – ja tällä kertaa eri tavalla

Erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa pelätään epäonnistumista. Epäonnistumisen pelko lamauttaa meidät, emmekä saa toimittua. Kuinka ollakaan, tällöin olemmekin jo epäonnistuneet. Teddy Rooseveltin mukaan paras päätös on oikea päätös. Toiseksi paras päätös on väärä päätös. Ja huonoin päätös on olla tekemättä päätöstä laisinkaan.

Epäonnistuminen on myös yksi tehokkaimpia tapoja oppia. Tunnistamalla, mikä meni vikaan ja tekemällä asiat ensi kerralla eri tavoin keräät alati kasvavaa työkalupakkia, jonka avulla saat aikaan juuri niitä tuloksia, jotka ovat sinulle tärkeitä.

Albert Einsteinin mukaan hulluuden määritelmä on tehdä asiat toistuvasti samoin ja odottaa erilaisia tuloksia. Tästä syystä onkin hyvä kehittää menetelmä, jonka avulla voit korjata toimintaasi ja hyödyntää opin silloin kun asiat eivät mene aivan putkeen. Tässä auttaa esimerkiksi erehdysten korjaaminen.

Lisää vinkkejä onnellisuuden ja antoisan elämän siivittämiseen löydät Filosofian Akatemian Onnellisuus-oppaasta. Lataa se maksutta täältä.

Oleminen on jakamista

15/12/2010

11 kommenttia

Tyttäreni on viime aikoina opetellut toinen toisensa jälkeen vaikuttavampia akrobaattitemppuja. Temput ovat selvästikin hänelle palkitsevia itsessään. Siitä huolimatta on tärkeää viiden minuutin välein huutaa: ”Isi, tule katsomaan.” Temput syttyvät todelliseen roihuun vasta, kun joku havaitsee ne.

Mikä tekee inhimillisen toiminnan tuloksista merkityksellisiä? Itse toiminta on merkityksellistä, kun se on kutsumuksellista. Mutta se, mitä toiminnasta seuraa – se, mikä on olemassa sen seurauksena – on merkityksellistä vasta, kun se jaetaan jonkun toisen kanssa.

Oleminen on jakamista.

Miksi Gösta Sundqvist halusi jakaa sävelteoksensa toisten kanssa, vaikka ei itse viihtynytkään yleisön edessä? Miksi joka ikinen pikkuvekara huutaa isin tai äidin katsomaan uutta temppuaan? Tai miksi filosofian tutkijanplanttu alkaa pitää tällaista blogia? Synnyttääkseen jotain, joka on oikeasti olemassa.

Piispa George Berkeley teki aikanaan kuuluisaksi iskulauseen esse est percipi –oleminen on havaituksi tulemista. Berkeleyn mukaan olion olemassaolo edellyttää aina jonkun, joka havaitsee sen. Pöytälaatikkoon haudatut runonpätkät ja romaaniaihiot, treenikämpän seinille kaikuvat tulevaisuuden hitit tai kapakan pöydässä humalaan katoavat tieteelliset läpimurrot eivät ole oikeastaan olemassa. Ne lepattavat kenties hetkisen tekijänsä mielessä – mutta todellisia olioita niistä tulee vasta jos ne jaetaan toisten kanssa.

Nykyaikana internet tekee jakamisesta yhä helpompaa. Samalla se tekee myös olemisesta yhä helpompaa. Mitä erikoisimmista asioista kiinnostuneet nörtit löytävät vertaistukea maanosien halki. Erikoisista tieteen tai taiteen aloista kiinnostuneet tulevat einsteinit ja picassot löytävät teoksilleen yleisön. Jokainen voi löytää oman heimonsa verkossa, ja sitä kautta tulla olevaksi ja merkitykselliseksi omalle globaalille digitaaliselle kylälleen. Oleminen on jakamista.

Kutsumus ja yhteiskunta

01/12/2010

7 kommenttia

Olen kirjoittanut tässä blogissa aika paljon kutsumuksen merkityksestä. Nähdäkseni kenenkään ei tulisi tehdä sellaisia asioita, jotka eivät ole joko itsessään palkitsevia tai tähtää itsessään palkitseviin lopputuloksiin.

Oravanpyörässä juokseminen ei edesauta sen enempää yksilön onnellisuutta kuin yhteisön toimivuuttakaan.

Tästä huolimatta meille on iskostettu lapsesta pitäen, että elämä on rankkaa, ja erityisesti työ on tervanjuontia, joka on hoidettava, jotta saadaan pötyä pöytään. Näin monet päätyvät käyttämään valtaosansa elämästään sellaisten askareiden parissa, joilla ei ole itselle suurta merkitystä.

Osallistuin marraskuussa järjestettyyn TEDxProacademy-tapahtumaan. Puheenvuoroni käsitteli erityisesti teknologian vaikutusta tulevaisuuden peruskouluun. Linjasin joukon erilaisia oppiaineita, joista tulevaisuuden laajennetulla mielellä varustettu koltiainen voisi hyötyä. Lisäksi jo peruskoulussa tulisi nähdäkseni pureutua lapsen temperamentista kumpuavaan kutsumukseen. Koulun tulisikin keskittyä kunkin ihmisen kohdalla yksilöllisiin vahvuuksiin.

Jos koulutamme lapsemme kutsumuksellisiksi asiantuntijoiksi, rakennamme samalla yhteiskuntaa, joka koostuu verkottuneista alojensa intohimoisista tuntijoista. Nämä verkottuneet ekspertit tekevät työnsä loistavasti siksi, että he rakastavat sitä, mitä tekevät – eivät kuitatakseen jättibonukset tai saavuttaakseen toimistohuoneen ylimmästä kerroksesta.

Kutsumuksellisuuden tavoittelu ei ole tärkeää vain yksilön hyvinvoinnin kannalta. Se on keskeistä myös, jos haluamme synnyttää yhteiskunnan, jossa ihmisillä on aidosti hyvä olla.

PS. TEDx-puheenvuoroni julkaistiin eilen verkossa. Voit katsoa videon täältä.